Kotimaa Politiikka Uutiset

Valta kuuluu kansalle: puolustusvaliokunnan uudelleen asettaminen suhmurointia ja syrjintää

Kansanedustaja Ano Turtiainen (vkk) moittii eduskuntaa kovin sanoin puolustusvaliokunnan uudelleen asettamisesta. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä pyysi puolustusvaliokuntaa ryhtymään toimiin puolustusvaliokunnan asettamiseksi uudestaan, jotta Turtiainen saataisiin savustettua ulos valiokunnan varapaikalta. Normaalisti muutosten sattuessa valiokuntapaikka pysyy, ellei edustaja itse pyydä eroa. Valiokunnan uudelleen asettaminen tällaisessa tilanteessa on Turtiaisen mielestä erittäin moitittavaa toimintaa pelkän tekosyyn pohjalta. Torstain täysistunnossa pitämänsä puheen hän halusi kohdentaa kansalaisille osoittaakseen heille maan ylimmän päätöksenteon mädännäisyyden.

– Haluan saattaa koko kansan tietoon sen, millaista suhmurointia ja totuudenpuhujien syrjintää tässä talossa toteutetaan. Koko prosessissa on kyse ainoastaan siitä, että minut, joka olen ainoa kriittinen ääni eduskunnan konsensuksessa, haluttiin tiputtaa puolustusvaliokunnan varapaikalta pois ja samalla sulkea pois erittäin tärkeästä informaatiosta liittyen epävakaaseen maailmantilanteeseen.

Turtiainen moittii myös sitä, että hänet jätettiin ulko- ja turvallisuuspoliittista ajankohtaisselontekoa seuraamaan asetetun parlamentaarisen koordinaatiotyöryhmän ulkopuolelle.

– On törkeää, että yksi eduskuntaryhmä pidetään maamme turvallisuutta koskevan informaation ulkopuolella näin äärimmäisen vakavina aikoina. Kansanedustajat huutavat kukin omaa hyvyyttään ja puhuvat kilpaa ja kovaan ääneen avoimuudesta, yhdenvertaisuudesta, tasapuolisuudesta ja syrjimättömyydestä, mutta heti tilanteen tullen ollaan valmiita syrjimään, jos näkemykset eivät olekaan tuon konsensuksen mukaisia.

Turtiainen on aiemmin pyytänyt vapautusta liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenyydestä, mutta asia ei ole edennyt, vaikka kyseessä ei ole pelkkä varajäsenyys vaan varsinainen jäsenyys. Jostakin syystä perussuomalaiset eivät ole halunneet kyseistä valiokuntaa ryhtyä asettamaan uudelleen, vaikka perusteet olisivat täysin samat kuin puolustusvaliokunnan suhteen.

Katso Turtiaisen vaikuttava puhe videolta.

 

9 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Puolueeton

Hyvässä demokratiassa eri mieltä olevia kuunnellaan ja media tiedottaa erilaista mielipiteistä ja puuttuu niihin tavoitteita tukien tai arvostellen.
Huonossa demokratiassa eri mieltä olevat syrjäytetään ja media valehtelee tukeakseen omaa näkemystään ja pyrkii sekoittamaan kansalaisten käsityksiä maailmantapahtumista.

juha II

Turtiainen oli keväällä päästään sekaisin convoyn aikaan, mutta nyt mies paukuttaa järkeä kuin itse Presidentti J. K. Paasakivi ikään.

Tosin nykyeduskunnassa ja Suomessa riittää kunhan tietää mikä on nainen?

Yrjö T.McKara

Totuudenpuhujat ristiinnaulitaan.

Huru-ukko

Munaton nillittäjä kuten esikuvansa Taponen.

Piikkilampaat

Valtakuulukremlille.
Vai vaikuttava puhe, sama kun olisi kuunnellut diktaattori putinin puhetta siitä miten ei ole mitään sotaa ollut Ukrainaa vastaan vaan on vain autettu.
Tuo läskinaama haluaa että Suomi menetään ryssille ja sallitaan ennen sitä maamme tuhominen kuten ukrainan.

Pianon pimputtaja

Ota NATO-rynkky käteen ja musta-aurinko tatska otsaan, lähde toteuttamaan sun vapautustaistelu-unelmaas Azov-poitsujen kanssa. Jos et tiedä niin Stalin ja Lenin oli antisemejä toisin kuin sinä ja sini-mustat. Aidot SS-heput ei ollut teurastajia(AZOV). Moraali hukassa.

Piikkilampaat

Juokseppa sinä nuolemaan putinia hameen alta.
Säälittävää putinismia.
Tiesitkö että olet psykopaatti?

Runtiti-pou

No ei ole Azovkaan, vaan s..tanalliset zion-venäläiset

Runtiti-pou

Teurastajia ovat rikolliset venäläiset. Azov koostuu uljaista ritareista kuten ss