Kotimaa Maahanmuutto Rikos

Ammunnan uhrit eivät muista – ”Kerzan” syytteet hylättiin

Kuva: Youtube.

Syyttäjän vaatimat rangaistukset 21-vuotiaalle Kerim Khalid Ahmed Muslahille ja hänen seurassaan olleelle 20-vuotiaalle ulkomaalaistaustaiselle miehelle neljästä tapon yrityksestä hylättiin, koska vatsaan ammutuksi tullut mies ja hänen seurueeseensa kuuluneet miehet eivät nähneet kuka ampui, eivätkä muistaneet tapahtumasta tarpeeksi.

”Kerzana” tunnettu räppäri seurueineen oli kohdannut virolaistaustaisen miesjoukon espoolaisessa pysäköintihallissa kertomusten mukaan sattumalta. Kahden miesjoukon välillä oli tullut sanaharkkaa, jolloin kaksi paikalle tullutta olivat ottaneet pistoolit esille ja ampuneet ainakin neljä laukausta kohti virolaisjoukkoa.

Yksi laukauksista oli osunut virolaismiehen vatsaan ja lävistänyt vartalon. Toinen mies sai osuman käsivarteensa. Syyttäjä vaati kahdelle miehelle rangaistusta neljän miehen tapon yrityksestä sekä ampuma-aserikoksista. Muslahille vaadittiin yhdistelmärangaistusta, koska hän on ampumista edeltäneiden kymmenen vuoden aikana syyllistynyt tapon yritykseen 14.6.2021 ja koska häntä on pidettävä vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Mies on ampumispäivänä päässyt ehdonalaiseen vapauteen, jonka koeajan viimeinen päivä on 10.10.2024. Syyttäjä on vaatinut jäännösrangaistuksen kokonaan täytäntöönpantavaksi.

Molemmat miehet ovat kiistäneet syytteet tapon yrityksistä. Muslah kiisti myös osaltaan ampuma-aserikoksen. Toinen miehistä myönsi pitäneensä hallussa pistoolia ja patruunoita laittomasti, mutta kiisti käyttäneensä asetta syyttäjän kuvaamalla tavalla. Hänet tuomittiin ampuma-aserikoksesta 40 päiväksi ehdolliseen vankeuteen.

Valtiolle jäi korvattavaksi avustajien palkkioita yhteensä noin 32 395 euroa.

5 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Marko Kristian

Pupu pöksyyn vai kostavatko itse? Joka tapauksessa Suomen pk-seudulla ja muissakin isommissa kaupungeissa alkaa olemaan ihan sama meininki kuin Ruotsissa ollut jo pidempään.
Täällä ainakin näkee useita kertoja päivässä niitä ihan oikeita ”katujengejä”, eivät itse edes salaile sitä jengistatusta, poliisi sen sijaan yrittää sanoa että ”ihan vaan löyhiä kaveriporukoita”
Nykyään tulee poikkeuksetta joka kerta kadulla, metrossa ym vastaan tyyppejä jotka on naamioitunut sillä ns tuubihuivilla. Eikös se ole vieläkin naamioituminen julkisella paikalla kiellettyä?

Jukka Severinkangas

Kukaan ei nähnyt, mitä näki, kukaan ei ampunut, vaikka ampui, kukaan ei muistanut, mitä näki.

EI SIIS TUOMIOITA!

Olemme oikeusvaltio!!!

Ilkka

Aina samaa pas****aa, mullahit tekee mitä huvittaa ja kukaan ei muista tai ei tiedä mitään. Tuloksena ehdollista ja lasku veromaksajille. Oliko muuan Oulun suunnalla oleva kaupunginvaltuutettu niin väärässä kun ehdotti ” kotouttamisrahan ” käyttöä toiseen tarkoitukseen. Minusta ei ollut ?

Peter Kreisler

Tämähän alkaa muistuttaa Palermolaista ampumavälikohtausta, jossa osumia saaneet eivät ”huomanneet” mitään poikkeuksellista tapahtuneen torilla, jossa joutuivat tulituksen uhreiksi.

Toni Lajos

Räppärin tuskaisesti alkanut ura saakoon jatkoa jossakin muualla, meillä riittää näitä räppäreitä valitettavasti. Synnuinseuduillaan jatkakoon uraansa.