Eurooppa Maahanmuutto Politiikka

Elon Musk kannustaa italialaisia saamaan enemmän lapsia

Atreju festivaalissa vieraillut Elon Musk kannusti italialaisia saamaan enemmän lapsia pelastaakseen maan kulttuurin.

Elon Musk osallistui Italian pääministeri Giorgia Melonin Fratelli d’Italia puolueen järjestämään Atreju festivaaliin joulukuussa, missä hän kertoi huolensa maailmanlaajuisesti laskevasta syntyvyydestä kehittyneissä teollisuusyhteiskunnissa.

Musk painotti lasten saamista uusien sukupolvien luomisen kannalta. ”Ja niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin, mikäli ihmiset eivät saa lapsia, uutta sukupolvea ei tule olemaan”, hän kertoo. Musk kertoo myös tarkkailleensa vuosi vuodelta laskevia syntyvyyslukuja. ”Se on tavallaan hieman masentavaa”, hän kommentoi.

Musk kannusti johtajia ympäri maailmaa tekemään sellaista politiikkaa, joka tulisi tukemaan naisia lasten saamisessa ja elättämisessä. Hän huomauttaa, että mikäli ei ole syntyvyyttä joka pitää kansaa elossa, niin kyseinen kansa tulee katoamaan. ”Mielestäni meidän tulee ylläpitää järkevää kulttuurillista identiteettiä joka maassa, muuten me yksinkertaisesti lakkaamme olemasta”, Musk kommentoi.

Kun häneltä kysyttiin vastausta tuttuun maahanmuutto argumenttiin, jonka mukaan Euroopaan katoavaa väestöä voitaisiin paikata kolmannesta maailmasta tuodulla väestöllä, Musk vastasi, ettei yksi maa voi olla riippuvainen toisen maan väestöstä. Hän mainitsi miten jokaisessa teollistuneessa ja kaupungistuneessa yhteiskunnassa syntyvyys on aina laskenut. Esimerkkeinä tästä hän mainitsi mm. Kiinan sekä Japanin.

”Italia on italian kansa”, Musk lisäsi, saaden yleisöltä kunnianosoitukset.

Lähde: Fox Business

1 Kommentti
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
John Quiman

Suomessakin syntvyys on heikkoa ja parhaat suvakki-intoilijat vetoavat lapsettomuuden ihanuuteen, koska maailmassa on liikaa ihmisiä.

Siitäkö se maailma paranee, että suomalaiset tekevät lapsettomuudellaan kansallisen itsetuhon ja antavat maan vieraille kulttuureille?

Kyse on sekopäisestä ja vastuuttomasta sukupolvesta.