Kotimaa Maahanmuutto

Erityisasiantuntijoiden ja startup-yrittäjien pikakaista Suomeen avoinna ensi vuonna

Kuva: Pexels (kuvan henkilö ei liity asiaan)

Maahanmuuttovirasto käsittelee pikakaistan kautta Suomeen muuttavan oleskeluluvan enintään kahdessa viikossa. Valmisteilla oleva pikakaista nopeuttaa töiden aloittamista Suomessa ja helpottaa ennakoimaan hakemuksen käsittelyä. Koska muutto Suomeen koskee usein myös perhettä, nopeutettu menettely on tarkoitettu myös erityisasiantuntijoiden ja startup-yrittäjien perheenjäsenille.

Valmistelu kytkeytyy uuteen lupatyyppiin, kansalliseen D-viisumiin, joka on eduskunnan käsittelyssä. Tavoite on, että D-viisumi ja erityisasiantuntijoiden ja startup-yrittäjien pikakaista olisivat käytössä kesäkuussa 2022.

– Maahanmuuttovirasto on ollut pikakaistan ja D-viisumin valmistelussa aktiivisesti mukana ja valmistaudumme neuvomaan asiakkaita uudesta, nopeutetusta lupamenettelystä, kertoo johtaja Pauliina Helminen.

Suomeen voi jatkossa muuttaa aiempaa nopeammin

Suomeen muuttaminen pikakaistan kautta edellyttää asiakkaalta sitä, että hän jättää ja maksaa hakemuksen verkossa. Kun hakemuksessa on kaikki edellytetty tieto ja liitteet, hakemuksen vireillepano onnistuu automaattisesti, eli hakemuksen käsittely alkaa välittömästi ja on nopeaa.

– Asiakasneuvonta on tärkeää, koska pikakaistan kahden viikon palvelulupauksessa pysyminen vaatii myös asiakkaalta ripeitä toimia. Asiakasta ohjataan muun muassa tiheästi lähetettävillä automaattiviesteillä ja kuvaamalla koko asiakkaan polku selkeästi, kertoo Helminen.

Kansallinen D-viisumi mahdollistaa puolestaan sen, että Suomeen voi matkustaa heti, kun oleskelulupa on myönnetty. Ennen Suomeen tuloa hakija tunnistautuu ulkomailla, eli hänen henkilöllisyytensä varmennetaan ja hän antaa sormenjäljet oleskelulupakorttia varten. Oleskelulupakortin asiakas saa Suomessa, kun vielä nykyisin korttia pitää odottaa ulkomailla päätöksen saamisen jälkeen.

Sisäministeriö on käynnistänyt lakihankkeen, jossa selvitetään D-viisumin laajentamista myös opiskelijoihin ja tutkijoihin. Maahanmuuttovirasto osallistuu aktiivisesti valmisteluun.

Erityisasiantuntija saa tällä hetkellä lupapäätöksen parissa viikossa

Erityisasiantuntija on tänä vuonna saanut oleskelulupapäätöksen 16 päivässä (keskiarvo). Erityisasiantuntijoita ovat esimerkiksi IT-alan erityisosaajat ja korkeakoulututkinnon suorittaneet työntekijät, jotka tulevat Suomeen erityistä ammattitaitoa vaativaan tehtävään. Startup-yrittäjien luvissa käsittelyaika on ollut tammi-marraskuussa 24 päivää (keskiarvo).

Maahanmuuttoviraston tavoite on, että vuonna 2021 erityisasiantuntija, startup-yrittäjä ja heidän perheenjäsenensä saavat oleskeluluvan 14 vuorokaudessa. Muissa työ- ja opiskeluperusteisissa luvissa tavoite on enintään kuukauden käsittelyaika vuonna 2023.

– Tavoitteiden saavuttaminen kestävästi edellyttää voimakasta ICT-kehitystä, kuten osa-automaation laajentamista eri prosesseissa ja järjestelmäintegraatioita, työskentelytapojen muutoksia sekä useita jo käynnissä olevia lakimuutoksia, joilla lupien myöntämistä kokonaisuutena nopeutetaan, kertoo Helminen.

(STT)

18 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Jussi Hämäläinen

” Koska muutto Suomeen koskee usein myös perhettä, nopeutettu menettely on tarkoitettu myös erityisasiantuntijoiden ja startup-yrittäjien perheenjäsenille.”
Pelkästään tämä kertoo, mikä tuon uudistuksen tarkoitus on: Tuoda ikielatukseen koko kyläkunta kerralla.

Teppo

Ei ankeaan ja harmaaseen korkean verotuksen Suomeen ketään todellista ja potentiaalista startupia ulkomailta tule. Kyllä kaikki todelliset ja oikealla asialla olevat ulkolaiset startup-yrittäjät menevät ihan muualle, esim. Piilaaksoon.

Raku Rintala

Mitähän sille TV:ssäkin esitellylle kaarnalaivafirmalle mahtaa nykyään kuulua ?

Tuon tarinan taustalla olevien alusten todenmukaisempia pienoismalleja syntyisi askartelemalla kumiveneitä käytetyistä kondomeista.

Teppo

Juu, ei korkean verotuksen ja paskanilmaston Suomeen, jossa aurinkokaan paista, mitään oikeita start up -yrittäjiä tule! Nämä on vain näitä täyshoitoon ja ilmaisten lihapatojen ääreen sekä suvakkien hameenhelmaan hamuavia. Jos maailmalla todellisia innovatiivisia tyyppejä liikkuu ja vieläpä oikealla asiallakin, niin kyllä ne todellakin suuntaa jonnekin ihan muualle kuin Suomeen, esim. Piilaaksoon.

Ilkka Forsten

Mitähän ne startup – yrittäjät ovat, tai mistä he tulevat ? Somaliastako.. Eikö meillä ole jo tarpeeksi somalien yrityksiä joissa ei ole ketään töissä, tulot saadaan KELA:n kautta ja siitä puolet lähtee Al – Shabaab järjestölle sinne kotikonnuille.

En maltaisi millään odottaa sitä hetkeä, kun suomen talous harppaa jättiaskeleen kohti vaurautta ihan sen perusteella, kuinka paljon meille tulee uusia sosiaalitukiin nojaavia ” yrittäjiä.”

Kaarnavenetelakoita varmaan tarvitaan nopeutulla aikataululla, mutta kuka veistäisi airot ? Nyt jos koskaan on syytä painottaa aironveistäjien arvoa maallemme, sillä muuten loistavasti eteenpäin lähtenyt kaarnavenetelakoista koostuva työnantajien kaarti voi joutua työvoimapulan eteen. Se olisi hirveä takaisku, ja vaatisi vuosien työn vihreiltä että saavutettaisiin taas näin mainio tilanne mitä nyt saamme elää. Toivokaamme että tulijoilla on kuitenkin koronapassi, sillä muuten he eivät pääse bilettämään vapaa-ajallaan jota on runsaasti.

Nestori Lundahl

Entäpä sellaiset erityisasiantuntijat kuten kamelinajaja ja vuohipaimen?
Sellaista erityisosaamistahan Suomesta ymmärtääkseni puuttuu. Onneksemme sellaista osaamista on saatavissa runsaasti Afrikasta ja Lähi-idästä.

Tuumailija

Nämähän kuuluvat selkeästi yhteiskuntatieteelliselle alalle erityisasiantuntijoina, heillä on selkeä ja todella ulkopuolinen näkemys maan asioista (josta he eivät ole ennen reissuaan kuulleetkaan), humanisteja, filosofeja parhaimmasta päästä.
Kamelikuski tietty voi toimia myös logistiikka insinöörin tittelillä ja vuohipaimen maatalousasiantruntijana, eli monialaista osaamista.

Ilkka Forsten

Morjens Nestori, olet ollut pitkään pois näyttämöltä niin sanoakseni, vai oletko kirjoittanut eri nimellä ? Niin tai näin, tässä sitä taas ollaan läskisoosin kannatusyhdistyksen jäsenet täysimääräisenä.

vesku

tuli joskus Filmin pätkä,,,, aasin kuljettaja,,, nuori poika ,,sieltä sivistyksestä ,,, tuuppasi tosiaan Aasi-Tammaa kallion kielekkeellä,,,,harjasta pitäen ,, takaapäin,,,ilme oli Aasi-Tammalla kovin kärsinyt ja viaton,,,,häiriintyi poika filmistä,,, taisi jäädä ns. kuti kesken,,piippuun,,,

Ilkka Manttari

Laajalti elokuvia seuranneena, oli kaiketi italialainen elokuva joka vielä palkittiin realistisuudestaan. Että näin italiassa. Kai sinne täytyy lähettää lisää rahaa.

Kata

Ei ne tartte koronapassia kuten ei jenkeissäkään.Bilettävät kaiken aikaa ja väliajatkin…mutta todellakin,kaarnalaiva-laivastomme reippaasti valvomaan rannikkoamme.Siinä sitä airot vipattaa…tottahan rinnajatuku osasi ne veistää!
Apuraha oli mittava….omg.

Jussi Hämäläinen

Olen ollut käsityksessä, että kaarnalaivoja ei liikutella airoin.
Kaarnalaiva kulkee kamelin vetämänä.

vesku

Kyllä on Maailma mallillaan,,,kun katselee TEE-VEETÄ,,,,,REISKA-TOSSU Mainoksessakin pitää olla mukana Muriaaneja,,,,ilmeisesti KOTO-SUOMESSAMME on tosiaan työvoima pulaa,,,,,

murre riepunen

Nopeus on valttia, tuummaavat hallitukset puupäät, mitä nopeammin saamme haalittua kaikenmaailman osaajat perheineen tänne, olemme voittajia, unelmien höttöpilvessä kompuroivat ministerit onnittelevat toisiaan. Muistelmien julkaisutilaisuudessa aikanaan ex-ministeri nauraen mölisee, hauskaa oli.

Tuumailija

Koskahan nuo saisivat tuetun pikakaistan kotimaisille yrittäjille aikaiseksi. Työttömänä 600.000 ja edelleen pähkäillään, millä porukka työllistyisi, olisiko tässä ratkaisu?
Tietty työnantajavelvoitteita yms. pitäisi uudistaa jotta yrittäminen kannattaisi esim. YEL-uudistus, yrittäjän vakuutusehtojen päivittäminen yms.
Hiljalleen ajettaisiin tätä hyväveli korruptiotukemista alas ja keskitettäisiin ne tutet oikeasti tulokselliseen tarkoitukseen. Toivotaan että VKK saisi tulevaisuudessa pallon vierimään.

Ilkka Manttari

Tuo startup-yrittäjä on sen verran joustava käsite että laista tulee todellinen kameleonttiselitysten ja -yritysten tuottaja. Kaikki käy. Saattepa nähdä, ja rahaa palaa.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Galina Manttari
SOSIAALI-turvapaikanhakijavastainen

Erityisasiantuntijoiksi kelpaavat varmasti nekin, joilta ihmissalakuljettajan tai Soroksen ”hyväntekeväisyysjärjestön” veneessä Välimeren yli tultaessa todistus tohtorin tutkinnosta oli pudonnut mereen.

Tuumailija

Eiköhän noita ”aisantuntijoita” kohta ala tulemaan, kun itärajaa on alkanut ”valvoa” laukunkantoa/maahantuloa avustava Frontex. Nähtävästi 2015 sopimus oli kertaluonteinen eikä sitä jakseta uudelleen sopia.