Kotimaa Rikos

HUS:issa tapahtunut tietojen urkinta on paljastunut luultua laajemmaksi

Kuvituskuva: Pixabay (CC0-lisenssi).

Uudenmaan alueella toimivan HUS-terveydenhuoltoyhtymän viime huhtikuussa julki tullut henkilöiden tietojen urkinta on paljastunut aiemmin luultua laajemmaksi. MTV:n tietojen mukaan urkinnan tekijä olisi Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen. Keskusrikospoliisin tutkinnassa ei ole tullut ainakaan vielä ilmi, että urkittuja tietoja olisi välitetty eteenpäin.

Aluksi HUS kertoi heillä laskutusta hoitaneen tietojen urkkijan urkkineen satojen henkilöiden tietoja väestötietojärjestelmästä ja HUS:n omasta potilastietojärjestelmästä. Keskusrikospoliisin arvio urkinnan kohteeksi joutuneista on tutkinnan edetessä kasvanut useisiin tuhansiin.

Tekijä kertoo urkintansa motiiviksi uteliaisuuden. Hänet irtisanottiin HUS:ista viime maaliskuussa. KRP:n tutkinnanjohtajan mukaan urkinnan motiivi on edelleen epäselvä. Urkkija ei ole ollut pidätettynä tutkinnan yhteydessä. Keskusrikospoliisi (KRP) tutkii tapausta, koska tietoturvaloukkauksen kohteeksi joutuneita on ympäri Suomea.

Kaikkiin tietoturvaloukkauksen kohteeksi joutuneisiin ei olla oltu vielä (18.12.2023) yhteydessä. Tutkinta jatkuu tutkinnanjohtajan mukaan pitkälle alkuvuoteen.

Ilmitullut urkinta ajoittuu lokakuun 2019 ja maaliskuun 2023 välille. Tietojen katselu on kohdistunut HUS:n henkilökuntaan, HUS:n potilaisiin sekä henkilöihin joilla ei ole mitään yhteyttä HUS:iin. Väestötietojärjestelmästä haettiin perus- ja perhetietoja HUS:n potilastietojärjestelmästä  henkilötietoja ja tietoja käynneistä HUS:issa. Epäilyllä ei ollut pääsyä hoitotietoihin, tutkimustuloksiin tai myöskään potilaskertomuksiin.

Syyttäjä vie joka tapauksessa esitutkinnassa ollutta urkinta-asiaa eteenpäin, mutta urkinnan kohteeksi joutuneet voivat tehdä rikosilmoituksen, jolloin on mahdollista esittää korvaus- ja rangaistusvaatimuksia.

Yle

MTV uutiset