Kotimaa Politiikka Yhteistyössä

Kansallismielisen liikkeen strategia-opus on loistava teos poliittisille aktivisteille

Viime viikolla julkaistu Kansallismielisen liikkeen strategia-pamfletti saavutti myös Kansalaisen toimituksen varsin pian arvostelua varten. Teos luettiinkin yhdeltä istumalta läpi, sillä se on helppolukuinen, selkeä ja asiapitoinen.

Pamfletin perusajatuksena on erityisesti ohjata aktivisteja tiettyyn suuntaan ja antaa näille ohjeita, jotka luultavasti säästävät yksilöitä paljolta pään seinään hakkaamiselta. Rivien välistä on myös helppo lukea, että kirjoittaja on ollut mukana monessa, nähnyt paljon ja tietää, minkälaiset tiet vievät toiminnan taantumaan tai järjestön lakkauttamiseen joko ”tekijöiden” tai ulkopuolisten toimesta.

Pamfletissa käydään läpi monia teemoja, kuten massoille viestiminen, aktivistien löytäminen, kahden edellä mainitun ero, metapolitiikkaa, markkinointia, infrastruktuurin kehitystä, oikeusturvaa, tietoturvaa – ja paljon muuta.

Välillä tekstin seasta voi havaita pieniä piikkejä kaiken maailman haahuilijoita kohtaan, joilla suusta tulee paljon mölinää, mutta käsistä ei tule tekoja. Oppaan yksi oppeja, ja loppukaneettinakin on, että mikäli haluaa asioita tapahtuvan, pitää ne asiat tehdä itse. Asiasta puhuminen ei vielä ole asian tekemistä.

Teksti itsessään on kirjoitettu jo vuonna 2020 ja julkaistu verkkomedia Partisaanissa vuonna 2021. Fyysiseen teokseen on kirjoitettu mukaan esipuhe ja tekstiä on muokattu jonkin verran alkuperäisestä, siis lähinnä päivitetty joiltain osin. Monilta osin kehityksen vuoden 2020 kansallismielisessä liikkeessä verrattuna vuoden 2024 liikkeeseen voi havaita, kun lukee tätä teosta ja katselee hieman ympärilleen, miten moni asia on nyt merkittävästi paremmin kuin neljä vuotta sitten. Teoksella onkin tietynlainen historiallinen twisti mukanaan. Erityisesti kutkuttava ajatus on päästä lukemaan tämä kymmenen vuoden päästä ja tarkastella kehitystä silloin uudelleen.

Kirjasen tuotot menevät Operaatio Kotkanpesälle. Kannustamme ostamaan teoksen jo siitäkin syystä. Bonuksena saat itsellesi ajatuksia herättävän, helppolukuisen ja selkeän pamfletin, jonka lukeminen yhdeltä istumalta ei ole ongelma kiireellisemmällekään kaverille. Tästä on erityisesti apua niille, jotka työskentelevät aktiivisesti kansallismielisessä liikkeessä.

Lue lisää aiheesta:

Kielletyt Kirjat julkaisi pamfletin kansallismielisen liikkeen kehittämisestä