Kotimaa Kulttuuri

Keskuskirjasto Oodi perui tilan – Sinimusta Liike ei perääntynyt

Lukupiiri Oodissa, keskustelemassa Toni Jalonen, Sinimustan Liikkeen Helsingin piirin puheenjohtaja (vas.) ja Tuukka Kuru, Sinimustan Liikkeen puheenjohtaja (oik.) Kuva: Sinimusta Liike

Helsingin keskuskirjasto Oodi perui viime hetkillä äärivasemmiston painostuksesta Sinimustan Liikkeen Helsingin piirin järjestämän lukupiirin tiloissaan.

Sinimusta Liike ei perääntynyt, vaan piti lukupiirinsä Oodin julkisissa tiloissa. Katso video tästä.

Kansalainen julkaisi eilen Sinimustan Liikkeen tiedotteen asiasta.

Helsingin Sanomat julkaisi eilen artikkelin johon se oli haastatellut tapahtuman perunutta kirjastonjohtaja Anna-Mari Soininvaaraa, jonka mukaan Sinimustan Liikkeen lukupiiri ei sopinut kirjaston arvoihin. ”Haluamme, että tiloissamme kaikkien olisi turvallista olla, eikä harrastettaisi kiihkeää politiikkaa.” Soininvaara sanoi Helsingin Sanomille. Oheisesta videosta jokainen voi todeta miten kiihkeää ja vaarallista oli Sinimustan Liikkeen lukupiirissä.

”Olimme ilmoittaneet lukupiiristä jo kauan sitten ja saaneet sovittua sen puitteista Oodin kanssa. Emme halunneet pettää sellaisia ihmisiä, jotka olivat tulleet kauempaa Helsingin ulkopuolelta tätä tapahtumaa varten. Lukupiiri oli oikein onnistunut ja kirjaston julkinen tila parempi kuin varaamamme pieni kabinetti.” Sanoo lukupiirin järjestäjä Toni Jalonen, joka toimii Sinimustan Liikkeen Helsingin piirin puheenjohtajana.

 

 

18 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
lauri lerssandahl

Kirjastolla on oikeus peruuttaa tilaisuus jos käyttösääntöjä rikotaan. Tässä tapauksessa sääntörikkomuksena oli tietääkseni se, että järjestö alkoi levittämään ja keräämään jäsenhakemuslomakkeita. POC-lukupiirissä oli kyse positiivisesta erityiskohtelusta (lue yhdenvertaisuuslaki), kun taas Sinimustan liikkeen lukupiirissä oli vaarana, että tilaisuus olisi ollut luonteeltaan syrjinnällinen.

Lukija

Vaikea ymmärtää kirjaston perustelua. Ääripäistä vain toinen saa puhua ja toinen ei. Tästähän syntyy selvä tulkinta. Kirjasto edustaa siis sallittua ääriliikettä. Huomaa miten vähän ihmiset lukevat tänäpäivänä. Kun kirjastosta on tullut poliittisesti järjestäytynyt laitos.

Ilmari

En kannata sitä, että kirjasto perui tilaisuuden. Silti ihmettelen, mikä lukupiiri on sellainen, jossa kaksi miestä istuu juttelemassa lukemastaan kirjasta.

Raksaäijä

Jotta semmosta!
Oodissa saa siis järjestää lukupiirejä mustille ja ruskeille, mutta ei valkoisille?

Pääkaupungin keskuskirjasto siis syrjii valkoisia? Niinkö?

Pitäisikö valkoisten siis jättää käyttämättä kyseisen laitoksen ”palveluita”?

Tarvitsemmeko Suomessa yksityisen kirjastoverkoston?
Vai riittääkö pääkaupungin yksityinen pääkirjasto?

Miksi tämänkaltainen syrjintä on muka hyväksyttävää?

YK:n agentti 2030

Kiihkokemujen ”lukupiiri” on höttömokuttajien erityisessä suojeluksessa.

Maila Laukas

Kirjastotädistä poliisitutkinta onko syyllistynyt rikokseen.

Ilkka Forsten

Kuka määrittää kirjaston arvomaailman, kun se on julkinen paikka jota ylläpidetään verovaroin ?

Kata

Siinä on oikein sun-niva.Voi luoja näitä silmille hyppijöitä hahahhahahahahahahahahahaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa!

Kata

Hatusassin sisko?Samaa maireutta….

Ilkka Forsten

Onneksi hän ei taida olla ”shiiava ” drake, mutta sunni tuntuu olevan ?

Ruupo Kustaa

Kirjasto ei sitten varmaan halua verorahoja niiltä ihmisiltä joiden arvot ei täsmää kirjaston arvojen kanssa. Saattaa olla melkoinen riski Helsingissä, että joku ikkunoiden alla marssinut natsi on verojen muodossa kirjastoa rahoittanut.

John Quiman

Käypä kirjaston tiskillä pyytämässä rahoja takaisin, koska kirjaston ja sinun arvojesi välillä on niin suuri ristiriita 🙂

Se kannattaisi videoida ja ottaa mallia Turhapurosta.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by John Quiman
Jouni S.

Sinimustiin kuulumattomana; tasapuolinen kohtelu on perusteltua kaikille ja varsinkin nettoveronmaksajille, kun vaan sääntöjä noudatetaan. Tätä pitäisi heidän vaatia päättäjiltä ja vaalieissa muistaa jättää valitsematta sellaiset, jotka periaatetta kiertävät.
Tämä ”arvoihin sopiminen tai -sopimattomuus” on kryptistä uuskieltä, jolla poliitikot (ja jäsenkirjalla valitut virkakyöstit) vain kiertävät vastuutaan näissä asioissa ja voivat edistää omia suosikkejaan, veronmaksajien varoilla (joista itsekin palkkansa saavat) tietenkin.

John Quiman

”Arvoihin sopiminen” on ehtona hyvin epädemokraattinen, sillä silloin kavennetaan mielipiteen- ja sananvapautta, jotka ovat demokratian kulmakiviä.

Kansallismielisyys on pop!

Törkeetä suvakkien kaksinaismoralismia.