Kotimaa Politiikka Rikos Uutiset

Lakimiesliitto vaatii oikeudenhoitoon 50 miljoonan rahoitusta purkamaan tuomioistuimien ruuhkaa

Suomen Lakimiesliitto vaatii oikeudenhoidon vuotuisen perusrahoituksen kasvattamista 50 miljoonalla eurolla. Vaatimus perustuu tuomioistuimien ruuhkautumiseen, jota purkamaan tarvitaan Lakimiesliiton mukaan lisää henkilökuntaa muun muassa tuomioistuimiin.

Lakimiesliito vaatii rahoituksen kohdistamista oikeudenhoidon lisärekrytointeihin

– Tarvitsemme esimerkiksi 200 tuomarivirkaa lisää. Samalla on toki huomioitava koko oikeudenhoidon ketju syyttäjistä täytäntöönpanoon. Myös oikeusapua on saatava nykyistä helpommin, toteaa Lakimiesliiton hallituksen puheenjohtaja Marika Valjakka.

– Oikeudenhoidon ruuhkat ovat täysin ratkaistavissa, jos vain löytyy poliittista tahtoa.

Valjakka huomauttaa, että vaikka Lakimiesliitto puhuu kymmenistä miljoonista, on lisäkulu valtion kokonaistalouden kannalta pieni. Oikeudenhoidon osuus valtion budjetista on prosentin luokkaan.

Valjakan mukaan oikeudenhoidon kuntoon saattamiselle näyttäisi olevan myös vihdoin yhteiskunnallista ymmärrystä.

– Eduskuntapuolueet ovat heränneet kysymykseen onneksi uudella tavalla. Arvostamme myös oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin avauksia asiassa. Ilmapiirin muutosta on varmasti edesauttanut julkinen keskustelu oikeuslaitoksen tilasta. Vaikutusta on varmasti myös hirvittävällä kansainvälisellä tilanteella. Oikeusvaltiota ei pidetä enää itsestäänselvyytenä, vaan aidosti turvallisuus- ja huoltovarmuustekijänä, Valjakka huomauttaa.

– Toimiva ja luottamusta herättävä yhteiskunta on kaikkein tärkein arvovalintamme.

Lakimiesliitto vaatii lisärahoituksen lisäksi keskustelua niin kutsutusta oikeusturvatakuusta.

– Jokainen ymmärtää hoitotakuun merkityksen terveydenhuollossa. Sen sijaan jokainen rikoksen kohteeksi joutunut tai hometalon kanssa kamppaileva oppii nyt kantapään kautta, ettei oikeudenhoidossa ole vastaavaa oikeusturvatakuuta. Prosessit kestävät ja maksavat ennakoimattomalla tavalla, Valjakka konkretisoi.

Suomalaiset oikeudenhoidon ammattilaiset saavat kansainvälistä arvostusta. Järjestelmä on kuitenkin liian hidas ja asiakkaille liian kallis.

– Jos jotain näin tärkeää saadaan korjattua kohtuullisella lisäpanostuksella, niin eikö se kannattaisi tehdä, Valjakka sanoo.

– 50 miljoonaa on vähimmäisvaatimus ja kriisirahoitus, jolla saadaan korjattua oikeudenhoitomme pahimmat epäkohdat ja purettua ruuhkat. Vaadimme, että viimeistään seuraava hallitus korjaa tämän asian.

Oikeudelliset kysymykset vaikeutuneet ja yhteiskunta oikeudellistunut

Kansalainen kysyi Lakimiesliitosta suurimpia syitä palveluiden ruuhkautumiseen. Ulkomaalaistaustaiset ovat laajasti edustettuna seksuaali-, huumausaine- ja pahoinpitelytutkinnoissa, jotka ovat lisääntyneet viimeisen vuosikymmenen aikana merkittävästi. Nykyisin myös uutisoidaan entistä enemmän sosiaalisessa mediassa tapahtuneita kunnianloukkaustutkintoja ja muuta vastaavaa. Kansalainen kysyi myös näiden osuutta ruuhkautumiseen.

Lakimiesliiton viestintäjohtaja Janne Laukkanen ei halunnut vastata näihin kysymyksiin, vaan totesi että ”suurin syy palveluiden ruuhkautumiseen on kautta linjan oikeudellisten kysymysten vaikeutuminen ja yhteiskunnan oikeudellistuminen. Tämä on sinällään ymmärrettävää. Oikeudelliset ongelmat eivät siis sinällään ole ongelman ydin vaan se, että meillä on yhteiskuntana oltava riittävät resurssit näiden ongelmien ratkaisemiseen. Nyt näin ei ole ja siksi tarvitsemme kipeästi 50 miljoonan euron lisärahoituksen.”

Viime vuonna oikeudenhoitoon lisättiin 17,6 miljoonaa lisätalousarviossa

Tuomioistuinten, oikeusapu- ja edunvalvontapiirien ja kuluttajariitalautakunnan, ulosottolaitoksen ja konkurssivalvonnan, Syyttäjälaitoksen sekä Rikosseuraamuslaitoksen toimintamenoihin lisättiin yhteensä 17,6 miljoonan euroa koronavirustilanteesta aiheutuvien menojen kattamiseen. Kuntavaalien äänestyksen turvalliseen toteuttamiseen koronaviruspandemian vuoksi poikkeuksellisissa olosuhteissa lisättiin 1,3 miljoonaa.

Tuomariliitto vaati viime vuoden lokakuussa päättäjiltä ratkaisuja resurssipulaan. Tuomariliiton varapuheenjohtaja Minna Hällström sanoi Iltalehden haastattelussa, että ongelma on ollut tiedossa jo useiden vuosien ajan. Juttumäärät ovat kasvaneet vuodesta 2010 lähtien.

– Esimerkiksi käräjäoikeuksissa rikosasioiden määrä on vuodesta 2010 kasvanut merkittävästi. 2010 on ollut vajaa 17 500 rikosasiaa vireillä. Nyt 2021 niitä on vajaa 26 400, kertoo Hällström.

– Samaan aikaan jutut ovat laajentuneet ja ne ovat muuttuneet entistä monimutkaisemmiksi. Jutuissa on kansainvälisiä yhteyksiä ja niissä sovelletaan EU-oikeutta. Eli sekä juttujen lukumäärä että työmäärä ovat entistä suurempia esimerkiksi rikosasioissa.

Elokapinan mielenosoituksista kalliit seuraukset yhteiskunnalle

Muun muassa Elokapinan aktivistien sekä rokotteita ja koronarajoituksia vastustavien aktivistien sadat rikosepäilyt ovat ruuhkauttaneet pahoin Helsingin syyttäjänviraston.

On arvioitu, että parinkymmenen jutun ryppäissä käsiteltävien niskurointisyytteiden käsittelyyn menee kuhunkin viisi työpäivää. Se merkitsisi liki kahdeksan kuukautta kestävää prosessia.

Tuolloin arvioitiin karkeasti, että viime vuoden kevään ja syksyn välisenä aikana mielenosoitusten käräjöinnistä koituisi pitkälti yli 200 000 euron kustannukset.

Eniten poliisi- ja viranomaistyötä ovat teettäneet Elokapinan aktivistit. Heistä syyteharkintaan on päätyi viime syksyyn mennessä viitisensataa henkilöä.

Kustannukset ovat mittavat myös poliisitoimessa.

12 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Antti

Tämä kaikki on juuri siitä syystä kun turva paikkaa saa hakea rajattomasti, niinhän ne tekeekin jotkut jopa 8.kertaa ja tuomarit ja lakimihet hirovat käsiään palkioiden takia, kyllä siellä on hyvä olla mutta, kusette omaan nilkkaanne koska, kaiken kustantaa veronmaksajat.

Lieväasteinen

Ja samalla KKO on aloittanut taas piraattikirjerumban:

https://www.is.fi/digitoday/art-2000008928951.html

Näin tuomioistuimet ruuhkautuvat vielä pahemmin. Ajankohtakin on valittu ihan ”sopivasti”.

juha II

Oikeus EI tällä toteudu, mutta lakihenkilöiden massi käy painavammaksi, mikä tieten on omiaan lisäämään asikan painoarvoa!

Ilkka Forsten

Todellisuus on näyttänyt että lisäämällä virkamieskuntaa ei mikään nopeudu vaan hidastuu, ja kohta tarvitaan taas lisää 50 miljoonaa.

Matti

Kurppakasa he_ri_s_n pannu fyrkat omaan taskuun sopii hyvin tuo r k p eli rosvokanpuolue🖕🖕🖕

Eka Kettunen

Kannattaisikohan siellä oikeuslaitoksessa käyttää vähän tervettä järkeä ja pistää vähän vauhtia edes näiden pikkujuttujen käsittelyyn.

Päiväkaupalla käsitellään jotain ajotiellä istumisen syvällistä merkitystä tai jonkun netissä kirjoittaman sanan tarkoitusta.

Kaiken kukkuraksi näistä jutuista annetaan vielä valittaa seuraavaan oikeusasteeseen ja sama rumba toistuu. Ei hyvää päivää sentään millaista pelleilyä.

Tuumailija

Demla tarvitsee lisää laillista voitelurahaa, jotta voidaan ottaa lisää vihapuhe-/ kirjoitus juttuja rasittamaan oikeusjärjestelmää. Eikä pidä unohtaa turhia elintasoturistien valituksia kielteisistä päätöksistä, kun tuhannen ja toisen yön tarina ei menneetkään läpi.

Lisää porukkaahan ei päästetä tähän hyvävelirinkiin, sieltä voisi tulla myyränä vaikka joku selkärangallinen ja muiden pottikin pienenisi liiaksi.

Lieväasteinen

Mutta jos myös oikeistolaiset/kansallismieliset juristit alkaisivat verkostoitua, järjestäytyä ja vaikuttaa. Vai onko oikeistolainen juristi Suomessa kuollut sukupuuttoon?

Letunviuhake

Ihan sama vaikka sinne annettaisiin 100 miltsiä, niin mikään ei Suomessa muutu paremmaksi, vaikka sitä kyllä kovasti toivoisinkin parempia aikoja. Lakimiehet ja tuomarit muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, eivät ole tehneet töitään edes välttävällä tasolla!!! Hävetkää v.tun korruptoituneet ROTAT!!!

Kata

Janne ei halunnut vastata noihin kysymyksiin…eli mitään parannusta ei ole odotettavissa ennenkuin rehellisyys palaa myös oikeustoimiin ja avoimuus!!!!
Hiiten wokeilu ja arvot esiin.Totuus ei pala tulessakaan!

Ilkka Forsten

Kyllä se totuuskin palaa, nykyään asbesti on kielletty aine.

Kata

😀