Uutiset

Lännenelokuvajuhlat Oulussa lauantaina

Oululainen kulttuuriyhdistys Kinodrome ry järjestää lauantaina 3.6. ensimmäiset Oulun lännenelokuvajuhlat Kulttuuritalo Valveen elokuvateatteri Studiossa.

”Lännenelokuvien suosio nousee ja laskee, ja nyt elämme westernin nousukautta”, kertoo lännenelokuvajuhlien ideoija Esa Paloniemi. ”Googlasin lännenelokuvajuhlia sillä mielellä, että osallistuisin niihin vieraana, ja lähimmät ovat Espanjassa ja Yhdysvalloissa. Siitä keksin perustaa omat elokuvajuhlat”.

Kinodrome ry:n puheenjohtajana oli luontevaa käyttää yhdistyksen organisaatiota lännenelokuvajuhlien järjestämiseen.

”Saimme rahoituksen juhlien järjestämiseen ja paikka löytyi Oulun keskustasta”, Paloniemi jatkaa.

Oulun lännenelokuvajuhlilla esitetään lännenromaaneja itsekin kirjoittavan Esa Paloniemen romaaniin Colt .44 perustuva lyhytelokuva Mämmiwestern Hawaii Kid (2022), sekä Elvis Presleyn tähdittämä Charro! (1969) ja Coenin veljesten neo-western Menetetty maa (2007).

”Mämmiwestern” on lännenkirjailija Paloniemen oma kehitelmä nimitykseksi suomalaiselle lännenelokuvalle.

Oulun lännenelokuvajuhlat järjestetään Kulttuuritalo Valveella 3.6. kello 11-17. Elokuvien lisäksi tubettaja Seppo Paakkari luennoi lännenelokuvien sensuurista ja indiekirjailija Esa Paloniemi kirjallisuuteen perustuvista lännenelokuvista.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Lähde Kaleva