Eurooppa Muu maailma Rikos Talous

Lapsipornoa julkaiseva Pornhub menettää maksuratkaisuja oikeudellisen takaiskun jälkeen

Kuva: Flickr (CC BY 2.0) / Marco Verch.
Luottokorttiyhtiöt Visa ja Mastercard kieltäytyvät nyt antamasta Pornhubille ja kaikille muille MindGeekin ylläpitämille pornosivustoille lupaa käyttää niiden maksuratkaisuja.

Viime vuoden helmikuussa nostettiin kanne luottokorttiyhtiö Visaa ja MindGeek-yritystä vastaan. MindGeek on ”IT-yhtiö”, joka omistaa ja ylläpitää Pornhubia ja monia muita suuria pornosivustoja. Kanteessa Visaa syytetään siitä, että se on tahallaan hyötynyt ihmiskaupan ja lapsipornon uhreista Pornhubin kanssa tekemänsä yhteistyön kautta.

Visa pyysi kanteen hylkäämistä, mutta Kaliforniassa toimiva liittovaltion piirituomari ei hyväksynyt kanteen hylkäämistä 29. heinäkuuta tänä vuonna.

”Olemme vahvasti eri mieltä tästä päätöksestä ja olemme luottavaisia tapauksemme suhteen”, toimitusjohtaja Al Kelly ilmoitti Visan lehdistötiedotteessa, jonka Visa julkaisi samana päivänä kuin hylkäävä päätös oli annettu.

Al Kelly toteaa lisäksi lehdistötiedotteessa, että tässä varhaisessa vaiheessa tuomioistuimen on oletettava, että kaikki kanteessa esitetyt väitteet pitävät paikkansa, vaikka ne eivät olisikaan oikeita tai todistettuja, sillä tämä tutkitaan myöhemmin prosessin aikana. Joka tapauksessa hän uskoo, että ”Visan roolia, toimintatapoja ja menettelyjä on kuvailtu väärin” kanteessa.

Liittovaltion piirituomari Cormac Carneyn mukaan Visa on tehnyt päätöksen pitää MindGeekiä edelleen asiakkaana, vaikka sen väitetään tietävän, että MindGeek hyötyy lapsipornosta. MindGeek puolestaan kertoo CNBC:lle, ettei se ole ”koskaan hyväksynyt lasten seksuaalista hyväksikäyttöä tai muuta laitonta materiaalia”.

Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun Pornhub ja MindGeek ovat olleet uutisissa lapsipornosta hyötymisen vuoksi. Vielä vuonna 2019 kadonnut 16-vuotias löytyi Pornhubin kuvamateriaalista. New York Timesin mukaan tyttö oli esiintynyt ainakin 58 videoleikkeessä.

Toisessa New York Timesin raportoimassa tapauksessa 14-vuotias tyttö löydettiin Pornhubin videoista. Videoista ilmoitettiin viranomaisille, ei tosin Pornhubin itsensä toimesta, vaan luokkatoverin toimesta, joka tunnisti tytön. Molemmat tapaukset ovat johtaneet pidätyksiin ja tuomioihin osallisille, mutta Pornhub on kuitenkin välttynyt kokonaan seurauksilta, koska se on pelkästään hyötynyt pedofiilien sivustolle lataamista videoista.

Käräjätuomarin päätöksen seurauksena Visa ja Mastercard päättivät keskeyttää Pornhubin ja MindGeekin maksuratkaisut 4. elokuuta. Yhtiöt julkistivat tämän kuitenkin jo joulukuussa 2020, mutta tuolloin tehty päätös johti vain siihen, että Pornhubin käyttäjät eivät voineet maksaa verkkosivuston palveluista. Mainostajat saattoivat kuitenkin edelleen maksaa MindGeekille mainoksista Pornhubissa. Luottokorttiyhtiöiden viimeisin päätös tekee nyt lopun tästä.

Lähde: Nordfront

Tilaa
Ilmoita
guest

15 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Pornokarhu

Pornhubia selaillut usean vuoden ajan. Koskaan ei ole tullut lapsipornoa siellä vastaan. Nämä Pornhubin lapsipornotapaukset ovat äärimmäisen marginaalinen ilmiö.

Thor Ukonpoika

Alaikäiset myös päätyvät pornoa katselemaan jos 14-vuotias oli löytänyt kadonneen saman ikäisen luokkatoverinsa pornopätkistä. Tuskin ihan heti oli löytänyt. Varmaan tovi vierähtänyt sivustolla ellei jopa harrastus. Itse harrastin 14-vuotiaana partiota ja uintia. Sabrinan ja Samantha Foxin julisteet seinillä toi nuoren elämään eroottista jännitystä. Nykyään on eri meininki. Porno sitä ja porno porno. Veitolastakin on jännää, kun äiti katsoo oman tyttärensä pornoilua. Tytär haluaa äinsä näkevän. Se on niin hienoa..voi että! Sairas maailma!

Anomaster

Porno tapaa olla aika vähän luonnollista ja se voimistaa seksin korostumista elämän keskeisimpänä asiana, jota se ei ole, mikäli haluaa toimivia ihmissuhteita.

Aika paljon onkin parinhaku siirtynyt sitä kohti, että ei etsitä tyttö/poika -ystävää, vaan etsitään seksikumppania kertaluontoiseen kokemukseen. Tähän retkuun menee hyvin helposti kuka tahansa, mutta se ei johda hyvään elämään, eikä onnistuneeseen elämään.

Hyvä suhde syntyy ainoastaan hyvästä keskinäisestä viestinnästä, joka on rehellistä ja toimivaa. Jos se ei toimi, ei toimi suhdekaan.

Turhan vahvasti nykyihminen onkin kaikkiaan etsimässä aineellisia nautintoja, joloin elämä jää henkisesti köyhäksi ja se tekee ihmisestä vähemmän hyvinvoivan ja sisäisesti tyhjän.

ike

Ainoa mihin voi luottaa, tai pettyä 100 prosenttisesti on ymmärtää asia. Ei ole oikeaa valintaa. Guilty as charged. No tuo 70-luku oli aika villiä aikaa. Siihen ei enää ole paluuta myöskään sen vuoksi että väestö vähenee. Ehkä ajatuksissani osaa siitä näyttelee työni ravintola-alalla, kaiken muun ohella. Sitten vielä, aika vaikea tulla kotiin musiikkikeikalta ammuyöllä ja mennä aamulla päivätöihin, no toinen harrastus. Olen kuitenkin onnellinen että elin noita aikoja. Ehkäisypilleri oli keksitty ja ihmiset olivat aika tulevaisuuteen suuntautuneita. Suomen väestö 70-luvulla oli n. 4,5 miljoonaa. Nuorison osuus tuosta oli merkittävästi suurempi kuin nyt. Ravintolaelämä ja kaikki oli muukin oli monta kertaa voimakkaampaa kuin nyt, älkää luulko että ikä on minulla määrittävä tekijä, toki se antaa jonkinlaista perspektiiviä. Uskomattoman hyviä ja fiksuja ihmisiä tapasin, ei seksi aina ole huono motiivi.

Viimeksi muokattu 20 päivää sitten by Galina Manttari
Anomaster

Niihin aikoihin oppikin jo nuorena sen ajan vapaamman suhtautumisen niin seksiin kuin muuhunkin. Olivat todella aikoja, joita nykynuoret voivat kadehtia. Eikä ollut mamutuksia, ei sukupuolten runsautta, eikä muutakaan suvakkimädännäisyyttä.

Ei seksi ole mitenkään pahasta, eikä se tee suhteesta huonoa, mutta jos se on suhteen keskeisin asia mielessä, se ei ole kestävä, eikä se ole henkisesti antava. Se on pitempiaikaisessa suhteessa tärkeä osa, mutta ei pääosa, jotta suhde toimisi.

ike

Oikein. Tuohon voisin vielä lisätä että on noita muitakin ihmisten välisiä luottamuksen tasoja. Ehkä kaikki eivät sovi vaimoksi sinulle, mutta ystävänä on kullan arvoinen. Noin minulle kävi. Vasta vuosia eron jälkeen opin tuonkin asian, ehkä kaikki eivät koskaan opi, tai ei ole mitään opittavaa. Ihmiset ovat erilaisia. Pahoitteluni ihmisille jotka käyvät läpi riitaisaa eroa. Aurinko kuitenkin nousee. (Sanonta, ei pidä sotkea tieteeseen) Otin filosofisen vapauden. 😊.

Viimeksi muokattu 20 päivää sitten by Galina Manttari
Ilkka Forsten

Kuulin aikoinaan tarinan miehestä jolla oli aina v****u mielessä. Vain yhden kerran ei ollut, silloin kun hän putosi jäihin pilkillä ollessaan, mutta heti kun kynnet raapaisivat jään reunaa niin jo taas oli..Elämä voittaa.

BWC

Pornoelokuvissa on usein kuumia naisellisia naisia, hyvät tissit ja kauniit muodot. Porno onkin vielä niitä harvoja taiteen aloja joita ei ole wokeiluilla pilattu, koska jos pornoelokuvat aletaan wokeilulla pilaamaan niin ei niitä enää kukaan viitsisi katsoa ja sen tekijät kyllä tietävät.

Anomaster

Jotkut kokevat jotain positiivista pornoelokuvista. Ihan tavallisissa elokuvissa on paljonkin hyvin viehättäviä naisia ja jotkut niistä ovat luonnollisia, vaikka turhan monet niin plastiikkia, että suorastaan tympii. Aika harva elokuva on jotain mistä voisi sanoa, että oli todellakin hyvä.

Wokeilu on kyllä monissa nykyelokuvissa melko vahvaa ja yliampuvaakin. Pyrkivät kai opettamaan ”oikeaa” ajattelua, oikeita mielikuvia. Tahtoo myös olla ikään kuin kiintiöt erilaisille vähemmistörooleille.

Pornoelokuvissa luonnollisuus on kaukana, ellei sitten ajattele, että ihmisen luonto on hyvin fyysinen ja kuumahenkinen hurja paneskelu on elämän suola.

Olen toki nähnyt pornoelokuvia jonkin verran, mutta mielestäni ne eivät edusta henkisesti tasapainoista ihmistä, joka on luonnollinen. Siksipä en näe niissä mitään mielenkiintoista, mutta jos joku näkee, se on hänen asiansa, eikä kuulu minulle.

Ilkka Forsten

Pornoelokuvat ovat kuten muutkin elokuvat, näyteltyä teatteria. Se on pelkkä esitys jossa ei ole todellisuuden kanssa paljonkaan tekemistä. Jos joku epäilee sanomaani, niin miettikääpä sitä tuleeko joku kesken aktinne sanomaan että ” poikki, ” otos näyttääkin paremmalta toisesta kuvakulmasta. ” Jatketaan olkaa hyvä, kamerat käy.”

Peter Kreisler

Niin, ongelma onkin se, että sivuston pitäjä ei ole vastuussa muiden sivustolle lataamasta materiaalista. Tämä johtaa siihen, että tämä ns. ”toisten lataama” materiaali onkin sivuston pitäjän omaa, mutta kyseessä on lavastus vastuun välttämiseksi. Kun vielä todistustaakka on rangaistusta vaativalla osapuolella, on tilanne hyvin ongelmallinen.
Näissä tilanteissa tulisi soveltaa samaa tulkintaa kuin Suomessa ”vihapuheen” tai ns. ”väärien mielipiteiden” tapauksissa, eli vastuu sivuston pitäjälle suoranaisesti. En tietenkään tarkoita tällä, että kannatan mielipiteen rajoittamista missään muodossa, kyseessä on vain vertaus.
Tästä voisi hieman laajasti tulkiten tehdä sen johtopäätöksen, että mielipiteen ilmaiseminen on vakavampi rikos kuin lapsipornon levittäminen tai ihmiskaupan suosiminen.

Anomaster

Olisi vähän kuin, että liikehuoneiston vuokraaja olisi vastuussa siitä, mitä liikehuoneistossa myydään.

On ihan asiallista poistaa, jos tulee tietoon, että on laitonta materiaalia tarjolla, mutta jos on kysymys politiikasta, on ilmiannettu ”laittomana” materiaalia, mikä ei miellytä ilmoittajaa. Ja EU tulee vaatimaan, että pitää poistaa poliittisesti epäkorrektit materiaalit, joka on demokratian ja sananvapauden vastaista.

Viimeksi muokattu 20 päivää sitten by Anomaster
Ilkka Forsten

Itse asiassa huoneiston vuokraaja on Suomen lain mukaan vastuussa siitä jos joku, vaikkapa vuokralla oleva henkilö, harjoittaa prostituutiota vuokraamissaan tiloissa. Jos näin tapahtuu, se tulkitaan paritukseksi josta huoneiston omistaja on myöskin vastuussa. Tämä ei ole vitsi, tämä on ihan oikea laki.

Anomaster

Kaipa tuo edellyttää, että vuokraaja on tietoinen siitä, että siellä myydään sellaisia palveluita. Jos jollain on vaikka vihannekauppa ja päälisin puolin se siltä näyttää, mutta siellä myydään muutakin ruohoa kuin ravintoruohoja ja pilvenveikot käyvät sieltä salaa ostelemassa, tuskin vuokraaja on siitä laitettavissa vastuuseen.

ike

Olen vähän hämilläni tuosta kommentista vaikka luin sen useampaan kertaan. Sivuston pitäjä ei tietenkään ole vastuussa toisten sinne lataamasta materiaalista, jo tuo väite sisältää sen oletuksen että sivuston pitäjä voisi arvioida jokaisen kommentin ja kaikki tietävät että se on mahdotonta, joten oikeudellsita vastuuta siitä ei voi tulla. Kuvasitko kenties suomen politiikkaa. Kyllä suomessakin esim. monen puolueen kannattaja sanoo monia asioita joista kuitenkaan kyseistä puoluetta ei voi asettaa vastuuseen, puhumattakaan puolueiden teoista. Toisen lataama materiaali ei todellakaan ole sivuston omistajan omaa tai että hän olisi siitä vastuussa. Suomen ”tulkinta” nk vihapuhe- tai väärien mielipiteiden tapauksissa on jo osoittanut mahdottomuutensa, ainakin perinteisen oikeuskäsityksen kannalta. Toki kohti mielivaltaista laintulkintaa kohti mennään. Eikö kukaan ole vieläkään oppinut esim. EU:n toimintatavoista mitään. Sananvapaus yritetään tehdä rikokseksi, esim. tapaus Elon Musk. Sananvapaus käsittää juuri oikeuden esittää erilaisia mielipiteitä, ei hymistellä valtavirran mukana. Ei valtavirta koskaan ole tarvinnut sananvapautta, sillä on aina ollut keinot häpäistä toisinajattelijat tai jopa laittaa ne tyrmään tai roviolle. Sitten vielä tuosta mainitsemastasi ”ongelmasta”. Sananvapaus on sitä että voit sanoa mielipiteesi ilman pelkoa että tulet syrjityksi ta joudut vankilaan. Ei siinä ole mitään tarvetta arvoida mielipiteen moraalista tai muutakaan oikeutusta, sen tekee historia.

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa