Kolumnit

Miksei Israelia aseteta taloussanktioiden kohteeksi?

Maailman oikeutetusti tuomitessa Venäjän aloittaman hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan, ovat myös länsimaiden kaksoisstandardit taloudellisten sanktioiden käytön suhteen nousseet keskusteluun varsinkin Palestiina-aktivistien keskuudessa. Muun muassa Fair Observer -verkkolehden Syed Zain Abbas Rizvi nostaa artikkelissaan (1) esiin sen, miten muutama kuukausi Krimin miehityksen alkamisesta Israel valtasi Gazan alueen käyttäen tekosyynä palestiinalaiskansallismielisen Hamas-järjestön provokaatiota. Israelin toimet johtivat 2100 palestiinalaisen (joista suurin osa siviilejä) murhaamiseen.

Yhdysvaltojen reaktio asiaan oli tuttu ja turvallinen ”Israelilla on oikeus puolustaa itseään”. Vuoden 2021 aikana Israelin sotilaalliset toimet Gazan kaistalla ovat johtaneet 275 siviilin kuolemaan, joista 61 lapsia ja 35 naisia. Israelin asevoimat tuhosivat useita rakennuksia palestiinassa, mukaan lukien 40 koulua ja useita sairaaloita. Unicefin raportin (2) mukaan toimet johtivat yli 72 000 palestiinalaisen joutumisen kodittomaksi.

Tämän vuoden helmikuussa alkaneen Venäjän laajamittaisen hyökkäyssodan käynnistymisen jälkeen Yhdysvallat on kutsunut YK:n turvallisuusneuvoston koolle viisi kertaa vaatimaan Venäjän hyökkäyksen tuomitsemista, kun se viime vuonna taas veto-oikeutta käyttämällä esti Israelin toimet tuomitsevan päätöslauselman esittämisen.

Upporikkaat ja vaikutusvaltaiset kansainväliset juutalaisjärjestöt kuten IHRA (International Holocaust Remembrance Alliance), AIPAC (American Israel Public Affairs Committee), ADL (Anti-defamation League) ja maailman juutalaiskongressi WJC ovat nähneet paljon vaivaa oman antisemitismi-määritelmänsä iskostamiseksi länsimaisten päättäjien mieleen sekä jopa eurooppalaisten valtioiden lainsäädäntöön.

Kansainväliset juutalaiset ja heidän asiaansa varsinkin Yhdysvalloissa ajavat, Suomen helluntailaisiin ja TV7:n sekä Patmos-säätiön ympärillä toimiviin tahoihin verrattavat ”evankeliset kristityt” ovat nähneet paljon vaivaa pyrkimyksissään saada Israelin valtion kritisoinnin estävä antisemitismin määritelmä enemmän valtavirtaiseksi ja näin vaientaa entisestään rikollisvaltio Israelin kritisointia.

Muun muassa Israelille taloudellisia sanktioita Gazassa ja länsirannalla tapahtuvan sionistisen sortotoiminnan nojalla vaativaa vasemmistolaista Boycott, Divestment and Sanctions (BDS) -järjestöä vastaan on hyökätty argumentilla, jonka mukaan Israelilaisten tuotteiden ostoboikotit ja taloudellisten sanktioiden vaatiminen Israelia vastaan olisivat antisemitismiä, koska ne muistuttaisivat natsi-Saksasta ja holokaustista. (3)

Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuoden 2022 alkupuolella, yleistyi sotaa koskevassa keskustelussa argumentti jonka mukaan venäläiset ovat myös syyllisiä Putinin hallinnon aloittamaan sotaan, koska eivät nouse kotimaassaan vastustamaan Putinia ja venäjän asevoimien sotatoimia Ukrainassa, ja ansaitsevat täten mm. Venäjää vastaan asetetuista jyrkistä taloudellisista sanktioista aiheutuvan haitan.

Tämän narratiivin soveltaminen Israeliin ja juutalaisiin olisi kuitenkin juutalaisjärjestöjen ulostulojen valossa vakavaa antisemitismiä, vaikka toisin kuin ”lähi-idän ainoana demokratiana” juhlittu Israel, Venäjä ei ole demokratia. Argumenttia on kuultu myös Suomessa poliitikkojen suusta: Mm. Kristillisdemokraattien Sari Tanus totesi KD-lehdessä (4) 23.9.2021 että ”Israel on Lähi-idän ainut demokratia, se on demokratialtaan ja poliittiselta järjestelmältään lähimpänä länsimaita kuin mikään muu alueen valtioista.”

Vuonna 2021 maailmassa oli The Jewish Agency for Israel -juutalaisjärjestön raportin mukaan yhteensä noin 25,3 miljoonaa henkilöä joilla olisi Israelin ”palaamislain” mukainen mahdollisuus saada Israelin kansalaisuus ja tulla näin äänioikeutetuksi Israelin Knessetin jäsenten valintaa koskevissa valtiollisissa vaaleissa, joissa vuonna 2021 Israelin tilastokeskuksen ”Israel in Figures 2021” -raportin (6) mukaan äänioikeutettuja oli yhteensä noin 6,58 miljoonaa.

Voidaan siis sanoa, että juutalaisilla, joko Israelin lain määritelmän mukaisilla 25,3 miljoonalla tai Jewish Agencyn raportin lukujen mukaisilla itsensä juutalaiseksi määrittevillä 15,2 miljoonalla juutalaisella olisi venäläisten tilanteeseen verrattuna paljon helpommat ja rauhanomaiset demokraattiset keinot käytössään palestiinan sorron lopettamiseksi, mutta he eivät niitä käytä vaan valitsevat vuosi toisensa jälkeen Israelille hallituksen joka jatkaa kyseisiä toimia.

Huomionarvoista on myös se, miten pitkään Israel on pyrkinyt välttelemään tuomitsemasta Venäjän aloittamaa hyökkäyssotaa Ukrainassa. Viime aikoina Israelin johto on lähinnä älähdellyt siitä, miten Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kommentoi ettei Ukrainan presidentti Zelenskiyn juutalaisuus poissulje mahdollisuutta siitä että hän olisi ”natsi”. (7) Israel julkaisi ulkoministerinsä Yair Lapidin suulla länsimaiden vastaaviin verrattuna erittäin aneemisen lausunnon Ukrainan ”alueellisen koskemattomuuden tukemisesta”. Lausunnossa Venäjän valtiota ei mainittu.

Israelin haluttomuutta osallistua Venäjän ja sen suurimmaksi osaksi juutalaisten oligarkkien vastaisiin toimenpiteisiin on toistaiseksi käsitelty lähinnä valtamedian ulkopuolisissa verkkojulkaisuissa (8) (9). Tämä ei ole yllättävää, sillä toistuvasti kansainvälisessä yhteisössä tuomittu, rikollinen juutalaisvaltio Israel ja sen etua ajavat upporikkaat ja Yhdysvaltojen poliitikkoja kuristusotteessaan pitävät sionistijärjestöt tekevät todennäköisesti kaikkensa, etteivät esimerkiksi tässä artikkelissa käsitellyt kaksoisstandardit taloussanktioiden käyttämisestä nousisi laajemmaksi puheenaiheeksi länsimaissa.

Viljam Nyman

Linkit yms.:

1 = The double Standards of the Western World (Syed Zain Abbas Rizvi 3.5.2022)
https://www.fairobserver.com/politics/the-double-standards-of-the-western-world/

2 = https://reliefweb.int/report/occupied-palestinian-territory/unicef-state-palestine-humanitarian-situation-report-no-2-gaza

3 = https://www.bbc.com/news/world-europe-48312928

4 = https://www.kdlehti.fi/2021/09/23/antisemitismia-vastaan-ja-israelin-puolesta-kansanedustaja-sari-tanus-marssi-satojen-joukossa-tampereella-ja-paatyi-jerusalem-post-lehteen/

5 = https://www.jewishagency.org/jewish-population-5782/

6 = https://www.cbs.gov.il/he/publications/DocLib/isr_in_n/sr_in_n21e.pdf

7 = https://www.cnbc.com/2022/05/03/russias-nazi-claims-provoke-outrage-in-israel-heres-whats-happened.html

8 = https://www.al-monitor.com/originals/2022/02/israel-reluctantly-condemns-russia-over-ukraine

9 = https://www.al-monitor.com/originals/2022/03/europe-unhappy-israels-reluctance-sanction-russia

18 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
V. Apaus

Israel on ainoa demokratia lähi-Idässä ja sen arabinaapurit ovat vannoneet tuhoavansa ja ajavansa koko valtion Välimereen ja tämä pieni nettilehdykkä liputtaa täällä Pohjolassa näiden arabi/islamistiterroristivaltoiden propagandaa/asiaa kovin antaumuksellisesti, mitä kovasti ihmettelen.
Koko mielipidekirjoitus pelaa islamistirterrsistien pussiin. Demokraattisella valtiolla on täysi oikeus puolustaa kansalaistensa turvallisuutta arabi- ja palestiinalaisterroristeja vastaan.

Tyrsky

Demokratiaa paremmin Israelia kuvaa sana etnokratia.
Korkein oikeus julisti israelin olevan j..talaisten valtio:
https://www.jta.org/quick-reads/israels-supreme-court-upholds-law-declaring-israel-nation-state-of-the-jewish-people

”Did Israel Just Stop Trying to Be a Democracy?”https://www.nytimes.com/2018/07/26/opinion/israel-law-jewish-democracy-apartheid-palestinian.html

John Quiman

Entäs ne muslimivaltiot sen ympärillä? Ovatko ne kaikille, vai muslimeille?

Eipä tuo demokratiaa poista, kyllä Israelissa asuvat arabit saavat edelleen äänestää vaaleissa. Ovat vähemmistö tosin, mutta tekisivät enemmistönä Israelista muslimivaltion epäröimättä.

Tyrsky

Laajensit kysymyksen aihepiiriä, mutta olkoon menneeksi.
Israelin korkeimman oikeuden rakennuksen on lahjoittanut Dorothy Rothchild. Myös Knesset on Rothchildin lahjoittama. Jos tiedät maailman rahajärjestelmästä oleellisen, sen mekanismin ja olet oivaltanut sen luonteen, voit tämän jälkeen tehdä oikeat johtopäätökset, mm. nämä:

  • Kyseinen rahajärjestelmä ei ole oikeudenmukainen, vaan laillistettu järjestelmään upotettu voimassaoleva rikos.
  • Se ei palvele enemmistön tarpeita.

Lopullinen johtopäätös on, että näiden myötä ei demokratia eikä oikeudenmukaisuus todellakaan toteudu.
Tämä koskee koko maailmaa, ei vain Israelia, mutta oli siis vain sellainen laajennus. Ymmärrät varmaan.

John Quiman

Rahajärjestelmän voi demokraattisesti muuttaa, mutta siihen pitäisi löytyä laaja poliittinen tahto ja laaja äänestäjäkunta sitä kannattamaan. Noita taustapiruja ei voiteta yksilösuorituksilla.

Nyt rahajärjestelmä on kuin loinen, joka lypsää kansoja. USA:ssa viimeksi J.F. Kennedy halusi muuttaa sitä ja alkoi valmistaa ohi keskuspankin valtion omaa rahaa. Henki lähti pikaisesti ja rahauudistukset kuopattiin.

Tyrsky

Rumsfeld myöntää: 2.3 jenkkitriljoonaa Pentagonilta hukassa:
https://www.youtube.com/watch?v=zb6P7U1S-P8
Tuo siis päivää ennen 911-tapahtumia. Rumsfeldin kohulausunto jäi siten taka-alalle kun kaikkien huomio kiinnittyi säväyttävämpään tapaukseen. Kauhia sattuma, että ajoitus hoitui kuin taikurilla. Siitä voi skaalata mitä tuleman pitää, jos rahajärjestelmä on vakavasti uhattuna ja syylliset meinaisivat joutua tuomiolle.

Tyrsky

Vielä:
Etnokratia + teokratia ei ole demokratiaa kirveelläkään, etenkin kun katsoo mitä Israelin teokratian kulmakivi Talmud sanoo. Netanjahu lupasi muutama vuosi sitten rabbeille, että Israelin laki tulee perustumaan Talmudiin.

juha II

Syy on ehkä siinä kun tälleKIN palstalle kirjoittaa sanan: ”j..talainen”.

Se menee ensin moderattorin silmäin eteen ja ”hienosteltuna” julkaiksuun.

HUOM!!! En kettuile tällä Kansalainen sivustolle!

Koko läntinen maailma ja jopa Putinkin on mainitun epäterveen ruton vallassa!!!

Hh1488

Kaipa se johtuu siitä, että Israel ja Yhdysvallat ja siellä oleva j..talainen eliitti pyörittää tätä planeettaa.

Tomppa

Suomessa aivopesusta huolehtii https://www.lubavitch.fi/templates/articlecco_cdo/aid/448259/jewish/Programs.htm
Chabad-isonenäisyys on tuleva maailmanhallituksen poliittis-uskonnollinen ideologia. Noahide-lait ovat silloin voimassa koko maailmassa, 613 lakia isonenille ja 7 goyimeille eli kaikille muille. Kannatta tutustua aiheeseen.
https://www.bitchute.com/video/R72AO2SU7stw/

Kimmo Leino

Israel saa hääriä rauhassa, koska pystyy halutessaan kaatamaan koko maailman rahajärjestelmän ja koska mossad on toimillaan kiristänyt eri maiden ”päättäjiä” jo vuosikymmenet tarjoamalla seksipalveluja näille ”johtajille” ja kuvaamalla kaiken; jopa rituaalimurhista on puhuttu yhden agentin kuolua ja läppärin jouduttua USA:n poliisin haltuun !
Sekä Israel on mukana TULEVASSA pankien pullautuksessa Euroopassa.
Ihmisten omaisuuksien siirtoja toisiin pankkeihin asiakkaille kertommatta on jo aloitettu. ( kyseessä usein osake-omaisuus ja ilmeisesti panttikirjat.
Tässä vinkki kaikille velattoman omakotitalon omistajalle : käykää maanmittauslaitoksella pankkitunnuksilla katsomassa onko talo teidän vai pankin omistuksessa !
Jos sähköinen järjestelmä näyttää pantin haltijaksi pankin; käykää pankissa ja KIRJALLISESTI ja TODISTEELLISESTI pyytäkää pankkia siirtämään teidän omaisuus teidän nimiin .
Itsellä tämä operaatio 2 vuotta sitten kesti 7 – 8 kuukautta ja pankista valehdeltiin siirron olevan vireillä !
Pankkien taseiden tyhjennykset nimittäin on JO ALOITETTU; muiden omaisuuksia siirretty muihin pankkeihin; pankkien omistamia kiinteistöjä on myyty … ja mitähän muuta vielä .
Ilmeisesti EKP vaatii pankeilta lisävakuuksia ja ihmisten velaton omaisuus laitetaan pantiksi .
Kun sitten EKP nostaa korkoja roimasti velaton omaisuus katoaa muiden taskuihin paikallisten pankien kaatuessa.
Israel saa oman siivunsa ollessa rahoittaja !
Tältä maailma nyt näyttää tosiasioihin perustuen .
Mistakaa siis varautua ja siirtää omaisuutenne omiin mimiin myös sähköisessä maanmittauslaitoksen rekisterissä.
Jos pankiin ei saa yhteyttä haastemiehet auttavat viran puolesta pientä karvausta vastaan !
Suomen lain mukaan haastemiehen tiedonanto vastaa 2 luotettavaa todistajaa.

Ilkka Forsten

Puhutko nyt pankkivelkaisesta taloudesta jolla on omakotitalo ? Muussa tapauksessa mikään ei siirry toisten omistukseen. Voitko valaista tapaustasi vähän laajemmin ?

tuija aikioniemi

Kasaarit, sotaisa kansa, ottivat uskonnokseen j…suuden 700-luvulla, tuota ennen olivat falloksen palvojia. Myöhemmin valtasivat tai paremminkin ryöstivät venäjän talonpojilta maat ja mannut. Lenin, Karl Marx, Stalin olivat näitä j….laisia. Venäjän vallankumoksen aikaan bolsevikit, jotka koostuivat myös näistä kasaarij……sista, ryöstivät venäläisten omaisuudet, tappoivat ison osan oppineita venäläisiä, loput siirrettiin Siperiaan. En tiedä, vaan olen ajatellut, että ovatko myös oligarkit näitä j…..laisia, sopisi hyvin, koska tavat on samat. Usa:n pankkitoiminta on näiden hallussa. Raamatussa mainitaan, että syntyy väärä Israel. Se miten ovelasti tuo valtio luotiin, voinee hyvinkin pitää paikkansa. J…….siksi itseään nimittävät tuskin ovat Jakobin poikain jälkeläisiä. Kristityt ei tunnu muistavan, mitä jeesus sanoi kirjanoppineista, fariseuksista ”te kyykäärmeitten sikiöt” Mitä tulee näiden j……sten harjoittamaan magiaan, ihmiskauppaan, lapsiuhreihin, sairaaseen seksuaalisuuteen, se viittaa enemmänkin näiden kasaarien aiempiin tekoihin. Niin Eurooppaa, kuin Amerikkaakin pyörittävät taustalla j…..iset, j…..sten media ja pankit. Kristityt hyväksyvät tämän, vaikka ei pitäisi hyväksyä. Jo ennen maailmansotia nämä keinotteli mm Saksalaisilta koron kiskonnalla rahan vaihdolla, omaisuudet. Lienee se ns j……iskulta.

Tyrsky

”Raamatussa mainitaan, että syntyy väärä Israel.”
Missä siellä niin mainitaan?

Rere

Moderni perimätutkimus on osoittanut perusteettomaksi tuon käsityksen nykyj..talaisten kasaaritaustasta. Silti sitä toitotetaan antisemitistissa piireissä ja julkaisuissa jatkuvasti. J….laisten lähimmät geneettiset sukulaiset ovat muut Lähi-Idän seemiläiset kansat kuten esimerkiksi ns palestiinalaiset. Ja hyvinhän juutalaiset ovat menenstyneetmm tieteissä talouden ohella. J….laisia on 0.2 % maailman väestöstä mutta tieteen Nobel-palkintojen saajista 22 %. Lievä yliedustus? Monet ammatit esimerkiksi käsityöammatiti olivat j….laislta kiellettyjä kuten myös maanomistus useissa Euroopan maissa. Sen sijaan rahanlainaus ei ollut, joten monet j….laiset toimivat sillä alalla. Siinä oli alkua modernille pankkitoiminnalle jota ilman nykytalous ei pyörisi. Kirjoituksesi on muuten lapsiuhreineen ym kuin pimeimmältä keskiajalta.

Terroristit

Samaa minä olen miettinyt jo vuosikymmeniä. Yksi valtio saa terrorisoida koko maapalloa ja kaikki kumartavat sitä. Miksi se on näin?

https://southfront.org/category/all-articles/world/middle-east/israel/

Vai onko niin että koko maapallo on hyväksynyt niiden lipussa olevat kaksi viivaa ja sen että ne aikovat valloittaa noiden kahden joen välisen alueen: Niililtä Tigrikselle?

soikka

Hieno kuvituskuva

Ilkka Forsten

Ajalta ennen meitä, mutta silti hyvin tiedossa.