Kolumnit

Miro Sarola: Julius Evola ja Fasismi

Kuva: Miro Sarola

Vaikka melko monet tietävät poliittisen oikeisto – vasemmisto jaottelun olevan epätarkka, jos ei suoraan harhaanjohtava, termit istuvat vahvassa koska sekä oikeisto, että vasemmisto käyttävät niitä itsekin. Vasemmistolaiset ja liberaalit ajattelevat äärioikeiston eli fasismin alkavan heidän oikealta puoleltaan. Koska poliittisen kartan äärilaidalla ovat avoimet fasistit, liberaalien ja fasistien väliin identifioituminenkin voi olla paheksuttavaa.

Julius Evolan loppupään tuotantoon sijoittuva Fascism Viewed from Right – Fasismi tarkasteltuna oikealta, on varsin mielenkiintoinen lähtien jo nimestään. Jos fasismi on itsessään äärioikeistoa, niin onko nyt kyseessä ääri-äärioikeistolainen näkemys fasismista? Vaikka kirja on luonnosteltu ja julkaistu noin 50 vuotta sitten ja tarkastelee kysymyksiä ensisijaisesti Italian kontekstissa, Evolan käsittelemät ja kritisoimat asiat pätevät varsin hyvin myös nykypäivänä. Evola pitää marxistien tapaa niputtaa kaikki poliittinen oikeisto ja taloudellinen oikeisto yhteen niin absurdina, että hän kysyy, tarvitseeko tästä edes keskustella? Ja perään toteaa, ettei kyllästy oikomaan tätä asiaa.

”Aito oikeisto ja taloudellinen oikeisto eivät ole pelkästään vailla yhteistä identiteettiä, vaan myös niiden periaatteet ovat vastakkaiset.”

Evolan ajan Italiassa niin demokraatit kuin kommunistit vastustivat nationalisteja, nimeten heidät uusfasisteiksi. Vaikka vastakkainasettelun painotuksissa saattaa olla eroavaisuuksia marxismin ollessa aina pinnan alla, samat asetelmat ovat myös nykypäivän Suomessa ja Pohjoismaissa. Valtapuolueet edustavat hyvin samankaltaista arvomaailmaa ja politiikkaa. Vaikka ihmisillä olisi mielikuva näennäisen isosta erosta valtapuolueiden välillä, todellisuudessa kaikki kannattavat samaa arvoliberaalia politiikkaa, vapaata kauppaa ja globalismia. Ero niin kutsutun oikeiston ja vasemmiston välillä tarkoittaa lähinnä talouteen liittyviä kysymyksiä, eri ihmisten verotasoa, julkisten varojen tarkennettua käyttöä ja niin edelleen. Aidolla oikeistolla Evola viittaa tahoihin, jotka ajavat kansakunnan ja valtion pitkäaikaista todellista hyvää. Evolan usein käyttämä bourgeoisie sana tarkoittaa alun perin keskiluokkaa. Marxilaisessa kielenkäytössä kyse on luokasta, joka omistaa tuotantolaitokset ja hyötyy niistä. Tulisiko tähän nykypäivinä laskea ensisijaisesti marginaalinen rahaelittii vai määritellä laajemmin jätän muiden päätettäväksi? Tarkempi analyysi veisi meidät sivuraiteille ja menisi oman asiantuntemuksen yli. Tässä yhteydessä tyydymme tekemään eron markkinatalous edellä menevän talousoikeiston ja kansakunnan etua ajattelevan oikeiston välillä.

Evolan mielestä monet fasismin periaatteet olivat hyviä, mutta ajatteli Italian epäonnistuneen toisen maailmansodan kriisissä koska italialaiset olivat olleet liberaalin ja radikaalin propagandan kohteena jo kahden sukupolven ajan.

Evola käytti joskus itsestään termi ”superfasisti”. Oman ymmärrykseni valossa etuliite tarkoittaa tässä yhteydessä yläpuolella olevaa, ei niinkään fasismin fanaattista kannattajaa. Evola piti fasismia parempana järjestelmänä kuin sen korvaajat, mutta hänen maailmankuvansa on vahvasti metafyysinen ja fasismi, tai mikään muukaan poliittinen järjestelmä, ei ole päämäärä itsessään vaan työkalu tai muoto, joka auttaa kehittämään yleviä ominaisuuksia ja ponnistelemaan korkeampien periaatteiden eteen. Evola on lähtökohtaisen kriittinen laumamentaliteettia kohtaan. Evola näki tiettyä mytologisointia Italian menneissä vuosikymmenissä ja Mussolinin muistossa. Siinä missä vastapuoli näki fasismin absoluuttisena pahana, sen kannattajat eivät halunneet nähdä siinä mitään kritisoitavaa.

Valitsemastani otsikosta huolimatta tämä kirjoitus ei pyri olemaan tyhjentävä selitys Evolan suhteesta fasismiin, vaan lyhyt johdanto siihen. Reilun sadan sivun mittainen pienehkö kirja ei ole erityisen pitkä, mutta Evolalaiseen tyyliin kiviä ei jätetä kääntämättä. Asioita käsitellään usealta kantilta ja jokainen sivu on täynnä asiaa. Valtiovallan kontrolli vs. yksilönvapaus, ja Evolan näkemykset fasismin ja talousajattelusta vaatisivat oman artikkelinsa. Muutamia pääpointteja kuitenkin mainittakoon. Evola on ensisijaisesti traditionalisti ja kritisoi fasismia siinä missä katsoo tämän jäävän puutteelliseksi. Vahva valtiollinen kontrolli liittyy fasismin erilaisiin muotoihin. Evolan mukaan vahva keskushallinto ei alista vaan rohkaisee vahvoja alajaostoja.

Lainaamme varmuudeksi suoraan kirjan englanninkielistä versiota:
“The traditional state is strong, but not totalitarian. It is differentiated and articulated and admits zones of partial autonomy. It coordinates forces and causes them to participate in a superior unity, while recognizing their liberty. Exactly because is strong, it does not need to resort mechanical centralising, which is required only when it is necessary to rein in a shapeless and atomistic mass of individuals and wills, from which, however, disorder can never truly be eliminated.” (Fascism Viewed from Right, s 88)

Vahva mutta luonnollinen hierarkia kuuluu traditioon ja Evola kritisoi mm. kuinka fasismi ei ollut riittävän vastainen ammattiliittoajattelua vastaan. Ammattiliitot ajavat vain oman ryhmänsä etua, eivät koko kansakunnan. Evola piti demokratian tasavertaista äänioikeutta absurdina. Tavallisen kaduntallaajan äänen ei tulisi olla tasavertainen kenraalin, valtiollisen johtajan tai merkittävän filosofin kanssa. Nykyisin halutaan johtaja, joka on yksi meistä. Kaveri, jonka kanssa voidaan lähteä vaikkapa kaljalle. Traditiossa todellinen johtaja on henkilö, joka on aitojen ominaisuuksiensa johdosta yläpuolellamme, ei yksi meistä. Vaikka jokainen yksilö on toki tärkeä, kritiikkiä tuli myös liiasta työväenluokkaan vetoamisesta, joka liittyy aiemmin mainittuun laumamentaliteettiin.

Fasismi nähtynä oikealta on erittäin suositeltavaa, joskin paikoitellen haastavaa luettavaa. Harva epäilee Evolan älyä tai oppineisuutta, mutta satunnainen huoli saattaa herätä miten hänen korkealentoisia ajatuksiaan laitetaan käytäntöön nykypäivänä? Evola sanoo, ettei erityisemmin välitä luokitellaanko hänet fasistiksi tai ei. Hän hyväksyy fasismista sen mitä pitää hyvänä ja hylkää sen mitä ei pidä toimivana. Kirja on, jos ei ainutlaatuinen, niin ainakin merkittävä analyyttinen katsaus fasismin ajatuksiin. Fasismi, kuten monet muutkin termit ja määritelmät elävät monesti omaa elämäänsä. Niitä ajatellaan heterogeenisinä ideologioina, monesti erittäin vähäisellä tutustumisella itse aatteeseen. Julius Evola ei ole poliitikko ja hänellä ei ole erityistä tarvetta olla puolesta tai vastaan mitään ideologiaa, hän vain kertoo ajatuksensa mikä on hyvää ja mikä ei.

Miro Sarola

6 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Ilkka Forsten

Itse asiassa kaikkiin ideologioihin pitäisi pystyä suhtautumaan niin että on tilaa myöskin kritiikille. Mikään ei ole täydellistä, kyse on enemmänkin siitä missä kohdin epätäydellisyys ja täydelliseksi mielletty kohtaa. Jokainen mieltää näitä asioita ensisijaisesti omista lähtökohdistaan, ja silloin syntyy tilanne jossa saman asian kannattajat voivat joko tuntea kritiikitöntä yhteenkuuluvuutta, tai nähdä eriävät kohdat mutta siitä huolimatta puhaltaa samaan hiileen.

Tilanne on haitallinen jos lopulta kiistellään mitättömistä detaljeista suuremman tavoitteen unohtuessa. Tähän väliin vastapuoli pyrkii aina kiilansa lyömään. Jos kaksi, vaikkakin samaan asiaan uskovaa idealistia saadaan toistensa kimppuun, on tosi-asiassa lyöty kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Usko oman asian tärkeyteen ja keinoihin muokkautuukin ulkopuolisen näkemyksestä eikä siitä, mitä alunperin oltiin puolustamassa. Vasemmisto käyttää menetelmää niin, että se kuvailee kaiken mikä vastustaa heitä äärioikeistoksi, tai fasismiksi, jolloin sanojen negatiivinen sävy painottuu niiden mielessä mitkä muuten voisivat olla samaa mieltä ” äärioikeiston ” kanssa. Toistuva ja systemaattinen jankutus äärioikeistosta uhkana yhteiskunnalle, alkaa ottamaan kipinää niissäkin jotka ovat voineet miettiä toimiiko vasemmisto oikein. Toisaalta liiallinen äärioikeiston uhasta maalattu yksipuolinen näkemys kaatuu sanojan tappioksi, sillä faktat ja fiktiot alkaa lopulta menemään niin överiksi, että väittämiin ei löydetä katetta.

Lainaan tähän muuan kotimaisessa elokuvassa ollutta repliikkiä. ” Ihminen on monimutkainen olento, mutta tottelee yksikertaisia määräyksiä.” Nyt on kysyttävä miksi tottelemme, kun voisimme pelkän laumakäytöksen sijaan miettiä itsenäisesti sitä onko meille tarjottu malli oikein, tai johtaako se ennen pitkää pelkkään sokeaa uskoon ja tottelevaisuuteen, vailla tietoisuutta miksi niin toimitaan ? Tätä tarkoitin kun alussa sanoin että kritikki on hyvä muistaa silloinkin kun kokee jotain omakseen. Kriittisyyshän ei pois-sulje mitään, se päin vastoin tarjoaa laajemman lähtökohdan ymmärtää perusteita joihin näkemyksensä nojaa. Jos aate, olipa se mikä tahansa, ei kestä tai salli yksilön omaa ajattelua eikä hyväksy mielipide-eroja, se on äärilinjan tarjoilemista joka samalla vähättelee ihmisen omaa harkintakykyä. Mikään ei ole koskaan sitä miltä se alkuun näyttää. Jos uskomme pelkästään aatepohjalta asioihin, näemme hyvin kapean ja valmiiksi pureskellun version. Jos taas annamme liikaa valtaa sille että mikä tahansa vasta-argumentti on totuus, olemme jälleen pelkkiä hyödyllisiä toisen aatteen tukijoita ilman oikeuksia. Vaikka tieto lisää tuskaa, se on myöskin valtaa. Tiedostava kritiikki ei tuo vastausta kaikkeen, mutta sen kautta voi löytää vastauksen moniin kysymyksiin mitkä on syytä esittää. Jos hyviä asioita on enemmän tarjolla kuin huonoja, ja ne ovat todennettavissa, voi pitää valintaansa onnistuneena. Miettikää siis kaiken tarjonnan molemmat puolet. Totuus on aina jossain rintamalinjojen välissä, paitsi Ukrainassa.

John Quiman

Terve järki ja yksilön laajat oikeudet toimia tavallaan ovat parasta yhteiskuntaa ja kansalle hyvä. Mikä tahansa aate, jolle kaikkien tulee alistua, on huonompaa yhteiskuntaa. Poliittiset aatteet ovat aina ahtaita ja johtavat pakottamiseen, toki kauniin selityksin. Ne ovat myös henkisesti kuolleita, koska ne eivät synny ihmisten sydämistä, vaan jonkun luomista ajatuksista, joihin sitten uskotaan.

Aatteiden kiihkeillä kannattajilla ei ole halua jättää ihmiselle mahdollisuutta toimia oman tahtonsa mukaan elämässä, vaan ne haluavat alistaa kaikki heidän aatteensa vallan alle, siis he haluavat oikeuden määrätä jokaisen elämästä. Siksipä ne eivät tule koskaan toimimaan, vaan ne ajavat kansan henkiseen ahdinkoon.

Nykyiset suvaitsevaisina itseään pitävät suvaitsemattomat ovat nyt ajamassa kansakuntia ahdinkoon, joka on diktaturiaa, jossa vain heidän määräämänsä ajattelu on sallittua ja vain heidän käsityksensä on totta.

He puhuvat monimuotoisuudesta ja sen ihanuudesta, mutta he kuitenkin kieltävät monimuotoisuuden, koska se johtaisi heidän valtansa lakkaamiseen.

Kata

Nimenomaan..tuo ”monimuotoisuus” on siis niin suppea heillä kuitenkin..on vain yksi muoto,se heidän putkinäkönsä.
Jos musta kertoo olevansa eri mieltä kuin nämä toopet niin hänet leimataan heti waitsupremessyksi.Niin naurettavaa.Niin ohutta,typerää jargonia.

Kata

Niin totta…mutta entä Kanadassa…joka oli Kummeleissa aina oikea vastaus….
Nyt on näin…https://www.instagram.com/tv/CaQqteojZIY/?utm_source=ig_web_copy_link

Mutta oli pakko nauraaKIN…. 😀 niin hieno meemi.

Puolueeton

Fasismi on yksi tyyppi autoritaarista hallintomuotoa, josta sanotaan näin:
Autoritarismi on hallintotapa, joka perustuu auktoriteetin vallalle. Siinä hallitsee yksittäinen johtaja tai eliittiryhmä, ja siihen kuuluu rajoitettu poliittinen moniarvoisuus, keskitetty poliittinen hallinto, suvaitsemattomuus oppositiota kohtaan, olemattomat tai vilpilliset vaalit, sekä ihmisoikeusrikkomukset.”
Meidän yhteiskunnassahan on toisenlainen autoritaarinen hallintomuoto, jota voisi sanoa tietenkin antifasistiseksi, koska hallinnossa pidetään kansallismielisiä fasisteina. Suomea hallitaan nykyisin hyvin autoritaristisesti tuon määritelmän mukaan.

Gangleri

Evolan yksi pääargumenteista onkin (Recognitions), että kaikkia yhteiskuntia hallitsee AINA harvainvaltainen autoritaarinen eliitti, ainoastaan tuon eliitin laatu ja siten yhteiskunnalliset seuraukset vaihtelevat hyvästä kammottavaan. Tasa-arvoa korostavissa vasemmistolaisissa yhteiskunnissa on poikkeuksetta paksusti voiva eliitti, joka elää kansan selkänahasta – kommunismi räikeimpänä esimerkkinä – säätäen diktatuurisia lakeja. Demokratian lumeverhon alla elää kapitalistinen ja oligarkkinen korporaatio-eliitti, joka elää kansan selkänahasta. Kapitalismin ja kommunismin samankaltaisuus on myös yksi Evolan argumenteista.