Alakulttuuri Muu maailma Politiikka

Mustien tutkimusten professori: ”Romantiikka on valkoista ylivaltaa”

Kuva kuvakaappaus YouTube.

Kulttuurimarxistiset akateemikot pyrkivät nykyään osoittamaan käytännössä kaiken hyvän olevan heidän vihaamaansa ”valkoista ylivaltaa.”

Yhdysvaltain Kalifornian Santa Barbaran yliopiston mustien tutkimusten professorin, Sabrina Stringsin, mukaan romantiikka edistää valkoista ylivaltaa.

Omien sanojensa mukaan kurjista parisuhteista miesten kanssa kärsinyt Strings käsittelee aihetta uudessa kirjassaan nimeltä: ”The end of love: Racism, sexism and the death of romance.”

Kirja seuraa hänen vuonna 2019 julkaisemaansa kirjaa, jonka mukaan ”läskifobian” juuret ovat rasismissa. Hän on myös ollut mukana kirjoittamassa joogassa esiintyvässä valkoisesta ylivallasta.

”Romantiikalla oli alkunsa. Se on ikivanha valkoinen kulttuurillinen instituutio, joka alkoi keskiajalla. Yksi ensimmäisiä esimerkkejä romanttisesta tarinasta on Lancelot ja Guinevere, missä alemman aseman mies käy läpi koettelemuksia todistaakseen olevansa korkeamman aseman eurooppalaisen kristityn naisen arvoinen,” Strings oli horissut haastattelussa.

Mustan punaprofessorin mukaan romantiikassa on kyse ”Siitä, että naiset, jotka eivät ole valkoisuuden kärkeä tai riittävän valkoisia, ovat ansaittuja huijauksen, manipulaation ja raiskauksen kohteita.”

Strings haastaakin lukijoita hyväksymään rakkauden lopun sellaisena kuin he sen tuntevat ja hyväksymään feministisemmän ja homomman käsityksen rakkaudesta, oikeudenmukaisuudesta ja kumppanuudesta, hänen haastattelussaan oli summattu.

Strings ei ole ainoa puna-akateemikko, jonka mukaan romanttiset parisuhteet ovat rasistisia. Myös George Mason-yliopiston professori, Bethany Letiecq, on esimerkiksi kirjoittanut avioliiton olevan ”rakennettu valkoisen heteropatriarkaalisen ylivallan varaan.”

Lähde: thecollegefix.com

2 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Ismo Meinander

Sabrina Stringsin nimi on kyllä varsin osuva ja saattaa jopa paljastaa hänen piilevät motiivinsa. Huor…!

Ismo Meinander

Voi herra Jeesus sentään nämä ihmisoletetut ovat pihalla kuin lumiukko (joka on tietenkin sekin valkoisen ylivallan osoitus).
T: keskiaikainen romantikko