Kotimaa Rikos

Poliisi otti kiinni viisi joukkotappeluun osallistunutta henkilöä Vantaan Kivistössä

Kuva: Wikimedia Commons /(CC BY-SA 4.0) / Santeri Viinamäki.

Kivistössä Topaasikujalla eilen 21.5.2022, noin 16.30 aikaan tapahtuneen, joukkotappeluna mediassa uutisoitua tapahtumaa koskeva poliisin tiedote.

Poliisitehtävälle osallistui kymmenkunta poliisipartiota Itä-Uudenmaan ja Helsingin poliisilaitokselta. Alustavien tietojen mukaan kahden toisilleen ennalta tuntemattoman miesporukan välille oli syntynyt sanallista riitaa, jota oli seurannut toisen osapuolen päällekarkaus.

Tilanne oli eskaloitunut siihen pisteeseen, että esiin oli otettu kättä pidempää, muun muassa pesäpallomaila. Tilanteesta karkuun pyrkivää osapuolta oli jahdattu juosten.

Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni viisi henkilöä, joita epäillään törkeästä pahoinpitelystä, pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.

Yksi henkilö kuljetettiin saamaan hoitoa vammoihinsa tapahtuman johdosta. Tapauksen esitutkinta jatkuu, eikä poliisi tällä hetkellä tiedota asiasta enempää.

 

Poliisi

12 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
juha II

Valkoiset putkaan ja mustat vapaaksi!!!

jep

On se pesäpallokin vaan sitten uudistunut viime aikoina…

tillintallin

Hyi miten Suomalaiset kivistöläismiehet on ryhtyneet pönttöilemää tollee.. HYI HYI!!! Ei ollu ihon väristä mainintaa mut veikkaan tekijöitä UusKivistöläisiksi. Joukolla hilluminen on kantasuomalaiselle äärettömän harvinaista, meistä ei itseasiassa ole siihen. Suomalaisista ei ole yhtään mihinkään. Lampaita kaikki tyyni. Ottakaa rokotteenne! (BÄÄÄ BÄÄÄÄÄÄ) Kyllä herra kyllä herra. Nää uudisasukkaat jyrää suomalaiset joku kaunis päivä ja suomalainen mies ei uskalla tehdä mitään koska feministit pöyristyy.
Lahjoitan tämän typerän maan Ryssälle mielelläni. Liityn heihin jotta voin antaa femakolle sen mitä se ansaitsee. 9mm burana oikealle puolelle otsalohkoa. Suomalaisuus on kuollutta termistöä.

Eka Kettunen

Poliisi otti kiinni viisi, mutta arvatenkin loput parikymmentä pääsi luikkimaan pakoon.

RahoitusEusta 🤣

Etnisyys : Kivistöläismiehet

jonneja vai manneja ?

On mielenkiintoista että taaskaan kenenkään silminnäkijän tuttu tai sukulainen EI kirjoita näillä anonyymipalstoilla tekijöiden oleellisia tuntomerkkejä (jotta ihmiset osaisivat varoa)

Pekka

Asiaan liittymättömästi pitää hiukan kehua Markus Leikolaa, joka tähän asti on ollut vähemmän siellä penaalin terävässä päässä.
mätätv3:n kolumnissa aika hyvää pohdintaa, vaikkakin joutuu kysymään, miksi sellainen edes julkaistaan, kun muu toimituksellinen linja on täyttä pashaa?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/markus-leikolan-kolumni-nato-optio-on-ollut-monelle-poliitikolle-enemman-varasuunnitelma-kuin-turvallisuuspolitiikan-kulmakivi/8433240

murre riepunen

Taisi mennä jatkoerään, uusitaan tulevana viikonloppuna, ( säävaraus )

Kata

Onneksi emme elä enää Impivaaran turhauttavissa tupailloissa.

Tehdäänkehitysmaayhdessä

”Kaksi pesäpallojoukkuetta kohtasi. Pelaamisesta syntyi erimielisyyttä. Pelivälinettä käytettiin astalona.” Näin sen voisi valemedia kirjoittaa.

Pekka

”esiin oli otettu kättä pidempää, muun muassa pesäpallomaila”

Aina lämmittää sydäntä, kun Suomen kansallisurheilua promotoidaan.

ville vallaton

Niin on hienoa huomata pesäpallon edelleen säilyneen kansallisurheiluna ja erityisesti silloin kun saadaan komea palo aikaiseksi. Tahko olisi varmaan onnellinen nähdessään nuorten suorastaan rakastavan lajia niin paljon, että kantavat mailat mukanaan. Kummallista on ainoastaan sellainen ”tuomaripeli” johon osallistuu polliisi ja vie pelivälineet ja pelaajat kesken hyvän ottelun.