Kotimaa Politiikka Uutiset

Puolustusvoimille uusia kalustohankintoja

Kuva: Pixabay (CCO- lisenssi)

Puolustusvoimat on valtuutettu hankkimaan lisää ilmatorjuntaohjuksia ja pitkän kantaman raketteja. Ohjushankinnan arvonlisäveroton kokonaisarvo on 76,6 miljoona euroa.

Puolustusministeriö on antanut Suomen puolustusvoimille valtuudet hankkia Bolide-ilmatorjuntaohjuksia Ruotsin Saab Dynamics AB -yhtiöltä.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen pitää ohjusten ostoa tärkeänä täydennyshankintana, joka parantaa puolustusvoimien suorituskykyä ja operatiivista valmiutta. Hankinnan kustannukset katetaan valtion lisätalousarviosta, jossa on varattu rahaa nopeisiin puolustusmateriaalihankintoihin.

Ohjusten lisäksi puolustusvoimat hankkivat pitkän kantaman raketteja. Raketteja on tarkoitus ostaa Israelista 70 miljoonalla eurolla. Raketteja on tarkoitus käyttää tykistön 122 millin raketinheittimissä. Rakettihankinnat rahoitetaan samasta lisätalousarviosta kuin Ruotsista hankittavat ohjuksetkin.

Suomella on jo ennestään samankaltaisia raketteja, mutta uusilla raketeilla heitinten kantomatka nousee 40 kilometriin.

Suomen puolustusministeriö on päättänyt hankkia tässä kuussa Israelista rakettien lisäksi myöskin ohjuksia. Israelin kanssa tehtävän ohjuskaupan hinta on 223,6 miljoonaa euroa.

Israelin ohjuskaupassa maavoimille tulee Rafael-yhtiön valmistamia Spike SR- ja Spike LR2- panssarintorjuntaohjuksia. Merivoimille tulee puolestaan Spike ER2-ohjuksia.

Israelin kanssa tehtävä ohjuskauppa tehdään NATO:n kumppanuusohjelman kautta. Ohjusjärjestelmien kantolaitteet hankitaan Suomesta. Kyseisten ohjusjärjestelmien kunnossapidosta vastaa Millog Oy.

Lähteet:

Iltalehti

Iltasanomat

Iltalehti

15 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Ilkka

Joskus on todettava ettei turvallisuudelle voi aina laittaa hintalappua, tai jos se laitetaan turvallisuudella on hintansa joka täytyy maksaa. On sinällään järkevämpää laittaa ne puolustukseen kuin jakaa vastikkeettomana hyvänä kehitysmaihin. Jos hallitusta tai ministereitä ei ole tähänkään asti huolettanut valtion velkaantuminen täysin tyhjään lapioituina kuluina, niin tämä ei nyt kuitenkaan ole se järjettömin velkaantumista lisäävä tekijä.

Paljonko olemme hyötyneet siitä että miljardi toisensa jälkeen on kannettu Afrikkaan, Lähi-itään, Kauko-Itään tai mihin tahansa kohteeseen, josta nyt tullaan yhä lisääntyvässä määrin syömään valmiiseen pöytään. Se on ollut koko ajan tuhlausta vaikka asiaa on perusteltu kertomalla, että parasta rauhantyötä on ollut antaa vuosikymmenet veronmaksajien rahoja kehitysmaille. Jos homma oli niin hienoa ja toimi, miksi ne nyt haluaa väkisin välimeren yli ?

Ei haittais

Toivottavasti testaavat niitä vaikka noihin jatkuvasti möliseviin ilmavoimien häirikkö-koneisiin.

Se siitä sitten

Rahaa on, kuulemma Venäjä hyökkää kohta suomeen. Varmaan hyökkääkin jos vaan tarpeeksi ärsytetään, vai mitä valtakunnankamreeri-sauli ja sotasanna? Pannaan Sote jäihin, nyt on aseet, maahanmuutto ja kehitysapu etusijalla.

patton

Meillä on nyt rahaa vaikka kuinka paljon käyttää aseisiin koska valtion velka on vasta 160 miljardia euroa ja kaikki tietävät ei velkoja tarvitse maksaa kunhan maksaa korot!
Tämä talouspolitiikka on kansakunnan tuho ja siksi saattaa olla meidän kantisten ainoa mahdollisuus sota minkä jälkeen ainakin nykyiset ”pissikset” joutuvat hyötykäyttöön!

Anomaster

Jossain se katto tulee vastaan ja sitten ei enää saa velkaa tai ei yksinkertaisesti voi ottaa, koska korot nousevat niin suuriksi, että ei ole enää rahaa maksaa niitä.

Tyhmintä mitä muistan noista poliitikkojen puheista on esim., että kannattaa ottaa velkaa, kun korot ovat pienet. No, ennemmin tai myöhemmin ne nousevat ja sitten niistä tulee taakka. Jos pienten korkojen aikaan lainataan johonkin tuottavaan, on asia toinen, mutta nämä lainaavat jakaakseen rahaa vierailleen ja ulkomaille, eivät edes hoida teitä kuntoon.

Nämä ohjukset maksavat kymmeniä miljoonia. Ei niiden kustannuksilla ole mitään olennaista merkitystä. Puolustusmenothan lasketaan tuhansissa miljoonissa.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Anomaster
Observer

Joo, kyllä taas on viisasta tekstiä Olginon äänitorvelta. Kerro miten Suomi provosoi venäjää hyökkäämään? Samoin kuin 1939? Vai kieltäytymällä liittymästä äiti-venäjään?

Anomaster

Ei Suomi provosoi, vaan venäläiset itse kiihottavat itsensä imperialistisen ajattelunsa kiihkossa.

Jusa

Täh, suomessahan on päällä täysi sotahysteria, jos et ole sattunut huomaamaan. Varmaan kaivavat jo salaa puolustuslinjoja Karjalassa, ainakin natopiikkilankaa vedetään. Kyllä nyt on sattunut suomen johtajiksi lehmää ja pässiäkin tyhmempiä luontokappaleita.

Anomaster

Puolustuksen vahvistaminen ja maahantunkeutuvien ”turvapaikanhakijoiden” estämisen kehittäminen ei ole sotahysteriaa.

Vuoroin vieraissa

Ai jaa? Miksei niiden tuloa sitten estetty Ruotsista 2015? Pitäisikö sillekin rajalle rakentaa piikkilanka-aita?

Vuoroin vieraissa

Katsopa mallia Ukrainasta. Siellä kasaarioligarkit kaappasivat maan itselleen ja alkoivat Kiovan fasistien avulla teurastaa venäläisiä ja venäläismielisiä. Nykyinen pervopresidentti on myös sanonut, että NATO:n täytyy tehdä ydinisku Venäjälle.
Suomessa pannaan toimeen NATO:n operaatio Atlanttinen Ratkaisu, millä koetetaan varastaa Venäjän Pohjoiskalotin maailman suurimmat öljy- ja kaasuvarat Rockefellerien omaisuudeksi. Arvaapa kaksi kertaa suostuuko Venäjä siihen.

Rautanyrkki

Entäpä näitä loisivia marakatteja miinantallaajiksi…

Jukka

Ei niistä ole siihenkään.

Observer

Aina tosin kannattaisi kokeilla…

Tää maa menee konkkaan

Saakelin lisätalousrviot muka. Taas vähän lisää velkaa.