Eurooppa Maahanmuutto

Raportti: Laiton maahanmuutto maksoi Ranskalle viime vuonna 1,8 miljardia euroa

Lampedusan siirtolaiskriisi syyskuu 2023. Kuvakaappaus: Telegram.

Raportin julkaisevan viraston johtaja oli tarkoituksella lykännyt sen julkaisua, jotta maahanmuuton vastustajat eivät saisi oikeutusta argumenteilleen.

Ranskan korkein tilintarkastusinstituutio Cour des comptes julkaisi neljäs tammikuuta raportin, jonka mukaan laiton maahanmuutto tuotti veronmaksajille 1,8 miljardin euron hintalapun vuonna 2023.

Vuosittainen raportti on normaalisti julkaistu jo joulukuun 13 päivä, mutta virastoa johtava entinen sosialistisen puolueen ministeri, Pierre Moscovici, myöntää tarkoituksella lykänneensä sen julkaisua, jottei se olisi vaikuttanut äänestystulokseen parlamentissa säädetystä uudesta maahanmuuttolaista.

Moscovici puolusti tekoaan sanoen: ”en halunnut tämän julkaisun sekaantuvan mitenkään poliittiseen keskusteluun.”

Vaikka raportti ei varsinaisesti tarjonnut mitään uutta tietoa laittoman maahanmuuton ollessa tunnetusti kalliiksi käyvää, on silti vakavaa, että julkisen hallinnon virkamies tarkoituksella pyrki salaamaan sitä estääkseen antamasta oikeistolle vahvistusta maahanmuuttovastaisille argumenteille. Häntä ei kuitenkaan epäillä rikoksesta.

Lähde: The European Conservative

 

5 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
John Quiman

”en halunnut tämän julkaisun sekaantuvan mitenkään poliittiseen keskusteluun.”

Tuon tiedon julkaiseminen olisi ollut totuuden kertomista, ei poliittista vaikuttamista.

Sen tiedon salaaminen oli poliittiseen keskusteluun sekaantumista ja politiikkaan vaikuttamista epärehelisin keinoin. Tätä ei varmaan ideologian sumentama pää käsitä, koska hänelle on tärkeää, että ideologian menestystä ei häiritä totuudella.

Ilkka

Tyyppi ilmoittaa silmät kirkkaina ettei ole kyse politiikasta, mutta myöntää heti perään että jätti asian pöytälaatikkoon juuri vaalien ajaksi. Missä kohtaa järki voi jättää ihmisen niin ettei hän enää tajua edes omien puheidensa sisältöä ?

Muuan Sanna Marin oli kyllä lähellä tätä tilaa, hän tarjosi Suomen ilmavoimien koneita Ukrainalle lahjana, ja vaikka istuva Presidentti moitti arvon pääministeriä toimivallan ylityksestä,oli sanna heti ulospäästyään kertomassa toimittajille ettei hän ymmärtänyt tehneensä mitään väärää. Koneita voisi ihan hyvin lahjoittaa, koska itse ostamme uusia. Se mitä oven toisella puolella sanottiin, unohtui heti kun oltiin kynnyksen ylittäneitä.

John Quiman

Jotkut pitävät Sannaa kauniina ja älykkäänä. En ole havainnut hänessä merkkejä kummastakaan. On kyllä trendien mukaan pukeutuva ja meikkaileva plastiikkakulttuurin edustaja. Älli ei näy, joten sitä ei ilmeisesti ole. On kyllä näppärä väline weffiläisille, koska on kuuliainen ja halukas toimimaan uskollisesti weffiläisten juoksutyttönä.

Toni Lajos

Sosialistinen ministeri mockovitsi kikkaili tietojen julkaisun kanssa, joten listan todenperäisyyteen on suhtauduttava suurella varauksella, pimitetty todellisia lukuja jne. Samaan helmasyntii toki meilläkin on opittu, tietojen todenperäisyyttä voipi vain arvailla, etenkin jos Yle, sekä muu valtamedia julkistaa lukuja murjaanien maallemme aiheutuvista kuluista.

Ilkka

Niin, mikäs rikos se olisi kun jättää kertomatta paljonko haittaa kantaväestölle siunaantuu, mutta jos yksikin kuvan esittämistä ” nerouden ilmentymistä ” valittaa ettei saa tarpeeksi vastikkeetonta rahaa, on kaikki sosialistit todistelemassa miten valkonormatiivisuus, rasismi ja mikroagressiot torppaavat valoisan tulevaisuuden. Se kerrotaan takuuvarmasti ennen vaaleja. Ja jos vaalitulos siitä huolimatta suosisi valkonormatiivista katukuvaa, oltaisiin valmiita mitätöimään vaalitulos rasismin kitkemiseksi. EU:n sisällä saa suosia vain tummaa perimää, joka on vähintään omituista ja tuottaa ainakin minulle mikroagression sijaan makroagression.