Kotimaa Rikos

Sinimusta Liike teki rikosilmoituksen Tampereen kaupungin kirjastopalvelujohtajasta

Tampereen pääkirjasto Metso, kuva: Wikimedia Commons

Tampereen kaupungin kirjastopalvelut kieltäytyi varaamasta Sinimustalle Liikkeelle pääkirjasto Metson tilaa vaalipaneelin järjestämistä varten. Kirjastopalvelujohtaja Niina Salmenkangas perusteli päätöstä muun muassa avoimista lähteistä saamillaan epäilyillä, että tilaisuuden sisältö olisi ristiriidassa kaupungin arvojen ja eettisten ja strategisten toimintaperiaatteiden kanssa.

Sinimusta Liike teki tilavarauksen marraskuun lopussa 2022 tarkoituksenaan järjestää yleisölle avoin vaalipaneeli 7.1.2023, johon puolue lähetti kutsut kaikille rekisteröidyille puolueille.

Salmenkangas pyysi ennen tilavarauksen vahvistamista kertomaan, miten Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet tulisivat toteutumaan tilaisuuden osalta. Mainitut periaatteet ovat 1. toimimme avoimesti ja läpinäkyvästi 2. edistämme toiminnassamme oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta 3. käyttäydymme kunnioittavasti ja pidämme huolta toisistamme ja 4. noudatamme hyvän hallinnon ja johtamisen periaatteita.

Sinimusta Liike vastasi noudattavansa mainittuja periaatteita tilaisuudessa. Salmenkangas ilmoitti että ei voi vahvistaa varausta, koska ei ole saanut tietoa pystyttäisiinkö tilaisuus järjestämään siten, että asiakkaiden tai henkilökunnan turvallisuus varmistettaisiin. Sinimusta Liike lupasi tarvittaessa nimetä vaaditun määrän kortillisia järjestyksenvalvojia, mutta tämäkään ei saanut varausta vahvistetuksi.

Kaupungilla on oikeus valita vuokralaisensa, mutta valintaa ei saa tehdä syrjivin perustein. Yhdenvertaisuuslain perusteella on kielletty mm. syrjintä poliittisen toiminnan tai vakaumuksen perusteella. Puoluelaissa todetaan, että valtion, kunnan ja kuntayhtymän viranomaisten sekä niiden määräämisvallassa olevien yhteisöjen ja laitosten on kohdeltava kaikkia puolueita tasapuolisesti ja yhdenmukaisia perusteita noudattaen. Vaalien aikana yhdenvertaisuuden ja sananvapauden vaatimus on erityisen olennainen.

Vaalipaneeliin oli ehtinyt ilmoittautua jo puolueiden ehdokkaita ja paneeli jouduttiin perumaan tilavarauksen eväämisen vuoksi.

Sinimusta Liike on tehnyt rikosilmoituksen 16.2.2023 kirjastopalvelujohtaja Niina Salmenkankaasta ja vaatii hänelle rangaistusta. Puolue on valmis sovitteluun, mikäli puolueelle annetaan lain mukainen oikeus järjestää tapahtuma kirjaston tiloissa.

16 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Minä vaan kysyn...

Tää kuulostaa ihan matupatjatouhuilulta…

Raksaäijä

Vähintäänkin erikoinen päätös tältä kirjastopalvelujohtajalta…
Tuosta tulee vahva vaikutelma, että jonkinlainen ideologia on vaikuttanut päätökseen. No, seurataan jännittyneenä mihin asentoon tämäkin tulee jäämään (en pidättäis hengitystä kuitenkaan)…
Se varmaankin on kaikille selvää, että kesä saapuu ennen asian selviämistä (ja vaalit meni)…

Mummo

Potkut ko. johtajalle. Erittäin syrjivää.
Tämä Salmenkangas on juuri kussut omiin muroihinsa, arvatenkin häpeämättä myhäilee nyt typeryyttään.

stetsonlogi

Vuoden 2023 Suomessa ei ole epäselvää miten homma etenee. Suvaitsevainen Virkakoneisto tutkii minkä tutkii ja toteaa, että ei ole menetelty lakien vastaisesti. Ja kirjastotäti saa seuraavana itsenäisyyspäivänä mitalin ansiookkaasta toiminnastaan isänmaan hyväksi. Suomesta on tullut lyhyessä ajassa naurettava hullunmylly

Raksaäijä

Ei kai luottamuksesi ole heikentynyt tähän meidän ”aina oikeassa olevaan ja kansalaisia äidillisesti paimentavaan” virkakoneistoon jonka syntyessä taivaasta satoi mannaa, hunaja alkoi virtaamaan kokemäenjoessa, lehmät lauloivat ylistystä ja jonka kyvyt ovat ylivertaisia kansalaisiin josta osoituksena ovat lukemattomat keksinnöt, kirjoitetut näytelmät, sävelletyt mestariteokset jne jne jne 😂😂😂😂
No, kyllähän asiat voivat mennä kuten kuvailit 😂

Nationalisti

Eihän tässä pitäisi olla mitään epäselvää, kirjastopalvelujohtajalle kuuluu antaa tuomio, sen lisäksi potkut olisivat paikallaan.
Ei ole vaikea arvata mitä puoluetta tuollainen äänestää…

kuis ollakaan

”Kirjaston tehtävä on turvata demokratiaa ja varmistaa avoin tiedonkulku. Tätä voi unohtua pitämään itsestäänselvyytenä, mutta se on hyvä muistaa aina.
Tämä on uudelle kirjastopalvelujohtajalle Niina Salmenkankaalle hänen lempiaiheensa, josta hän on innostunut. ”
https://kulttuuritoimitus.fi/artikkelit/artikkelit-henkilot/niina-salmenkangas-aloitti-tampereen-kirjastopalvelujohtajana-demokratia-sananvapaus-vuorovaikutus-avoin-tiedonkulku-ja-tasavertaisuus/

jepjep

Muistissa on, kuinka somalit saivat pitää musiikkiosastolla omaa äbläwäblä kuraansa. Siis metson kirjastossa.

Juha

Kommunismi on yhteiskunnan syöpä

Vajakki-suvakkeja? (patja)

Saiskos kuvan miltä näyttää?

Sammy

Ihan kunnon matupatjan näköinen, katso kuukkelista.

Jussiboy

Kommentista tulee hyvin ilmi se keskustelun taso, jolla jotkut osallistuvat kommentointiin. Nämä tällaiset, jotka ovat onneksi pienenä vähemmistönä, vievät vain kansallismielisten kannatusta alaspäin. Minustakin Salmenkankaan päätös oli virheellinen, mutta siitä voisi keskustella asiallisesti. Nämä kommentit vain vahvistavat kuvaa osasta kansallismielistä alamittaisina pikkupoikaräyhääjinä.

Jussi-ladyboy

Jahas, sama vasuri ilmestynyt taas trollaamaan palstalle.

Jussiboy

Jaahas sama olematon Oskari on saanut puristettua itsestään ne muutamat sanat, jotka hän osaa.

juu

Jussiboi, sulle hinurille maksetaan verorahoista isoa palkkaa tosta trollaamisesta. Odotan vähän enemmän.

GLGL

Ulkonäöllä ei liiemmin ole merkitystä. Merkitystä on sillä, kuinka hyvin tämäkin uutisessa mainittu henkilö ymmärtää sen, että hän on yhteiskunnan palvelija, ei yhteiskunnan hallitsija. Hän saa palkkansa kansalaisten kukkarosta. Hän on töissä meille kaikille. Hänen pitää tuottaa se yhteiskunnallinen panos, josta hänelle palkka maksetaan, eli tehdä Tampereen kirjastosta ilmaisen, tasapuolisen, tiedon helmeilevän lähteen. Jos hän ei kykene sitä tekemään, niin sitten joku muu tilalle.