Kotimaa Muu maailma Politiikka

Sinimusta Liike tuomitsee Kanadan valtion suorittamat mielenosoittajien painostuskeinot

Kuva: Sinimusta Liike

Kanadan valtio on viime päivinä osoittanut vähintäänkin erikoista tulkintaa, mitä tulee ihmisten oikeuteen osoittaa mieltä. Maassa hallituksen vastaiset mielenosoitukset ovat jatkuneet jo useamman viikon, mikä on saanut hallituksen hätäilemään.

Sen sijaan, että hallitus kuuntelisi mielenosoittajia, on se päättänyt ottaa painostuskeinot käyttöön. Valtion edustajat avoimesti uhkailevat mielenosoittajia vangitsemisilla, lasten huostaanotoilla, ajokorttien perumisella sekä tilien sulkemisella. Lisäksi jopa mielenosoituksen järjestyskuluihin lahjoittaneita ihmisiä uhkaillaan rikostutkinnoilla. Joidenkin lähteiden mukaan lahjoittajia olisi yli 100 000.

Sosiaalisessa mediassa kiertää videoita, joilla poliisit pahoinpitelevät mielenosoittajia. Mielenosoituksen järjestäjiksi epäillyt henkilöt ovat päätyneet vangituksi. Hevosilla juostaan keskelle ihmisjoukkoa useiden jäädessä monisataakiloisten eläinten jalkoihin.

Tämä kaikki siitä huolimatta, että mielenosoitukset ovat olleet väkivallattomia. Siellä ei ole mellakoitu, rikottu paikkoja tai tapeltu poliisien kanssa. Siellä on osoitettu mieltä hallitusta vastaan.

Mielenosoitukset – etenkin laajat sellaiset – lähtevät yleensä kansan tahdosta, ja ovat siis siten demokraattinen vaikutuskeino. Mikäli Kanada väittää olevansa liberaali demokratia, jossa kansalaisilla on oikeus osoittaa mieltä, on heidän tulkintansa mielenosoittajien kohtelusta vähintään mielenkiintoinen.

Haluaako Kanada näyttää esimerkkiä koko maailmalle keinoista, joilla perusoikeuksiaan vaativia mielenosoittajia tulisi kohdella? Mikäli asia on näin, tulisi jokaisen suomalaisenkin olla huolissaan.

Sinimusta Liike tuomitseekin Kanadan valtion suorittaman rikollisen toiminnan. Seisomme mielenosoittajien puolella tilanteessa, jossa tavallisilta työntekijöiltä pyritään viemään elinkeino lääkejättien painostuksen vuoksi. Valtion suorittamat väkivalta- ja painostustoimet ovat yksiselitteisesti rikollisia tapoja, joita kohdistetaan hallitusta vastustaviin ihmisiin.

59 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
ike

Trudeau on täysi fasisti. Tuossa vähän näkökulmaa kanadan tilanteeseen https://www.youtube.com/watch?v=TEVMXiuNQ30

Kata

Isä-Trudden laki…like father,like son…fidelin ystäviä.
Olipa taas hyvä Puopolo!

Ilkka Forsten

Montako kertaa poliisi laukkasi hevosten kanssa BLM mölinän sekaan vaikka väki tuhosi tietoisesti kaikea mikä eteen sattui. Jos tämä ristiriita ei herätä ketään ajattelemaan mikä on demokratian tila, niin alkakaa aseistaa itseänne.

John Quiman

Niin, onhan rauhallinen mielenosoittaja huikean vaarallinen terroristi, koska se osoittaa mieltään hallitusta vastaan.

Suvakeille aito demokratia ja oikeusvaltio on heidän diktaturiaansa. Siksipä he nytkin sanovat suojelevansa demokratiaa Kanadassa.

John Quiman

Eiköhän globalistit kokeile, jos kansankunnan voisi ryöstämällä ja pamputtamalla saada kuuliaiseksi. Pohtinevat, että kuinkahan nämä odotettavissa olevat kansannousut tukahdutetaan tehokkaasti.

Aika outo juttu muuten, että Kanadassa pääministerinä voi ryhtyä mielivaltaiseksi, heittää perustuslaki roskikseen, pyyhkiä takapuolta muilla laeilla ja korottaa itsensä diktaattoriksi julistamalla kansallisen hätätilan, joka on tarkoitettu sodan kaltaisia olosuhteita varten, ei suinkaan omia kansalaisia vastaan. Pitää olla aika uskollisia joukkoja merkittävissä asemissa, jotta noin voisi edes tapahtua. Iso määrä vastuullisia ei hoida tehtäväänsä, vaan tukee diktaturiaa.

Tuumailija

Samahan on tapahtunut muuten australiassa ja siellä vielä osavaltioiden pormestarit ovat korottaneet itsensä sekä oikeutensa samalle tasolle kuin isä aurinkoinen aikoinaan, muista käsikassaroista puhumattakaan.
Gulagit on rakennettu niille jotka kehtaavat elää omissa oloissaan eivätkä totella korkeimman käskyä muiden tavoin.

Kata

https://www.youtube.com/watch?v=aqMiCtyVKJA

Tällaista on styrangin maassa.Aivan järkyttävää!On päässy muutama wokemuijakin ahdistelemaan työtätekeviä ihmisiä.
Ei voisi uskoa että Kanadassa…
Joku kirjoitti että koneella tuotu,ilmeisesti UN-kaartia…
Mielenosoituskiellot eivät koska turviksia tai maahanmuuttajia…kuten ei jenkeissäkään vaadita mitään vaxxvaxx-juttuja heiltä.
Kauanko tätä ihmiset kestää ja odottavatko nuo että tulee ”vastustus”joten teot ihmisiä kohtaan oikeutettuja??
Elämme hulluja aikoja.

ike

Nyt pitäisikin olla kaukaa viisas ja erota sekä EU:sta ja myös YK:sta. Tiedämme miten tässä käy, sellaista viisautta ei nykyiseltä poliittiselta johdolta löydy. Suuria on tapahtumassa, ei vallasta koskaan luovuta vapaaehtoisesti etenkään kun korruptoitu koneisto on saatu viritettyä niin pitkälle että siihen ei juurikaan voi vaaleilla vaikuttaa. Kahakka tästä vielä tulee, sanokaa mun sanoneen.

John Quiman

Ykkösasia on laittaa Suomen korruptoitunut valtakoneisto remonttiin. Ennen sitä ei mikään auta.

Ilkka Forsten

Sitä odotellessa lataillaan lippaat täyteen ja pidetään muutkin välineet kouran ulottuvilla.

Tuumailija

Tuosta oli juttua Partisaaninkin sivuilla ja linkki kanadan hätätilalakiin, jossa selkeästi sanottiin (tiivistettynä) että ei koske muita kuin valkoisia kanadalaisia.

Mutta kun struudelia ohjailee Bronfman suku, niin mitä muuta voisikaan odottaa.
Heti jos joku asettuu vastustamaan totalitarismia, niin jo vedetään menora nenään raskaimman kautta.

ike

Täytyy vielä lisätä että suomella on toivoa niin kauan kuin löytyy niin uskomattoman rohkeita ja oikeudentuntoisia ihmisiä kuin esim. Jaana Kavonius. Toivottavasti hän ei joudu johonkin ”onnettomuuteen”. Pahasti on uskoni vaurioitunut suomalaiseen ”demokratiaan”. En maailmankaikkeudesta paljon ymmärrä mutta minulle suuri mysteeri on miksi suuri osa pimeästä aineesta, vai pitäisikö sanoa aineksesta 😊, on keskittynyt eduskuntaan. Ehkä kyseessä on särö matrixsissa ja nykyinen eduskunta on jostakin toisesta dimensiosta tullut ja sen kaikki toimet eivät kuulu tänne vaan sinne mistä hekin ovat tulleet. Se selittäisi että oikeita päätöksiä eivät voi tehdä täällä, ne kun kuuluvat aivan toiseen ulottovuuteen ja yhteiskuntaan, joka on tämän negaatio.

John Quiman

Tätä tilannetta ovat rakentaneet sitten 60-luvun, vähitellen. Ovat miehittäneet ensin yliopistot ja median vassuilla, sitten koulut ja hallinnon. Nyt käyttävät rakentamaansa voimaa ja vaikutusvaltaa.

ike

Haluatko syöstä minut toivottumuuteen. Se käy helposti, kynnys on jo lähellä.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Galina Manttari
John Quiman

Voi se näyttää toivottomaltakin, mutta se on kuitenkin kaadettavissa. Pitää löytää niiden akilleen kantapää ja Kanadassa ovat juuri löytämässä. Kun kansa alkaa nousta, tulee niiden diktatuurinen luonne esiin.

Tuo kyllä näkyy pienemmässä muodossa keskusteluissakin, kun eivät muuta osaa kuin yrittää hiljentää ”vääriä mielipiteitä” keinoilla millä hyvänsä leimakirveitä heilutellen ja lakeja taivutellen, mutta eivät pätevillä argumenteilla.

Kanadassa hallinto sekosi ja ”suvaitsevaisuus”, liberalismi, paljastui pelkäksi kulissiksi, jonka takan ovat kehitelleet totalitaristisia tavoitteitaan. Australiassa on sama meno päällä, joten sielläkin ne on paljastettu. Suurikin yleisö joutuu nyt näkemään omin silmin, mitä ovat tukeneet silmät ummessa.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by John Quiman
ike

Kuten yksi ”loikkari” sanoi 20 vuotta on minimi jolla voidaan valloittaa toinen yhteiskunta jos avointa sotaa ei käytetä. Silloin käytetään juuri näitä keinoja joita sokea yliopistolaitos ja eduskunta nyt käyttävät. Pahus kun nuo venäläiset ovat fiksuja.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Galina Manttari
Pertsa

Itse kävin koulua 60- ja 70-luvuilla jolloin kommunistit tekivät kaikkensa kusettaakseen keskenkasvuisia.Saivat vielä aikaan kouluneuvostot ja niiden varjolla tietysti kouluneuvostovaalit.Tuloksiakin laskettiin kovasti silloisessa Teiniliitossa. Vasemmisto sai tietenkin 60 % äänistä mutta kun asiaa tutkittiin tarkemmin niin lähtötaso olikin 120 %.En mäkään teininä ymmärtänyt sitä että Teiniliiton jäsenenä mulle tuli 2 jäsenkorttia,joissa kummassakin oli eri henkilötunnus.Niin sitä jäsenmäärää kasvatetaan,oiskohan lähettäny mulle 2 korttia jos oisvat tienneet että äänestänkin porvaria.

Pertsa

Kyllähän Suomessakin saavat pilveä polttavat (lain mukaan rangaistava teko) hipinrääpäleet sulkea pääkaupungin pääkadun ja -onhan siellä poliisejakin-lähinnä valvomassa ettei kukaan kunnon kansalainen vaan vahingoita näitä hellantelttuja.Mutta kun kunnon kansalaiset kokoontuvat samalle paikalle vaatimaan järkeä koronadiktatuuriin ja polttoaineveroihin niin meidän ystävällinen V-mediamme (jokainen miettiköön itse mitä tuo V tarkoittaa) muistaa muistuttaa,että rikollisissa merkeissä ovat huligaanit nyt ottaneet kadun valtaansa.

Puolueeton

Viranomaispäällystö jostain syystä tukee vahvasti Kanadan poliitikkoja ja jos se jatkuu eikä alemmat viranomaiset ala lakkoon, mielenosoittajista tulee paha esimerkki, kun menettävät ammattinsa ja omaisuuttaan.
Jos suomessa puuhataan suurta mielenosoitustapahtumaa, on selvitettävä poliisikunnan, ei sen päällystön, syhtautuminen suureen mielenosoitukseen. Tulevatko poliisit vallanpitäjien käskystä toteuttamaan vakivaltaa mielenosoittajia kohtaan.
On mahdollista, että Suomen tilanne heikkenee edellen kohti katastrofia ja mielenosoituksia vakavaa kansan kyllästymistä alkaa syntyä. Pala histporiaa: ”Vuoden 1956 suurlakko oli suistaa Suomen kaaokseen – Poliisien konepistoolit olivat jo tulivalmiina. Yleislakko pysäytti Suomen maaliskuun 1. päivänä 1956. Vastavalittu tasavallan presidentti Urho Kekkonen astui virkaansa samana päivänä. Lakossa oli lähes puoli miljoonaa suomalaista.” https://seura.fi/ilmiot/historia/vuoden-1956-suurlakko-suistaa-suomen-kaaokseen-poliisien-konepistoolit-jo-tulivalmiina/
Konepistooleja ei otettu käyttöön, muutama pistoolilaukaus tapahtui Tampereella. Onneksi oli Kekkoken eikä Trudeau-tyyppinen poliitikko, joka lopetti lakon sopimukseen. Palkkoja korotettiin ja lakko loppui. Jos poliisi olisi ottanut konepistoolit käyttöön, olisi taatusti lakkolaisten joukossakin ollut aseitten käyttöä, niitähän kansalsilla oli riittävästi.

ike

Olen juuri ja juuri siinä iässä että muistan tuon. Oli senverran kova tapahtuma että syöpyi jopa nelivuotiaan mieleen vaikka kuvia ei ollut kuin sanomalehdissä. Kyllä siinä oli työtätekevä kansa ahtaalla. Meidän avuksi koitui läheinen maalaistalo kun ruoasta todella oli puutetta. Pahinta mitä kansa on tehdä on antaa varauksettoman tukensa politiikoille, eli luopua aseistaan. Eivät poliitikot muuta pelkää, ainakaan niin kauan kuin palkka juoksee ja kuitenkin ovat niitä viimeisiä jotka joutuvat maksamaan omista virheistään. Arvatkaa miten käy jos maatalous tapetaan suomesta. Selvää yritystä on olemassa. Kaikissa asioissa voidaan toimintatapoja järkeistää mutta kansallinen itsetuho ei ole sellainen.

Kata

Muistan myös tuon ja aistin pelon ihmisissä.Ja myöhemmin kuvista näkyy että heppaparat joutu silloinkin ihmisiä vastaan…joten…toivokaamme että ei tule tänne tuo sama mutta…..ei ole paheksuntaa kuulunut missään ja Suomen Uutisissa muutama nauroi että mitä meille kuuluu Kanadan asiat….idiootit.
He siis oikeuttavat tuon kaaoksen ja ettei PM uskalla kohdata kansaa vaan tämä väkivalta on vastaus.
Mutta truttukin polvistui beeälämmällle…miettikää mitä tekopyhyyden pashaa.

John Quiman

Minä en muista tuota, olin liian nuori siinä kohden. Muistan sen sijaan aikojen epävarmuutta kuvaavaa huhua, jonka mukaan valtio tulisi tekemään toiseen kertaan setelinleikkauksen ja ihmiset kartoivat seteleitä sekä turvautuivat kolikoihin. Silloin kolikoillakin oli arvoa.

Tuo taisi olla ennen uutta markkaa. Muistan kuinka me lapset ihmettelimme uusia markkoja, jotka olivatkin sitten pennejä, oikein kiiltaviä kolikoita. Satasen setelistäkin oli pari nollaa kadonnut. Oli se niin ihmeellistä.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by John Quiman
ike

Tuonkin muistan,no en sitä että kolikoila olisi jotakin arvoa. Kuitenkin muistan vaikka isäni oli varsin fiksu ihminen niin ei ymmärtänyt miksi seteleistä katosi niin paljon arvoa. Se oli aika kum mallinen ajanjakso. Nyt vanhempana tajuan että että eivät meidän taloustieteilijät edes tajunneet missä mennään. Voitaisiiinko nyt tehdä toisin. En tiedä Ihmisten taipumus egoistisuuteen ei ole mihinkään kafonnut. NK. taloustieteilijä on aika yliarvostettu titteli, tai oppiarvo. Kun ovat lähes aina olleet väärässä. Jos kansakoulunopettaja tekisi noin paljon virheitä hänet luultavasti erotettaisiin välittömästi.

Ilkka Forsten

1+1 = 3

John Quiman

1+1 = 3 oli kai hippien kehittelemä ilmaisu seksille ja sen tulokselle.

Ilkka Forsten

Edesmennellä ystävälläni oli tapana sanoa kun näki kadunkulmassa pariskunnan, että mitä nuo kaikki kolme tuossa seisoo ?

Kata

Vastaus voi olla ihan mitä haluaa(matematiikka on kuulemma räsistiztä) ja silti yliopistosta valmistuu terveisin Joekamalajustingavinnänni ja kaikki ne ihqut julkkikset ja heidän kaverinsa.Norsunluutorneissaan.
Elämme mikämikä-maassa.

Ilkka Forsten

Nykyään bensiinimittarilla katoaa viidensadan setelistä kaksi nollaa, ja saat litkua vitosen arvosta. Ihan hienoa kehitystä, varmaan vauhdittaa sähköautojen suurta suosiota, etenkin kun miettii paljonko se sähkökin maksaa.

ike

Eivät ymmärrä. Siis tuota sähkön hintaa.

Pertsa

Juu,ja kuka tulee jeesamaan tuolla Somerontien varressa kun heiluttelen sähköpistoketta et kuka tulis antaan vähän virtaa.Pelkkää tavallisen kansan kyykyttämistä koko sähköautoilu.

Ilkka Forsten

fentanyylinistin kuolema oli niin suuri menetys, että nyt pitää uhrata valkoisten oikeudet mielenosoituksiin. Miksi minusta tuntuu että yli neljäkymmentä vuotta jatkunut aseistautumiseni maksaa kohta itsensä takaisin ? Minullehan on naurettu, kun olen joskus ilmaissut kantanani että sekin päivä vielä tulee kun näille on käyttöä, sillä historia toistaa itseään.

ike

Ei historia toista itseään, idiootit toistaa.

Ilkka Forsten

Aseet ei tapa ketään vain tyhmät ihmiset tappavat toisiaan.

ike

Muistan myös nuo kuvat hevosien käytöstä ihmisiä vastaan. Tuo on varmasti erittäin vaikea paikka hevosille koska ovat jotenkin luonnostaan ihmisystävällisiä. Pikku tositarina. Eräänä aamuna pomoni tuli töihin puoli päätä turvoksissa, siis todella paljon ja pahan näköisenä. Kävi ilmi että hevonen oli häntä vahingossa potkaissut. Hän asui maaseudulla ja siellähän täytyy etsiä muitakin töitä jos yrittää saada leivän riittämään, ja hyvä niin, fiksu sähkömies kun oli. Kertoi että ei kuitenkaan kovin paljoa hevosta torunut koska koko asia oli onnettomuus ja näki että hevosella oli selviä ”moraalisia” ongelmia kun näki mitä oli tapahtunut. Mitä me siis tästä opimme. Hevosten moraali on korkeammalla kuin eduskunnan moraali.

Kata

Näin on ja siksi tuntuu tosi pahalta että viattomat luontokappaleet laitetaan tekemään tällaista.Hepat on viisaita eläimiä ja tosiaan heillä on korkea moraali.Jopa koira tietää tehneensä pahaa,naamasta sen näkee!
Säälitti ne hevosetkin jotka vietiin sotaan…nohnii nyt sitte ulos…

Pertsa

Vihervasuriämmäthän ovat kovasti huudelleet tuon asekiellon puolesta.Kun tietää mistä suunnasta pyyntö tulee on asiakin selvä.Vihervasemmisto valmistelee vallankaappausta ja vaikeammaksi se aina tulee jos kunnon kansalaisilla on vielä mahdollisuus vastata tuleen.

John Quiman

Kun kansalla ei ole mitään, millä turvata itseään poliitikkojen kieroiluilta, sitten poliitikot kieroilevat ihan vapaasti.

Politiikassa voimankäyttö ja väkivaltakoneisto on se viimeinen keino saada tahto läpi. Kansan erimielisyys hallinnon kanssa on politiikkaan, joten kansalla tulisi olla laittaa vastavoimaksi voimankäyttö ja väkivaltakoneisto yhtälailla. Muutoin kansa on täysin poliitikkojen mielivallan alla. Mitkään lait eivät täysin suojaa kansaa tyrannialta, mutta olemassaoleva valmius voiman käyttöön suojelee. Jos kansalla on tuo mahdollisuus olemassa, vähentää se poliitikkojen mielivaltaa ja alistamispyrkimyksiä. Tässäkin pätee se, että hyvä ja vahva puolustus pienentää sodan riskiä.

Forstenihan on noiden aseiden puolesta puhunut ja tuossa on perustelu sille.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by John Quiman
Ilkka Forsten

Nimeni on mainittu, olen siis tärkeä ihminen. Erittäin laaja tuntemukseni aseista, sekä niihin liittyvistä ominaisuuksista, voi olla jonakin päivänä kysyttyä infoa.

Kata

https://www.youtube.com/watch?v=x-ZE88tZ-ME

Aivan huipputemppu kanadalaiset! 😀
Toisessa videossa nuo setäiset uhkasivat särkeä tuon liikkeen ikkunat kun rouva sulki ovet ettei nuo pääse sitä kautta sisään.
Lasien helinää?Muistia voi virkistää….

Kata

https://www.instagram.com/tv/CaOLorEDwp6/?utm_source=ig_web_copy_link

Tässä se toinen kulma.Kahvila siis auki trukkereille.Siis miten hemmetissä tämä on mahdollista?2022?Mie vaan kysyn!

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Katariina Pihl
ike

Fasismi elää ja voi hyvin, sitä ei vain osata yhdistää oikeisiin asioihin kuten BLM, ekokapina, poliitikkojen mielivaltainen toiminta, etelä-afrikan valkoisten joukkomurha yms. Ehkä siinä on aika suuri historian taakka mutta aivan kuten virukset, niin muuttuvat myös ideologiat ja aina tulee uusi variantti.

John Quiman

Fasismiahan ei muualta mainittavasti löydykään kuin näistä ”suvaitsevaisista” suvaitsemattomista.

Ilkka Forsten

Suomessa seuraava on ” homokron ” muunnos, siihen(kin) auttaa kun joku työntää sorkkaraudan ahteriin kolmesta neljään kertaan.

Tuumailija

Näin se menee totalitarismissa, harvainvallassa; hallitus ei keskustele enemmistön kanssa saadakseen oman agendansa läpi, vaan käyttää väkivaltaa tukahduttaakseen enemmistön äänen.
Toki sosialistisessa järjestelmässä syy on yksinomaan mielenosoittajissa, koska he ovat rohjenneet nousta eliitin mielivaltaa vastaan, he ovat pakottaneet käyttämään väkivaltaa esiintymällä rauhanomaisesti.
Ranskassahan toimitaan aivan samalla tavalla, pitäähän sitä nyt olla ympärileikatuilla patongeilla sama linja.

Ei näy amnestya tai muuta ihmisoikeusyhdistystä ottamassa kantaa näihin asioihin, ei edes hc-antifa joukkoja. Mutta sehän on selviö kenen asiaa ne ajavat ja keiden johdolla, ei parane purra ruokkivaa kättä.

Kata

https://www.instagram.com/tv/CaN4bbSJKWj/?utm_source=ig_web_copy_link

Näin toimii tuon hirviö-pössäpään ”poliisi”…koskahan kristalliyö….ikkunoita on säretty autoista ja auki olevista ravintoloista.Uhkailua…ja kyse ei ole terveydestä….
Ja ei näy meilläkään tästä uutisia….aivan käsittämätöntä.

John Quiman

Eihän globalistityrannian vastustamisesta sovi uutisoida, sillä se innostaisi ihmisiä muuallakin nousemaan tyranniaa vastaan.

Tuo uutisoimattomuus paljastaa median agendan olevan tyrannian puolella.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by John Quiman
Juha

Jep. Kanada näytti esimerkkiä siitä kuinka demokraattinen valtio voi tekosyiden nojalla julistaa hätätilan ja ottaa totalitaristisen kommunismin keinot käyttöön.

Ihmisiltä on omaisuutta takavarikoitu, pankkitilit jäädytetty, likkkumisen vapaus poistettu ja perusoikeuksia poljetaan surutta. Tämä tulee pian tapahtumaan EUssa ja Suomessa. WEF näytti nyt todellisen luonteensa ja se on bolshevismin kaltainen kommunismi.

Ainoa keino välttää vastaavat tapahtumat Suomessa on äänestää EU WEF nukkehallitus pois vallasta. Äänestä puoluetta joka selkeästi kannattaa EU eroa. Sinimusta liike saa ääneni jos EU ero on ykköstavoite puolueella. Se kannattaa kommunikoida jo aikasessa vaiheessa niin menestyksenne on taattu!

John Quiman

Valitettavasti, realistisesti asiaa katsoen, ei sinimustat tule pääsemään eduskuntaan lainkaan. Jos pääsee, olisi yksi kansanedustaja aika hurja suoritus. Vaikutus asioihin on aika nollassa. Se ei saa edes sen vertaa ääniä, että toiste puolueet alkaisivat kalastella heidän äänestäjiään.

Tuolta se näyttää, kun realismi on lähtökohtana ja unelmoinin ei uskota muuttavat todellisuutta. Jos ennen vaaleja näkyy voimakasta kannatusta, sitten ehkä saavat sen verran ääniä, että yhden kansanedustajan saavat eduskuntaan.

Muutosta jos halutaan, pitää kansan nousta vastustamaan nykyistä menoa, siis herätä ennen kuin tyrannia saa liian vahvan otteen. Kun se saa kunnon otteen, estää se kaikenlaiset vastahangat jo varhaisessa vaiheessa totalitaarisella valvonnallaan. Silloin kansan keskinäinen viestintä jää heikoksi ja siksi vastarintaa on vaikeaa saada muodostetuksi laajemmassa mitassa.

Jos tyrannia haluataan pois, pitää jokaisen keskittyä siihen, eikä yrittää ajaa muita asioita muka sen ratkaisuna tai sen ohessa. Niistä muista asioista ei ole yksimielisyyttä, eikä tule, mutta tyrannian lopettamiseen löytyy yksimielisyyttä. Kun demokratia palautuu, voi sen jälkeen äänestämällä valita eduskunnan ja niitä muita asioita voi ajaa sitten.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by John Quiman
ike

En nyt haluaisi toistaa itseäni mutta valtakunnan johdon muuttaminen äänestämällä on tehty vähintäinkin vaikeaksi, jos ei mahdottomaksi. Joten toistan, kahakka tästä vielä tulee, en vain tiedä kuinka suuri.

John Quiman

Nykyinen tilanne tuskin muuttuisi äänestämällä, koska ehdokkaat ja puolueet huijaavat kansaa ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Puhutaan kauniita äänien saamiseksi ja sitten unohdetaan ne puheet, kun äänet on annettu. Seurauksena sama meno jatkuu.

Jotain merkittävää täytyy tapahtua ja totuus nykyisten poliitikkojen röyhkeydestä ja kieroudesta tulee paljastaa kaikille ja vieläpä muodossa, mikä saa ihmiset tajuamaan, että heitä on huijattu jo vuosikymmeniä ja totalitarismi on nukkuvien ovella.

Tapahtuuko se kahakan kautta tai jotenkin muuten, ei ole olennaista, kunhan tapahtuu. Näillä näkymin tuo kahakka vaikuttaa todennäköisimmältä, vaikkakaan ei ainoalta mahdollisuudelta. Jotain kansannousua täytyy tulla ja niin vahvana, että nykypoliitikoista saadaan vallan monta tuomiolle.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by John Quiman
Ilkka Forsten

Äänestämisen kautta vaikuttaminen on tällä hetkellä kenties ainoa tapa, mutta ongelmana on tolkuton hitaus.

Pertsa

Voi aloittaa ihan pienistä asioista.Mulle aikoinaan soitteli Helsingin Sanomien puhelinmyyjät.Vastaus oli:”Haista vittu”.Ostoskeskuksissa pakkaa liiveihin ties minkälaista n-sanojen asialle olevaa,vastaus ”Haista vittu”.Joka paikassa hanttiin vaan ja mieluummin mahdollisimman rumasti,koska hehän ovat tekemässä rumasti koko yhteiskunnalle.

John Quiman

Kannattaa varoa sanojaan, sillä ne saattavat ottaa neuvostasi vaarin ja lähteä haistelemaan…

Ilkka Forsten

En minä halua PURRAN kättä muutenkaan, saati sitten ruokana.

Kata

😀

ike

Yksinkertaisesti: Hävetkää kaikki jotka olette vapaaehtoisesti luovuttaneet rahaa SPR:lle tai muille ”yleishyödyllisille” järjestöille. Ajatus on hyvä mutta teillä ei ole hajuakaan mitä sitten tapahtuu. Jos haluatte tukea jotakin asiaa menkää syvälle järjestöön älkää ostako mielenrauhaa, eivät sitä ajattelvat ihmiset kuitenkaan saa, no ehkä tulokset eivät kiinnosta.

Kata

No joskus kauan sitten järjestö oli erilainen…mutta nyt se menee ideologia ja raha edellä.

Pertsa

Nykyisinhän SPR on suomalaisvihamielinen järjestö.

John Quiman

Suomalaiset Puhtaaksi Rahastavat?

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by John Quiman