Kansalainen julkaisee uudelleen Tuukka Kurun pitämän puheen 22.7.2023 Sinimustan Liikkeen puoluekokouksessa.
Tervehdys arvon kokousväki!
Tervetuloa Sinimustan liikkeen toiseen puoluekokoukseen, joka on osallistujalistan perusteella monelle myös ensimmäinen puoluekokous. Jälleen kerran käymme yhdessä läpi menneen vuoden toimintaa, rahavirtaa ja puoluehallituksen toiminnan säännönmukaisuutta ja laillisuutta. Edellisestä kerrasta poiketen me muodostamme tällä kertaa myös uuden puoluehallituksen, joka on voimassa kahden seuraavan vuoden ajan. Kun liikettä oltiin vasta yhdistyksen muodossa perustamassa, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi asettui Olavi Saarelainen, joka siirtyi rivijäseneksi korttikeräyksen ollessa loppusuoralla. Hänen paikkansa otti Lauri Hokkanen, jonka luova energia mahdollisti liikkeellemme sen nykyisen graafisen ilmeen, kuin myös nopeasti suosiota saavuttaneen sinimustan oman puheohjelman. Nyt Lauri on täyttänyt sen lupauksen, jonka vuoksi hän tämän työntäyteisen pestin alun alkujaan otti vastaan, ja nyt on vuorostaan hänen vuoronsa siirtyä eteenpäin, jättäen liikkeemme hallitukseen jälleen yhden työmyyrän mentävän aukon, joka tulee edustamaan liikettämme tulevissa koitoksissa varapuheenjohtajan roolissa. Kiitos sinulle näistä kaikista jaetuista hetkistämme, Lauri.
Olen varma, että tälläkin kertaa kyseisen paikan täyttää juuri sen kaltainen henkilö, joka tulee tekemään kansallismielistä politiikkaa pyyteettömästi ja puhtain motiivein – onhan toimintamme parlamentaarisesta olemuksestamme huolimatta leppymätöntä taistelua oman kansamme olemassaolon puolesta nyt ja tulevaisuudessa. Tässä mielestäni piilee myös liikkeemme olemassaolon ja tarkoituksen ydin – sen tehtävä on tarjota aidoille kansallismielisille toimijoille yksi työkalu lisää suuremman poliittisen ja sosiaalisen muutoksen aikaansaamiseksi. Sinimustan Liikkeen tarkoitus ei ole sulauttaa kaikkia yksittäisiä toimijoita oman keskitetyn hallintonsa alle, eikä se siksi suhtaudu mustasukkaisesti puoluetoiminnan ulkopuolista aktivismia kohtaan. Jokainen kansallismieliseksi kääntynyt suomalainen, oli hänen kääntymyksensä takana tuotettu musiikki, fyysinen kilvoittelu, taide, kirjoitettu teksti tai videoitu puhe, on kansallismielisen muutoksen kannalta ihan yhtä arvokas.
Liikkeemme polttoaineena toimiva kansallismielisyys ei ole vain yksi puoluepoliittinen lokero muiden aatteiden joukossa, vaan elävä ja kukoistava alakulttuuri, jonka näen heijastelevan valkoisen kantaväestön sisältä kumpuavaa eloonjäämisviettiä, jota mikään määrä toisen maailmansodan jälkeistä poliittista uudelleenohjelmointia ei ole saanut täysin tukahdutettua. Vastustajamme toteavat joskus nenäkkäästi, ettei kansallismielisyyteen liittyvä radikaali idealismi ole mitenkään yhteensovitettavissa modernin maailman yksilökeskeisyyttä ja rationalismia korostavan ideologian kanssa, ja tässä huomiossaan he ovat täysin oikeassa, joskin väärästä syystä.
Kansallismielisyys ja siihen sisältyvä sisäryhmäajattelu nojaa hyvin paljon ns. päivänselviin ja intuitiivisiin lainalaisuuksiin, jotka näkyvät ihmisten jokapäiväisessä toiminnassa. Meidän maailmankatsomuksessamme kukaan ei ole vain irrallaan leijuva yksilö, vaan yksi jäsen hänen oman perheensä, sukunsa ja kansansa muodostamassa yhteisössä. Esimerkiksi vanhempien ja näiden lasten välinen yhteys tulee olemaan niin vihassa kuin rakkaudessa aina erilainen kuin kahden toisilleen tuntemattoman ihmisen välillä, eikä tämä sosiaalinen kiintymys ole poliittisin toimin siirrettävissä hallinnon haluamiin asioihin ja ihmisryhmiin. Moni liberaali voi julistaa pontevasti, että kaikki maailman ihmiset ovat täysin yhdenvertaisia ja tasa-arvoisia, mutta jos heille ehdotettaisiin heidän omien jälkeläistensä vaihtamista joihinkin ulkopuolisiin lapsiin, heidän mielensä muuttuisi nopeasti. Kaikista liberaaleinkin ihminen ymmärtää syvällä sisimmässään sen, että heidän omassa lapsessansa on ”jotain”, joka tekee tästä heidän silmissään ainutlaatuisen arvokkaan, eivätkä he pysty selittämään tätä suhtautumistaan järjellä ainakaan siinä muodossa, miten hyötyajatteluun nojautuva liberalismi sen haluaa ymmärtää.
Liberaaleista poiketen me uskallamme sanoa suoraan, mikä tuon erityissiteen muodostaa. Siitä käytetään nimeä veriyhteys, ja se sitoo jokaisen ihmisen vuosituhansia vanhaan sukupolvien ketjuun. Jokainen ominaisuus, joka tällä hetkellä elävällä ihmisellä on, on periytynyt näiden edeltäjiltä, jotka ovat kyenneet kovalla työllä ja vaivannäöllä varmistamaan jälkikasvunsa menestymisen. Yksikin katkos tässä ketjussa olisi tarkoittanut sitä, että nykyisen elävä ja hengittävä ihminen olisi jäänyt syntymättä. Veri on merkki elämästä, ja se kätkee sisäänsä tarinoita ajoilta, jotka ovat nykyihmiselle tuntemattomia, vieraita, jopa pelottavia. Veri kätkee sisäänsä myös vaistot, jotka sotivat parhaimmillaan kaikkea sitä vastaan, mitä ihmiselle on maailmasta ja hänen omasta välittömästä ympäristöstään opetettu. Vaisto kertoo, että jokin asia omassa ympäristössä on vialla, vaikka vihamieliset ulkopuoliset tahot väittäisivätkin, että elämme lähestulkoon maanpäällisessä utopiassa.
Samalla tavoin, kun me tunnustamme veriyhteyden merkityksen perheen sisäisesti, me tunnustamme sen myös laajemmassa, kansallisessa, merkityksessä. Me emme tarvitse erillistä järjellistä perustelua sille, miksi esimerkiksi omista perheenjäsenistämme tulisi pitää huolta. Niin tulee tehdä, koska syvällä sisimmässään tiedämme sen olevan oikein. Samalla tavoin, kun huolehdimme niistä, jotka ovat välitöntä lähipiiriämme, meidän tulee huolehtia myös niistä, jotka ovat oman kansamme jäseniä. Kansa on perheen tavoin orgaaninen kokonaisuus, joka muodostuu lukuisista yksilöitä yhteen sitovista säikeistä, muodostaen lukemattomien suomalaisten sukulinjojen verkoston. Tähän verkostoon synnytään, eikä liitytä hallinnon leimaamien paperinpalojen avulla.
Meidän tulee ymmärtää niin perheen kuin kansankin todellinen luonne, jotta osaisimme puolustaa sitä oikealla tavalla. Kukaan ulkopuolinen ei muutu sukulaiseksemme maksettujen verojen tai työllisyyden perusteella, eikä vanhempiemme asuntoon murtautunut muukalainen muutu kenenkään meidän isäksemme tai äidiksemme vain siksi, koska hän majailee aamuyöstä vanhempiemme keittiössä. Tämä on se syy, miksi me emme puolueena juuri puhu talouskasvusta, maahanmuuttajien työllisyydestä tai integroitumisesta. Me koemme, että mikään lista taloudellisen hyödyn mittareita ei tee kenestäkään muukalaisesta meidän sukulaistamme, eikä siten myös kansamme edustajaa. Kansamme vähäisinkin edustaja on yksi meistä, siinä missä menestyneinkään ulkopuolinen ei ole. Kansa pitää hyväksyä sellaisena kuin se on, niin hyvässä kuin pahassa. Me emme odota suomalaisilta täydellisyyttä osana jotain globaalia kilpailua kaikkia muita kansoja vastaan. Me odotamme siltä ainoastaan suomalaisuutta, sillä se on se, mitä me olemme, emmekä kykene muuksi muuttumaan.
Kiitän vielä kerran teitä kaikkia paikallaolijoita, ja uskon että olemme valmiita siirtymään tämän tärkeän päivän seuraaviin haasteisiin.
Tuukka Kuru
Lähde: Sinimusta Liike
Lue lisää aiheesta: Sinimustan Liikkeen puoluekokouksessa valmistauduttiin EU-vaaleihin ja tehtiin henkilövalintoja
Myös niille nuorille joiden keskittymiskyky on noin se minkä mainos kestää (tutkittu juttu) voitte jakaa tuon kirjoitituksen muutamaan osaan, ja sitten lukea sen. Laitan tämän kommentim koska alkoi tuntua että tuo puhe ei saanut riittävää huomiota.
Puhe sinällään on asiaa. Mutta onko otaksuttavissa että sen esiin tuomat seikat toteutetaan, ja jos niin koska ? Näillä näkymin EU:n sisällä kuohuu ja joidenkin mitta alkaa täyttymään. Siitä on vielä pitkä matka vaiheeseen että Tuukan puheet olisivat valtiopoliittista agendaa. Jos puolueen kannatus on niin alhainen kun se on, eikä sille löydy muista puolueista tukea, voidaanko perustellusti sanoa että mikään muuttuisi kohti SML:n tavoitetta edes lähivuosina. Jos ja kun nykyinen hallitus jatkaa seuaavat neljä vuotta omaa poliittista tavoitettaan, ollaan yhä kauempana SML:n pyrkimyksistä.
En ole mikään politiikan tutkija enkä osaa ennustaa tulevaa sen paremmin kuin muutkaan, mutta ihan realiteetit huomioiden niinkin suuri muutos ihmisten ajattelussa mihin puolue pyrkii, vaatisi vähintään suuren mullistuksen yleismaailmallisesti kohti kansallisvaltio ajattelua. Kukaan ei lähde tukemaan ajatusta tässä ajassa, ja tuskin kovin pian lähitulevaisuudessakaan. Oikein huonolla tuurilla meillä saattaa olla taas neljän vuoden kuluttua punavihreä hallitus. Jos jo nyt kyseinen porukka meluaa rasismista jne, mitä se mahtaa olla silloin ? Kuten sanoin, vain iso yleiseurooppalainen ajattelutavan muutos voisi vakiinnuttaa agendaa mitä SML ajaa. Onko se tulossa, onko siihen edellytyksiä ja onko se mahdollinen.Jos EU lakkaisi olemasta, silloin asia kenties nytkähtäisi askeleen eteenpäin, mutta silloinkin olisi tahoja jotka vastustavat kehitystä. Ikävä sanoa mutta SML:n aika olisi ollut joskus 1920 luvulla hyvin kysyntään vastaava, sille ei enää löydy tarvittavaa voimaa. Oljenkortena puolueen menestykselle voisi olla islamin lisääntynyt agressiivisuus joka toisi ongelmat lähemmäs kaikkien arkea. Jos tätä jää odottamaan, se tulee tapahtumaan, mutta kuinka paljon meillä on siinä vaiheessa muslimiväestön osuus koko kansasta. Riittääkö enää potenttiaalia tehdä tarvittavat vastatoimet. Ruotsista näemme miten kehitys on kulkenut, ja vieläkään ei tehdä mitään itse ongelmalle.
Kansallisvaltio on aika luonnollinen ilmiö, koska kansa, jolla on yhteinen kieli ja kulttuuri, toimii paremmin ja ihmiset kokevat eri tavalla läheisyyttä ja ykseyttä toisiinsa. Kansalla on kokonaisuutena myös tahto toimia yhdessä. Kansa on vähän perheen kaltainen yksikkö tässä maailmassa.
Tätä yhteenkuuluvaisuutta halutaan rikkoa näillä maahantuoduilla vierailla, koska ollessaan riittävän lukuisia, rikkovat ne kansallista yhtenäisyyttä. Yhtenäistä kansaa on vaikeampaa pallotella poliitikkojen mielen mukaan, kun halutaan luoda suurempia yksiköitä ja alistaa kansat keskusvallalle kuten koko maailman kattava keskusvalta. Sellaisen yhtenäinen kansa kokee vieraana ja yhtenäisenä voivat muodostaa vastavoiman ja kaivata itsenäisyyttä, halua itse päättää omista asioistaan. Kun maissa elää sekalaista porukkaa, eikä ole vahvaa yhtenäisyyden tunnetta, ei synny kaipuuta itsenäisyyteen, koska ei ole yhtenäistä joukkoa sellaista kaipaamassa. Mitä sekavampi joukko kussakin maassa, sitä parempi niille, jotka haluavat maailman olevan heidän diktaturiansa alainen.
Samasta syystä halutaan rikoa perheinstituutio. Kun isyys ja äitiys romutetaan, saadaan juurettomia ihmisiä, joille ainoa kasvattava ja luotettava taho on valtio. Kun perheet toimivat ja perhe on yhtenäinen yksikkö, ei valtio saa millään keinolla monopolia lasten kasvattamiseen ja siksi se heikentää vihreän diktatuurin mahdollisuuksia hallita kaikkia kansalaisia ja niiden ajatuksia.
Tämän vuoksi vihreät ja muut suvakit haluavat saada maista ”monikulttuurisia” helvettejä ja seksuaalisesti sekopäitä. Heitä ei lainkaan kiinnosta suomalaisten tai muiden kansojen hyvinvointi ja kohtalo, niistähän tulee keskusvaltaisen diktaturian orjia ja se on heidän mielestään hyvä, koska he uskovat olevansa sen vallan eliittiä ja he nauttivat siitä, että he määräävät.
Tuukan tapa esitellä asioita perusteellisesti, tekee asioista pitkäveteisiä ja ihmisille raskaaksi. Olisi parempi hioa lyhyemmiksi yleisölle tarkoitetut puheet, lyhyemmiksi ja helposti ymmärrettäviksi. Nyt on kuin hän kalastaisi liian isolla syötillä, eikä kala tarttuisi onkeen, koska ei se pysty syömään niin isoa syöttiä.
Kyllä nyt sohaiset uskooni että lopulta ihmiset osaavat ajatella. Tosin voit olla oikeassa. Vaikka olen pessimisti yritän kuitenkin omaksua vähän valoisamman ajattelutavan. Se ei ole helppoa.
Jotkut jaksavat lukea ja paneutua, useimmat eivät. Jos asia alkaa olla tuttu, sitten helpommin paneudutaan, mutta erityisesti uusille on tuo kaikki liian raskasta, joten väsyvät kesken. Erityisesti netissä vähänkin kuivahko juttu aiheuttaa hiiren klikkauksen ja ollaankin jo jossain muualla.
Tuohon liittyy monta asiaa. Tutkimukset osoittavat että nopeat lukijat ymmärtävät tekstiä paremmin kuin hitaat lukijat. Olisiko tuossa joku ”viisasten kivi” ihmisten käyttäytymiseen. Alkaa tuntua että nuo klikkaajat ovat myös aika hitaita lukijoita.”Otsikkolukijoita”.
Usein huomaa, etä ihmiset eivät ymmärrä kirjoitettua tai sanottua. Heillä on omia sekavia mielikuvia asioista ja he valisevat kirjoitetun tarkoittavan sitä, mitä heidän mielikuviensa reaktiot kirjoitetusta tuottavat. Siksipä he vastaavat kirjoitettuun jotain, mitä kirjoitetun ymmärtänyt ei oikein osaa yhdistää kirjoitettuun. Se voi olla hämmentävää ja usein se vetää hiljaiseksi, kun alkaa pohtia, että mistä ihmeestä tuo tuollaisen löysi.
Mitä kiireisiin klikkailijoihin tulee, uskoisin, että enimmäkseen ovat vain kärsimättömiä, eivät jaksa keskittyä mihinkään mikä vaatii edes vähän paneutumista. Haluavat kiireesti löytää jotain hauskaa ja kivaa sekä helppoa. Joillakin tuo on niin pitkällä, että eivät jaksa keskittyä kuin minuutin mittaisiin hassutteluvideoihin.
Totta varmaan, että lukutaito on heikentynyt sitten muutaman vuosikymmenen.