Kotimaa Muu maailma Politiikka

Suomi rahoittaa viidellä miljoonalla eurolla Latinalaisen Amerikan ja Karibian investointeja ilmastonmuutoksen hillintään

Kuva: pixabay

Suomi on liittynyt vuodesta 2022 alkaen Latinalaisen Amerikan ja Karibian kehityspankin IDB:n ilmastorahastoon. ACL-rahasto, koko nimeltään NDC Pipeline Accelerator Multi-Donor Trust Fund, on yksi IDB:n pääasiallisista ilmastorahoitusinstrumenteista. Suomi on rahaston toiseksi suurin rahoittaja NDF:n jälkeen.

ACL-hankkeita on käynnissä yli 20 maassa, esimerkkeinä Bahaman sähköverkon parantaminen, kolumbialaisen Medellinin kaupungin julkisen liikenteen sähköistäminen sekä Perun biotalouden kehittäminen. Hyviä käytänteitä on tarkoitus skaalata muissa maissa, varsinkin köyhimmissä, joilla ei tässä vaiheessa ole edellytyksiä toimia edelläkävijöinä.

Ulkoministeriön tiedotteen mukaan Karibian ja Keski-Amerikan valtiot ovat erityisen alttiita ilmastonmuutokselle ja sen mukanaan tuomille luonnon ääri-ilmiöille. Alueella on myös toistuvasti tuhoisia maanjäristyksiä. Äärimmäisten sääilmiöiden seuraukset voivat Karibian pienillä saarilla helposti lamauttaa koko talouden pohjan ja aiheuttaa toistuvaa jälleenrakennusta. Keski-Amerikassa tärkeä maatalouselinkeino kärsii yhtäältä kuivuudesta ja toisaalta hurrikaanituhoista tulvineen. Lisäksi koronapandemia on heikentänyt maiden kestävyyttä ja taloutta entisestään.

”Latinalaisen Amerikan ja Karibian kehityspankki on suurin ilmastorahoitustoimija alueella ja Suomi pyrkii panoksellaan auttamaan erityisesti haavoittuvia maita sopeutumaan ja hillitsemään ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Viemme alueelle myös suomalaisia ratkaisuja, esimerkiksi meteorologian osaamisemme on maailman huippuluokkaa”, sanoo kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.

Rahasto tukee alueen maiden omia kansallisia ilmastositoumuksia ja auttaa suunnittelemaan investointeja infrastruktuuriin, maatalouteen ja maankäytön hallintaan. Tavoitteita ei voida saavuttaa yksin julkisella rahalla, joten ACL tukee sekä julkisen että yksityisen sektorin investointeja. Vivuttamisesta on saatu hyviä kokemuksia, kun yhdellä rahaston hankkeisiin sijoitetulla dollarilla on saatu 74 dollaria yksityiseltä ja julkiselta sektorilta.

ACL-rahaston avulla laitettiin esimerkiksi Chilessä liikkeelle ensimmäiset Latinalaisen Amerikan ja Karibian vihreät velkakirjat, yhteensä yli 12 miljardin dollarin arvosta.

Rahaston profiili on vahvasti pohjoismainen. ACL-rahasto perustettiin 2017 Pohjoismaiden kehitysrahaston NDF:n aloitteesta. Muita rahoittajia ovat mm. Ruotsi, Itävalta ja Hollanti.

27 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
ike

Toistan nyt vielä. Toisto kun on joidenkin mielestä opintojen äiti, minusta se aika paljon pitkästyttävää. Ei ole mitään ilmastoon liittyvää hätätilaa, edes mitään kummallisuutta jota pitäisi markkinoida tuolla tavalla. Vaikka joku vihervasemmiston puheenjohtaja ja aika moni muukin poliittinen toimija näin luulee, kumma kyllä jopa perussuomalaiset, voihan heidänkin takki vielä kääntyä kun perehtyvät tosiasioihin, jos perehtyvät, ovat tätä mieltä. Niin se VIRALLINEN totuus vaikuttaa jopa persuihin. En siis enää voi kannattaa liikettä joka ei perusta kantaansa tosiasioihin.

Kata

https://yle.fi/urheilu/3-12302915?fbclid=IwAR0sKJ2ST-erGvaidEaclnncApr0AJ1ZEuPnRk1fMu6rMHoRCNWzBR7-AwE

Ja pieni SUOMI korjaa kaikki ilmat joka suunnassa…meillä on rahaa!Eiku pötkötellään taas enskesänä kaduilla terveisin pikku papanat.
Kaikki on niin hemmetin suurta pelleilyä.Ihmisten kustannuksella.

Tuo Kiinan touhu…ihan siis että MIKSI kisat pidetään tuolla tai missään muualla kuin luonnonlumi-maassa???
Niin joo,money talks.

Ilkka Forsten

Tarkoitatko että et äänestä ollenkaan. Miksi alat epäilemään puolueen toimintaa nyt kun kaiken järjen mukaan olisi aika alkaa paukuttamaan rumpuja sen puolesta. Pahinta mitä voi tehdä hyvälle asialle, on aloittaa tarjotun mallin kritisoiminen joka heijastuu reilun vuoden päästä pidettäviin eduskuntavaaleihin.

Ei ole olemassa mitään puoluetta joka tarjoaa kaikille pelkkää itselle mieleistä politiikkaa, mutta on viisasta käsittää ettei yksi paha pilaa kymmentä hyvää. En minäkään ole joka asiasta samaa mieltä PS:n kanssa, mutta heille ääneni annan. Jos ylläpitäisin vaatimusta että äänestän vain siinä tapauksessa kun teette miten minä haluan, niin voin pysyä ikuisesti pois vaaliuurnilta. Politiikka on aina ruton ja koleran välistä valitsemista, toisin sanoen kompromisseja.

Minä kannatan paljon jyrkempää aatemaailmaa kuin nykyinen PS, mutta samalla ymmärrän ettei ole muita tarjokkaita joille ääntäni antaisin. Jos kansallismieliset ihmiset nyt alkavat TAAS sen loputtoman sisäisen taistelun, annamme vastustajille vettä myllyyn. Minä haluan että tämän maan asiat muuttuvat parempaan suuntaan. Se joka siihen voi lähitulevaisuudessa kenties vaikuttaa on PS. Puolueuskollisuus ei tarkoita sitä, että kumartaa kaikkia ehdotuksia mitä sieltä esiin nousee, mutta jos suurimmat linjaukset on kohdallaan, niin ainakin minä päädyn valitsemaan tarjotun.

Irmeli

Hölmölä mikä hölmölä…Jokohan kuumeisesti mietitään mistä meiltä taviksilta vois vielä leikata, tässä sähkön ja ruuan ym hintojen kohotessa pilviin…..leipäjonojen kasvaessa. Rahankerjääjiä kyllä maailmassa riittää ja hölmölä tietty on ekana jakamassa ei edes omiaan vaan lainarahojaan, ympäri maailmaa…

Ilkka Forsten

Ville Skinnari on täysi k*rpä. Lahdessa meni linja-autojen koreja valmistanut firma nutulleen, ( Lahden autokori OY ) minkä seurauksena joutui populaatiota kilometritehtaalle yhtenä jonona, Skinnari kävi siunailemassa tilannetta, ja oli ” hyvin huolestunut ” asiasta, ilmoittaen että tämä on minulle prioriteetti numero yksi. Oman kaupungin työttömistä on kannettava huolta.. Juu niin on, mutta SKINNARI ei sitä tehnyt missään vaiheessa. Herraa ei ole sen koommin nähty asian tiimoilta, nyt hän on valmis antamaan rahaa jonnekin per*****een banaanivaltioon, mistä ei koskaan tule mitään järkevää vastaan. Jos sinne kannat miljardin, siellä nousee joku paikallinen sotapäällikkö valtaan ja siinä kaikki, ilmasto ja muu jää ihan sivuseikaksi.

Ilkka Forsten

Medellinin kaupunkia pitää siis SUOMEN rahottaa, vaikka se on koko Kolumbian suurin huumekeskus ja ökyrikkaiden mafiosojen leikkikenttää. Sopii sitten pohtia mihin taskuun ne(kin) rahat taas valuu, vai oletatteko että Bablo Ascobar on huolissaan ilmaston tilasta ?

John Quiman

Olisipa ensin jokin ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos olemassa muutekin kuin viherfasistien poliittisena välineenä. Lähetetyn rahan tarkoitus on kerätä irtopisteitä, tukea uraputkia ja ostaa vaikutusvaltaa.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by John Quiman
Kata

https://finlandabroad.fi/web/kgz/rahoituspaatokset

Suomi se rahoittaa ja kansalaisia ku***aa. 🙁

Kata

”Oikeuspalvelujen saatavuuden laajentaminen oikeudelliseksi voimaannuttamiseksi”…..esimerkiksi…pikkurahaa!Meillä on varaa!

Uskomatonta….Näin on siis jatkunut jo vuosia ja jatkuu yhä…joka puolella mutta tuloksia ei näy…
”Kessult kessu maistuva”totesi Hietanenkin…

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Katariina Pihl
juu

Mihinkä lie nuokin rahat oikeasti menee?
Ainakaan mitään ilmastonmuutosta ei pysty ihminen estämään, eikä siihen juuri edes vaikuttamaan. Täyttä kuse*usta koko homma.

Ilkka Forsten

Ihmiset on tolloja, niille saa puhua mitä tahansa. Meillehän on vuosikausia selitetty kuinka mannerjäätiköiden sulaminen nostaa merivesien pintaa metrikaupalla ja hyvin lyhyessä ajassa. Mutta vaikka kaikki sulaminen tapahtuisi,mitä ei koskaan tapahdu, se tarkoittaisi että merivesien pinta nousisi sadassa vuodessa 94 senttiä. Jos siinä ajassa ei kukaan ole keksinyt keinoa, kuinka suojata rannikoilla olevat kaupungit tulvilta, se tarkoittaa että jokainen sivistysmaa on täynnä puikulapäitä joiden ÄO liitelee 55 tasolla.

Koko Hollanti on jo nyt merenpinnan tasosta mitattuna sen alapuolella, ja onko siellä loputon veneily arkipäivää ? Taannoin joku älypää selitti huolestuneena kuinka Venetsia pärjää tulevaisuudessa tämän ” vesiongelman ” kanssa. Kiitos kysymästä, oikein hyvin, sillä se on pärjännyt tähänkin asti ja kun kirjoittaja kantoi huolta vedenpinnan noususta, hän jätti sanomatta että kaupunki vajoaa kaiken aikaa eikä se ole ihmisen eikä ilmastohätätilan tuotos. Jos siis torpan alla oleva vesiraja nousee, se ei nouse jäätikön sulamisen takia vaan maapohjan vajoaman seurauksena. Venetsian populaatio tietää tämän, mutta vihersosialistit ei, ja siksi ainoa ratkaisu on verottaa lisää bensiinistä ja dieselistä koituvaa ” ilmastohaittaa.”

ike

👍👍👍

Kata

Ja O-bama rakentaa loistohuvilaa ihan rantaan Hawaijilla… 😀 Ja Martha’s Vineyardilla…. 😀

Ilkka Forsten

Tuleva ” venepakolainen.”

Kata

😀 Hahahah hyvä!Varmaan sitte Suomeen kun on sopiva statuskin. 😀

Toffo

No helvetin hienoa ottaa velkaa ja työntää rahaa..Karibialle! Kukaan ei ilmeisesti vastaavaa tee tänne päin ja anna rahaa meille?

Jukka

Suomihan on varakas maa! Meillä on varaa. Näin sanotaan! Meillä on varaa viskoa rahaa sinne tänne, mutta kun omille pitäs antaa, ei ole, kun Suomi on köyhä.

John Quiman

Suomen valtio on varakas, koska se on verottanut kansan köyhäksi. Mm. Italiassa kansa on varakkaampaa, koska valtio ei ole verottanut kansaa köyhäksi. Ja sitten Suomi lähettää rahaa Italialle, koska se on köyhä.

Ilkka Forsten

Kolumbian vastalahja tulee sieraimiin kiskottava pulverina, mutta sehän ei ole ongelma, ongelma on kun ei ole huumeidenkäyttöhuoneita.. Voihan vitalis…

Puolueeton

Hallituksen jäsenet vain toteuttavat omia haaveitaan kansalaisten maksaessa hallituksen palkat ja aiheuttamat kulut. Suurin osa kansalaisistakin on yksinkertaisia ja uskoo haaveisiin ja ilmastonmuutokseen ja pitää yllä vahingollisia puolueita.

Kata

Yhtä toopea kuin rahaa kirgiisien tupakanpolton lopettamiseen.Ja paljon rahaa.
What next?Hiihtokoulu mosambikiin?

Ilkka Forsten

Myydään hiekotushiekkaa Saudeille, joka sitten talven tullen ostetaan takaisin mutta kolminkertaisella hinnalla. Näin toimii SUOMEN idiootein hallitus jos sille antaa vielä liekaan löysää.

lataajavarmista

Ahlstömit,Bernerit ym. ikuisuuselätit tuhoaa sademetsiä ja aiheuttaa kodittomuutta ja kuolemaa sillä suunnalla. Lapioidaan rahaa, eli heftaa haavoihin verovaroin.

Kaitsu

Joopa joo. Ihan sama, ku nuokin rahat kasattais nuotioksi ja poltettais eduskuntatalon edessä.

John Quiman

Se ainakin joitakin lämmittäisi.

Tuumailija

Mitä hittoa se auttaa, että tuonnekkin aletaan kaatamaan rahaa, luonto tekee sen mitä luonto on aina tehnyt, sille ei ihminen mahda mitään.

Veistelläänkö kaarnatulppia tulivuoriin vai miten ajattelivat alueen geologiaa muuttaa?

Ihan kuin keski ja etelä amerikassa ei olisi tarpeeksi velkaa ihan IMF:n toimesta, joka on ottanut velkojen vastineeksi haltuunsa esim. pohjavedet ja myyneet ne erikseen sitten esim. nestlelle.
Mikä kusetus tässä vihreässä velkakirjassa onkaan sitten taustalla, varmasti selviää ajan mittaan.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Tuumailija
ike

NWO