Kotimaa Rikos

Turvallisuusalan työntekijöihin liittyvä rikoskokonaisuus – neljä henkilöä vangittu

Kuva ei liity kyseiseen tapaukseen. Kuvituskuva: Wikimedia Commons (CC BY 4.0) / Helsingin kaupunginmuseo.

Tiedote 29.12.2022 11.07
Poliisi

Itä-Uudenmaan poliisissa on tutkittavana laaja turvallisuusalan työntekijöiden työtehtävissä asiakkaisiin kohdistama pahoinpitelyrikoskokonaisuus, jossa ainakin kuutta samassa yrityksessä työskentelevää järjestyksenvalvojaa epäillään useista eri asteisista pahoinpitelyistä pääkaupunkiseudun alueella.

– Tähän rikoskokonaisuuteen on eilen keskiviikkona 28.12.2022 vangittu kolme henkilöä todennäköisin syin epäiltynä eriasteisista pahoinpitelyistä, kertoo rikoskomisario Timo Luoto.

Poliisi otti rikoskokonaisuuteen liittyen viime viikonlopun aikana kiinni kaikkiaan kuusi järjestyksenvalvojana työskentelevää henkilöä. Eilen vangittujen lisäksi myös kahta muuta heistä esitetään vangittavaksi tänään torstaina. Toisen osalta käsittely on jo käyty ja hänet on hetki sitten vangittu todennäköisin syin. Myös uusia epäiltyjä saattaa vielä ilmaantua.

Poliisi pyytää edelleen kaikkia henkilöitä, jotka ovat kokeneet joutuneensa kaltoin kohdelluksi tai pahoinpitelyn uhriksi järjestyksenvalvojien toimesta ilmoittautumaan matalalla kynnyksellä Itä-Uudenmaan poliisin sähköpostiosoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi

– Tämän laajan rikoskokonaisuuden esitutkinta on vasta alkuvaiheessa, joten tässä vaiheessa poliisilla ei ole muuta tiedotettavaa. Tapaukset herättävät suurta kiinnostusta niin yhteiskunnallisesti kuin mediassakin, joten tiedotamme asiasta lisää, kun se tutkintaa vaarantamatta on mahdollista, Luoto jatkaa.

– Tutkinnan kannalta on erittäin tärkeää, että tavoitamme kaikki mahdolliset uhrit, Luoto sanoo.

Lupavalvonta osa poliisin tärkeää työtä

– Lupavalvonta on osa poliisin tärkeää työtä ja teemme sitä jatkuvasti. Näissäkin tähän kokonaisuuteen liittyvissä tapauksissa kuulemme asiakkaat ja arvioimme, onko heillä enää edellytyksiä luvan hallintaan, kertoo komisario Juha Juurinen poliisilaitoksen lupavalvonnasta.

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain mukaan vartijaksi hyväksyminen tulee peruuttaa kokonaan tai määräajaksi, jos vartija ei enää täytä laissa säädettyjä edellytyksiä. Vartija on esimerkiksi lainvoimaisella tuomiolla tuomittu sellaisesta rikoksesta, joka osoittaa hänen olevan sopimaton tehtäväänsä, tai hän on tahallaan menetellyt vartijana olennaisesti virheellisesti. Syynä voi olla myös vartijaksi hyväksymiseen liitettyjen keskeisinten ehtojen olennainen rikkominen.

– Lain mukaan vartijana toimivan tulee olla rehellinen, luotettava ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopiva vartijan tehtävään, Juurinen sanoo.

Poliisi

11 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
ike

Tämä liittyy tiettyyn ihmistyyppiin. Poliisikouluun kun ei päästy, siellä on jonkinlaista rajaa, mentiin sitten turvallisuusalalle.

Anomaster

On niin kiva pamputtaa, että jossain pitää saada pamputtaa.

juu

Aikanansa oli itiksessä ravintola bohemia.
Niillä järjestyksenvalvojilla oli huvina pahoinpidellä randomisti joku asiakas ilman mitään syytä.
Sattuipa sellanen itsellekin, täysin selvinpäin sinne meni niin nappasivat pahoinpideltäväksi.
Vieressä oli poliisiasema siellä kun heti tapahtuneen jälkeen yritti ovipuhelimen kautta selittää asiaa, niin uhkasivat putkalla jos ei lähde menemään.
Että eipä ole sen jälkeen tullut edes yritettyä tehdä mistään asiasta rikosilmoituksia.
Täytyy hoitaa asiat itse tässä ”oikeusvaltiossa”

Peter Kreisler

Itiksen poliisilla oli hieman samanlainen ”huvittelumuoto”, joten tuuri kävi kun et joutunut pahoinpideltäväksi kahta kertaa.

Peter Kreisler

Järjestyksenvalvojat hakkaavat ihmisiä huvikseen, mitä uutta ja uutiskynnyksen ylittävää tässä on?

Anomaster

Ehkä uutiskynnyksen ylittää se, että nyt siitä puhutaan.

Kylä opettaa

Jos ovat olleet jatkuvasti päätä aukovia nistejä ja matuja, niin suurta vahinkoa ei ole mielestäni tapahtunut…

Tehdäänkehitysmaayhdessä

Meinaatko että kantikset nöyryyttäisivät uhria ja kuvaisivat tapahtuman? Tuota on tapahtunut nyt paljon muuallakin.

Teppo

Jos olleet marakatteja, niin karkoitukseen.

Tehdäänkehitysmaayhdessä

Pt-median mukaan kantiksia. Jo on . En kyllä ole moista toimintaa nähnyt/kuullut aikuisten vartijoiden harrastavan .

juu

Kyllä se nyt vaan on toisinpäin, ainakin matuja kohdellaan kun silkkihansikkain, koska muuten räpsähtää rasismisyyte.
Metrovartijoita kun katselee niin ne on nykyään joko ulkomaalaisia ukkoja tai suomalaisia heiveröisiä naisia.