Kotimaa Rikos

Useilla työmailla puutteita putoamissuojauksessa – sakot toimitusjohtajalle ja yhtiölle

Kuva: Pixabay.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Lahdessa sijaitsevan kattoalan yrityksen toimitusjohtajan 40 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi yhtiö tuomittiin 20 000 euron yhteisösakkoon. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 20.1.2023.

Tuomio koski toistuvia työturvallisuuspuutteita kattoalan yrityksen työkohteissa Helsingissä, Lahdessa, Nurmijärvellä, Nummelassa, Luumäellä, Kouvolassa, Hämeenlinnassa ja Asikkalassa. Erityisesti putoamissuojauksissa oli vakavia puutteita.

Puutteet tulivat ilmi työsuojelutarkastuksissa

Vuonna 2019 tehdyissä työsuojelutarkastuksissa yhtiön yhdeksästä työkohteesta löytyi puutteita putoamissuojauksen järjestämisessä. Lisäksi vuonna 2020 kahdeksassa työkohteessa havaittiin työturvallisuuspuutteita. Yhtiölle oli annettu kehotuksia ja toimintaohjeita putoamissuojauksen järjestämiseksi työturvallisuusmääräysten mukaiseksi. Lisäksi yhtiölle oli annettu neljä käyttökieltoa putoamissuojausten ja telineiden puutteiden vuoksi.

Käräjäoikeuden mukaan lyhyellä ajanjaksolla todettujen laiminlyöntien lukumäärä osoitti, että yhtiön toiminnassa ei ollut jatkuvasti tarkkailtu työympäristöä ja työtapojen turvallisuutta eikä riittävän järjestelmällisesti selvitetty ja tunnistettu työstä aiheutuvia vaaratekijöitä. Työnjohtajilla ei ollut tarpeeksi aikaa valvoa työkohteiden työturvallisuutta ja työnjohtajat eivät käyneet kaikissa valvottavanaan olevissa työkohteissa. Lisäksi yhtiössä ei ollut riittävästi työnjohtajia valvomaan putoamissuojausten asianmukaisuutta.

Käräjäoikeus arvioi yhtiön toimitusjohtajan tulleen tietoiseksi putoamissuojausten puutteellisuudesta jo vuonna 2019. Siitä huolimatta hän ei ollut riittävästi valvonut puutteiden korjaamista eikä huolehtinut resurssien riittävyydestä myöskään vuonna 2020. Vuonna 2021 yhtiössä oli ryhdytty putoamissuojauksen tasoa parantaviin toimenpiteisiin.

Yhteisösakko tuomittiin uuden yhtiön maksettavaksi

Yhteisösakon tuomitsemiseen arvioitiin olevan edellytykset, sillä työturvallisuusrikokseen oli syyllistynyt yhtiön toimitusjohtaja. Yhtiö, jonka toiminnassa rikokset oli tehty, oli jakautunut vuonna 2021 niin, että sen liiketoiminta oli kokonaisuudessaan siirtynyt uudelle saman nimiselle yhtiölle ja yhtiön kiinteistöomaisuus oli erotettu kiinteistöosakeyhtiöksi. Uuteen osakeyhtiöön oli siirtynyt ne lakanneen osakeyhtiön toiminnot, joissa laiminlyönnit oli tehty. Näin ollen käräjäoikeus katsoi, että uusi osakeyhtiö voitiin tuomita yhteisösakkoon nyt kyseessä olleista laiminlyönneistä.

Johdon tulee valvoa työturvallisuusmääräysten noudattamista

Työsuojelun lakimies Jasmine Peltorinne Etelä-Suomen aluehallintovirastosta muistuttaa, että ylimmän johdon vastuulla on muun muassa huolehtia riittävistä resursseista ja selkeästä tehtävänjaosta. Lisäksi johdon vastuulla on luoda toimiva työsuojeluorganisaatio ja edellytykset sen tehokkaalle toiminnalle. Työntekijöiden tai työnjohtajien mahdolliset laiminlyönnit ohjeiden noudattamisessa tai toiminnan valvomisessa eivät poista ylimmän johdon vastuuta.

”Yhtiön ylin johto on velvollinen osaltaan valvomaan, että sen alaiset työntekijät noudattavat työturvallisuusmääräyksiä ja heille annettuja ohjeita”, Peltorinne sanoo.

18 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Eki

Oikein kyynisesti ajateltuna siinä vapautuu aina työpaikka ja oleskelulupa uudelle maahanmuuttajeale kun entinen putoaa katolta. Tähän tämä on mennyt, en olisi ikinä uskonut koskaan sanovanin näin, mutta tässä mielisairaassa ajassa se on realismia.

Ilkka Forsten

Venäjällä on myöskin ” putoamistapauksia ” tämän tästä. Kukahan ne tutkisi ?

kyseen alaista syystä

Yhdysvaltalaisia sotilaita palveli vuorotellen Vietnamin sodassa yhteensä 2,59 miljoonaa, josta korkeintaan noin 500 000 kerrallaan. Amerikkalaisia kuoli 58 193
ja haavoittui 304 000, joista 75 000 vakavasti. Kuolleista oli alle 20-vuotiaita 11 398
valtamediat suomessa väittävät pokkana että
ukrainassa venäjän tappiot ovat suuremmat 
kuin usan Vietnamin sota – 1961–1975 eli 14 vuotta
.Amerikkalaisia kuoli vietnamissa 58 193 
nyt siis venäläisiä olisi kuollut 180 000
siis missä ajassa 
ja miksei niitä raatoja näytetä uutis kuvissa 
kuten vietnamissa

Ilkka Forsten

USA:n joukkoja osallistui varsinaisiin sotatoimiin Vietnamissa vasta 1965. Sitä ennen he toimivat sotilasteknisinä neuvon-antajina lyhenteellä MACV – SOG. Miksikö venäläisten kaatuneita ei näytetä kuvissa ? Ensinnäkin niitä näytettiin sodan alkukuukausina suht paljonkin, mutta sitten ” tuubi ” alkoi vaatimaan ettei näin saa tehdä, ja toisekseen kysyt missä ajassa heitä on kaatunut mainittu määrä ? Oikea vastaus on 24.2-2022 – 25.1-2023. Tämä selittyy sillä että hyökäävä osapuoli kärsii aina suuremmat menetykset kuin puolustava. Ukrainalaisia sanotaan kaatuneen samassa ajassa noin 100 000, joten näkisin että arviot venäläisten kaatuneista on aika kohdallaan. Vietnamin sota opetti kaikille saman, kuolleita ei näytetä koska se vaikuttaa demoralisoivasti siviileihin, jolloin sodan vastustus kasvaa.

Totuus sukupuolista

Uutisista kuulin, että vapaaehtoisten naisten halukkuus asepalvelukseen on romahtanut, eli ei ne sinne sotimaan ja maata puolustamaan alunperin menekkään, vaan ”tasa-arvoa edistämään,” ja saamaan muka johtajakoulutusta. Kun sota on lähellä, mennään miesten selän taa naisellisesti piileskelemään ja yllyttämään.

Marin varttui*** Pirkkalassa**

Työpajoja ohjaavat ihmisoikeusjärjestö Setan koulutetut ohjaajat.
Osallistuvassa budjetissa hankkeen budjetiksi on määritelty 100 000 euroa, josta henkilöstökustannuksiin 57 000 ja palvelujen ostoon, kuten viestintään ja Setalle, 43 000 euroa.
Saadun rahoituksen turvin pystymme nyt tarjoamaan tukea opetukseen, Halkilahti sanoo.
Helsingin kaupunki järjestää tänä vuonna kaikille peruskoulun 6.–9.-luokkalaisille työpajan seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta.
Peruskoulun 6.–9.-luokkalaisille järjestettävät sateenkaarityöpajat ovat Halkilahden mukaan osa opetussuunnitelmaa eli siten käytännössä **pakollisia kaikille**
Setan koulutusasiantuntija Marita Karvinen sanoo, ettei järjestö ole koskaan aiemmin järjestänyt vastaavaa koulutusta näin laaja-alaisesti. 
Miettikää kuinka nämä setan mädättäjät pääsevät jo kouluihin 
verovaroin opettamaan lapsia ja nuoria esim 
homo transuna olemisen *normi* ihananuudesta 
Jokainen lapsi on oikeutettu
 saamaan opetusta perusopetussuunnitelmassa edellytetyistä asioista.
 Heidi Halkilalahde ja hankkeen projektisuunnittelijan Ella Tanskanen
Tämä touhu on Mariinin hallituksen masinoima uusin
 pirkkala seta sexuaali kokeilu jossa nuoria aivopestään
Sanna Mariinien arvo maailmoihin 
Sanna Marin kertoo Maria Veitolalle lapsuudestaan Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa.
Päivän aikana kaksikon puhe kääntyy Marinin perheeseen ja lapsuudenkotiin. 
Marin varttui*** Pirkkalassa**ÖÖÖÖÖ
Tulevan pääministerin vanhemmat olivat** äiti sekä äidin naisystävä
*eli radikaalia tosi feminismiä
¨* jossa miehet ovat pelkkiä runkkareita*
Ja tätä ihaniutta pitäisi jakaa jokaiselle suomen lapselle
 vaihtoehtona tulevaisuudessa  
ja opettaa sitä setan suulla kouluissa 
ihmekös kun SDP tä heterot unkarilaiset sapettavat

Peppu "hoonaus" pekka

summasta kului osa vaseliini yms. liukuvoiteiden hankintaan…

kivaa opetus materiaalia

8 vuotias matti tulee kotiin
seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta. työpajan jälkeen
reppu täynnä jotain liberaali pervo vasureiden mädätys infoa
ja liukastus tahna tuubi on tarkoitettu ensimmäiseen matin masturbaatio hetkeen
joihin seta suosittelee stimulantiksi
mustien miesten homoilu videoita
se saitti löytyy niistä setan info läpysköistä

törkimys

Helsinki järjestää 6.–9.-luokkalaisille sateenkaarityöpajan – osa huoltajista haluaisi kieltää lastensa osallistumisen – Kaupunki | HS.fi

Lukutaidottomien oppilaiden määrä on kasvanut.
Helsinki taitaa yrittää korjata asiaa vähentämällä oppilaiden kokonaismäärää tulevaisuudessa.

Tuolla esillä olevien ”pridehinkkausten” tuloksena ei nimittäin uusia lapsia synny.

Helsinkiläistä h. omostelu-basaa 🤮

Tuollaisina pelleilypäivinä lapsi vaan pois koulusta ja wilmaan merkintä, että oli ”sairaana”..

mahtavaa

Helsingin kaupunki järjestää tänä vuonna kaikille peruskoulun 6.–9.-luokkalaisille työpajan seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta.
siis se tarkoittaa sitä että he näyttävät lapsille jotain porno hub
homoilu videoita opetus suunitelmana

poliittinen pakottaminen

miettikää kuinka politisoitunut tämä asia on
työpajan seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta.
oikein on
tälläisiä agendoja
eivät aja kuin ääri liberaali viher vasureiden marginaalit
ja kaikki erimieliset vanhemmat ja heidän lapsensa leivotaan leimataan
sitten homofobia rasisteiksi joulun käytävillä opettajien huoneissa
bi sexuali rehtorien puhutteluissa
ja setan extreme liberaali vasureiden suulla valtamediassa
siis sen poliittisen leimaamisen vaara on aito
siis hyväksy homous normina ilman kritiikkiä
tai me vähemmistön marginaalit tuhotaan sinut
tai että hyväksy se homoilu perversio
vaikka se ei ole sinun minuutesi
ja vaikka se on oikeasti vastenmielistä sinusta
T -Seta

tulevat duunarit

opettajan puhuttelussa ala-asteella
Matti kertoi että sinä Guntter työnsit sormesi Matin anuksen
jumppatunnin päätteeksi pukuhuoneessa väkivalloin pakottamalla
Guntterin vedoten Seta opetuksen
että se tuntuu Matista normi hyvältä
ja se on ihan normaalia teinien käyttäytymistä
siis että homo pojat ahdistelevat hiplatavat pippelit pystyssä toisia poikia
ja niiden hiplatavien hetero poikien pitäisi vain sietää
sitä Seta opettamaa Agendaa

tulevat duunarit

Seta Normi
poika lapset työntelevät sormia anuksiin jumppa tunneilla
halusit tai et
sama kun jari sillanpää näytellee lapsille homo kuvia
ja pitää sitä normina

poliittinen pakottaminen

Yhdysvallat: Homoparia syytetään adoptoitujen poikiensa parittamisesta paikallisille pedofiileillekertooko seta näistä asioista
seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden työpajoillaan
tai että homot käyttävät huumeita ja ovat taipuvaisia pedolfiliaan
100x verratatuna normi kansaan
heidän parisuhteensa eivät kestä
ja itsemurha tilastoissa he ovat yliedustettuina
mieliala-lääkitys yleistä
ja kun kojo elämä pyörii oman navan alapuolella

Voitto Ikunen

onkohan tässä kuitenkin suomalaisen yrityksen häirinnästä, kilpailun hävinneen
taholta ? kun yritys kasvaa merkittäväksi työllään, saapuu polkumyynti vääristäjät lopulta, tehden tuhoja rehdeille yrityksille… monesti.

Reiska

Ihan naurettavaa, että raksa pitää laudoittaa ja aidoittaa umpeen, mutta mm. kaupunkien satama-altaat ovat ilman minkäänlaista kaidetta missään kohtaa. Ja välillähän näistä sitten löytyy niitä ruumiita kellumasta.

pertsa

Kattofirmoilla on jo pitkään ollut kartelli ja sen ylläpitäminen merkitsee halvan ulkomaisen työvoiman käyttöä jolloin on helppo rikkoa turvamääräyksiä!