Muu maailma Politiikka Rikos

2 vuotta vankeutta tuomioksi 75-vuotiaalle aborttivastaiselle aktivistille pääsyn estämisestä aborttiklinikalle

Kuva: Wikimedia Commons.

Tapausta voi vertailla siihen, miten helpolla järjestelmä päästää Elokapinan jäsenet samankaltaisesta toiminnasta.

Ikääntynyt nainen Yhdysvaltojen Massachussetsista tuomittiin vankeuteen seurauksena aktivismista aborttiklinikan edessä.

75-vuotias Paula Harlow sai tuomiokseen kaksi vuotta vankeutta tämän pidettyä muiden aktivistien kanssa rauhanomaista mielenosoitusta aborttiklinikan edessä, estäen pääsyn rakennuksen sisälle.

”Niin kuin todistusaineisto osoittaa, syytetyt olivat mukana juonessa luoda este lisääntymisterveydenhuollon klinikan eteen, estäen tätä tarjoamasta potilaille lisääntymisterveyteen liittyviä palveluja,” syyttäjä oli kommentoinut tapahtumia.

Mielenosoitus oltiin pidetty tohtori Cesare Santangelon klinikan luona, jota on syytetty myöhäisen raskauden aborttien tekemisestä.

Ikääntynyt Harlow kärsii erilaisista terveysongelmista ja pelkää terveytensä romahtavan vankilassa. Hän kertoo myös pärjäävänsä normaalisti arkielämässään ainoastaan aviomiehensä avun ansiosta.

Samalla, kun 75-vuotias nainen on joutumassa vankilaan rauhanomaisesta mielenosoituksesta, millä estettiin pääsy aborttiklinikalle, oikeusjärjestelmä päästää Elokapinan ilmastohörhöt mitättömillä tuomioilla autoteiden tukkimisesta, vaikka tämän toiminnan tiedetään aiheuttaneen taloudellisten vahinkojen ohelle terveydellisiä haittoja ja ainakin yhden kuoleman, kun ambulanssit eivät ole päässeet apua tarvitsevien luokse.

Lähde: Fox News

2 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Ilkka Manttari

Niinhän se on. Laki on kaikille sama, tuomiot vain vaihtelevat.

John Quiman

Tuomiot vaihtelevat sen mukaan, etä mitä mielipiteitä edustaa ja luonnollisesti asiaan vaikuttaa voimakkaasti ihonvärikartta, josta nähdään kevennysten määrä.