Maahanmuutto Muu maailma Rikos

47 somalia syytettynä 250 miljoonan dollarin kavaltamisesta nälkäisille lapsille tarkoitetusta rahastosta

Kuva: Kuvakaappaus/Youtube.

Somalit olivat käyttäneet perustamansa hyväntekeväisyysjärjestön saaman rahoituksen moskeijoiden tukemiseen ympäri Minnesotaa.

Yhdysvaltain liittovaltion syyttäjäviranomainen on asettanut 47 Minnesotassa asuvaa somalimaahanmuuttajaa rikossyytteisiin tapauksessa, joka on ”suurin pandemian aikainen avustusrahahuijaus tähän mennessä.”

Syyttäjän mukaan 47 somalia olivat perustaneet kattojärjestön nimeltä ”Feeding our future” ja se alle lukuisia alajärjestöjä, joiden mainostettiin auttavan lapsia saamaan ruokaa koronapandemian aikana. Syytetyt väitetysti käyttivät järjestöjä rahoittaakseen moskeijoita ympäri Minnesotaa. Saatuaan rahoitusta, he raportoivat ruokkineensa tuhansia lapsia joka päivä ja toimittivat olemattomista lapsista nimilistan viranomaisille ”todisteeksi” avustustyöstään. Eräässä tapauksessa somalit olivat vain kopioineet nimet nettisivulta nimeltä listofrandomnames.com ja lähettäneet sen eteenpäin.

FBI:n ohjaaja Christopher Wray, kommentoi oikeusministeriön antamassa lausumassa tapausta sanoen:

”Syytetyt olivat valmiita näkemään paljon vaivaa hyväksikäyttääkseen suunniteltua ohjelmaa aliravittujen lasten auttamiseen Minnesotassa Covid-19 pandemian aikana, vilpillisesti ohjaten ohjelmaan tarkoitetut miljoonat dollarit omiin tarkoituksiinsa. Nämä syytteet lähettävät viestin, että FBI:n ja viranomaisyhteistyökumppaneidemme on pysyttävä valppaana ja tulemme tarmokkaasti jahtaamaan heitä, jotka pyrkivät rikastuttamaan itseään vilpillisillä keinoilla.”

Lähde: Breitbart

3 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Marko Kristian

Tää täytyy olla valeuutinen, somalit on niin rehellisiä ettei tää mitenkään voi pitää paikkaansa.

Ilkka Manttari

😂

Ismo Meinander

Jos valtamedialta tai eliitiltä (sama asia) kysytään, niin tämä sivustohan on valeuutisia ja dis-informaatiota täynnä. Itse asiassa suorastaan paha paikka ja ”vaaraksi demokratialle”, koska täällä ei harjoiteta sensuuria tai rajoiteta sananvapautta.