Muu maailma Politiikka Rikos Uutiset

Biden suitsee seksuaalista väkivaltaa sotavoimissa

tammyatWTI. Pixabay

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on huolissaan maan sotavoimissa esiintyvästä seksuaalisesta väkivallasta. Raportin mukaan seksirikokset lisääntyvät 13% vuonna 2021, verrattuna edelliseen vuoteen. Tutkimuksen mukaan raiskauksista ja seksuaalisesta häirinnästä Yhdysvaltain sotavoimissa ilmoitetaan viranomaisille noin 20%

Haastatellut naisuhrit kertovat pitävänsä ilmoituksen tekemistä ”liian vaarallisena” ja moittivat sotavoimien haluttomuutta tutkia tapaukset. Vuonna 2018 noin 30% seksuaalisesta väkivallasta ilmoitettiin viranomaisille.

Viime vuonna noin 8,4% eli 36.000 naista sotavoimien palveluksessa olevista naisista sanoi joutuneensa seksuaalirikoksen uhriksi. Miesten osuus uhreista oli 1,5%. Vuonna 2018 tehtyyn tutkimukseen verrattuna nais- ja miesuhrien määrät ovat lähes kaksinkertaistuneet.

Presidentti Biden on allekirjoittanut tammikuussa määräyksen, joka tekee seksuaalisesta häirinnästä sotilasrikoksen. Yhdysvaltain sotavoimat on budjetoinut 479 miljoonaa dollaria seksuaalisen väkivallan torjumiseen. Rahoilla palkataan 2.400 työntekijää torjumaan seksirikoksia sotavoimien piirissä.

”Yksi seksirikos on yksi seksirikos liikaa, ja presidentti Biden aikoo poistaa nämä rikokset riveistämme,” sanoo Valkoisen Talon lehdistösihteeri Karine Jean-Pierre.

Sotavoimien esikunta Pentagon pitää lisääntyneitä seksuaalirikoksia sotavoimissa merkkinä viime vuosina kasvaneesta epäluottamuksesta Yhdysvaltain sotavoimia ja hallintoa kohtaan.

Lähde Al-Jazeera

20 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
juu

Vähän asiaa sivuten, niin taas on meidän ”iltapäivälehdet” tekemässä jotain vaalikampanjaa trumppia vastaan.
Luuleeko nää toimittelijat ihan oikeasti että suomalaiset äänestää USA:n vaaleissa?
Aiheuttaa meidän media nykyään suorastaan myötähäpeää.

John Quiman

Ovatkin jo vuosia heitelleet Trumpi päälle lokaa ja kaikki se tapaa olla pelkkää valehtelua, jossa mitä tahansa Trump tekeekin vääristellään joksikin muuksi. Tyypillistä vasemman siiven touhuille ja fanaattisille ääriliikkeille.

Valitettavasti suomalainen lukija ei ymmärrä tulevansa harhautetuksi. Lehtien kommenteissa huomaa, miten omituisen kuvan Trumpista ovat omaksuneet ja miten mikä tahansa kielteinen väittämä Trumpista saa peukkuja, vaikka olisi puhtaasti kirjoittaman keksimää tarinaa.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by John Quiman
Kata

Se on juuri näin…teki Joe mitä tahansa niin Trump on aina naurunalaisena valtamedioissa.Niin tekee vasurit.Heillä ei ole omista suunnitelmistaan mitään sanottavaa kuin valehtelevat suut ja silmät täyteen kuten Joe teki siinä varsinaisessa fätsistinäytelmässään taas puhuessaan punavalot takana,liput ja sotilaiden silhuetit.Eikä ollut muuta aihetta kuin törkeästi loukata puolta äänestäjäkuntaa,niin tyypillistä!

Mikä presidentti on sellainen?No tikitaattori on sellainen.Tai ne hahamot taustalla kuitenkin.

Jos Trump olisi puhunut noin tuossa teatterissa missä Dr.Jill käveli Joen kanssa portaat kuin Eva B aikoinaan…..Karsea näytelmä ja instassa olikin yhdistetty pari kuvaa….

Joe on urapolitiikko eikä koskaan muuta tehnyt tai saanut aikaan ja taas Trump ei ole politiikko ollenkaan.Urapolitiikot ovat pahinta lajia jos 40 vuotta jauhaa samaa saamatta mitään aikaan.

Ja miten Donaltin käsiä naurettiin kuinka pienet..meänki mediat…jopa sianpää pään paikalla…siis missä se sivistys onkaan?
Katsokaa Joen pieniä karvaisia käsiä…ai niin ja ne säärikarvat on kivoja kun lapset kiikkuu…altaalla.

Nurinkurinmaailma.

Kata

https://www.instagram.com/p/CiD1BC_v3g2/?utm_source=ig_web_copy_link

Pressirouvalla tuli aika isoja numeroita…moni uskoo kun kerran karine zaaaanpiere niin sanoo.. 😀

juu

Mä en ole koskaan ollut mikään trumppi fani, en pystynyt aikanaan edes sitä diili ohjelmaa katsomaan koska se oli niin vastenmielinen tyyppi.
Mutta jos katsotaan asiaa ihan yhdysvaltalaisten näkökulmasta, niin trumppi on ollut paras presidentti pitkiin aikoihin.

juu

Niin ja se vielä että Biden ei mitenkään voinut voittaa rehellisesti vaaleja.
Trumpilla oli tilaisuuksissa yli miljoona hurraavaa kannattajaa, ja Bidenillä oli muutama kymmen 😀
Bidenin ”voitto” olisi kyseenalaistettu ympäri maailman, mutta koska kaiken median omistaa samat tyypit jotka sen dementoituneen kakkahousun halusi presidentiksi, niin sillon ei tietenkään mitään kyseenalaisteta.
Koko maailmanhistorian selvin vaalihuijaus, jopa Biden itse sanoi ennen vaaleja, ”en tarvitse amerikkalaisten ääniä koska olemme luoneen historian mahtavimman järjestelmän toteuttamaan vaalihuijaus”
Toi lausunto olisi ollut ykkösuutinen koko maailmassa, mutta kaikki mediat vaikeni siitä.
https://banned.video/watch?id=6312d4346e9e4645522c21b4

Kata

Videossa luki ”not found” eli sensuuri on käynyt….Mutta noinhan se Joe tuumi….

Tuumailija

Itsellä näkyi ihan ok tuo infowarsin video.

Kata

https://www.instagram.com/tv/CiEaqy3jQI0/?utm_source=ig_web_copy_link

Joe parhaimmillaan ja kansalaisen mielipide…

otto suni

Bidenin puheet poliittisten vastustajien eliminointiin F-15 hävittäjillä ja mahtipontiset esiintymiset kuten Philadelfiassa 1.9. on kuin Kolmas Valtakunta olisi julistamassa sotaa Euroopassa! Lehdistömme ei analysoi mitään kielteistä Bidenin puheista tai käytöksestä vaan moittii Trumpia joka asiasta!

Timppis

Meneppäs nettiin katsomaan mikä on meininki philadefiassa.aivan käsittämätön kurjuuden kuvaelma.

Rudi

Myös demokraattijenkit tekee maailmalla kaikkensa Trumpia ja jopa omaa maataan mollataakseen.
Olin 2016 Tampereella Kris Kristoffersonin konsertissa jossa esiintyi myös Krisin tytär ja vävypoika. Mukavan countrykonsertin tunnelma muuttui varsin kummalliseksi kun tuli vävyn vuoro päästä ääneen. Hän käytti useita minuutteja kestäneen puheen siitä että kuinka hän häpeää olla amerikkalainen kun presidenttiehdokkaana on Donald Trump. Muutama kuulija poistui salista kesken konsertin ja aplodit oli koko konsertin loppuajan vaivautuneita. Toki konsertin lopussa Kris sai hyvät aplodit.
Oli hämmentävä tilaisuus kun tiedän pääosan jenkeistä olevan todella isänmaallisia ja ylpeitä maastaan. Mutta viihdeteollisuus oli silloin ja nyt varsin voimakkaasti Trumpia vastaan, jopa tässä määrin että tulevat toiselle puolelle maailmaa kertomaan häpeästään.

Timppis

Lgbdqadhd…..armeija niin mitä muuta voi odottaa transuamiraali ja muita bakkanaaleja todellinen likainen tuhina ja nurjajoukko.

juha II

Hänhän onkin asiassa kaikkein parhain asiantutuntija!

Eka Kettunen

Usalla on niin heikko johtaja, että armeijan maanpuolustahto laskee kuin lehmän häntä ja kaikenlaiset lieveilmiöt lisääntyvät siinä sivussa.

juu

Biden jos ei olisi täysin dementoitunut vanhus, niin se on aika paha puhumaan seksuaalisesta ahdistelusta yhtään mitään.
Se ukko lääppii pikkutyttöjä aina kun lähietäisyydelle pääsee.
Ja poikansakin on sekä pedofiili että insestistä kiinnostunut.

Kata

Liikaa sukupuolia?Siihenhän Milleykin kehoittaa…ja Joe ei suitsi mitään se on ihan muut tahot taatusti!

Tuumailija

Enempi prompteri suitsii Joeta. ;D

Kata

😀

Who's the man !

Onko tietoa mahdollisesta etnisestä yliedustuksesta ?