Kotimaa Maahanmuutto

Lakiuudistus nopeuttaa ja helpottaa työperäistä maahanmuuttoa

Kuva: Pixabay.

Ulkomaalaislain 5. luku uudistuu tänään 23.2.2023. Lakiuudistus vaikuttaa erityisesti työn perusteella oleskelulupaa hakeviin sekä heidän työnantajiinsa. Käytännössä muutokset sujuvoittavat työperusteisten oleskelulupien hakemista ja päätöksentekoa.

Uuden lain mukaisia lupia myönnetään 23.2. alkaen. Hakemukset, joihin ei ennen tätä ole tehty päätöstä, käsitellään uuden lain mukaan, vaikka ne olisivat tulleet vireille ennen lain voimaantuloa.

– Lakimuutos on merkittävä, koska sen myötä pystymme tekemään päätöksiä nopeammin ja tarjoamaan sujuvampia palveluita asiakkaillemme, kertoo apulaispäällikkö Elina Immonen.

Lakimuutos tukee tavoitetta kuukauden käsittelyajasta

Lakiuudistuksen taustalla on laajempi kokonaisuus, jonka tavoitteena on lyhentää työperusteisten lupien käsittelyaika keskimäärin yhteen kuukauteen. Lain 5. luvun muutokset tukevat muita jo tehtyjä toimenpiteitä, joilla käsittelyä on saatu nopeutettua. Uudet säännökset mahdollistavat myös automaation laajemman hyödyntämisen. Nopean käsittelyn kannalta on tärkeää, että hakija ja työnantaja asioivat ensisijaisesti verkossa.

Laki yhdenmukaistuu siten, että myös ensimmäisen luvan saamiseksi riittää, että matkustusasiakirja on voimassa päätöksentekohetkellä. Asiakkaan matkustusasiakirjan voimassaoloaika ei siis vaikuta luvan pituuteen, kuten ennen lakimuutosta.

Asiakkaan on entistä helpompaa täyttää hakemus verkkopalvelu Enter Finlandissa

Lakimuutoksen sekä Maahanmuuttoviraston omien prosessien sujuvoittamisen ja digitaalisen Enter Finland -palvelun kehittämisen ansiosta oleskeluluvan hakeminen on nyt työntekijälle yksinkertaisempaa.

Kun asiakas hakee työntekijän oleskelulupaa, hän täyttää ensin hakemuksen verkkopalvelu Enter Finlandissa, joka ohjaa asiakasta nyt entistä paremmin. Järjestelmä osaa pyytää asiakkaalta hänen hakemuksensa kannalta keskeiset tiedot ja oikeat liitteet sekä ohjata asiakasta vastaamaan hänen hakemustaan koskeviin olennaisiin kysymyksiin. Järjestelmä myös huolehtii, että kaikki tarvittavat tiedot löytyvät hakemuksesta, eikä anna lähettää hakemusta puutteellisena.

Kun asiakas on täyttänyt ja maksanut oleskelulupahakemuksensa Enter Finlandissa, hänen työnantajansa käy täydentämässä lomaketta Työnantajan Enter Finland -palvelussa. Palvelu ohjaa myös työnantajaa, jonka pitää aina täyttää oleskelulupahakemukseen työehdot.

Työnantajalle entistä suurempi vastuu

Lakimuutos selkeyttää asiakkaiden ja työnantajien sekä viraston roolia ja vastuita eri työperusteisissa hakemuksissa. Työnantajalla on jatkossa suurempi vastuu hakemuksesta. Uuden lain myötä lähtökohtana on se, että työnantaja on tarkastanut työntekijän ammattitaidon ja osaamisen, eikä työntekijän tarvitse sitä enää uudelleen todistaa Maahanmuuttovirastolle. Työntekijän ei tarvitse toimittaa yhtä paljon liitteitä Maahanmuuttovirastolle kuin aiemmin.

Työehtojen asianmukaisuuteen kiinnitetään uuden lain myötä jo heti hakemusprosessin alussa erityistä huomiota. Hakemuksen käsittely alkaa vasta, kun työnantaja täyttää työehdot ja mahdolliset muut työnantajaa koskevat liitteet työperusteiseen oleskelulupahakemukseen.

Kun työntekijän oleskelulupahakemus on valmis, hakemuksen jättäneen asiakkaan pitää vielä käydä tunnistautumassa Suomen edustustossa, eli todistamassa henkilöllisyytensä ja antamassa sormenjäljet.

Työnantaja voi jatkossa myös hakea yritykselleen sertifiointia. Sertifioinnin yhteydessä selvitetään työnantajan kyky toimia työnantajana, jolloin tätä ei tarkisteta enää työntekijän oleskelulupahakemuksen yhteydessä. Sertifiointi myönnetään ensimmäisellä kerralla kahdeksi vuodeksi. Sertifioidun työnantajan ei tarvitse ilmoittaa yrityksensä tietoja erikseen jokaisen työntekijän hakemukseen. Sertifioinnin hinta on verkossa tehtyyn hakemukseen 140 euroa ja paperihakemukseen 195 euroa.

Maahanmuuttovirasto haluaa tehdä Suomeen muuttamisesta mahdollisimman sujuvaa

Oleskelulupahakemusten määrä on kasvanut vuosittain ja yhä useampi muuttaa Suomeen työn, perheen tai opiskelun vuoksi. Kansainväliset työntekijät, opiskelijat ja tutkijat ovat tärkeitä Suomen innovaatioille ja kasvulle.

– Suomeen muuttamisen työn ja opiskelun takia pitää olla sujuvaa ja nopeaa, koska kansainvälinen kilpailu työvoimasta on kovaa, kertoo Immonen.

Viime vuonna työnteko oli yleisin syy myönteiselle ensimmäiselle oleskelulupapäätökselle (16 081 kappaletta). Ensimmäisellä oleskeluluvalla tarkoitetaan lupaa, jota maahanmuuttaja hakee yleensä ulkomailla ennen muuttoaan Suomeen.

Työperusteisten oleskelulupien käsittelyajat ovat lyhentyneet viime vuosina huomattavasti, vaikka päätösmäärät ovat kasvaneet. Esimerkiksi vuonna 2019 kaikkien ensimmäisten työperusteisten oleskelulupien käsittelyaikojen keskiarvo oli 110 päivää (mediaani 64 päivää), kun taas vuonna 2022 vastaava luku oli 62 päivää (mediaani 36 päivää).

Nyt voimaan tullut lakimuutos ei koske erityisasiantuntijoita, jotka voivat muuttaa Suomeen pikakaistan kautta. Heidän oleskelulupansa käsitellään enintään kahdessa viikossa.

42 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Terhomatti Hämeenkorpi

Joo, plaplaplaa, sieltä niitä työlle persoja hiekkaneekereitä tulee Suomeen laumoittain! Kylää meidän kohta kelpaa , kun eikös se ”huoltosuhde” kohene ihan silmissä.

Jäitä hattuun

Mitä mitä mitä ihmettä?

Etkö sinä usko, että nämä vielä perustavat ”uuden Nokian” ja nostavat koko Suomen aivan ennennäkemättömään kukoistukseen?

Tämä asiahan on ihan Ylen tv-ohjelmassakin todettu! Ja Ylehän edustaa vastuullista mediaa, joka uutisoi ainoastaan tosiasioita. Tämänhän me kaikki tiedämme, vai mitä?

Jussiboy

Asiallinen artikkeli, mutta kommentit ovat täysin asian vierestä. Lukekaa nyt uudestaan ajatuksella koko juttu. Muutamat kommentoijat ovat juuttuneet toistamaan yhtä ja samaa mantraa.

Rike

Asiallinen artikkeli, hahahaha. Kaikki matuja koskevahan aina asiallista, kaikki muut jutut asiattomia, ellei peräti vihapuhetta.

Jussiboy

Kiemunkiako arvostelet hyvästä artikkelista?

Rike

Vaikka niinkin. Minusta maahanmuutto Lähi-Idästä ja Afrikan Sarvesta on haitallista, sanotaanpa sitä työperäiseksi tai miksi tahansa. Kiemunki on myönnytyslinjalla, kohta se ihan pyytää matuja tänne.

Onko sulla vaan alhainen ÄO?

Pälli kyse on tosta lakiuudistuksesta ja sen vaikutuksesta. Siitä jengi on käärmeissään, kun jos omaa normijärjen niin tajuaa mihin tämäkin johtaa, mutta eihän kaltaisesi tajua.

Sari Saarela

Helpottaa tuo Migri muutakin:
”Vastedes hakemuksiin ei anneta kieltävää päätöstä ainoastaan sillä perusteella, että ulkomaalainen vanhempi on oleskellut Suomessa ilman oleskelulupaa tai hänellä on useita kielteisiä oleskelulupapäätöksiä.
Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti on katsottu, että hakijan toiminta on osoitus piittaamattomuudesta maahantulosäännöksiä kohtaan ja turvapaikkajärjestelmän väärinkäytöstä. Oikeuskäytäntö ei kuitenkaan estä toisenlaista tulkintaa, Migri kirjoitti MOT-toimitukselle tiistaina.
Vastedes yksinomaan maahantulosääntöjen kiertäminen ei johda oleskeluluvan hylkäämiseen, jos muut luvan edellytykset täyttyvät. Migrin mukaan myös kolmannen maan kansalaisen pyrkimys laillistaa oleskelunsa Suomessa pitää katsoa hakijan eduksi (!!!).
Yle 14.2

Eetu

Miksi tulijat eivät sopeudu ja koskaan tule osaksi suomalaista yhteiskuntaa?

Koska jos sopeutuvat, joutuvat töihin, maksamaan omat menonsa, maksamaan veroja ja kustantamaan ammattisopeutumattomien dolce vitan.

Kun sopeutumattomuudesta näin palkitaan ja kun sopeutumisesta rangaistaan, miksi kukaan koskaan sopeutuisi töille ja tavoille?

Ei koskaan, meillä on tästä käytännön esimerkkejä jo yli 500 vuoden takaa.

Tää maa ajetaan konkkaan

Mitäpä täällä enää töitä tekemään, kun orjia kuskataan ulkomailta yhteiskunnan kustantaman tukityöllistymisen piiriin.

Kikka Mokkeli

Mihin näitä tunkeutuja-murjaaneja täällä tarvitaan? Ei mihinkään!

Suti

”Työperäinen maahanmuutto” on vain uusi keksitty nimitys entiselle matuvyörylle. Mitä työtä ne rekee? 99%n on KELA:n hommaissa 1% pitsalähettinä. Jippiiiii, suomen huoltosuhde paranee……. hm, ei kun huononee.

Anomaster

Mikäli maahan tulee matalapalkkaista porukkaa, kohta ne ovat sossun elätettäviä. Sen aikaa, kun ovat töissä, saavat tukia, jotta matalilla palkoilla selviäisi. Palkasta osa maksatetaan siis veronmaksajilla.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Anomaster
Jokke

Mistä sillä KELA:lla riittää loputtomasti rahaa maksaa näitten palkkoja, elämistä ja kuluja? Arvaan että velkarahalla mennään. Taas on tehty hyvä diili ja me tienataan tällä.

Polpo

Marakattilauma ryösti kolme lasta Oulun Hiukkavaarassa. Saalis alle 10 euroa, tekijät polpon tiedossa.

Ana

Joutuiko lapset huostaanotetuksi ja matuille pullakahvit? Hyi, kuivaa pullaa ja pahaa kahvia, poliisitkin sai siitä rasimisyytteet. Saalista, sitä 10€ ei saatu tietenkään takaisin vaan se jäi Valtion tappioksi. Hyvin menee, ainakin niin kauan kun ei satu omalle kohdalle? Elämä on nykyään sattumankauppaa.

pihapuhuja

Lainsäätäjä (=vasemmistopoliitikot) otti aikoinaan poliiseilta pois pamppuavusteisen järjestyksenpito-oikeuden.

Nykyään poliisit joutunevat epäselvissä tilanteissa menemään vahvemman eli marakattilauman puolelle välttyäkseen niiden tulemisesta ”iholle” tönimään heitä ?

Poliiseille on palautettava 1970-lukulaiset valtuudet tai muuten ajaudumme vähitellen 1910-lukulaiseen reikärauta-anarkiaan.

Ilkka Forsten

Jos muutamaa tuhatta ” kiintiöpakolaista ” kohti tulee pari oikeasti ammattitaitoista osaajaa, niin suhdeluku työtä tekevien veronmaksajien ja muuten vaan ostarilla notkuvien välillä ei supistu. Lapsikin osaa tämän verran päätellä mutta ei hallitus.

Saarikko nillitti eduskunnassa ettei PS:n kysymys siitä pitääkö suomalaisten autoilusta tehdä välttämättä mielipuolisen kallista, eli varastaa valtiolle polttonesteiden osalta aina vaan enemmän, ole muuta kuin yritys kääntää aikaa taaksepäin, ja TUKEA näin VENÄJÄN sotakassaa ???? Saarikko ei ilmeisesti ministerinä tiedä, ettemme osta enää öljyä venäjältä, joten putinin sotakassaa ei millään tavalla tueta vaikka autoilisimme aamusta iltaan. Joku muu ” älykkö ” selitti että suomen KAIKKI yritykset ovat mukana vihreässä siirtymässä, josta saan aiheen kysyä, mitä sillä on merkitystä vaikka olisikin, sillä niiden tuotteet pitää yhä kuljettaa eteenpäin ja se tapahtuu kumipyörien päällä.

Edes ne salaatit mitä tyrkytetään koko ajan lisää ruokapöytään, ei liitele itsestään kaupan varastoon. Ne tulee kuljetusyritysten tuomana, ja jos polttonesteiden hintaa koko ajan nostetaan, ne salaatit myöskin jää siihen hyllyyn, sillä kuljetusyhtiö laittaa rahtimaksut korkeammalle, ja kauppias puolestaan korottaa salaattipussin hintaa. Saarikko voisi ylipainoisena ihan ensi alkuun jättää kaiken muun pois ja syödä vain salaatteja, ja mieluummin niin että laitetaan hänen kuukausiansioksi vaikka 800 euroa. Siitä sitten maksat kaiken, kuten eläkkeellä oleva mökinmummo, ja syöt salaattia joka maksaa 10 euroa / pussi. Samaan aikaan somali tarvitsee lisää harrasterahaa ettei vaan kyllästyisi jouten olemiseen, hän voi liiallisen jouten olon ahdistamana hyppiä muiden silmille. Mummot ei hypi, mistähän se johtuu ?

Joku tolkku

Vihervassareiden hartain toive lienee kun lapsi syntyy, että jos lapsesta hullu tulee niin ei ainakaan työhullu tulisi.

Ana

Hulluun maailmaan sopeutuu hullu lapsi parhaiten.

Anomaster

Hullu maailma tekee lapsesta hullun

Jokke

Kumpi oli ensin, kana vai muna?

Ilkka Forsten

Ensin oli maailmankaikkeus.

Rike

Niin, sotkan munastahan se maailma syntyi, ainakin Kalevalan mukaan.

juu

Afrikan ja lähi-idän maahanmuuttajien työhalut on jo nähty.
Nekin näkee hyvin äkkiä ettei se työnteko kannata, vaan paljon paremmin pärjäävät tuilla joita saa tekemättä mitään.
Johan ne somalitkin somalaiassa 20-vuotta sitten uhosi että tulevat tekemään työt Suomeen, kun meillä väestö vanhenee.
Nyt ne on täällä yli 30-vuotta ”kotoutunut” eikä ole vielä töihin asti päässyt.

"Mikä siinä NEEEKERISSÄ viehättää"

”Marakatti houkutteli julkkis­jatkoillaan alaikäisen mukaansa yökerhosta ja raiskasi
Vuonna 1984 syntynyt neeekeri tuomittiin raiskauksesta vankeuteen. Tuomio pysyi voimassa hovioikeudessa.”

Mikä siinä neeekerissä viehätti, kun mukaan piti lähteä ? Nyt on mustalla hoonattu reiät väljiksi ja hiv:kin tod.näk. saatu. 💩

Jonni

Näille matupatjoille pitäis ommella daavdin tähti, tai joku vastaava merkisi takkiin, että oikeat ihmiset osaisi varoa tauteja.

Julmajuha

Tuossahan on perkuleen paljon hyvää, ajatelkaa kohta ei ole polttomoottoriautoja vaan pelkästään kameleita. Kukas perkule ne kengittää, jos ei matut pääse hommiin. Samoin turvallisuutta poliisikokelaihin tulee takaamaan laskeva pisteytys. Turvassa ollaan sano ahvenanmaalainen kun uusruottalaisen näki.

Maria Matupatjasalo

Kotoutumis- (kansan mukaan pitäisi olla KOTIUTTAMIS-) lakiesityksessä maahantunkeutujille keskitytään lähinnä tarjoamaan lisää palveluita ilman minkäänlaisia vaatimuksia tai velvoitteita.

Veronmaksuhalukkuuteni tippuu edelleen...

Patjahallitus lilupilun suulla sanoi juuri äsken kyselytunnilla, että meidän marakattikouluihin lapetaan entistä enemmän veronmaksajien rahaa.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Veronmaksuhalukkuuteni tippuu edelleen...
juu

Ei mitään muita tarvitse edes ”kotouttaa” kuin siitä yhdestä tietystä uskonnosta tulevia.
Suomalaisetkin on aikanaan mennyt p-amerikkaan töihin sankoin joukoin, eikä siellä mitään kotouttamisia ollu.
Tai vaikka Vietnamin venepakolaiset, niiden piti sopeutua kun tänne turvaan pääsivät, eikä ollu mitään sossutantta-armeijaa heitä hyysäämässä.

Ilkka Forsten

Mikään muu ryhmä kuin afrikkalaiset ja arabit ei tarvitse kotouttamista, ja mikään muu ryhmä kuin afrikkalaiset ja arabit ei tarvitse erillistä huomiota kotoutuakseen. Selitys ei ole ullatus ullatus, rakenteellinen rasismi tai ympäröivän yhteiskunnan kyvyttömyys ymmärtää erilaisuutta, vaan se ettei tulijat ymmärrä erilaisuutta. Suomi ei ole Somalia eikä Libanon. Ukrainasta tuli kerralla enemmän sakkia kuin yhdeksänkymmenluvun alussa somaleita, mutta he eivät vaadi itkupotkuraivarien säestämänä suomesta ukrainaa. Somalit haluaa yhä Mogadishun varissuolle. Tätä faktaa ei muuta miksikään se että hallituksen mielestä vihapuheelle on saatava nollatoleranssi.

juu

Itseasiassa ukrainalaisetkin jo muutama kuukausi sitten valitti lehdessä että missä meidän rahat?
Ainakin itsellä menee kyllä auttamishalut samantien.
Jos tarjotaan asumiset ruuat ja kaikki tarvittava, ja sitte aletaan vaatimaan rahaa.

Anomaster

Niille oli luvattu jokin raha, jotta saisivat ostetuksi ruokaa ja kokata itse. Vaan sitten tuli ongelmia sen rahan toimittamiselle, mitä ei olisi tapahtunut, jos olisivat olleet suvakkien kutsuvieraita.

Jonni

Tommosille huorahallistuksille nollatoleranssi. Menkööt hoonauttamaan itseään Afrikkaan ja h-pekka Saudi-Arabiaan.

Nelinkontin peppu pystyssä

Hoonaus-pekkakin hankki ulkomailta nuoremman toyboyn tuuppaamaan takaa..😂

Ilkka Forsten

Laki nopeuttaa ja helpottaa, niin varmaan mutta mistä ne ” työperäiset ” saataisiin. Työperäisen luvan on tähänkin asti saanut ihan ongelmitta. Mihin muuhun siis tarvitaan kyseistä lakia ja vastaus tulee tässä, Väestönvaihdon kiihdyttämiseen.

Kale

Suomalaisnuoret valmistuu kuulemma tätänykyä ammtiopinoista työttömiksi, mihin ihmeeseen näitä ahkeria loisia tarvitaan, ja miten se parantaa tilannetta?

Ilkka Forsten

Olemme jälleen omineet toisen kulttuurin tapoja, hyi meitä. Hagertit oli aiemmin se ryhmä joka valmistui kansakoulusta eläkkeelle.

seant

Kun tienaa n. 4500 euroa kuudessa kuukaudessa ja jää työttömäksi, niin oikeutettu kaikkiin tukiin eli firma maksaa n. sivukuluineen n. 6000 euroa. Posti on hyvä esimerkki sisään heitosta, ainakin 2018 vastuullisuusraportin mukaan posti palkkasi pkk-seudulle 1800 jakelijaa, joista 1650 oli ulkomaalaisia. Sen jälkeisistä palkkauksesta ei ole tietoa kun ne ei enää ilmoita jostain kummallisesta syystä, mutta ilmeisesti sama tahti on myös nykyään. Niin myös kertoi eräs maahanmuuttajataustainen työnvälittäjä, lähes kaikki jotka hän on palkannut, niin he tekevät hullun lailla töitä, mutta kun saavat oleskeluluvan, niin häipyvät.

Anomaster

Ilmankos postin toiminta on retuperällä.

Juu, nämä siirtyvät sossun jonoon työpaikoista heti, kun on oleskelulupa.

U. L. O. S.

Sen jälkeen, kun on päästy tätä pikareittiä pitkin maahan ja työnantaja kupannut vielä valtion työllistämistuetkin (veronmaksajien piikkiin), voikin jäädä maahan loisimaan sosiaalietuuksilla ja perhe/koko klaani mukaan. 🤦🏻‍♂️