Kotimaa Maahanmuutto

Mellunmäen moskeijan islamistit vastustivat mielenosoitusta Suomen lippuja heilutellen

Kuva: Kansalainen

Silminnäkijöiden mukaan tänään tapahtui erikoinen episodi Helsingissä Mellunmäen moskeijassa eli Resalat Shia -keskuksessa, jonne islamia vastustavat persialaiset olivat järjestäneet mielenosoituksen.

Mielenosoituksen ilmoituksessa vaaditaan stoppia islamilaisen tasavallan vakoilukeskuksille, jolla tarkoitetaan Mellunmäen moskeijaa ja muita vastaavia shia-keskuksia Suomessa. Järjestäjien mukaan keskukset toimivat Iranin vaikutusvallan välineinä myös Suomessa.

Normaalisti Mellunmäen moskeija on suljettuna lauantaisin, mutta tänään mielenosoituksen aikana moskeijan islamistit ripustivat sen seinälle ison Suomen lipun ja toivat lapsia heiluttamaan pieniä siniristilippuja moskeijan eteen.

Mielenosoittajat olivat ymmällään tästä ”vastamielenosoituksesta”, jolla heidän mukaansa haluttiin vääristää vaikutelmaa heidän mielenosoituksestaan. Islaminvastaisen mielenosoituksen järjestäjien mukaan muslimiseurakunta on kutsunut paikalle jäseniään lapsineen jakaen heille Suomen lippuja samaan aikaan, jolloin tiesivät mielensoituksen olevan. Perhepäivä lippuineen päättyi samaan aikaan mielenosoituksen kanssa.

21 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Arvin Adriyan
Jukka Ketonen

Tämän he olivat julkaisseet etukäteen:
”Jumalan nimeen
Täten ilmoitamme kaikille Suomen uskoville, että jotkut uskonnonvastaiset iranilaiset sekä lukuisat suomalaiset rasistit, joiden tavoitteena on sulkea shiiakeskukset ja moskeijat eri puolilla Eurooppaa, sekä Hazrat Fatima Zahra moskeija, rauha hänelle, lauantaina, 26/ He protestoivat moskeijan edessä 11.9. Tästä syystä kutsumme uskonnosta ja moskeijoista kiinnostuneita uskovia vastustamaan uskonnonvastaisten ja rasistien salaliittoa maassa, jossa uskonnonvapaus on virallisesti tunnustettu, julistamaan noudattavansa Islamin uskonto. Sen taivaan kalkki. He ovat olleet johdonmukaisia ja puolustavat sitä.
Joten mekin kokoonnumme moskeijan eteen tukemaan uskontoamme ja moskeijaa samana päivänä, keskipäivän ja iltapäivän rukousten jälkeen, lisäämään tietoisuutta tämän uskonnonvastaisen ja rasistisen ryhmän pahuudesta ja neutralisoimaan heidän pahan salaliittonsa acy jumalallisen suojan kanssa.
Foorumi, johon osallistutaan jäsenten välisen koordinoinnin parantamiseksi ja vinkkejä vastauksemme rehellisyydestä mainittuna ajankohtana.
Hazrat Fatima Zahran moskeijan turvallisuuslautakunnan puolesta, rauha hänelle
Jumalan nimeen
Kiinnitämme Suomen kaikkien uskovien huomion siihen, että jotkut iranilaiset ovat uskon vihollisia joukko suomalaisia rasisteja yhdistyneellä ja vanhentuneella uskonnollisten keskuksien ja shiiamoskeijoiden sulkemiseen koko Euroopassa, mukaan lukien Lady Fatima Al-Zahraa moskeija, rauha Ole hänen luonaan lauantaina. Adf 4.4.2020 järjestetään mielenosoituksia moskeijan edessä.
Siksi kehotamme uskovia tänä päivänä ja samaan aikaan läsnäolollaan ja mielenosoituksellaan tulemaan moskeijaan kostamaan syntinsä ja lopettamaan vainon tässä maassa, joka sisälsi kaikki uskonnot ja antoi heille vapauden palvovat ja puolustavat heidän uskomuksia. Tänä päivänä olemme siis läsnä iltapäivärukouksen ja iltapäiväseurakunnan jälkeen. Kokoonnumme moskeijan pihalle luottaen Kaikkivaltiaaseen.
Lady Fatima Al-Zahraa moskeijan hallinto, Jumala siunatkoon häntä
(Googlen automaattikäännös arabian kielestä, siksi päivämäärätkin ovat mitä sattuu)

Ilkka Forsten

Olisi mielenkiintoista tietää kuka oli se joka teki näin ilmiselvän propagandatempun, siis ideoi muslimeille suomen liput. Sillä vetäistiin ikään kuin matto jalkojen alta suomalais-osapuolelta luomalla ajatus että kaikkihan tässä ollaan samaa kansaa, vaikka arvomaailma ei olekaan sama. Uskoisin ettei ideanikkari ole sieltä aavikkokulttuurista kotoisin, taustalla oli taas kerran ne jakamattomien ihmisoikeuksien jaarittelijat. Kelalomake, loma kelako..

Kata

Samapa tuli heti mieleen…ne torien leivoksien syöttäjät poikasille….inhottavaa.

John Quiman

Mielenosoittajat olivat jutun mukaan persialaisia, siis iranilaisia, jotka vastustivat vakoilukeskusta.

Totta kyllä, että suomelippujen heiluttelu oli aika ovela temppu, mutta suuri valhe, kuten kokoo moskeijakin poppoineen.

Kukavaan

Suomen lipun esitteleminen loukannee syvästi muslimeja. Ristin esittely moskeijan edessä on melkein sama kuin menisi heiluttelemaan Kolmannen valtakunnan hakaristilippua synagoogan eteen.

”islamia vastustavat persialaiset olivat järjestäneet mielenosoituksen.”
Siis mielenosoittajat eivät olleet muslimeja. Siksi saattoivat esitellä kristinuskon symbolia ristiä. Olivatko nämä kristittyjä tai maallistuneita persialaisia. Kumminkin heidän eksoottisuutensa pelastaa heidät vihapuhetuomiolta. Jos suomalaiset menisivät heiluttelemaan ristilippuja moskeijan edessä, vihapuhesyyte lienee varma.

Jos Suomen uppoaminen jatkuu nykyistä tahtia, niin vuonna 2040 eduskunnassa keskustellaan ristin poistamisesta Suomen lipusta. Muslimiedustajat ja heidän hännystelijänsä ovat ristin poistamisen kannalla silloin. Vuonna 2080 Suomen nykyisen lipun julkinen esittäminen onkin jo kuoleman rangaistuksen arvoinen rikos. Naiset kivitetään ja miehet mestataan miekalla.

Piikkilampaat

Mikään ei ole pahempi loukkaus kun se, että, islamistit kantaa Suomen lippua!

Zardex

Kunnianosoitus.

John Quiman

Puhdas, oikeauskoisten uskonnon oppien mukainen valhe.

Casus bello, causa belli....

Tämähän on jatkumoa kaikelle muullekin maamme ja sen resurssien hyväksikäytölle. Hyväksikäytetään turvapaikkaoikeutta, Kelaa, naisia, lapsia, eläimiä, hyväntahtoista ja avuliasta suomalaista luonnetta. Nyt hyväksikäytetään kansallista symbolia kilpenä islamkritiikkiä vastaan.

Sillä, että shiiat omivat Suomen lipun he viestivät sitä, että shiialainen islam kuuluu Suomeen ja on Suomen tunnusten alla valtiollisessa suojelussa. Samalla islamia vastustaneet persialaiset rajattiin sen ulkopuolelle ja koska he eivät kantaneet Suomen lippua, he symbolisesti eivät ole valtiollisessa suojelussa. Minusta tämä on osoitus muslimien röyhkeydestä, millä oikeudella he omivat Suomen lipun ja käyttävät sitä ei-islamilaisia maanmiehiään vastaan. Hekö päättävät, ketkä ovat suomalaisia.

Toisaalta tämä on jälleen osoitus lyhytnäköisestä turvapaikkapolitiikasta, turvapaikkoja jaetaan keskenään sotivien ryhmien jäsenille ja tuodaan samalla nämä konfliktit maahamme, jossa ne repivät lopulta maamme hajalle.

Kun kansallismieliset kantavat tilaisuuksissaan Suomen lippua, on pohdittu, täyttääkö tämä lipun häpäisyn kriteerit. Eikö sitten Suomen lipun käyttö islamilaisessa tilaisuudessa täytä?

https://yle.fi/a/3-8332434

Missä nyt ovat suvakit huutamassa shiioja natseiksi. Missä ovat suvakit syyttämässä shiioja kulttuurisesta omimisesta?

Ko tekoon olisi kuvan perusteella paikalla olleen poliisin pitänyt puuttua.

juu

Mellunmäessä asuvana voin sanoa että tää on oikea persreikä.
Kesällä laskin huvikseen partsilla ”suomalaisen näköset” ja ”ulkomaalaisen näköset” jälkimmäiset voitti noin 80%
Eli noin 100 valkoista ja 500 ahlyä.

Jukka

Samanlaisia persreikäpaikkoja on Suomi jo pullollaan! Ja lisää tulee! Nyt naatitaan satoa!

"Paratiisi, jossa odottaa muka 100 tyttöä.." 🤦🏻‍

Profeetta Mohammed alkoi seurustelemaan 9-vuotiaan Aisha-pikkutytön kanssa ja kaikki tietää, mitä sairasta peuhaamista tällaiseen pedari-uskontokulttuuriin sisältyy. Kemut harjoittavat tätä iljettävää oppia Suomessakin, esimerkkinä Oulun sairaat hyväksikäyttötapaukset, grooming ja huumeiden sekä alkoholin välitys vääräuskoisina ja eriarvoisina pitämilleen Suomi-tytöille, jotka maksavat päihteet pikku-beballaan ja suikkarilla. Sairasta!

Mohammad (53-vuotias) meni naimisiin Aishan ollessa 6-7 vuotias lähteestä riippuen, mutta avioliitto pantiin ”täytäntöön”, eli ensimmäinen yhdyntä (raiskaus) tapahtui Aishan ollessa 9 vuotias. Aisha oli yksi Mohammadin lempivaimoista. Yhteensä Mohammadilla oli 13 vaimoa.

Kukavaan

Mikä olisikaan lastenlääkärin lausunto 9-vuotiaaseen pikkutyttöön yhtymisestä. Vaurioittaako erektiossa olevan siitin tyttöä? Onko suotavaa, että Suomessa saa levittää ideologiaa, joka pitää tällaista miehen käytöstä esikuvallisena ja jäljittelemisen arvoisena?

Tapsa

Kurdit ja muslimit kaikki samaa p*skaa, vain eri paketissa. Ulos tästä maasta joka nuppi, hopi-hopi. Menkööt omiin P*skastan-maihinsa möykkäämään ja miekkaroimaan.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Tapsa
Kanta A. Ottavainen

Samaa olin tulossa sanomaan. Meillä on täällä jo aivan tarpeeksi ongelmia ihan omasta takaa. Ei tänne todellakaan tarvita sen lisäksi muiden rotujen ja kansallisuuksien omia riitoja ja kahnauksia.

mikätyyppikukatietää

Onkohan Moktar Iranin porukkaa kun huntua vaan vaatinut aina ja muutenkin muuttoa kyseisistä maista lisää Suomeen?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17651044/moktar-katsoo-alfa-tvta

mikätyyppikukatietää

Huutonarua kaksi varttia. 😉 Huutonaurua lisää. 😉 Nauretaan vartti. 😉
Nauretaan yhdessä. 😉 Vastaan: Sain tiedon poliisihallinnossa työskentelevältä ystävältäni. Tietolähteeni on ymmärrettävästi luottamuksellinen, muuta tieto pitänee paikkansa. Kun on sellainen työura ja tausta kuin minullakin on, niin sitä tuntee väkisinkin muitakin ihmisiä kuin Eikan ja Arskan.https://keskustelu.suomi24.fi/t/17647868/maahanmuuttajataustaiset-katujengit-vai-nuorten-tekemia-rikoksia

Parhain terveisin, Moktar. 😉

Kukavaan

”Kurdit ja muslimit kaikki samaa p*skaa, vain eri paketissa.”

Lyhytpinnaisia nollasta sataan nanosekunnissa kiihtyviä kuumakalleja ovat.

Kurdit ovat etninen ryhmä, joita yhdistänee perimä. Muslimit eivät ole yhtenäinen etninen ryhmä, mutta ei ole sattumaa, että ovat sairastuneet islamiin. Kun he altistuvat islamille, niin heidän perimänsä ei suojaa heitä sairastumiselta.

Luultavasti Lähi-idän maissa kuivuus ja kuumuus suosivat perimää, joka ei anna vastuskykyä islamille.

MuslimBreeder

Hieno snuomi finländ: me muslimi harasta jihäd ja väräuskonet maksa kela . Mite hauksaa sä ihantyhma