Kotimaa Politiikka Talous

Nordean ekonomisti: Bensiinin ja dieselin hinnat pysyvät yli kahdessa eurossa ainakin tämän vuoden

Kuva: Flickr.

Suomessa bensiinin ja dieselin hinnat ovat nousseet jyrkästi sen jälkeen, kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa helmikuun lopussa.

 

Vielä vuoden alussa hinnat liikkuivat alle kahden euron litrahinnoissa, mutta perjantaina 95E-bensiinin keskihinta oli Polttoaine.netin mukaan jo 2,52 euroa ja dieselin 2,31 euroa litralta.

Kesällä bensiini on tyypillisesti kallistunut entisestään kysynnän kasvaessa. Energia-asioihin erikoistunut Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professori Peter Lund ennusti keskiviikkona Ylellä, että bensiinin hinta voi jopa kohta alkaa kolmosella.

Nordean ekonomisti Juho Kostiainen sanoi STT:lle, että bensiinin ja dieselin hinnat pysyvät korkeina lähikuukausina.

“Nousevatko tai laskevatko hinnat vähän nykyisestä, sitä on vaikea ennakoida. Mutta arvio on, että polttoaineiden hinnat pysyvät ainakin tämän vuoden melko korkealla tasolla. Voi sanoa, että yli kahdessa eurossa.”

Myös dollarin vahvistuminen vaikuttaa

Polttoaineiden hintoja on nostanut ennen kaikkea raakaöljyn hinnannousu maailmanmarkkinoilla, kun länsimaat pyrkivät irtautumaan venäläisestä öljystä.
Brent-raakaöljy maksoi perjantaina noin 120 dollaria barrelilta, kun se vuoden alussa maksoi noin 80 dollaria.

Öljyn hinnannousun lisäksi Kostiainen nostaa esiin kaksi muuta syytä bensiinin ja dieselin hinnannousuun. Ensinnäkin dollari on vahvistunut huomattavasti suhteessa euroon. Öljyllä käydään kauppaa dollareissa, joten öljyn hinta on noussut erityisen voimakkaasti euromääräisesti. Toinen syy on Kostiaisen mukaan ollut kapasiteetin puute polttoaineiden jalostuksessa.

Osittain Venäjän pakotteiden vuoksi Euroopassa ei ole ollut riittävästi kapasiteettia, mikä on johtanut jalostusmarginaalien nousuun. Kostiainen odottaa jalostusmarginaalien tasaantuvan pitkällä aikavälillä, kun kapasiteettia saadaan lisää. Hänen mukaansa on myös merkkejä siitä, että euro ei heikkene entisestään suhteessa dollariin.

Kostiainen odottaa kuitenkin öljyn hinnan pysyvän suhteellisen korkeana noin 100 dollarissa barrelilta tai sen yläpuolella. Hän huomauttaa, että öljynviejämaiden järjestön (Opec) viime viikon kokouksessa ei saatu tietoa niin suuresta tuotannon lisäyksestä, että öljyn hinta olisi reagoinut mitenkään erityisesti.

“Näyttää siltä, että bensasta joutuu maksamaan korkeita hintoja ainakin tämän vuoden ja ehkä pitempäänkin.”

Uusiutuvien velvoitetta höllennetään

Autoalan Tiedotuskeskuksen liikenteen asiantuntija Hanna Kalenoja sanoo STT:lle, että bensiinin ja dieselin hinnat laskisivat pitkällä aikavälillä noin kahteen euroon litralta.

“Arvio on, että raakaöljyn hinnan pitäisi lähteä tasaantumaan sinne 100-110 dollariin barrelilta, kun muut öljyntuotantoalueet voivat lisätä tuotantoaan siten, että Venäjän öljyn puuttuminen markkinasta ei heiluttaisi hintaa niin paljon.”

Kalenoja huomauttaa kuitenkin, että bensiinin ja dieselin pumppuhinnat eivät liiku suoraviivaisesti raakaöljyn hinnan mukana. Jotkut Euroopan maat ovat alkaneet alentaa polttoaineveroja. Suomessa hallitus päätti alentaa väliaikaisesti polttoaineen jakeluvelvoitetta tänä ja ensi vuonna. Jakeluvelvoite tarkoittaa sitä osuutta myydystä polttoaineesta, jonka on oltava uusiutuvaa. Jakeluvelvoitteen vähentämisen pitäisi alentaa erityisesti dieselin hintaa.

”Arvelisin, että tässä kesän aikana, viimeistään syksyllä, sen pitäisi näkyä”, Kalenoja sanoo.

Hallitus arvioi, että jakeluvelvoitteen alentaminen voi vaikuttaa dieselin pumppuhintaan tänä vuonna noin 12 senttiä litralta tai enemmän. Kalenojan mukaan muutos vähentää myös bensiinin hintapaineita.

Kulutusta voi olla vaikea vähentää nopeasti

Kalenojan mukaan tarkkaa tietoa ei vielä ole siitä, ovatko suomalaiset vähentäneet autoilua alkuvuoden aikana, kun bensiinin ja dieselin hinnat ovat nousseet. Tilastokeskus ei ole vielä julkaissut tietoja kotimaahan myydystä polttoaineesta tältä vuodelta.

Liikennemäärien perusteella näyttää Kalenojan mukaan siltä, että ainakaan maaliskuussa ei ole tapahtunut suurta muutosta.

”Huhtikuussa näkyy päätieverkon liikennemäärissä pientä alenemaa, mutta on vielä vaikea sanoa, johtuuko se liikenteen normaaleista kausivaihteluista.”

Kalenoja huomauttaa, että monet kotitaloudet eivät pysty nopeasti vähentämään bensiinin tai dieselin kulutustaan, vaikka hinta nousisikin.

“Harva pystyy heti vaihtamaan vähemmän kuluttavaan autoon tai muuttamaan lähemmäs työpaikkaa. Nämä ovat sellaisia toimia, jotka tulevat vasta vähän pitemmällä aikavälillä. Mutta varmasti moni nyt näillä polttoaineen hinnoilla miettii aika tarkkaan, mitä matkoja voisi jättää tekemättä.”

Pankin korttidatassa viitteitä muutoksesta

Kostiaisen mukaan Nordean korttimaksutiedot osoittavat jo nyt merkkejä polttoaineen kulutuksen vähenemisestä.

“Käytetty rahamäärä on kasvanut, mutta sitten kun poistetaan hinnannousun vaikutus, nähdään että (polttoaineiden kulutuksen) volyymi on pienentynyt”, Kostiainen sanoo.

“Kyllä ihmiset nyt miettivät tarkemmin ajojaan.”

Korttidatasta on havaittu myös, etteivät joukkoliikenteen maksut ole vielä palanneet koronaa edeltäneelle tasolle.

“Toki ihmiset ovat enemmän etätöissä, että ehkä muutenkin liikutaan vähemmän. Mutta mitään merkittävää siirtymää joukkoliikenteeseen ei ole vielä nähty sen takia, että polttoaineiden hinnat ovat nousseet”, Kostiainen sanoo.

 

STT

16 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
juha II

Mitäs Venäjästä!

Mutta yhä nuortuva pääministeri Sanna Marin ääliö hallituksineen ja yli-innokas NATO.n perässä juoksija presidentti ovat ne lopulliset syylliset siihen, että Nordean Suurpankkiirit globalistien suulla puhuvat ekonomistit (haudan kaivajat) puhuvat ylioptimistista skeidaa kuin lohtuna numeroista mitään ymmärtämättömille muoviämpäreille!

Ilkka Forsten

Eikös meillä ole omat jalostamot, joten älkää taas puhuko pas**aa siitä miksi haluatte litrahinnan alkavan kolmosella. Kyse on vain ja ainoastaan vihreiden toiveista, siis yhden puolueen joka ei osaa millään tavalla laske paljonko kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Älkää sitten ihmetelkö kun kannatuslukemanne on HYVIN alhaalla seuraavein vaalien alla, eikä sitä nosta YLE:n tuottamat gallupit joissa käydään ituhippien nurkalla kysymässä pitääkö huolestua ilmastotätätilasta, ja pelastaa liki kahdeksan miljardia sierainparia käyttäen 5.4 miljoonaista kansaa jokaisen tarpeiden tyydyttämiseen.

Vihaan tätä kommunista pas*avaltiota, eikä asiaa muuta miksikäänse että kokoomuksen ääliö on seuraava pääministeri. Hän on jo ” sitoutunut ” olemaan viherkommunisti yhdessä muuan Marinin kanssa.

ike

No nyt tuli asiaa. Vihreät on kai ainoita puolueita jonka ei voi vielä sanoa avoimesti olevan terroristipuolue, no on selkeästi sellainen,muitakin puolueita läheltä liippaa. Vihreät on kuitenkin sitä avoimesti, joten tiilenpäitä lukemaan koko sakki. Aika paljon on jo maksettu näistä punavihreistä ja ei se vielä tähän lopu. Luuletteko että meillä ei olisi varaa maksaa hoitajille tai ottaa huomioon erityisryhmiä. Ei tienkään ole jos kaikki rahat lähetetään ulos maasta. No mitähän tuo Marin tuo tullessaan Bilderbeg kokouksesta.Ai niin luin juuri uutisen että suomessa on euroopan kallein bensiini, ehkä se kulkee käsikädessä jonkun ajatuksen kanssa että meillä ei voi luopua verotuksen tasosta. Vielä yksi asia. Ostin WC-paperia.Hinta oli noussut 1,5 kertaiseksi. Siihen ei pitäisi mitkään tämän hetken hinnanmuutokset, ainakaan perustellut, vaikuttaa. Nyt käy niin että meidän kauppa, jolla jo nyt mene hyvin, ottaa tästä kaiken irti. Meillä on myös kaupassa kartelli johon ei haluta kenenkään puuttuvan. Jos eivät halua kenenkään puuttuvan niin eivät ainakaan toimi kovin järkevästi. Aika läpinäkyvää tämä touhu, ainakin jos sitä on seurannut pitkään.

Ilkka Forsten

Öljyn maailmanmarkkinahinnat on muuttuneet aikaisemminkin, mutta jostain syystä juuri nyt ei voida laskea mittarihintaa, Ennen voitiin. Kaupan tuotteissa alkaa olemaan jo nyt liki 50 % korotuksia, siis peruselintarvikkeissa, joilla ei pitäisi olla mitään tekemistä Ukraina sodan kanssa. En tiedä kenelle tätä maata on kaupattu pilkkahinnalla, mutta sen tiedän, että katukuvassa näkyy yhä useammin toppahuulien kuskaama hel****in kallis BMW, ja jytäboksit huutaa täysillä. Ovat varmaan suuriakin liikemiehiä, vai mistä johtuu moinen mahdollisuus örveltää ?

KELA maksaa kun me maksamme kaikesta, ja hottentottien elämä on mukavaa. Ei koske lait, ei verot, ei mikään. Jum*****ta kohta alkaa harvennus, minä vihaan niitä ja siihen on olemassa hyvät perusteet. Siinä lähtee samalla muutama itupelle autuaimmille kunnaille. Ja älkää tulko sanomaan ettei saa tuntea vihaa koska sellainen on rasismia.. Ei muuten ole, se on tunnetila joka syntyy siitä että ne joiden päivä kuluu tyhjää toimitettaessa, nostetaan jalustalle vaikka siihen ei ole mitään järjellistä syytä. Se porukka ei ole saanut missään aikaan muuta kuin pas****aa, ja meillä niitä kumarretaan suurina osaajina.

Lieväasteinen

”Se porukka ei ole saanut missään aikaan muuta kuin pas****aa,”

Mukuloitakin ne vielä tuottaa, muttei perunanmukuloita. Myös päästöjä.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Lieväasteinen
Maltillinen korotus

Kuten edellä jo mainittu, ei hinta tule laskemaan alle 2e:on enää ikinä.

Sen sijaan minä ihmettelen sitä kun hinta on noussut näinkin vähän. Sillä enne joulua barrelli maksoi 45-50$. Siihen nähden bensankin hinnan pitäisi olla jo 4,50e/litra.

juu

Turha luulo että Suomessa hinnat laskisi sen jälkeen kun ne jollain keinolla on saatu ylös hinattua.
Ne hinnat johtuu myös ”vihreästä siirtymästä”, jonka takia eivät suostu veroja laskemaan.
Ja esimerkiksi Intia ostaa venäjältä öljyä paljon enemmän kuin ennen, ja sitten myy jalostettuna kalliilla sen eurooppaan ja USA:n.
Täällä ammutaan vain itseä jalkaan taas pakotteilla.

otto

Pakotteet vaikuttavat suoraan hintoihin ja hallituksemme ei näe mitään syytä tarkistaa verotusta! Kansa saa maksaa kalliisti tämän hallituksen töppöilyistä. Intia on todella suurostaja Venäjän öljylle ja tyhmät maksaa sillä ymmärrystä ei ole käsitellä suurempia asioita kuin oma palkka tai eläke. Sillä eletään mitä kukkarossa on!

Horace Smith

Verotuksen alentaminen ei edes voi tulla kyseseen, siitä hallitus on pitänyt hyvän huolen ottamalla massiiviset määrät lainaa. Sitä perusteltiin osin pätevillä syillä, mutta myös ”lähes ilmaisella rahalla”, jonka ”ilmaisuus” on nyt jotain ihan muuta. Taisi Arhinmäki lohkaista, ettei niitä ”lainoja tarvitse koskaan takaisin maksaa”. Arhinmäki ei ole penaalin terävämpiä kyniä.
Hinnat tulevat nousemaan rajusti, mutta sillekään ei ole hallituksella mitään intressiä tehdä mitään. Esim polttoaineiden ja ruuan alv tuotto kasvaa huomattavan paljon korkeampien hintojen takia. Suomalaiset ottavat myös kiltisti osaa muiden kuluihin (esim Italian energiarempat) koko lisääntyvissä määrin. Vanhanen on sitä mieltä, että ”Suomessa on jo totuttu korkeisiin hintoihin”, joten antaa maksaa vaan. Itselle tulee ainakin vahva tunne, että hallitus vihaa jostain syystä suomalaisia, ja ansaitsemme rangaistuksen. Mistä, en tiedä. Luultavasti tarvitaan yleislakko lähitulevaisuudessa, jos hommat ei ala muuttamaan suuntaa.

Ilkka Forsten

Yleislakko ensin, ja sitten koko konkkaronkka sorakuopalle jos ei lakkoaan auta. Nämä on hävitettävä, siinä kuin muutkin torakat mitä on laskettu loisimaan suomeen.

ike

Aika vaikea tehdä muuta kun on hallitus jonka mielestä oman kansan edun ajattelu on vahingollista. Voitaisiinko nyt sitten jakaa maa hallintoalueisiin joissa tuon ajattelun omavaat voisivat saada oman osansa ja sitten tuon toisen ajattelun omaavat voisivat saada omansa.Miten voitte tehdä pahoin lapsillenne.

Natoon

Tämä on ryssien aiheuttama hintojen nousu ja pakotteet ovat ihan aiheellisia kansanmurhaajia ja sotarikollisia kohtaan! Ukrainassa on nähty millaisia elukoita ryssät ovat ja niiden kanssa olisi pitänyt laittaa kaikki kaupankäynti seis jo aikoja sitten.

Lieväasteinen

Intia ostaa, mutta 35 %:n alennuksella eikä halua maksaa enemmän.

Letunviuhake

Voisin lyödä aika ison summan vetoa siitä, että Suomessa ei tulla enää ikinä näkemään alle 2€ bensa hintoja🤔 Toivon tietysti että olen väärässä😐

Tuumailija

Ei tällä velanotolla voida laskea enää hintoja missään, nyt ovat laittaneet sellaisen pallon liikkeelle ettei sitä voi pysäyttää.
Suomessahan on tapana että kun öljyn maailmanmarkkinahinta nousee, nousee pa:n hinta suomessakin ja kun maailmanmarkkinahinta taas laskee nousee pa-hinta suomessa. Toki suuressa suopeudessaan laskukaudella hinnan nousu on maltillisempaa.
Näin voidaan perustellusti nytkin toimia, kun mentiin tahallisesti ryssimään nesteen uuden jalostamon rakentaminen, ajettiin se hollantiin. Kuten muillekkin valtion osa-omisteisille yrityksille on käynyt, joko ulkoistetaan tai myydään polkuhintaan pois ja syytetään siitä omilla toimillaan/toimimattomuudella aiheutetusta tilanteesta kansaa/yrittäjiä/olematonta kilpailutilannetta ”maailmanmarkkinoilla” tahi kahjoa, ulkoa ohjattua vihreätä siirtymää.

Aivan sama ”logiikka” kuin se, että annetaan etelä euroopan huonosti taloutensa hoitaneille valtioille miljardien tukipaketti, kertoen että se parantaa kotimaan vientitilannetta/myyntiä kun muut tekevät entistä halvemmalla suomen veronmaksajien rahoilla, samalla kiristäen verotusta täällä.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Tuumailija
Lieväasteinen

Hallituksen pikavippipissisten talouspolitiikka kiteytettynä: Veronmaksajilta kynityt rahat syydetään suoraan ulkomaille ja kaikki maksetaan otetulla velalla. Otetaan lisää velkaa ja siirretään ulkomaille, mutta ollaan nii ihquja ja kilttejä maailmassa, kaikki tykkäävät, Klaus-setä silittää päätä, pääsee kansikuville…