Kotimaa Rikos

Nuoren rattijuopon aiheuttama kuolonkolari Järvenpäässä

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii kahden henkilöauton välistä kolaria, joka tapahtui Järvenpäässä Pajalan alueella, Pohjoisväylän ja Pajalantien risteyksessä viime yönä noin klo 00.40 aikaan.

Paikalla suoritettujen puhutusten perusteella toinen auto oli ajanut kovalla vauhdilla päin punaisia liikennevaloja ja törmännyt risteyksessä toisen auton kylkeen. Punaisia päin ajaneessa autossa oli kuljettajan lisäksi kolme muuta henkilöä ja he kaikki olivat päässeet ulos autosta.

Törmäyksen kohteeksi joutuneessa autossa oli kuljettaja ja kaksi matkustajaa. Pelastuslaitos joutui irrottamaan henkilöt autosta. Kyseisen auton kuljettaja oli menehtynyt. Kolarissa loukkaantuneet toimitettiin sairaalaan.

Poliisi kirjasi tapahtumasta rikosilmoituksen muun muassa rikosnimikkeillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, kuolemantuottamus ja rattijuopumus. Nimikkeet saattavat tarkentua esitutkinnan edetessä. Autoissa olleet henkilöt ovat syntyneet aikavälillä 2003—2006.

Lähde: poliisi

1 Kommentti
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Hh1488

Toivottavasti saa +6 vuotta kovaa