Kotimaa Politiikka

Oikeusministeriö aikoo torpata Sinimustan Liikkeen osallistumisen eurovaaleihin

Kuva: Sinimusta Liike.

Sinimusta Liike -puolue ilmoitti perjantaina saaneensa tiedoksi oikeusministeriön aikeista poistaa puolue puoluerekisteristä purkamalla aiempi päätöksensä puolueen rekisteröinnistä. Sinimusta Liike rekisteröitiin puoluerekisteriin kesäkuussa 2022 sen jälkeen, kun se oli kerännyt lain vaatimat 5000 kannattajakorttia.

Puolue osallistui kevään 2023 eduskuntavaaleihin, jossa sillä oli ehdokkaita useissa vaalipiireissä. Monet puolueen aktiiveista ovat ensimmäistä kertaa mukana parlamentaarisessa puoluetoiminnassa, mutta toimintaan osallistutaan innolla. Nyt Sinimusta Liike on työstänyt ohjelmaa ja kampanjaa kesäkuussa 2024 järjestettäviä europarlamenttivaaleja varten.

Sinimustan Liikkeen näkemykset eroavat paljolti valtapuolueiden ja muiden pienpuolueiden linjauksista, joten sen voi nähdä tuovan merkittävän lisän suomalaiselle puoluekentälle. Valtapuolueista poiketen Sinimusta Liikkeen tavoitteena on lisätä Suomen ja suomalaisten omaa päätäntävaltaa EU-eron tai vaihtoehtoisesti EU:n purkamisen kautta. Sen mukaan globaaleissa liitoissa ei voida sinisilmäisesti olla periaatteella “Kunnes kuolema meidät erottaa”. Kriittiset ja progressiiviset näkemykset poliittiseen päätöksentekoon liittyen tuovat yhteiskuntakeskusteluun lisää kaivattua moniäänisyyttä ja tarjoaa varteenotettavan vaihtoehdon niille, jotka eivät tunne valtapuolueita omakseen. Nyt oikeusministeriö kuitenkin pyrkii estämään Sinimustan Liikkeen mahdollisuudet tuoda europarlamenttivaaleihin vaihtoehtoista näkökulmaa.

– Puolue pyrkii toimimaan poliittisen päätöksenteon kautta eli parlamentaarisesti aivan kuin kaikki muutkin puolueet. Tässä ei ole mitään epäselvyyksiä. Tällaisessa toiminnassa yritetään vaikuttaa siihen, ketä poliittisessa päätöksenteossa on mukana – kuten esimerkiksi ketä eduskunnassa ja ministeriöissä istuu. Tämän vuoksi puolue asettaa ehdokkaita demokraattisiin vaaleihin. Toinen toimintatapa on lainsäädäntöön vaikuttaminen, aivan kuten muillakin puolueilla. Tavoitteilla on tarkoitus vaikuttaa siihen millaiseksi suomalaisen yhteiskunnan ja valtion tulevaisuus kehittyy, kertoo Sinimustan Liikkeen hallituksen jäsen ja Oulun seudun edustaja Eero Molkoselkä.

Oikeusministeriö yrittää esittää, että yleisohjelmalla oltaisiin pyritty erehdyttämään oikeusministeriötä. Kyseiset ohjelmakohdat olivat kuitenkin tulkittavissa jo alkuperäisestä oikeusministeriön hyväksymässä yleisohjelmasta.

– Kaikki ohjelmakohdat ovat tavoitteena toteuttaa nimenomaan parlamentaarisesti yhteisen päätöksenteon kautta, ja tässä asiassa ei ole mitään lakia rikkovaa toimintaa. Lisäksi kaikki ehdotukset, joita olemme ohjelmissamme ehdottaneet, ja jotka oikeusministeriö nosti esiin, ovat jo käytössä monissa muissa valtioissa. Poliittisia ohjelmia laatiessamme tarkastelemme laajasti muiden valtioiden malleja ja otamme inspiraatiota toimivista malleista, Molkoselkä kertoo puolueen tavoista työskennellä ohjelmien parissa.

– Oikeusministeriön toimet osoittavat, että Suomessa kansalaisilla ei ole mahdollisuutta vapaaseen parlamentaariseen toimintaan ja lakimuutosten ajamiseen, vaan että niitä voidaan kontrolloida ja estää mielivaltaisesti näinkin, jälkikäteen. Se on erittäin, erittäin huolestuttavaa. Näin ollen nykyisille vallanpitäjille ei edes voi muodostua uhkaa eikä vaihtoehtoisia mielipiteitä saada muodostaa. Lopulta se johtaa siiheen, että yhteiskunnalliseen kehitykseen olisi muka olemassa vain yksi suunta, mihin ei voi vaikuttaa. Tämä uhkaa parlamentarismin olemassaoloa suuresti.

Tulevatko siis tulevan alkukesän europarlamenttivaalit olemaan lumevaalit? Mikäli oikeusministeriön korkeimmalle hallinto-oikeudelle esittämä purkuesitys menisi läpi, se tarkoittaisi käytännössä, etteivät pienpuolueet voikaan vapaasti esittää poliittisia ohjelmiaan ja asettaa ehdokkaita edustamaan eriäviä mielipiteitä. Sinimustalle Liikkeelle osallistuminen puoluetoimintaan vaatisi kaiken aloittamisen nollasta, uudella ohjelmalla ja uudella korttikeräyksellä.

– Tämä vaikuttaa melkeinpä kiusanteolta, jossa on poliittinen motiivi, Molkoselkä toteaa. – Oikeusministeriö olisi voinut pyytää lisäselvennystä ohjelmakohdista tai antaa lisäohjeistusta. Olemme aiemmin kertoneet, että puolue toimii parlamentaarisessa kontekstissa, joten vaikuttaa siltä, että oikeusministeriötä vaivaa tahallinen sisälukutaidon puute eivätkä he hahmota tai ymmärrä asiakokonaisuuksia. Ehkä meidän olisi pitänyt kirjoittaa selkeästi jokaisen ohjelmakohdan jälkeen, että tavoitteisiin halutaan parlamentaaristen keinojen kuten vaaliedustuksen kautta, jotta ministeriön virkamiehiltä ei olisi mennyt tällainen päivänselvä asia ohi. Eurovaaliohjelmamme, kuten muutkin ohjelmamme, ovat yhteiskunnallisesti laajoja ja radikaalin edistyksellisiä. Ympäripyöreyksien sijaan tulemme korostamaan tapamme mukaan ongelmiin pureutumista niin turvallisuuspolitiikassa, maatalouspolitiikassa, talousmalleissa ja ympäristöpolitiikassa, sillä politiikkamme on laaja-alaista ja siinä on vahva tulevaisuudenvisio. Nimestämme huolimatta olemme varmasti myös vaalikentän vihrein sekä suomalaisystävällisin puolue.

15 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Ilkka

Vaikka nyt saisin kuraa lapiokaupalla niskaan, niin kysyn kuitenkin. Eikö Sinimusta Liike tekisi omalla politiikallaan täysin diktatuuriin perustuvaa hallintomallia jos saisi siihen tilaisuuden. Jos vastatte ettei tekisi, niin perustelkaa miksi ei.

Sinällään en hyväksy ajatusta puolueen lakkauttamisesta, etenkin jos samaan aikaan puhutaan demokratiasta. Jokaisella olkoon oikeus sanoa mitä haluaa. Toisaalta viime vaalien tuloksen perusteella ei tarvitse pelätä että jatkossakaan syntyisi mitään mullistavaa, vai muistaako joku kuinka monta ehdokasta meni läpi ja päätyi eduskuntaan.

Minut haukuttiin kommunistiksi, ( ei tosin SML:n toimesta ) vaan toisten kommentoijien kun sanoin että tärkein on nyt unohtunut, ja se on omaan aikaan sidonnaisen politiikan teko. Kansallisromantiikkaan on toki mukava vedota, mutta jos ollaan rehellisiä niin kuinka moni äänestäjistä on kallellaan 1920 luvun poliittisiin päämääriin ? se mitä vaaleissa nähtiin, oli halu muuttaa vihersosialistinen hegemonia vähemmän kommunismiin taipuvaiseen hallintoon, ja sanoisin että sekin oli varsin hyvä liikakahdus oikealle. Nykyisen hallituksen toimia ei vielä kannata haukkua tai kiitellä, koska ”kolhoosiväki ” on nillittänyt monta kuukautta täysin turhista asioista, ja jarruttanut tahallisesti toimintaa. Katsotaan nyt seuraavat neljä vuotta, sitten tiedetään mitä tapahtui tai jäi tapahtumatta.

John Quiman

Kaikesta päätellen Sinimustalla liikkeellä on kansallissosialismin kaltaisia ajatuksia, jotka käytännössä tarkoittaisivat sosialistista yhteiskuntaa, jossa yksilön edun tulee väistyä yhteisön edun tieltä.

Kun yksilön etujen tai tahdon tulee taipua yhteisön etujen hyväksi, tulee ensimmäisenä mielenn kysyä, että kuka ne yhteisön edut määrittelee? Ne määritelmät tapaavat olla jonkin eliitin etuja, eivät yhteiskunnan. Sosialismia on monesti myyty kauniilla mielikuvilla, mutta mikään niistä kauniista ei ole koskaan toteutunut.

Siksipä myös kansallissosialismi on diktaturiaan taipuvainen sosialistinen idea, joka ei kunnioita kansalaisten vapautta, jonka tulisi olla ehdoton. Kansalaisen vapautta ei saa rajoittaa muu kuin vahingon tuottaminen toisille, eivätkä mitkään ideologiset määritelmät saa sitä päättää.

Todellinen vapaus alkaa sisäisestä vapaudesta, joten sisäisen vapauden tulisi olla korkeasti arvostettua. Mikäli henkilö sitoutuu johonkin ideologiaan, hän on lukossa, eikä voi saavuttaa sisäistä vapautta.

Tästä voi tosiaan tulla kuraa lapiokaupalla.

Ilkka Manttari

Se että puhutaan yhteiskunnassa vapauksista, voitaisiin ehkä enemmän puhua mikä kaikki on kiellettyä. Kaikki ymmärtävät että vahingon toiselle tuottaminen ei ole hyvä juttu, mutta jos se laajennetaan koskemaan sananvapautta jonka suhteen olen jokseenkin absoluuttinen, en ole samaa mieltä.Jos se sensurointi halutaan kohdistaa siihen että kaikki ei ole lapsille sopivaa, olen osittain samaa mieltä, maailma kun ei ole kovin terve ja sitten jotkut joutuvat oppimaan sen kovimman kautta. Älkää nyt nuoret tuomitko vanhempianne vaikka teistä tuntuu että sopisivat paremmin läheisen myyräperheen, tai puistokanin 😊vanhemmiksi, parhaansa tekevät. No tuskin kovin moni nuori tätä palstaa lukee, ei riitä……Olen kai aikamoisen ennakkoluuloinen mutta kun nuoruudesta on jo aikaa.

Marko Kristian

Tarviiko tätä nyt oikeasti ihmetellä?
Ukrainassa kiellettiin 11 oppositiopuolueen toiminta, ja sanotaan että taistelevat länsimaisten arvojen puolesta.

John Quiman

Kieltämisen peruste taisi olla, että olivat venäjämielisiä eli vihollista myötäileviä. Sota-aikana kielellään kaikenlaista sellaista, mikä heikentäisii maan kykyä puolustautua. Eivät kaipaa vihollisen avustajia hallinnon piireissä.

Marko Kristian

Niin missä se sitten on se raja millon saa jonkun puolueen kieltää?
Sehän voidaan aina muuttaa kuka millonkin on vallassa.
Ukrainassa nyt esimerkkinä kiellettiin maan toiseksi suurimman puolueen kaikki toiminta.

John Quiman

Jospa se oli venäjämielinen ja Venäjän korruptoima porukka. Pitäisi ensin tietää tosiasiat ja vasta sitten olla jotain erityistä mieltä. Venäjämielisyys tekee nykyoloissa epäluotettavaksi erityisesti Ukrainassa.

Ilkka

Kiellon peruste olisi myöskin hyvä kuulla. En usko että kansallismiliset tahot tai toimijat olisi kielletty.

Ilkka Manttari

Kuka vielä uskoo vakuutteluja että yhteiskunnallisiin asioihin on oikein vaikuttaa parlamenttaarisesti. Entä kun se kielletään. Tulevien keinojen määrä on tulevaisuudessa aika pieni. Olemme päästäneet punavihreän diktatuurin valtaan. Suomi ei enää ole oikeusvaltio, joten olisin aika varovainen muiden valtioiden (esim Puola) kritisoinnissa.

John Quiman

Mitä luin aiemmin asiasta, oli perustelu puolueen lakkauttamiselle sellainen, että puolueohjelmassa pyritään perustuslain ja kansainvälisten sopimusten vastaisiin päämääriin.

Koska pyrkimys lakien ja tehtyjen sopimusten muuttamiseen on tullut laittomaksi? Jos sellainen on tullut laittomaksi, pitää samalla perusteella lakkauttaa kaikki puolueet ja estää ehdokkuus kaikilta, jotka haluavat jotain muutoksia lakeihin tai olemassa oleviin sopimuksiin. Eduskunnastakin linnaan kaikki, jotka ovat äänestäneet lakien tai sopimusten muutosten puolesta.

Jospa nuo punavihreät oppisivat edes noudattamaan lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia, mutta kun muuttavat niiden tarkoituksia oman mielensä mukaan. Se on hyvin valheellista ja itse asiassa laitontakin, mutta kuinkas sen joukon saa kuriin, kun ei edes oikeuslaitos, eikä oikeusministeriökään lue lakia lain hengessä? Suomea hallitsee punavihreiden leimakirveshegemonia, joka taivuttelee munattomat poliitikot mihin punavihreitä huvittaa heidät taivutella.

Peter Kreisler

Hyvä huomio, ”Koska pyrkimys lakien ja tehtyjen sopimusten muuttamiseen on tullut laittomaksi?”, jos näin olisi, kaikki puolueet olisivat laittomalla asialla. Tämä yksittäinen asia kertoo missä tilanteessa Suomessa ollaan, muutos vain on tapahtunut niin pieni osa kerrallaan, että kansa ei ole noussut sitä vastaan.
Ainoa mahdollisuus korjata tilanne on puna-vihreiden ja globalistien kitkeminen kokonaan pois.

Ilkka Manttari

Olen myös ollut sitä mieltä että se on vähn niinkuin oppositiopolitiikan tarkoitus. Diktatuurit ovat tietenkin eri asia.

Eero Molkoselkä

Oikeusministeriö katsoo, että on heidän tehtävänsä sanella, mitä asioita poliittinen puolue Suomessa saa ja ei saa ajaa. Tämähän ei tietenkään ole mitään parlamentaarista demokratiaa vaan puhdasta virkamieshallintoa.

John Quiman

Se on puhdasta politiikkaa, koska päätös on poliittinen, ei lain mukainen.

Peter Kreisler

Demokratia kelpaa globalisteille vain silloin kun se johtaa heidän haluamaansa tulokseen.
Jos taas oikea demokratia ja kansanvalta toteutuu, globalistit kieltävät järjestöt ja julkaisut, jotka voisivat johtaa kansanvaltaiseen tulokseen.

Jotain voi päätellä paniikinomaisesta Sinimustan liikkeen kieltämisyrityksestä, ilmeistä on, että liikkeen koetaan olevan mahdollinen kansallisvaltion aatteen levittäjä tai kansallisvaltion toteuttaja.
Tämä voi kuullostaa ylimitoitetulta arviolta, mutta historia osoittaa miten suuretkin kansanliikkeet ovat alkaneet muutamasta henkilöstä ja heidän yhteisestä aatteesta.
Poliittinen tilanne Suomessa on käännekohdassa, jossa kansa tulee valitsemaan alistumisen tai itsenäisyyden välillä. Se, onko lopullinen heräte talouden romahdus, EU:n vaatimukset tai jokin muu peruste, ei liene lopputuloksen kannalta merkittävää sillä kysymys on vain haittatekijöiden konkretisoitumisen järjestyksestä.