Kotimaa Politiikka Uutiset

Oppositio jättää välikysymyksen julkisen talouden velkaantumisesta

Kuva: Wikimedia Commons.

Kokoomuksen, Kristillisdemokraattien ja Liike Nytin eduskuntaryhmät jättävät yhteisen välikysymyksen julkisen talouden velkaantumisesta. Oppositioryhmien mukaan hallitus on epäonnistunut asettamiensa talouspolitiikan tavoitteiden saavuttamisessa.

Kokoomus, Kristillisdemokraatit ja Liike Nyt katsovat, että velkaantumisen ja veronkorotusten tie on kuljettu loppuun. Oppositioryhmien mukaan Suomi ansaitsee hallituksen, joka kykenee vastuulliseen talouspolitiikkaan ja julkisen talouden ongelmien korjaamiseen.

Valtiovarainministeriön arvion mukaan korkomenot ovat kasvamassa vuoden 2022 noin 800 miljoonasta eurosta 2,6 miljardiin euroon tänä vuonna. Oppositioryhmät muistuttavat, että summa on suurempi kuin esimerkiksi poliisin, suojelupoliisin, rajavartiolaitoksen, maahanmuuttoviraston, tuomioistuinlaitoksen, syyttäjien, oikeusavun ja vankiloiden menot yhteensä.

”On käsittämätöntä, ettei hallitus ole reagoinut nopeasti kasvaneisiin korkokuluihin mitenkään. Kyse on sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Tämän päivän velka on huomisen veronkorotus tai menoleikkaus. Nyt korkomenojen nopea nousu voi suistaa Suomen velkakierteeseen, josta ei ole paluuta. Hallitus on vastuuttomalla velkapolitiikallaan vaarantanut julkisen talouden kestävyyden ja pettänyt tulevat sukupolvet”, välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo.

”Suomen kokonaisveroaste on korkea kilpailijamaihimme verrattuna. Suomalaiset kamppailevat nousevien hintojen ja korkojen kanssa. Siksi verotusta ei ole enää varaa kiristää. Suomi tarvitsee talouskasvua, vastuullista menojen priorisointia sekä pohjoismaisen työllisyysasteen. Se ei onnistu millään ilman työperäisen maahanmuuton lisäämistä ja sosiaaliturvan kannustinloukkujen purkamista, vaikka perussuomalaiset eivät näiden tosiasioiden takia välikysymykseen halunneetkaan yhtyä”, Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen sanoo.

”Rinteen-Marinin hallitus jättää Suomen seuraajalleen selkeästi heikommassa kunnossa, kuin missä sen itse sai. Luulisi, että Suomi olisi tällä velkamäärällä saatu huippukuntoon, mutta koulutustaso heikkenee, sote-sektori on vakavasti alirahoitettu ja esimerkiksi liikenneinfra rapistuu. Julkisen talouden kestävyysvajeen kroonistuminen kaventaa seuraavien hallitusten liikkumatilan olemattomiin. Hyvinvointiyhteiskunta sellaisena, kuin olemme sen tunteneet, on hallituksen perintönä vaarassa”, Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoo.

”Budjetin kehykset pitää säätää lakiin kuten Ruotsissa. Hallitusohjelma olisi pitänyt tehdä uusiksi jo koronan iskiessä. Missään vaiheessa hallitus ei ole käynyt keskustelua siitä, olisiko mistään voinut säästää. Puheet ovat puheita ja lupaukset lupauksia, mutta numerot ovat tylyjä, numerot eivät valehtele. Me elämme joka vuosi kymmenen miljardia euroa velaksi ja jokainen ymmärtää, ettei näin voi jatkua”, Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo sanoo.

21 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Eki

Hallituksen vaihto ei auta, koska siirtomaasuomen ylintä valtaa käyttää nykyään EU. Lisäksi suomi vapaaehtoisesti konsultoi tärkeissä kysymyksissä USA:ta, koska ulkopolitiikkaa johtava Presidentti Niinisatö niin tahtoo.

Ilkka Forsten

Ei Marinin hallitus ole tehnyt mitään muutakaan oikein tai järkiperusteisesti, joten turha sitä on nyt tässä vaiheessa perään kuuluttaa. Uusi hallitus peliin, demarit pihalle samoin vasemmisto ja vihreät, niin alkaa talouskin jossain vaiheessa korjaantumaan.

Peter Kreisler

En oikein usko, että uusi hallitus olisi ratkaisu. Lienee aivan sama kuka käskyt EU:lta ottaa vastaan, Suomi on nettomaksaja ja velkaantuu juuri sen vuoksi.

juu

Nää välikysymykset on täysin älyttömiä muutenkin.
Toki niillä tuodaan jotain asioita ihmisten tietoon, mutta koska on enemmistö hallitus ja puoluekuri, niin aina lopulta uutisoidaan että hallitus sai eduskunnan luottamuksen.
Sitä sitten uutisoidaan niin kuin hallituksella olisi kansan luottamus, kun hallitus on itse antanut itselleen luottamuksen.
Jos hallituskausi on 4-vuotta, niin sillon pitäisi olla vähintäänkin välivaalit, jossa sitten puolivälissä kautta mitattaisiin se oikea luottamus.

Jussi Neuvonen

Puoluevallan oloissa vaikeaa mutta pitää yrittää pois tästä että politiikka kuuluu ammattilaisille. Miksi ei politiikkakin kun melkein kaikki muukin? Koska poliitikon ammattitaito on politiikassa pysymisessä, eli lauma-ajattelu ja ryhmäkuri rehottavat. Ei näilläkään ehdoilla vaalien tulos ole samantekevä – ”pääministerivaalit” – mutta esim. Vapauden liiton sivut kannattaa tsekata. Häiriköin tässä vaalimainostajana kun valtamedia ei tule antamaan uusille haastajille suunvuoroa.

Letunviuhake

Pahoin vaan pelkään että Suomi ei ole enää näiden tuhojen jälkeen pelastettavissa!😒Ikävä kyllä!

Peter Kreisler

Millaista teatteria, miten tyhminä äänestäjiä oikein pidetään, varsinkin Kokoomuksen huolestuminen velkaantumisesta on koomista.

vauras maa, köyhä kansa

Kehitysapu vie meidän rahat, mutta käänteinen kehitysapu vie rahojen lisäksi myös rauhan.

Nationalisti

Kokoomus itse oli hyväksymässä muun muassa EU:n ”elpymispakettia” ja vaatimassa entistä tiukempia koronatoimia.
Miten helvetissä tässä maassa asuu niin tyhmää sakkia, että vielä tuon jälkeenkin kannatus kasvaa kyseisellä puolueella verrattuna viime vaaleihin?

Juha

Niinistö vei meidät itsetuhoiseen rahaliittoon. Katainen tuplasi valtion velan 100 miljaardiin. Orpo toi maahamme 100 000 tummaihoista maskottia. Stubb päästi miehittäjän maahamme. Häkämies lahjoitti valtion lannoiteteollisuuden poes.

Jokainen joka äänestää sekoomusta voi tutkituttaa päänsä. Tällainen käytös on mielisairautta.

Sutki-koksu

Wanna be -porvarit ja demari-akat, jotka perineet pari sijoitusasuntoa ovat nyt niin isoa porvaria.. 🤦🏻‍♂️

Kokoomus on täys paskiaisten puolue

Pelkkää teatteria ja valehteluahan toi politiikka on ihan oikealta vasemmalle. Kansa vaan on niin tyhmää ettei sitä tajua. Sama vika kaikissa länsimaissa.
Suomen talous on jo tuhottu niin pahasti, että ilman syvää lamaa ja vyönkiristystä tästä ei selvitä. Toki vähemmällä päästäis, kun saataisiin järkityypit valtaan, mutta näin ei keväällä käy. Lampaat syö kohta sanamukaisesti ruohoa ja heinää.
Cockoomus lisäksi junaili Formumin sähköverkkojen myyntiä ulkomaisille sijoittajille. Fortum Uniper kaupat. Kemiran myynti norjalaisille…kokoomuspaskiaiset lisäksi intoilee vihreetä siirtymää.

ike

Sanovat että Sanna on sellainen talousihme että on saanut ”tykkäyksiä” jopa Intiasta. Onkohan hallituksen naispuoliset jäsenet harkinneet muuttoa Intiaan, olisivat siellä heti, pyhiä 😂.

Juha

Lähes 80 vuotta Suomessa on ollut rauha. Ei enää. Luulisi että edellinen sota olisi opettanut jotain, mutta kun ei. Kommunustisella naishallituksella pride-vahvistuksin on kädet kyynärpäitä myöten veressä. Suomi on sotinut kolme sotaa kommunisteja vastaan ja nyt ne pääsivät soluttautunaan sisältäpäin. Kommunismi on ihmiskunnan syöpä. Luulisi suomaiaisten saaneen tämän opin jo äidinmaidossa. Älkää äänestetäkö koskaan enää näitä globalistikommunisteja valtaan.

Juha

Haaviston hinttti (hint?) vihjaa että Suomi liittyy Natoon ilman Ruotsia

”Finland’s foreign minister hints at joining NATO without Sweden”

https://www.pbs.org/newshour/world/finlands-foreign-minister-hints-at-joining-nato-without-sweden

Vuddi mikä ääliö. Ei se vielä ole mikään sateenkaaridiktaattori vaikka ehkä hän jo niin kuvittelee. Haloo.. täällä on demokratia.. vielä toistaiseksi.

Koko maailma nauraa tälle klovnille.

Vetikin lausuntonsa takaisin kun naurusta ei meinannut tulla loppua.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Juha
Ilkka Forsten

En minä äänestänytkään, vaikka valtamedia jaksaa yhä hehkuttaa miten ” koko ” suomen kansa valitsi mandariinin pääministeriksi ilman sora-ääniä. Ja mikä pahinta, kukaan ei äänestänyt mandariinia siihen virkaan, se annettiin hänelle kun Rinne ulkoistettiin EU:n lehterille.

Ilkka Forsten

Niin, uterakantturat ovat siellä pyhiä, niitä pitää väistää vaikka putoaisi vuorenrinteeltä.

Järjetön maa

Mistä aletaan leikkaamaan? Kun rikkailta ja maahanmuuttajilta ei saa eikä voi leikata, niin jäljelle jää ennestään köyhät kantasuomalaiset. Muistakaa myös, että kotitalousvähenns on tabu, siihen ei ole kellään lupa koskea. Pettuleipä odottaa, ei koske maahanmuuttajia.

"Ei laaksoa, ei kukkulaa.."

Täystuhohallituksella ei ole minkäänlaista taloudellista kompetenssia, substanssiosaamista. Suomelle täysin typerällä
”maksa 6 MRD, saa
takaisin vain 2 MRD” älyvapaalla-sopimuksella pikavippityttö myy Suomea ja nuoleskelee itselleen oma etu ensin ajattelulla EU-huippupalkkaista jobia kaula-aukot paljaana ja nousevat kurjet. Selvää korruptiota ja isänmaan petosta!

Pikavippitytön ainoa ”talous” osaaminen kehumansa vessojen pesu. Kertomansa mukaan rutiköyhästä, kahden naisen kasvattamasta perheestä. Eikö siellä lainkaan käyty töissä? Nähtävästi Kela ja yhteiskunnan elättinä oleilu tyypillinen toimintatapa lepakkovanhemmilla…

Ja muka 800 eur/kk aamiakulut tulee tytön kertoman mukaan reilun kaupan banaaneista, paahtoleivästä ja juustosta. Onko oikeasti niin tyhmä, että luulee kansan uskovan tällaista? Hiushuumetestiin pitäisi laittaa koko bilettävä jauhojengi. Biologinen alkkisisä, joten kauas ei näköjään ole omena puusta pudonnut, kun näkee miten päihteet maistuu tytöllekin, ikävä kyllä. Että tällainen tapaus meillä valtiojohdossa…

YLE v-pesee viiva-sannan

Telkkarin ohjelmamainoksessa pikavippi-sanna sanoo elävänsä toisessa maailmassa. Näinhän se on.

juu

Valtiovarainministeriön arvion mukaan korkomenot ovat kasvamassa vuoden 2022 noin 800 miljoonasta eurosta 2,6 miljardiin euroon tänä vuonna.”

Meillä hallituspuolue vasemmisto kertoi, että valtionvelkaa ei kuulemma ikinä tarvitse maskaa takaisin.
Eli tässä on nyt kaksi vaihtoehtoa, eli joko ne on valehdellut meille, tai sitten ne on puhunut muunneltua totuutta meille.
Oli miten vaan niin tavalliset ihmiset ne taas kärsijän roolissa on, kun maailman rikkain promile vetää hirmusia voittoja.