Eurooppa Politiikka

Parlamentti vie eteenpäin EU:n perussopimusten muuttamista

EU-parlamentti hyväksyi 9.6. päätöslauselman, jossa se pyytää Eurooppa-neuvostoa aloittamaan EU:n perussopimusten muutosprosessin.

– Valtionjohtajia pyydetään kutsumaan koolle valmistelukunta sopimusten muuttamiseksi
– Mepit esittelivät ensimmäiset ehdotukset EU-instituutioiden muuttamiseksi
– Loppu veto-oikeuksille, lisää toimivaltaa EU:lle terveyteen, energiaan, puolustukseen sekä sosiaali- ja talouspolitiikkaan
– Parlamentille täysimääräinen ja suora aloiteoikeus

Mepit käyttävät oikeuttaan pyytää EU-sopimusten muuttamista seuraavin tavoin:

– muutetaan neuvoston äänestysmenettelyjä esim. siirtymällä yksimielisyyspäätöksistä määräenemmistöpäätöksiin muun muassa pakotteiden ja niin sanottujen siirtymälausekkeiden yhteydessä, sekä hätätapauksissa
– lisätään EU:n toimivaltaa erityisesti terveyspolitiikassa ja rajat ylittävien terveysuhkien kohdalla, energiapolitiikassa kansainvälisten ilmastosopimusten toteuttamiseksi, puolustuspolitiikassa ja sosiaali- sekä talouspolitiikassa
– toteutetaan Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari, lisätään sopimuksiin sosiaalista edistystä koskevia kohtia (esim. pöytäkirja)
– vahvistetaan EU:n taloutta, tuetaan pk-yrityksiä, tarkistetaan kilpailukykytilanne ja edistetään investointeja, jotka edistävät oikeudenmukaista, vihreää ja digitaalista siirtymää
– annetaan parlamentille oikeus ehdottaa, muuttaa tai kumota lakeja ja täydet yhteispäätösoikeudet EU:n talousarvion suhteen
– vahvistetaan EU:n perusarvojen suojaprosesseja ja selkeytetään perusarvojen loukkausten määrittelyä ja seurauksia (SEU-sopimuksen 7 artikla ja Euroopan unionin perusoikeuskirja)

Päätöslauselma hyväksyttiin äänin 355 puolesta, 154 vastaan ja 48 tyhjää. Mepit keskustelivat asiasta aiemmin samana päivänä.

Seuraavaksi

Eurooppa-neuvosto, joka kokoaa yhteen EU:n 27 jäsenmaan valtionjohtajat, voi yksinkertaisella enemmistöllä kutsua kokoon valmistelukunnan sopimusten muuttamiseksi. Mepit ovat toivoneet tämän tekemistä mahdollisimman pian, jotta Euroopan tulevaisuuskonferenssin lopputulosta kunnioitetaan. Seuraava tilaisuus tähän on huippukokouksessa 23.–24.6. Valmistelukuntaan kuuluu meppejä, komissaareja, jäsenmaiden parlamenttiedustajia sekä EU-instituutioiden johtajia.

Myös komission odotetaan ilmoittavan kesäkuussa, miten se aikoo vastata Euroopan tulevaisuuskonferenssin tuloksiin. Samaan aikaan parlamentin perussopimus- ja toimielinvaliokunta (AFCO) valmistelee tarkemmin muutoksia, joita parlamentti haluaisi tehdä sopimuksin.

Taustaa

Tulevaisuuskonferenssin päätösseremoniassa 9.5.2022 EU-parlamentin puhemies Roberta Metsola, Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ottivat vastaan konferenssin loppuraportin. Tämä koostuu 49 tavoitteesta ja yli 300 ehdotuksesta, joilla muutokset toteutettaisiin käytännössä. Yhdeksään teemaan jaetut suositukset perustuvat eurooppalaisten kansalaispaneelien tekemään 178 suositukseen, jäsenmaissa pidettyjen paneelien ja tapahtumien sisältöön, sekä monikielisen digitaalialustan antiin (yhteensä 16 274 ideaa ja 43 734 sisältöä).

 

Euroopan parlamentti

Kansalainen uutisoi aiemmin myös Sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä annetun lain (ns. toisiolain) tietoturvallisia käyttöympäristöjä koskevia vaatimuksia ehdotetaan muutettavaksi siten, että vaatimukset mahdollistaisivat toisiolaissa määriteltyjen tietojen luovuttamisen Suomen ulkopuolelle.

55 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Runtiti-pou

Päästöjen nollaus on kuin Morgenthau-suunnitelma. Sitten kun ei ole tuloja eikä omaa tuotantoa, kaikki ruoka menee Keski-Eurooppaan ja suomalaiset tuhoutuvat kuten ukrainalaiset 30-luvulla

John Quiman

Se on jaloista jaloin ja mestarillinen ilmastoteko kaikkien ilmastotekojen joukossa. Kansa uhraa itsensä ilmaston hyväksi ja ihan itse siitä äänestämällä.

Kata

https://www.instagram.com/p/CfC4hnnue6q/?utm_source=ig_web_copy_link

Näin on..joka puolella…pikkujumala reetta käskee.Polvistukaa!

Eetu

Tätä puheenvuoroa ja kepun/demareiden vihreää talutusta sivuten:
Suomalaiset kummastelevat, miten hallitus kokonaisuudessaan on vihreiden talutettavissa milloin minkin harhaisen ja Suomelle ja suomalaiselle yhteiskunnalle ja kansalle vahingollisen asian kannattajaksi. Demarit ja kepu kumpikin näyttävät olevan täysin vailla omaa tahtoa.
Miksi näin, miten entinen työväenpuolue demarit ja entinen maaseutuväestön asiaa ajava keskusta on pienen harhaisten lapsukaisten koplan täydessä ohjailussa? Miksi suomi lahjoittaa rahansa meitä rikkaimmille EU-maille ja itsenäisyytensä Brysseliin? Vainko siksi, että Sanna Marin ja muutamat valitut ylennetään EU:n hillotolppien ihanuuksiin, kun aika koittaa. Siis ihan Kataisen, Stubbin ja Urpilaisen malliin: Kippaa maasi rahat EU:lle, saat itse hillotolpan EU:sta.

Suomella jo nyt on Euroopan paras bioylijäämä/asukas eli Suomi tuottaa 88% enemmän biokapasiteettia kuin käyttää. Tämä tosiaan on paras Euroopassa ja sijalla 8 koko maailmassa. Suomi siis jo nyt on hoitanut asiansa parhaiten Euroopassa. Katso täältä: https://tinyurl.com/BioVoitto
Suomi on kylmä, harvaan asuttu ja pitkien etäisyyksien maa, joka on biovelvoitteensa hoitanut hienoiten Euroopassa. Suomen oma työllisyys, elintaso ja kilpailukyky on jo kärsinyt, huomattava osa teollisuutta on jo poistunut Suomesta tai ainakaan ei enää investoi Suomeen vain pelkän ilmastomanian takia. Ja silti, vaikka Suomi jo on Euroopan parhaiten hoitanut nämä asiat, meitä yhä edelleen, jatkuvasti ja täydellisen piittaamattomasti rangaistaan Euroopa kunnianhimoisimmalla ilmastoraivolla.

Miksi?

Suomen hallitus ei ole vihreiden talutuksessa, se on Sanna Marinin henkilökohtaisen kunnianhimon talutuksessa. Kaikki nämä raivokkaat ilmastokohellukset palvelevat vain yhtä asiaa. Se ei ole Suomen paras, kansan paras, vauraus, turvallisuus, tasa-arvo ja/tai työllisyys, ei ollenkaan. 
Kaikki tämä vaahtova kiihko on taitavan pelurin, Sanna Marinin kunniahimoa nousta jonkin kansainvälisen suuren ilmasto/luonnosuojelujärjestön johtoon jollain forumilla. Olipa tämä sitten YK:n, Maailmanpankin tai EU:n yhteydessä toimiva forum, sinne Sanna on menossa keinolla millä hyvänsä. Täysin piittaamatta aiheuttamistaan kärsimyksistä, vahingoista ja taloudellisesta ahdingosta, hän tekee karriääriä paljon EU:n säälittäviä komissaariposteja korkeammalle tähdäten. Kaikki Suomen hallituksen kummalliset touhut ja kannanoto selittyvät tällä ja vain tällä.
Ja tämäkin positio on vain välietappi Marinin tuhoa jälkeensä jättävällä karriääriuralla. Lopullinen tavoite on todellakin korkealla; jonkin järjestön pääjohtajuus, ei pelkkä mitätön komissaarinvirka EU:ssa. Ja tuolla häikäilemättömyydellä sinne kyllä noustaankin.

Vihreät ei olekaan se hännätypykkä, joka heiluttaa koko koiraa. Pelinainen Sanna täysin häikäilemättä ohjailee vihreitä, hallitusta ja koko Suomea pelkkä oma etu ja karriääri mielessään. Suomi on nöyrä juhta, jota ratsastaa ja piiskaa Sanna Marin kalifiksi kalifin paikalle.  Ei vain demarit ja kepu ole Sannan talutuksessa, koko Suomi on.

Avaa silmäsi! Ja jaa tämä, että joku muukin avaisi.

John Quiman

Ainakin jossain määrin on tuohon tapaan. Tarvitsisi vähän enemmän lihaa luiden päälle, jotta nuo väittämät voisi osoittaa todeksi. Pelkkä mutu ei välttämättä kerro totuutta, vaikka se saattaa mennä lähellekin, mutta se voi olla myös metsässä.

Eetu

Totta, mutuahan tuo, eikä tämän kaltainen speculazzione muuta voi ollakaan. Mutta mikä muu mutu tai tieto paremmin selittäisi kaikki ne Suomen ja suomalaisten vastaisuudet, jota hallitus on tehnyt?

Johann

No tuohan on manifesti Diktatuuriin siirtymisestä ja sen toteutumiseksi oikeutetaan fasismin käyttö euroopan kansoja ja kansalaisia kohtaan.
Alkaa pikkuhiljaa olemaan selvää, että jo edesmennyt Neuvostoliitto oli unelma yhteiskunta tulevaan EU:n verrattuna.

soppatykkimies

”Yhtään reissua ei tänä kesänä tehdä – Silmittömän kallis bensa panee monen suomalaisen elämän mullin mallin”Kuten vanha sanonta kuuluu: ”siitä se alkaa, sanoi suutari nälkää”

gameover

Mitä pahaa tuossa suunnitelmassa oikein on. Tuo kuulostaa hyvältä, vai onko täällä porukka edistystä, terveyttä ja turvallisuutta vastaan ?

Puolueeton

Sopimuksella on tarkoitus siirtää täydellinen valta niille, jotka sitä jo hallitsevat. Suomen tapaiset asukasmäärältään pikkuvaltiot tulevat Saksan ja Ranskan määräysvaltaan.

Kukahullu

Siinäpä se ongelman ydin juuri onkin… Vain ”hullu” sanoo olevansa edistystä, terveyttä ja turvallisuutta vastaan. Tosin korulauseills sitä on ihmisiä jo iät ja ajat ajettu harhaan…

John Quiman

Lisää vallansiirtoa Bryseliin. Kohta se on Euroopan Kreml, tai Bryskreml. Sieltä sitten suvakkityranniaa viedään pakolla kaikkialle Eurooppaan.

Kata

Uskomatonta röyhkeyttä luoda liittovaltio.Eikö suomalaiset tajua mitään?Fixit ja äkkiä!Olette jo polkeneet sopimukset joita itse olette luoneet siellä rysselin p-läjässä!Nyt lisää sellaista joka vie itsenäisyyden kokonaan!Sutkit!
Paistakaa haskaa koko seurakunta !Nyt meni yli äyräiden ja kuka Suomessa kannattaa tätä?Haluan tietää!Ennen vaaleja!

Ilkka Forsten

Toisin sanoen, luodaan yhä enemmän keskusjohtoista eurostoliittoa mikä ei anna tavalliselle kansalaiselle muuta oikeutta, kuin olla loputtoman verotuksen ja mielivallan välikappale.

gameover

Hyvin näytelty valeoppositio. 10 pistettä ja ziolensky kunniamerkki sulle.

Ilkka Forsten

Jos ei ollut muuta sanottavaa, niin ei olisi kannattanut sanoa tuotakaan.

Kata

Täytyy ymmärtää häntä…peli ohi eli rosollit housuissa.Nyyh…

Ilkka Forsten

Ymmärrän kyllä, joillekin on vaan hankalampaa selittää mitä tarkoittaa vaikka jokaisen pitäisi jo tässä vaiheessa olla selvillä, että EN ole EU myönteinen. Jos kannatan EU:n pakotteita Venäjää vastaan, en silti puhalla täysin palkein kaikelle mitä eurostoliitto esittää. Näen EU:n yhtä typeränä tekeleenä kuin neuvostoliiton aikoinaan. Keskusvaltaan tukeutuva kolhoosi, jossa kaikki entiset päivän politiikassa mukana olleet raakit saavat suojatyöpaikan, ei ole sitä mitä haluan.

Somessa on se loputon ongelma ettei luetun ymmärtämistä vaadita millään tavalla. Sitä tulkitaan aina siitä lähtökohdasta joka on sopivinaan itselle, jolloin esimerkiksi kysymykset EU:n toimista on aina olevinaan täysin puolesta tai vastaan. Vastustin EU:n saneluvaltaa jo paljon ennen Ukrainan sotaa, mutta Putinin toimet ukrainassa katson tuomittaviksi, joten kannatan pakotteita. Sen sijaan voidaan kysyä kannatanko sitä millä tavalla kun Suomi on kantavinaan vastuunsa, eli verottamalla loputtomasti yksittäistä kuluttajaa johon ei edes se EU pakota.

Tänään ESS:n sivulla Tarja Filatov ( SDP ) oli olevinaan hyvin myötätuntoinen ja ymmärtäväinen tavallisen kuluttajan ahdingosta, jota itse asiassa tahallaan syvennetään. Ja kuten aina, hän katsoi hallituksen onnistuneen erittäin hyvin talouden hoidossa eikä meillä ole millään varaa veron alennuksiin. Sehän tietäisi valtion kassaan vajausta, mikä onkin totta, mutta kysymys kuuluu esittää, miksi SDP kannattaa sen veroista kerätyn summan toistuvaa lahjoittamista kehitysmaihin ? Tähän filatov ei tietenkään ota kantaa. ” Ihmisoikeuskysymykset ” on niin pyhä lehmä, ettei siinä oman kansan ihmisoikeuksilla ole mitään merkitystä, joka laittaa ihmettelemään mihin hänen(kin) ajatuksensa perustuu ? Kipapäät ovat maailman rahaliikenteen keskuksessa, tiedetään, mutta ei heitäkään kaikesta voi syyttää, etenkään siitä jos demarit tai vihreät jauhaa ilmastohätilaansa ja samalla pyrkii kaatamaan kaiken vastuun suomalaisen veronmaksajan piikkiin. Jos tällä idiotismilla vielä jatketaan liki yhdeksän kuukautta elinkustannusten nousua, on takuuvarmaa että tämä maa rypee lamassa vielä seuraavankin hallituksen ajan, Onko filatov silloin valmis sanomaan että pieleen meni, ja vika oli heidän ? Ja kun ei ole, niin kannattaisi nyt pitää pienenpää ääntä sillä tätä kuse****a ei kukaan unohda.

Kata

Täyttä asiaa taas.
Tämä filatovska on samaa tuttijutti-kaartia,pelkkiä puhuvia päitä kaikki tyynni.
Pietikäinen,Virkkunen,Sarvamaa,samaa kaartia toisesta koostumuksesta jne.
Mitään Suomen hyväksi eivät ole tehneet mutta vahinkoa kylläkin peeämmykkää myöten.

Eihän mikään noiden syytä ole..sehän nähtiin jo Paateron Paluu-leffassa.

gameover

Ymmärrä että vuoden loppuun mennessä keskiluokkainen suomessa on köyhä ja köyhä rutiköyhä. Miltä se tuntuu ?

Kata

Niinpä todella onkin mutta luuletko tosiaan että EU johto siitä välittää koska sehän on se tarkoituskin.
Luuletko että he tekevät ”sopimuksia” että ihmiset voisivat paremmin?Etkö ole tajunnut mitä kävi Schengen- ja Dublin sopimuksille??Ei mitään ongelmaa polkea ne maahan noin vain!
Luuletko että nämä uudet sopparit tekisi sinunkin elämästäsi parempaa?Eli joku Brysselin ja pankkiirien ja Bilderbergien hiippari ajattelee sinua lämmöllä täällä pohjolassa?
Ei vaan asu ilman lämpöä koska ilmastonp****…. Jne kaikki nämä mitä nyt näet,hinnat sun muuta?Se on se plan,iso resetti ja sinullekaan se ei lupaa mitään hyvää.

Avaa simmut.

gameover

Mun pikku simmut on ollut auki jo iät ja ajat. Silloin kun te vielä räpyttelitte ja korkeintaan kurkitte vähän. Olen nähnyt tarpeeksi. Samaa lannanjauhantaa, samat ojasta allikkoon kuviot. Samat harhaisuudet ja lapsenuskoisuudet. Kukaan ei tule pelastamaan teitä. Ei bideen, ei putler, ei olaf ars schloze, ei macaron, ei orpo petri jne. Sitä saa mitä tilaa.

Kata

No ei ne tulekaan!Ilmiselvää, mitä sitä selittelemään?Mikään EU jehu ei ajattele että kyllä suomalaiset(ei edes suurin osa omista meppisistä) on kivoja ja elävät kylmässä maassa joten ei tehdä niin kamalia ilmastovaatimuksia (mm)kuin vaikka Italiaan…Ei ,ne tekee just samat kaikille ja tämä kestävä alaspäinmenokehitys alkoi 1994!
EU oli susi syntyessään,piste.

En tilannut EU:a…

John Quiman

EU:n piti olla vapaakauppa-alue ja vapaan liikkuvuuden alue, ei keskusvaltainen hirviö.

Kata

Näinpä ja sellaisena sitä meille kaupattiin!Sitten tuksahti euro vielä ja se alamäki alkoi todella!Ainakin minä huomasin että palkalla ei enää saanut sitä mitä aiemmin sai.Ei tarvitse kuin ajatella pullakaffeja ennen euroa ja sen jälkeen…mutta ai niin sanottiin ettei voi verrata!No ei voinut ei…kiesus sentään.

Ilkka Forsten

Ennen EU:n kuoleman syleilyä suomessa tunnettiin hintojen nousu, mutta ne nousut oli aina luokkaa 5 – 10 penniä, ja kun rahayksiköksi tuli euro, katosi hinnat jotka loppuivat mainittuihin lukuihin. Tilalle tuli nousua 0.50 senttiä, eli arkisemmin ilmaistuna kolme markkaa.

Tuolloin yksi tuttavistani, yrittäjä siis, vastasi minulle vitsinä, että kun rahayksikkö vaihtui oli helppo hinnoitella tuotteet uudelleen, riitti kun laittoi perään euron merkin. Tuolloin se nauratti, mutta kas ihmettä, niin tapahtui.

Viime vuonna tähän samaan aikaan bensiinilitran hinta oli noin 1.70 euroa, ja tällä päivämäärällä 2.70, joten korotusta on tullut vaivaiset kuusi ( 6 ) markkaa vanhassa rahassa. Koska meillä markka-aikana nousi polttonesteiden hinnat kuusi markkaa vuodessa, jos joku muistaa niin tapahtuneen on dementtia jo pitkällä.

Kata

Tuo yrittäjän huomio oli hyvä!Mutta tosiaan ei naurata enää.

gameover

Eihän tän näin pitänyt mennä. Viimeisiä kuuluisia sanoja.

Kata

Toivottavasti meinaat EU himmeliä. 🙂

Ilkka Forsten

Mutta kun sinulla on noin vahva mielipide sille ettei mikään voi koskaan muuttua, niin mitä ehdotat tehtäväksi ? Pysyvää olotilaa ihmiskunta ei saavuta milloinkaan. Passiivisena odottaminen ei ainakaan muuta mitään ja koska olemme yhä jonkinlaisessa parlamenttarismissa, niin äänestäminen jää valikoimiin vaikka ei olisikaan kaikilta osin niin mieleistä. En usko että sinäkään kuulut niihin keppanabaarien visionääreihin jotka kolmen promillen kumarassa parantaa maailmaa ja jättää äänestämättä.

gameover

Sanoin kuitenkin vaikka herralle se ei toki sovi lainkaan. Mutta älä huoli, kyllä pian meidät väärinajattelijat hiljennetään teidän isokenkäisten/isokorkokenkäisten toverien toimesta. Sitten saatte saarnata kuorolle loputtomasti.

John Quiman

Mitäs sienoä on tullut nautituksi? Puheet viittaavat siihen suuntaan, eikä niitä oikein voi muulla selittää. Todellisuustuntuma on aika ohkainen.

gameover

Mitä sulla on sieniä vastaan ?

Ilkka Forsten

Mitä nyt myrkytykseen yleensä otetaan..

Runtiti-pou

Terveyshätätapaus tarkoittaa tietenkin jotain WHO:n huuhaarokotetta pakolla joka vuosi monta piikkiä. Sitten tuetaan Italian, Ranskan ja Espanjan energiaremontteja ja kaikkea elämistä, vaikka niidenvelkojen maksukin olisi aika paksua jo. Taakanjakomatuja valtava virta joka puolelle ym

juha II

Kun tuo sakki alkaa kuhisemaan kuin muurahaiset pesässään. Se EI tiedä mitään hyvää EU valtioiden tavallisten kansalaisten eikä etenkään suomalaisten kannalta. Koska tätä maata johtavat ministerit, jotka tekevät aina vielä enemmän mitä Brysselistä kajahtaa!

otto suni

Läpeensä mätä joukko tekee tämän jälkeen myös Suomesta helvetin ja kakilla on niin kivaa! Perustuslakimme vastaisesti Suomi luovutti määräysvallan EU:lle ja siksi voimme aivan hyvin todeta, emme ole koskaan olleet EU:n jäsenvaltio, joten nyt lähdemme ja jätämme tämän roskan muiden hoidettavaksi!

Viki

Tää toimenpide vaatisi nykyisten ja edellisten presidenttien, kansanedustajien ja virkamiehistön vangitsemista ja syytteeseen asettamista. Huomioiden valtakunnansyyttäjä toiviaisen puolueellisuuden, saamattomuuden ja välinpitämättömyyden asian suhteen, tulee myös toiviainen edeltäjineen vangita ja asettaa syytteeseen.
Tätä odotellessa. Jonain päivänä oikeus toteutuu.

Ilkka Forsten

” Valta lähtee kiväärin piipusta. ”
-Puhemies Mao-

Jegros

Venäjää johtavat raiskarit ja niiden avustajat..

Onne Suomi

Tämähän on hyvä uutinen suomalaisille. Suomalaisethan haluavat pysyä EU:ssa ja näi varmistetaan että siinä pysytään.

JOS suomalaiset eivät haluaisi pysyä EU:ssa niin nehän luonnollisesti äänetäisivät puolueita jotka ajavat aktiivisesti eroa EU:sta. Eli… ei ainakaan eduskuntapuolueita. Niistä kun yksikään ei aja eroa eduskunnasta.

uusi Finlayson ja Fazer

Tämä harvaan asuttu, ikääntyvä reuna-alue olisi kuin luotu muutaman miljoonan ilmastopakolaisen EU-reservaatiksi joskus 2040-luvulla.
Puolisen miljoonaa on varmaan tarjolla myös itärajan takaa.
Itämeri on luonnon muovaama vallihauta, joka estäisi täällä syntyvien levottomuuksien valumista Euroopan ytimeen.

juu

Italiahan jo vaati että ”yksimielisyyspäätöksestä” pitää luopua, koska he haluavat yhteiselan josta saavat satoja miljardeja joka vuosi.
Suomi sen sijaan maksaa miljardeja joka ainoa kerta.
EU on täysin mätä herrakerho josta pitäisi heti päästä eroon.
Ilman EU:ta Suomi olisi taloudellisesti erittäin hyvässä asemassa koko maailman mittakaavassa.

Nationalisti

Tämäkin on sellainen asia, josta tulisi äänestää EU-maiden kansojen keskuudessa, eikä missään korruptoituneiden, eurooppalaisia vihaavien päättäjien kesken.
Kuinka paljon ihmisten elämän pitää vielä kurjistua, ennen kuin tämä lammaslauma ottaa sen maskin silmiltään?
Toivottavasti ensi talvi on äärimmäisen kylmä.

juu

Mitä hyötyä äänestämisestäkään olisi?
Koska esimerkiksi Suomessa media päättää mitä mieltä ihmiset on.
Ja kuka sen median omistaa? no täysin samat globalismia ajavat tahot.
Tässä mielessä kansanäänestykset on tätsin turhia, ja voidaan Niinistön sanoin jatkossakin mennä galluppien mukaan.
Ei tarvi vaalejakaan enää pitöö kun kysytään 600 kokoomuslaiselta mitä ne on mieltä.

Nationalisti

EU:sta rakennetaan täysi liittovaltio, EU ei ole edes varjo siitä, minkälaisena se aikanaan suomalaisille markkinoitiin.
Toisaalta, miksi niitä perussopimuksia pitää EU:ssa muuttaa, kun ei niistä aiemminkaan ole välitetty?

John Quiman

EU:ssa jäsenvaltioilla on vähemmän itsenäisyyttä kuin USA:n osavaltioilla. EU:sta tulisi huono liittovaltio, tai ei oikestaan liittovaltio, vaan keskusjohtoinen alistettujen valtioiden pakkoliitto.

Kukahullu

USAn eri osavaltioilla taitaa olla paljon enemmän yhtenäistä keskenään kuin EUn jäsenmailla vaikkakin ovat sielläkin varmasti erimielisiä monista asioista. Tuskin siellä yksittäiset osavaltiotkaan ovat näkemyksiltään täysin homogeenisia. Sen sijaan täysin eri kansallisuuksista, etnisistä ryhmistä, kulttuureista ja kielistä koostuvan EUn pakkoyhtenäistäminen yhden liittovaltion alle on täysin läpimätä ja perverssi ajatus.

Ilkka Forsten

Aikoinaan EU:n syntyä puolusteltiin sanomalla kuinka se on jossakin mielessä sama kuin Yhdysvallat. Paitsi ettei ole, eikä voi olla, koska yhdysvallat syntyi alueelle jossa ei ollut mitään valmista infrastruktuuria, ei valta-uskontoja tai poliittista / historiallista taustaa. Se oli hermeettinen maapläntti, ja siitä pystyi kehittymään monen kulttuurin yhteensulautuma koska edellä mainitut esteet puuttui. Ja pitää muistaa että siitäkin sodittiin. Ensin itsenäistyttiin ja sitten käytiin sisällis-sota. Vaikka nämäkin vaiheet elettiin, ei lopputulema ollut tasa-arvoinen tai kansojen sulatus-uuni.

EU luotiin alueelle jossa on vanhat kulttuurit, uskomukset ja kansalliset tavat joiden liittäminen yhden aatteen alle ei ole mahdollista. Pakottamalla synnytetty, alunperin itsenäisten valtioiden muodostama kokonaisuus ei voi toimia. EU on kaiken lisäksi rikkonut liki jokaista perustamisvaiheessa laatimaansa säädöstä tai toimintatapaa, jolloin on selviö ettei luottamusta synny kuin pakottamalla. Pakolla synnytetty erilaisten kulttuurien sulautuma, johon on lisätty vieläpä ne kulttuurit ja uskonnot mitkä ei ole koskaan olleet eurooppalaisia, on yhtälö mistä ei voi seurata mitään hyvää. Monikulttuurisuus oli todellisuutta jo ennen välimeren yli aloitettua invaasiota, vai onko joku aidosti sitä mieltä ettei eurooppalaisten kansojen kuskuudessa ollut huomattavia eroja ? Se mikä on päästetty tahallisesti sotkemaan sitä jo olemassa ollutta erilaisuutta, ei lisää ihmisten luottamusta toisiinsa mikä näkyy nyt siinä, kuinka EU:la on silmitön tarve pakottaa entisiä itäblokin maita suvaitsemaan kansoilleen haitallista kehitystä. Meistä on tehty ” intiaaneja ” joiden maat annetaan valloittajille, ja jos olemme sitä vastaan, se tulkitaan rasismiksi.

” Woke ” porukat ovat puolustamassa intiaanien olikeuksia yhdysvalloissa, sanomalla että heillä on oikeus taistella itsemääräämisoikeutensa puolesta, mutta jostain syystä me emme saisi taistella islamilaista valloitusta vastustaen, joka on vähintään yhtä suuri ja haitallinen ilmentymä kuin valkoisten tulo amerikkaan. Todellisuudessa jopa pahempi, koska valloittajien tarkoitus ei ole rakentaa mitään vaan hyötyä toisten työstä vaatimalla vastikeetonta rahaa, ja lisätä jokainen maa islamilaiseen suurkalifaattiin.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Ilkka Forsten
John Quiman

EU:n nolisi pitänyt pysyä lähinnä vapaan liikkuvuuden ja vapaakaupan alueena, joka koostuu itsenäisistä valtioista.

Euroopalaiset olisivat sillä tavalla löytäneet hissukseen euroopalaisen identiteetin. Ainoa tapa onnistua tuossa, on antaa ajan kulua ja antaa sen tapahtua itsestään vapaan liikkuvuuden ansiosta. Sellaiseen menee helposti sata vuotta, ehkä kaksi.

Nyt sitä yritetään ajaa pakolla yhdeksi hallintoalueeksi, jossa pääkonttori on Brysselissä. Kyseessä ei ole eurooppalaisten etu, vaan joidenkin hinku luoda suurvalta ja eurooppalaiset valtiot ovat vain ainesta sen luomiseksi. Euroopan kansojen etuja ei ajatella, eikä kunnioiteta.

Siitä tulee alue, jossa itsekkäät isot maat lypsävät pienempiä mennen tullen. Kuten Italia, joka ei halua verottaa kansalaisiltaan valtion kuluja ja Suomi, joka haluaa verottaa kansalaisiltaan muidenkin valtioiden kuluja.

Kata

Totta totta…pahoin pelkään että jos tämä liittovaltio luodaan ikäänkuin pikkuhiljaa ja lait sitä mukaa niin jossain vaiheessa käy kuin pakkoliitetylle Jugoslavialle.
Kansoilla on historiansa,kulttuurinsa,kielensä,geeninsä (sanokoon wokkeotukset mitä haluaa)ja pakkoliittäminen samojen säädösten ja lakien alle on täysin mielipuolista ottaen huomioon alueiden erot!

Miten se ”Kymmenen virran maa” soikin päässä kun heräsin….
https://www.youtube.com/watch?v=m4wbsYO-suE

Huiii,isänmaallinen laulu…

John Quiman

Video ei ole käytettävissä.

Kata

No hitto..avasin just ja toimi….

Kata

https://www.instagram.com/reel/CfA2uqqrNJd/?utm_source=ig_web_copy_link

Ja sitten se alkuperäiskansojenkin woke näyttää ettei oikein tiedä mitään…Charlie Kirk kertoo tyttöselle muuta.
Ja totta me emme voi olla kuin Yhdysvallat!Koska juurikin tuo tausta!

John Quiman

Demokraatit opettaneet.