Kotimaa Politiikka

Poliisiylijohtaja Kolehmainen: Turvallisuutta ei voi enää jakaa kategorisesti ulkoiseen ja sisäiseen

Poliisiammattikorkeakoulu Tampereella (2018). Kuva: Wikimedia Commons.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut turvallisuusympäristöämme pysyvästi. Tilanne heijastuu myös suomalaisten turvallisuuden tunteeseen, Suomen omiin turvallisuusratkaisuihin sekä poliisin toimintaan.

– Turvallisuutta ei voi enää jakaa kategorisesti ulkoiseen ja sisäiseen.

– Informaatiovaikuttaminen ja eriasteinen uhkailu, provosoidut mielenosoitukset, vahingonteot, haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten hyväksikäyttö, maahantulon välineellistäminen, pakotteiden kiertäminen, kyberiskut tai terroriteot voivat olla valtiollisen vaikuttamisen välineitä, siinä missä asevoimien käyttö.

Näin Kolehmainen totesi puhuessaan poliisien valatilaisuudessa Poliisiammattikorkeakoulussa Tampereella perjantaina 3.6.2022.

Kolehmaisen mukaan hybridiuhille on leimallista epäsymmetriset ja tarkoitusperältään tietoisesti peitellyt toimet, jotka saatetaan kohdentaa alueille, joissa ei ole aivan selvää kenelle vastatoimet kuuluvat. Kyberissä puolestaan rikokset, rikolliset ja rikoshyöty liikkuvat valonnopeudella yli valtiorajojen.

– Kokonaisuuden näkeminen ja ymmärtäminen edellyttävät tehostettua seurantaa ja yhteistä tilannekuvaa. Hallinnolliset raja-aidat eivät saa olla sen esteenä, hän totesi.

Poliisilla ja Puolustusvoimilla paljon yhteistä

Sama pätee yhteisten suorituskykyjen kehittämiseen. Esimerkiksi Puolustusvoimien kanssa poliisi on rakentanut yhdessä kenttäjohtamisjärjestelmää ja drone-lennokkien torjuntakykyä.

– Vaikka sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden välisten uhkien raja-aidat ovatkin hämärtyneet, niin lainsäädäntö määrittää, miten niihin vastataan. Suomessa poliisi on sisämaassa, ennen varsinaisia tunnistettavia sotilaallisia toimia, lähes ainoa toimivaltainen viranominen edellä kuvattujen rikosilmiöiden kohtaamisessa.

Mitä myöhemmässä vaiheessa toimet tulkitaan sotilaallisiksi, sitä pidempään toimittaisiin sisäisen turvallisuuden alueella, ensisijaisesti poliisin toimivaltuuksin.

Virka-apusäännösten uudistuksen myötä poliisi voi pyytää käyttöönsä sotilaallista voimaa vakavissa yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantavissa tilanteissa.

– Olemme lisäksi esittäneet sisäministeriölle, että sisäisen turvallisuuden uhkien tiedonhankintaa voitaisiin tehostaa ja poliisin reservin tarvetta edelleen selvittää. Näin lisäisimme yhteiskunnan resilienssiä erityisesti nk. harmaassa vaiheessa ennen valmiuslaissa määritettyjen toimivaltuuksien käyttöönottoa.

Toimintatavat ja varustukset muuttuneet

Poliisiylijohtaja Kolehmaisen mukaan vakavat väkivallanteot ovat pakottaneet muuttamaan toimintatapoja ja varustusta.

– Olemme panostaneet paljon siihen, että ensimmäisenä paikalle tulevalla poliisipartiolla on tieto, taito ja välineet kaikkiin tilanteisiin ja siten valmius pysäyttää välittömästi mikä tahansa ihmisiin kohdistuva vaarallinen toiminta tai rikos. Tämän takeena on kansainvälisestikin arvotettu koulutus.

Poliisilla on lisäksi esitutkintaviranomaisena mahdollisuus selvittää, mistä tietyn teon taustalla voi tosiasiassa olla kysymys. Käytettävissä ovat poliisilain ja pakkokeinolain mukaiset toimivaltuudet, kuten salaiset tiedonhankintakeinot.

Eettinen vala hybriditilaisuutena

Poliisin eettinen vala järjestettiin perjantaina 3.6.2022 poikkeuksellisesti hybriditilaisuutena. Osa valan antajista oli paikalla Poliisiammattikorkeakoulussa, osalle poliisilaitokset järjestivät paikallisia tilaisuuksia omissa tilaoissaan. Vala annettiin etäyhteydellä.

Eettisen valan tarkoituksena on saada poliisit entistä selvemmin tiedostamaan ja sisäistämään ne arvot ja hyvät toimintatavat, joita poliisilta odotetaan Suomessa. Vala ei ole juridisesti sitova, mutta sen antamisella halutaan korostaa poliisina toimimisen vastuullisuutta. Eettisen valan antavat poliisit lupaavat muun muassa kunnioittaa jokaisen ihmisarvoa ja oikeuksia sekä käyttäytyä rehdisti ja auttavaisesti.

Poliisiylijohtajan puhe

Poliisi

Tilaa
Ilmoita
guest
13 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
juha II

Nössö puhuu isäntiensä kertomaa. Nk. ”sisäinen vaikuttaminen” kiinteästi ynhdistettynä ”ulkoiseen vaikuttamiseen” on kätevä ”esirippu” sen edessä kun perinteinen länsimainen demokratia lyödään kylmästi hengiltä!

Tämä tuli / tulee esille mitä parhaimmin NATO ”keskustelussa”, jossa jokainen paasikiviläinen kylmä järjen ääni leimattiin ”putiniksi”. Enäähän tiuosta ”täydellisestä paratiisista” ei puutu kuin se, että tullaan hakemaan aamuyöllä kuorma-auton lavalle ja viedään soramontun reunalle niskalaakille!!!

No, samapa tuo, jos kerran tästä maailmasta tulee niin ahdas paikka elää. Joutaa täältä kyllä kovasti pois!

Hh1488

Lähinnä jäi mieleen se, että. Ilmeisesti tän kaaoksen vastustajia vastaan halutaan mahdollisesti käydä sotaa. toisekseen fixua ettei poliisi vala ole juridisesti sitova, sillä ongelmiahan siitä tulisi, on parempi pitää valaa vaan korupuheen. Nyt vanan suomalaisia alkoholisteja heittelemään, sitten terrositi epäiltyjen kanssa pizzalle t kenttäjohtaja

Jukka

Olipa hepreaa Sepon sanat!

Ymmärsinkö oikein, että sisäinen turvallisuus on eniten uhattuna Suomessa. Miksiköhän? Pitääkö suomentaa?

hupijuttu

”…haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten hyväksikäyttö”

Tuo ilmaus tarkoittanee sitä kun migrikirurgi haavoittaa kantasuomalaista nuorta ryöstön yhteydessä, niin joku saman jengin jäsen käyttää käyttää uhria vielä (seksuaalisesti ?) hyväksi.

Kyseessä lienee siis ns. nöyryytysryöstö.

pamppua jalkapohjiin

Suurin uhka sisäisäiselle turvallisuudelle lienee kelaperäisen maahanmuuton todellisuuden ja semisosialistiseen yhteiskuntautopiaan perustuvan viranomaistoiminnan yhdistelmästä syntynyt ”valuvika”.
Suomennettuna: kemuteinit ryöstelee kantiksia ja poliisit puhuttelee molempia.

ike

Tuli vielä yksi asia mielleen. Näillä nykyajan Poliitikoilla ei juurikaan ole oikeutta ottaa kunnioitusta suomen elintasosta, sen laskusta kyllä, no luotan tämän lehden lukijakuntaan jotka kyllä tietävät mihin se meidän kansallisvarallisuus viedään.

Viimeksi muokattu 2 kuukautta sitten by Galina Manttari
Ilkka Forsten

Ehkäpä sinne missä kaiken väitetään olevan meidän syytä, jota pitää kompensoida viemällä sinne jotain vaikka emme ole millään tavalla velvollisia tekemään niin.

Ilkka Forsten

Voi kiitos Kolehmainen näistä sanoista, nyt tiedän että tulette jatkossa entistäkin enemmän panostamaan valkoisen kantaväestön kyttäämiseen, sillä höpinät ihmisarvosta ja niihin liittyvistä oikeuksista, tarkoittaa selkokielellä vain valkoiseen väestönosaan kohdistuvaa valvontaa jolla olette estävinänne tummaaan heimoon kuuluvien rökittämisen.. Ne toisethan ei tee koskaan mitään ihmisoikeusrikkomuksia, kun eivät jengiydykään kuten Taponen on ilmoittanut.

murre riepunen

Hienoa puhetta, selväkielisesti, kaikki jummartaa, ” etninen ” vala kruunaa kaiken, ts, katujengeille annetaan entistä suurempi mahdollisuus laajeta, kurmuuttaa rahvasta, murentaa loputkin yhteiskunnan rapakunnossa olevasta kivijalasta. Itärajalle aiottu aitahanke kumotaan, rahapulaan vedoten, mutta pikiteitä idästä pääkaunkiseudulle lisää, soratiet päällystetään, matkan varrella kyhätään Kelan toimistoja jne.

ike

”Vaikka sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden välisten uhkien raja-aidat ovatkin hämärtyneet, niin lainsäädäntö määrittää, miten niihin vastataan”. Juuri tätä puutteellista lainsäädäntöä ei hallitus ole halukas muuttamaan. Katsokaa edes nyt kerran mitä persut vs. vihervasemmisto eli hallitus ajaa. Onko vihervasemmiston suosio vai suomenkielen opetuksen vähentämisen syytä. Ihmiset eivät ymmärrä vaikka niille sanotaan suoraan mitä hallitus ajaa. Vaikka en ole kovin uskonnollinen niin Luoja meitä auttakoon.

Viimeksi muokattu 2 kuukautta sitten by Galina Manttari
patton

Hieno puhe ja ylevät tavoitteet! Varusteet ovat erinomaiset panssariautoineen, toivottavasti kohteena ovat todella ryssät eivätkä maajussit hirvirihloineen.

Ilkka Forsten

Meilläpäin ei olekaan VIELÄ ammuttu yhtään karhuryhmän ajopeliä, muut merkit alkaa olemaan jo kertaalleen saalistettuja, ( myöskin liikennemerkit, niihin on hyvä tehdä se viimeinen kohdistus. )

Tuumailija

Kyllä niitä taas ulkoilutetaan 188 kukkavirta tapahtumassa, samalla pasteerataan ”äärioikeistolaisten” kokoontumispaikalla ja droneakin saa lennättää ihan luvalla.
Siksi marssin aikana kukaan ei uskalla puhua, häiritä sivullisia ja menevät tarkasti poliisin määräämää reittiä. ;D