Kotimaa Maahanmuutto Rikos

Somalialaismiehelle vankeutta raiskauksesta Oulussa

Oulun käräjäoikeus on tänään tuominnut 31-vuotiaan Zikri Adel Saleh Gulin kahdeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen raiskauksesta.

Zikri Guli on 5.3.2019 Oulussa pakottanut tuolloin 20-vuotiaan suomalaisnaisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä asianomistajaan kohdistuvaa väkivaltaa sekä käyttämällä hyväkseen sitä, että asianomistaja on ollut pelkotilan takia kykenemätön puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tahtoaan.

Guli on ollut asianomistajan kanssa kahdestaan tämän asunnolla. Guli on asianomistajan tahdon vastaisesti vetänyt tämän voimakkaasti ranteista kiinnipitäen makuuhuoneeseen ja tönäissyt asianomistajan sängylle selälleen. Sängyllä Guli on pidellyt asianomistajaa kaulasta kiinni ja estänyt asianomistajan avunhuudot pitämällä kättä tämän suun edellä. Guli on saanut revittyä asianomistajan vaatteet pois asianomistajan voimakkaista vastusteluista huolimatta.

Guli on välillä pitänyt uudelleen asianomistajan kaulasta kiinni. Guli on tällä väkivallalla murtanut asianomistajan vastarinnan ja Gulin menettelyn seurauksena asianomistaja on ollut sellaisessa pelkotilassa, että hän on ollut kykenemätön puolustamaan itseään ja ilmaisemaan tahtoaan eli sukupuoliyhteydestä kieltäytymistä.

Guli on siten edellä kuvatulla väkivallalla pakottaen ja asianomistajan pelkotilaa hyväkseen käyttäen ollut ja yrittänyt olla asianomistajan kanssa sukupuoliyhteydessä seuraavin tavoin:
– Guli on yrittänyt työntää siittimensä asianomistajan emättimeen, mutta ei ole erektion puutteellisuuden vuoksi siinä onnistunut,
– Guli on työntänyt kaksi sormea asianomistajan emättimeen ja samalla tyydyttänyt itseään.

Vastaaja on kiistänyt syytteen kokonaisuudessaan. Hän on myöntänyt ainoastaan, että on tavannut asianomistajan kyseisenä päivänä.

Vastaaja on vedonnut siihen, että on seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali.

Valtion varoista suoritetaan oikeustieteen maisteri Ella Suitialalle vastaaja Gulin avustamisesta palkkiota 2420 euroa ja arvonlisäveron osuutena 580, 80 euroa eli yhteensä 3000, 80 euroa, mikä määrä jää valtion vahingoksi.

Valtion varoista suoritetaan asianajaja Henri Lesoselle asinomistajan avustamisesta palkkiota 1347,50 euroa ja arvonlisäveron osuutena 323,40 euroa eli yhteensä 1670,90 euroa, mikä määrä vastaaja Guli velvoitetaan korvaamaan takaisin valtiolle.

Vastaaja Guli velvoitetaan korvaamaan valtiolle lääkärintodistuksen lunastuskulut 25,73 euroa, sekä todistelukustannukset yhteensä 186,60 euroa.

Guli velvoitetaan korvaamaan asianomistajalle henkisestä kärsimyksestä 2000 euroa viivästyskorkoineen rikoksen tekopäivästä 5.3.2019 lukien sekä korvaamaan asianomistajan asiainhoitokulut 100 euroa viivästyskorkoineen kuukausi käräjäoikeuden tuomiosta lukien.

20 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Hhhgk

Ei ole somali vaan kurdi

Lähtömaahan

Olisiko saanut turvapaikan juuri selittelemällä tarinoita vainotuksi tulemisesta homona lähtömaassaan?

Rasisminvastustaja

Rasisminvastainen viikko. Minun mielestäni tuollaiset raiskaajasomalit pilaavat kunnollisten somalien maineen, meillä on Suomessa sellaisiakin somaleita jotka ovat ihan kunnon väkeä, siksi olisi viisasta ottaa somaliomenakorista mädät omenat pois.

matti

Eli karkoitus! Tehokkaampi tapa kuin vankila..

Tehdäänkehitysmaayhdessä

Montako omenaa jää koriin?

harjaa talos

Nolla siis ei yhtään – eli somasta tulee somaa kun ei ole yhtäkään päätä jäljellä.

Kale

Kyllä niitä jäisi siihen omenakoriin vieläkin aivan liikaa Kelan kautta veronmaksajien painolastiksi tänne, vaikka nuo per…levät Afrikan sarven kädelliset maasta ulos potkittaisiinkin. Ne hyvin harvat, itsensä elättävät, somalit voisivat edustaa riittävää määrää tuota kansanosaa tässä maassa.

Soma Li Antersson

”meillä on Suomessa sellaisiakin somaleita jotka ovat ihan kunnon väkeä”.

Taidat olla varsinainen hupiukko!

Milla

Kurdi siis hän on KURDI

juu

Se ”tilapäinen suojelu” joka nyt on siis Ukrainan tilanteen takia käytössä, varmasti juuri kellään ei ole mitään sitä vastaan että ukrainalaisia naisia lapsia tai vanhuksia autetaan.
Mutta niillä EU poliitikoilla ei ollut ukrainalaiset mielessä, vaan ihan tietoisesti avasivat portin massamaanmuutolle afrikasta ja lähi-idästä.
Sehän niillä on ollut tavoitteena vuosikausia, nyt vaan aukesi hyvä tekosyy.
Ei ihan liity uutiseen mutta sinnepäin.

harjaa talos

somalit ULOS ja tilalle työtätekeviä ukrainalaisia

Tero

No joo, arvaatkaa maksaako senttiäkään noista korvauksista?Tietysti jos rikkaat sukulaiset Somaliasta lähettää rahaa, mutta siinähän menee kunnia, hahahahaha.

Maila Laukas

Kalliiksi nämä tulevat suomalaisille veronmaksajille. Samoin kuin kela-tuilla tyypillisesti loisivat vihervasemmisto suvakkineitoset, jotka kielipitkällä näiden kemujen perään.

Kata

Ei jöpöttänyt koska sukunimestä puuttuu yksi L…ai niin se suuntautuminen…mutta silti tyttösen kimppuun.Herää kysymys tokko lainkaan ja jos niin missä määrin…
Halvaksi tuli taas..asianomistajan ”tapaaminen”….suutananveetana!

Jukka

Ei jöpöttänyt Gulilla gulli, ei! Ei tietenkään kun ”homo” on! Eihän ne ymmärrä mitään naisista, mutta silti naiseen käsiksi. Muslimi”homolla” ja muslimihomolla on iänkaikkinen elatus tässä maassa. Eihän raukkaa voi muslimimaahan lähettää.

juu

Yksi asia mitä en ymmärrä, miksi ketään ulkomaalaista rikollista ei Suomessa koskaan vaadita karkoitettavaksi?
Ihan sama mikä rikos niin koskaan ei puhettakaan että karkoitettaisiin.

Jukka

Sanopa se! Karkotus kun olisi tehokas. Karkotus kaikille rikoksiin syyllistyville ja ala-ikäiset perheineen ja sukuineen.

Eppu

Ei suvakkiakat päästä koska ensi kerralla saattaa olla mahtava stondis.

vesku

Nyt vain sattui tilanne,,,MURIAANILLA oli kuulemma ns. Sarana-Vaihe,,,,,kun luule että hänellä ,,NOKI-KEPILLÄ on aina ns. Valmius SAUNA-JAKKARA VAIHEESEEN,,,, vaikka ei olisi KEPAPI LOUNASTA SAANUTKAAN,,,LISUKKEINEEN,,,

Kale

Yleensä ja erikseen islamilaisista kehitysmaista ja Afrikasta tulleisiin per…leviin muslimiroikaleisiin tehoaa parhaiten maastakarkotus ja ikuinen maahantulokielto schengen-alueelle Eurooppaan. Mitä myös valvottaisiin tarkasti myös tiukkaa etnistä profilointia apuna käyttäen. Maastakarkotusta pitäisi tuollaisiin kädellisiin käyttää aivan erityisen herkästi.