Kotimaa Uutiset

Suomi Herää -tapahtuman puhujia julkaistu

Kuva: Suomi herää.

”Itsenäisyyspäivänä 6.12.2022 isänmaalliset suomalaiset tulevat marssimaan poliittisen uudelleenitsenäistymisen ja kulttuurillisen uudelleenheräämisen puolesta. Suomalainen kulttuuri on taistellut läpi historian olemassaolonsa puolesta. Kulttuurimme kohtaa juuri nyt vahvemman vihollisen kuin koskaan aiemmin: juurettoman ja kansainvälisen materialismin aatteen, joka tekee kokonaisista kansakunnista tasapaksua kuluttajamassaa.”

Toinen Suomi Herää -tapahtuma järjestetään 6.12.2022. Tapahtuma oli tarkoitus järjestää ensimmäisen kerran jo vuonna 2020, mutta tuolloin kiellettiin covid-epidemian vuoksi yleisötapahtumat. Viime vuoden tapahtumassa puhujina olivat silloinen Suomen Sisun puheenjohtaja Henri Hautamäki, Sinimustan Liikkeen puheenjohtaja Tuukka Kuru, Suunta-kollektiivin johtaja Toni Jalonen ja Kansallismielisten liittouman puheenjohtaja Terhi Kiemunki.

Tämän vuoden puhujista on julkaistu kaksi

Suomi Herää-tapahtuman ensimmäinen puhuja on Pyry-Lii Soinio, 21-vuotias kansallismielinen toimija. Hän on aloittanut poliittisen toimintansa vuonna 2017 Perussuomalaisissa nuorissa. Soinio oli perustamassa Uudenmaan akselia ja on nuorisojärjestön nykyinen puheenjohtaja. Hän toimii myös Sinimustan Liikkeen Uudenmaan piirin puheenjohtajana. Näkemyksiltään Soinio edustaa ehdotonta kansallismielisyyttä, militarismia sekä jyrkkää venäläisvastaisuutta.

Tapahtuman toinen puhuja on Tapio Rantanen, 35-vuotias tradenomi Raumalta. Tällä hetkellä hän toimii Sinimustan Liikkeen hallituksen jäsenenä ja Satakunnan piirin puheenjohtajana. Rantanen ollut aktiivisesti mukana kansallismielisessä toiminnassa vuodesta 2017 ja viimeisenä meriittinä hän oli puhujana Turun Kukkavirrassa 2022 ja toimii toisena juontajana Sinimustassa podcastissa. Omalla naamalla esiintyminen toimii Rantasen mukaan rohkaisevana esimerkkinä muille aktivoitua toimimaan kansamme eteen.

Suomi Herää -kulkue on isänmaallisten kansalaisten vastaisku globaalille rappiolle

”Emme ole maailmankansalaisia tai harmaita ”ihmiskunnan” edustajia – olemme suomalaisia. Suomalaisuus ei ole sopimus eikä passimerkintä. Sen sijaan suomalaisuus on vuosituhansien saatossa ainutlaatuisessa ympäristössä jalostunut veren, kielen, luonnonmaiseman ja kulttuurin liitto.

Ilman suomalaista perintöämme kansamme suhde olemassaolon perustaviin kysymyksiin olisi pinnallinen, kyyninen ja hyväksikäyttöön perustuva. Suuryhtiöt, media, yliopistot ja muut kansamme mieltä muokkaavat instituutiot kasvattavatkin nykysuomalaisista laskelmoivia hyväksikäyttäjiä, joille omaisuuden häikäilemätön haaliminen ja narsististen viettien tyydyttäminen ovat ainoat ”menestyksen” merkkipaalut elämässä. Suomi Herää tahtoo tälle lopun.

Globalisaation vuoksi Suomi on nyt historiansa risteyskohdassa. Tahdommeko, että tulevat sukupolvet ovat ulkomaalaisten suuryhtiöiden palkkaorjia, joiden elämän perustavin arvo on voitonmaksimointi? Vai tahdommeko irtaantua ylikansallisesta materialismista ja herättää isiemme perinnön jälleen henkiin? Suomi Herää -yhteisön valinta on luonnollisesti jälkimmäinen. Tahdomme, että Suomi on suomalaisten maa, jossa jokainen kansalainen muodostaa jo nuorena elävän siteen esi-isiinsä, kansanviisauteen ja suomalaiseen luontoon.

Symboliksemme olemme valinneet kalevalaisen Runonlaulajan kädet -merkin. Suomalaisuuden kulta-aikoina runonlaulajat välittivät heimoviisautta suomalaisille näiden säätyyn ja varallisuuteen katsomatta valaen kaikkiin elävää kansallishenkeä. Symbolivalintamme ei kuitenkaan merkitse sitä, että tahtoisimme palata menneisyyteen. Suomalaisuus ei näet kuulu tiettyyn ajanjaksoon vaan se on ajatonta. Tahdommekin luoda uuden tulevaisuuden, jossa kansallishenki ei ole museotavaraa vaan jokaisen kansallinen luonnollinen tapa elää ja toimia.”

www.suomiheraa.com sivulta voi käydä tulostamassa jaettavaa materiaalia jos haluaa olla edistämässä tapahtuman markkinointia.

Tiedotuskanavat: Twitter, Telegram, Instagram.

Yhteydenotto: info@suomiheraa.com

32 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
jo riittää

Ääni menee sinimustille. Persut ei tehnyt mitään estääkseen koronarokotteeen pakkorokotuksia ja matuvyöryä 2015. Nyt persut haluaa kokoomuksen kanssa hallitukseen tuhoamaan Suomea. Persut on valeoppositio ja ääni heille on ääni globalisteille.

Pekka is pest

Tuo uutisen lopussa esitetty kulkueen manifesti on hienosti laadittu.
Hieman ihmetyttää nuo asiat, joita puhuja Soinio edustaa. Nuoruudeesta johtuvaa idealismia ja naiiviuttako lie?

...Herää... Leck mich...

Ei millään pahalla mutta näitä marsseja on nyt marssittu toistakymmentä vuotta. Porukka alkaa olla jo väsynyt niihin ja aina pitäisi herätä tai nyt riittäisi. Järjestäjistä riippumatta mitään ei koskaan tapahdu vaan kaikki jatkuu seuraavana maanantaina niinkuin ennenkin,

Onko nyt niin että kenellekkään ei ole tullut mieleen Maslowin tarvehierarkia? Vai ajavatko kaikki niin kiihkeästi omaa etuaan että moiseen ei ole varaa? Mitä konkreettista eri vaihtoehdoilla on tarjota kansalle äänistä? Siis konkreettista!!!

IPU oli aikoinaan vaihtoehto. Sillä oli konkreettisia vaihtoehtoja ja se konkretia tuli esille työpaikoissa sekä Kilvenmaa-projektissa. Ikävä vain että Kilvenmaahan osallistujat olivat enemmän kiinnostuneita kaljottelusta ja höpö-heinästä kuin työnteosta. Ja videoissakin vain traktorilla pihalla ajeltiin.

Itse tuin aikoinaan IPU:a noin 7000 eurolla. Jaa että miksi? No siksi että Antilla oli tarjota kansalle Maslowin tarvehierarkian mukaan jotain konkreettista. Ikävä kyllä ne naiset mädättivät IPU:n loistavasti alkaneen alun.

Mutta jos jollakin vaihtoehdolla on oikeasti tarjota jotain konkreettista, niin kansa varmasti tukee sitä. Marssien ja banderollien aika on ohi. On aika tarttua toimeen. Aika saada aikaiseksi jotain. Ja kyllä minäkin tuen jälleen seuraavaa vaihtoehtoa, jos se on valmis tekemään työtä suomalaisten hyväksi ja jos se tekee jotain konkreettista.

Vieraslajit out

Onko Oulun Lois aariin (ent. rotuaari) tulossa vastaavia tapahtumia? 🙏

Ilkka Forsten

En ota nyt kantaa tämän suuremmin itse uutiseen, koska se on jo tutuksi tullutta asiaa. Sen sijaan hiukan ihmettelen miksi ” tittelit ” ovat niin tärkeitä kun luetellaan toiminnassa mukana olevia ? Onko se itseisarvo että on oltava tradenomi, tai joku muu ” nomi, ” koska tittelinkipeys kuulostaa aina minun korvaani siltä ettei asia olekaan niin tärkeä, mutta kun lisätään tarpeeton titteli perään ollaan saavinaan perusteetkin uskottavammaksi.

Kyllä siellä nykyisessä eduskunnassakin istuu näitä tittelin omaavia, mutta onko tulos ollut kehuttavaa. Vaikka vertaus ei ole oikea, laitan tähän silti George Washingtonin sanat ajalta kun Amerikka pyrki pois Englannin alaisuudesta. ” Olen huomannut että ne jotka puhuvat vapaudesta eniten, ovat kaikkein vähiten valmiita tekemään mitään sen eteen.” Tähän aikaan ja asiaan liittyen viittaan tällä siihen ettei tittelit tee kenestäkään sen suurempaa osaajaa, tai kansallismielistä. Ja sokerina pohjalla olkoon vaikka se, ettei Waffen – SS joukoissa koskaan käytetty etuliitettä herra kun puhuteltiin toista henkilöä. Pelkkä sotilasarvo riitti. Miksi kerron tämän ? siksi että edes joku huomaisi miten vähäpätöistä on käyttää jotain fraasia, sillä asiat hoituu ilman sitäkin, jopa tehokkaammin.

otto suni

Tittelinkipeys on meillä suoranainen kansantauti ja kun vertaa sihen, että Sanna on todellisuudessa kemikaalikaupan myyjä! Sinimustat ovat vain yksi valeoppositio lisää!

Tuumailija

Kirkkain kruunu on ”asiantuntijalla”. Eikö se santtu ollut prisman kassa, toki voi olla luontaisesti kemikaalienkin kanssa tekemisissä kuten ”puuteri”.

Ilmari

Sanna on hallintotieteen maisteri. Koko kommenttisi edustaa halveksuntaa myyjiä kohtaan.

Puolueeton

Olen kyllä sillä kannalla, että titteli kannattaa ehdottomasti mainita, kun se kuvaa henkilön hankkimia monipuolisia tietoja. Tradenomi kuvaa, että henkilö on saanut kaupallisen ja hallinnollisen tutkinnon suorittajan paperit. Ennen kuin tehtiin lakiin muutos, opistoista tehtiin ammattikorkeakouluja, tradenomi oli merkonomi. No muodikas nimitys oli sekin, mutta enää se ei kelvannut.
Professori titteli kuvaa tietenkin saavutettua virkaa. Kun vuonna 2005 paljastui, että tieteellisestä tutkimuksesta yli 70% on huolimattomuutta tai huijausta, professorin titteli ei enää kuvaa välttämättä henkilön kykyjä vaan useimmiten kieroa oman aseman korostamisen taitoa. Ei edes presidentti titteli enää kuvaa kansallismielistä perustuslakia kunnioittavaa henkilöä. Ehkä tittelin sijasta tulisikin käyttää paremmin henkilöä kuvaavana tietona koulutuspohjaa ja työuraa.

Jäitä hattuun

Kyllä tietty annos lukeneisuuttakin hyväksi on.

Muuten voi käydä niin kuin eräälle itseoppineelle ”historian asiantuntijalle”, joka hiljattain kirjoitti artikkelin Suomen sisällissodasta 1918 – ja heti aluksi korosti kuinka Mannerheim kutsui saksalaiset Suomeen auttamaan punaisten lyömisessä…

Jokainen ymmärtää, miten koko kirjoitus meni sitten ihan metsään. Teksti toimi lähinnä jonkinlaisena varoittavana esimerkkinä tai kökkönä huumoripläjäyksenä, kun jo lähtöoletus oli näin virheellinen.

(Mannerheim nimenomaisesti ei kutsunut saksalaisia Suomeen 1918, vaan vastusti jyrkästi koko ajatusta. Poliitikot kuitenkin saivat tahtonsa läpi – minkä seurauksena Mannerheim sitten erosi virastaan pian sodan jälkeen.)

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Jäitä hattuun
Ilkka Forsten

Niinhän se oli, mutta toisaalta Mannerheim kannatti monarkiaa, ja olisi hyväksynyt saksalaisen Hessenin prinssin valtaantulon. Mannerheim oli siinä mielessä vähän ristiriitainen persoona itsenäistyvässä suomessa, että hän oli Tsaarin armeijan entinen upseeri joka yhä piti venäläisistä mutta ei bolsevikeista. Hän ei suuremmin ihaillut saksaa, mutta olisi hyväksynyt saksalaisen monarkian valtiomuodoksi. Hän ei ollut suuremmin innostunut jatkosodan aikana ylläpitämään hehkutusta saksan mahdollisuuksiin voittaa sota, ja hän esti sen ettei suomen armeija osallistunut kirjaimellisesti silloisen leningradin piiritykseen saksalaisten haluamalla intensiteetillä.

Vuoden 1918 aikana hänen suosionsa ei ollut jakamatonta saksasta tulleiden jääkärien keskuudessa. Moni sittemmin suomen armeijan korkeista upseereista sanoi suoraan ettei antaisi komento-oikeutta entiselle ” ryssän kenraalille.” Muun muassa kenraali Talvela joka oli vankkumaton saksan kannattaja, nurisi tilanteesta, mutta kun hänelle myönnettiin mannerheim risti kääntyi mielipidekin.

Historian vääristelyä on myöskin se, että mannerheim olisi ollut se joka johti Helsingin valtausta. Hän oli vielä siinä vaiheessa muistaakseni Vaasassa. Saksalainen itämeren divisioona suoritti helsingin valtauksen, joskin voitonparaati pidettiin mannerheimin johdolla. Sekin on fakta että kenraali A.F. Airo oli oikea mies paikallaan. Hän kantoi vastuun onnistumisista ja epäonnistumisista.

John Quiman

Airo taisi olla siinä asemassa vasta Talvisodassa, mikäli sodista puhutaan.

Minäkuvat

Henkilökohtaisesti ole sitä mieltä ett titteli tai koulupohja ei anna oikeaa kuvaa henkilön tieto-taidoista. Se antaa pohjan jolla henkilön voi olettaa olevan, mutta se ei takaa mitään.

Itse kävin TEKU:n aikana jolloin se luettiin keskiasteen oppilaitokseksi. Eli siis ammattikoulutasoikseksi. Sen jälkeisten muutosten kautta ammattikoulustakin on tullut ammattikorkeakoulu. Ja lähes jokaisen koululaitoksen perään on laitettu liite ”opisto”. Opettajat ovat samoja, rakennukset ovat samoja, mikä siis muuttuu?? Opiskelijat vain kuvittelevat valmistuvansa korkeammalla statuksella. Mutta… kukas tekee ne ”konepajatyöt”?? Suorittavaa porrastakin tarvitaan joka alalla. Ja vain joka seitsemättä työntekijää varten tarvitaan ylempi. Eli jos on palkanlaskija, kirjanpitäjä, toimitusjohtaja, kolme hallituksen jäsentä ja myyntipäälikkö, niin yrityksen pitääkin olla jo 50 ihmisen kokoluokkaa. Suurin osa ihmisistä kouluttautuu siis työttömiksi.

Ja jos nyt ajatellaan niitä ihmisiä jotka suoriutuvat korkein arvosanoin opinahjoista, niin monik heistä opiskelee ”ulkoa” ja moniko heistä osaa soveltaa oppimaansa käytäntöö. Esitin tässä yhtenä keväänä yksinkertaisia laskutoimituksia seitsemälle viiden ällän ylioppilalle. Yksikään heistä ei osannut edes aloittaa yhtään noista laskutoimituksista vaikka saivat tehdä ryhmätyötä. Esimerkki yhdessäkin kysymyksessä oli niinkin vaikea kuin että sijoittaa numerot paikoilleen kaavaan E=mgh.

Ja näitä samoja ulkoa oppineita, esim. tekniikan tohtoerita, saa lähes päivittäin oikoa ja selittää miksi asia ei ole niin kuin he luulevat. En oikein tiedä johtuuko tämä opilaitosten opettajie epäpätevyydestä vaiko laiskuudesta. Mutta jos asettuu opettaja asemaan niin silloin pitäisi opettaa kaikki, eikä vain se mitä ”kurssiin kuuluu”, unohtaen osan siitäkin kun se on opettajelle itsellekkin niin vaikeaa.

Mutta tästä kaikesta vuodatuksesta päästää siihen että Suomi on täynnä epäpäteviä tittelinhalitijoita. Mutta mistä löytää ne fiksut johtamaan maata? Sellaiset jotka eivät halua vai yhtä titteliä lisää hillotolppineen vaan oikeasti haluavat oikoa epäkohdat. Joku sannakin ”minäkuvassa” jauhojenhuuruisen peiliinkatsomisen jälkeen….

John Quiman

Ns. ammattilaisista alalla kuin alalla on vain pieni osa oikeasti osaajia. Tämän näkee alalla kuin alalla. Määrä riippuu vähän siitä, että mille tasolle asettaa vaatimuksen.

Piikkilampaat

Minä en halua herätä mätänevään ilmastohulluuteen jota kannattaa Kurun puolue.
Se on justiin tuota nykyajan wakeen verrattavaa valkoisen rodun hävitysyritystä.

Ilkka Forsten

Niin, ikävä yllätys oli että Sinimustien puolueohjelmaan mentiin kirjaamaan vihreitä arvoja. Se karkotti ainakin minut, sillä halusin puoluetta joka ei enää nuole vihreää ahteria vaan uskaltaa loistaa sen vastaisuudella. Pelkkä rotukysymyksiin tarttuminen on sekin ikävä kyllä huomattavan lähellä erään taidemaalarin teesejä, ja vaikka taidemaalari olikin oikeassa monelta osin, sen kopioiminen tähän aikaan on enemmän haitallista kuin hyödyksi. Se ei ollut ihan sattuma että PS karsi pois änkyrät riveistään, sillä he tietävät miten siinä tulee käymään jos jankutetaan rotupuhtautta, mihin vielä lisättäisiin vihreää aatetta kuten sinimustat nyt ovat tekemässä. Suomi kuuluu suomalaisille, siitä olemme toki yhtä mieltä, mutta joku eugeniikan pohjalta synnytetty rotupuhtaus käsitteenä on täyttä kuraa. Ei siinä(kään) puolueessa ole mitään rotupuhdasta perimää, jos jollakin sellainen on, tuntuu älyttömältä käyttää sitä oppina koska muilta sitä ei löydetä. Puolueelle tiedoksi, ette tule nousemaan politiikan parrasvaloihin leikkimällä kansallissosialistien plagiaattia.

Aatu H.

Jo aiemmassa keskustelussa tämän vihreä siirtymän sisältöä teille kaikille avattiin aika selkeästi. Edelleen haluat tarkoituksella vääristellä sen sisältöä, vaikka se ei liity Vihreisiin tai globohomo-ilmastonmuutoshysteerikkojen agendaan millään tavalla. Nuo eivät koskaan ole suojelleet suomalaista luontoa tai tehneet mitään oman elinympäristömme vuoksi vaan ainoastaan rankaisevat suomalaisia globaalien agendojen ajamana ja pelkästä rahanahneudesta. SML:n vihreällä siirtymällä tarkoitetaan nimenomaan suojella ja ylläpitää SUOMALAISTA luontoa, luonnonvaroja, ja meille elintärkeää elinympäristöämme ja pyrkiä energian suhteen omavaraisuuteen, mm. ydinvoimalla. Et siis kannata oman luontomme ja elinympäristömme suojelemista ulkopuolisilta toimijoilta. Toisekseen vihreä siirtymä ei ole mainittu SML:n puolueohjelmassa, vaan ek-vaaliohjelmassa, jota et ole voinut lukea, koska sitä ei ole vielä julkaistu. Olet lukenut ohjelmasta vasta lyhyitä otteita tästä uutisesta: Sinimusta Liike hyväksyi eduskuntavaaliohjelmansa – tavoitteena ”Suomalainen Suomi” – uusia ehdokkaita nimetty (kansalainen.fi)

John Quiman

Kun käyttää ilmaisua ”vihreä siirtymä”, ymmärtää sen lukija juurikin niin, että sillä tarkoitetaan sitä mitä muutkin puolueet tarkoittavat sillä ilmaisulla. On aika heikkoa, jos odottaa lukijan ymmärtävän sanotun muulla tavalla kuin mitä sillä vakiintuneesti tarkoitetaan. Ei jää oikein rehtiä kuvaa, jos sanoo maito ja sitten jälkeenpäin selittelee, että ei kun tarkoitan sillä kermaa.

ike

Mitä nopeammin ihmiset ymmärtäisivät että kun euroopassa kommunismi kuoli, sen sijalle syntyi vihreä liike, myös Greenpeacen perustaja Patrick Moore tämän toteaa. Hän on muuten pitkän linjan kaveri jonka juttuja kannattaa vaikka YouTubesta katsoa, voi oppia jotakin.

Aatu H.

Se on totta, että lukijoiden älykkyys on yliarvostettua tälläkin palstalla. Jos pelkkä lyhyt uutisointi = SML:n koko ek-vaaliohjelma ja yksittäinen ilmaus = koko ohjelman sisältö, niin se kertoo aika paljon ymmärtämisen tasosta ja kyvystä haluta ymmärtää asioita. Toki osa on pelkästään provoamassa kommentointia omien tarkoitustensa suuntaan.

Jäitä hattuun

Miksei Tuukka sitten kiireesti korjaa tätä ”väärinkäsitystä”, jos sellainen on päässyt syntymään?

Olisihan se toki Sinimustienkin etu, ettei heidän tavoitteistaan ole liikkeellä väärää tietoa – vieläpä kansallismielisen omilla palstoilla.

Se, ettei mitään korjausta näy eikä kuulu, viittaa siihen että mitään korjattavaa ei tässä suhteessa ole. Eli Sinimusta Liike kannattaa juuri tätä vihervasemmiston ajamaa (ja Petteri Orpon kokoomuksenkin tukemaa) ”vihreää siirtymää”.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Jäitä hattuun
Aatu H.

Mitä ”väärinkäsitystä” SML:n pitäisi korjata, kun ek-vaaliohjelmaa ei ole edes vielä julkaistu? Eikä uutisessa anneta mitään virheellistä tietoa, mutta se ei myöskään ole ek-vaaliohjelma sisältö kokonaisuudessaan. Ei lehti tai SML ole vastuussa lukijoiden käsityskyvystä tai medialukutaidosta. Kuten sanottu teille suvakoiville isäm_maallisille provoille on aivan sama mitä kirjoitetaan ja kerrotaan, olette periaatteesta vastaan ja vääristelette asiaa. Ei mitään uutta eikä ihmeellistä.

Jäitä hattuun

Tässä lehdessä uutisoitiin juuri hiljattain, että ”Sinimusta Liike linjaa vihreän siirtymän konkreettiseksi tulevaisuuden tavoitteeksi”.

Tätä asiaa on vaikea tulkita millään muulla tavalla kuin niin, että Sinimusta Liike kannattaa vihreää siirtymää.

Varsinkin kun liikkeen johdon taholta ei ole millään tavoin kiistetty tätä ilmoitusta. Normaalistihan käytäntönä on, että virheellinen tai epätarkka tieto pyritään oikaisemaan välittömästi.

Terhi Kiemunki

”Varsinkin kun liikkeen johdon taholta ei ole millään tavoin kiistetty tätä ilmoitusta.” Ei pidä paikkaansa. Olen käynyt em. artikkelin kommenttiketjussa useampaan kertaan oikomassa vääristelyä.

Jäitä hattuun

Nyt Terhi esittää melko katteettomia väitteitä.

Kävin vielä uudestaan lukemassa nuo kirjoitukset, ja niissä ei mitään varsinaista oikaisua esiintynyt. Oli vain erilaisia toteamuksia Suomen luontoarvojen vaalimisen ja energiaomavaraisuuden tärkeydestä, mutta minkäänlaista selväsanaista irtiottoa tuosta vihervasemmiston ajamasta ”vihreästä siirtymästä” ei ollut.

Juuri tämä selväsanainen irtiotto tuosta kyseisestä hankkeesta olisi se kaikkein tärkein ja oleellisin asia – kun siis taustaksi muistamme, että aiemmin on ihan luotettavalta taholta uutisoitu Sinimustien kannattavan tuota ”vihreää siirtymää”.

Ellei tällaista selkeän yksiselitteistä ilmoitusta anneta puoluejohdon taholta, on loogisesti täysin perusteltua tehdä sellainen johtopäätös, että Sinimusta Liike tosiaan kannattaa tuota vihervasemmiston ajamaa ”vihreää siirtymää” ja siihen liittyvää Suomen talouden alasajoa.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Jäitä hattuun
John Quiman

Jos älykkyydestä haluat puhua, puhu siitä tuon ”vihreän siirtymän” esittelijälle, ellei hän tarkoittanut ilmaisullaan sitä, mitä ilmaisu tarkoittaa. Ilmaisulla ”vihreä siirtymä” on hyvin selvä tietty tarkoitus ja se liittyy nykyiseen ilmastopolitiikkaan.

Jos minä sanon ”kattila” ja sinä ymmärrät, että tarkoitan kattilaa, olet ymmärtänyt ihan oikein. Jos minä sitten kiukustun ja sanon sinulle, että etkö sinä tollo käsitä, että tarkoitin paistinpannua, on ymmärryksessäni toivomisen varaa.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by John Quiman
Piikkilampaat

Jos joku sanoo että kannattaa vihersiirtymää, eiköhän se ole sillä jo asia siloiteltu. Tuo nimittelysi kyllä kertoo aikalailla itestäsi mikä olet.

Aatu H.

Sinun tähänastisen havainnointikyvyn perusteella tekemäsi johtopäätökset minusta ovat varmasti samaa tosielämän kummeli-matskua, mitä muutkin tekemäsi johtopäätökset tässä kommenttiketjussa.

Ilkka Forsten

Ymmärrän täysin lukemani, ja olen selvillä termistöstä. Minä ymmärrän mitä tarkoitetaan sillä ettei haluta globaaleja toimijoita Suomen luontoa ryöstämään, koska olen täysin samaa mieltä SML:n kanssa. Jos erotellaan puolueohjelma ja vaaliohjelma toisistaan, menettää kumpikin merkityksensä. Onko vihreiden vaali ja puolueohjelma jotenkin erilainen ? Siinä ollaan yhtä samaa änkyröimistä alusta loppuun, ja kun valtaa on nyt saatu, niistä on tehty täysin mielipuolista huttua. Ohisalo vaatii jo että tulevat hallituksetkin, siis ilman heitä, olisi sitoutettava vain vihreisiin arvoihin sopivaksi. Vaikka ihmiset kaipaavat nyt muutosta nykyisyyteen, he eivät halua mitään aikakonetta joka projisoi natsiaatetta täydellä kympillä. Sekaannus minkä itänaapuri on jo aiheuttanut, riittää kyllä tähän hätään. Joku Kalevala- Germaani sävytteinen touhu ei tule toimimaan. Niitä kokeilijoita on jo ollut aiemminkin. Oli muun muassa AGV ( Arjalais germaaninen veljeskunta ) jolle lopulta nauroi naurismaan aidatkin.

Sturmbannführeiksi ja Obergruppenführereksi itseään tituleeraavat pellet naurettiin ulos joka paikasta. Porukka koostui mukaan uunotetuista räkänokista, ja täysin ulapalla olevista juopoista, jotka kiljui käsi ojossa kunniaa johtajalleen Väinö Kuismalle. Se ei vaan toimi, siihen ei ole tarvetta, eikä ne tahot mitä tarvittaisiin kiinnostu näistä kallonmittajien kerhoista. Jopa AH oivalsi että on erittäin tärkeää saada teollisuuspomot jne mukaan, sillä ilman suuren rahan olkapäätä ei hänenkään oppinsa olisi pystynyt etenemään. Nyt SML yrittää esittää olevansa niin omavarainen että se kansallistaisi kaiken, onnea vaan, ei tule onnistumaan. Kannatin SML:n asiaa siihen asti kunnes siitä tuli niin läpinäkyvä kopio ihanteista mitkä liitettiin AH:n aikaan.

Rotupuhdas suomen kansa, synnyttämässä uutta itsenäistä suomea vain suomalaisten ehdoilla, ilman vaikutteita ulkomaailmasta, on sama kuin menisi halkovajan taakse julistamaan että metsässä saa olla ainoastaan koivikkoa.

On ihan älykästä haluta rajoitteita maahanmuuttoon, mutta ei ole älyllisesti rehellistä yrittää sitä keinoilla mitkä ovat mahdottomuus. Nyt ei enää onnistu perustaa jonnekin takamaille ei toivottujen leirejä, niistä tulee aina tieto maailmalle, ja miten maailma siihen vastaa, näkyy parhaiten asenteissa nykyistä venäjää kohtaan. Vaikka globaali maailma on ongelma, se on osattava hyväksyä osaksi kokonaisuutta sillä me olemme niin pieni kansakunta, ettei yksin pärjäämisestä tule mitään. Jos venäjän kokoinen maa ontuu jo nyt, miten tämä 5.4 miljoonainen ryhmä kykenisi sanelemaan ehtoja mihinkään suuntaan.

Puolueeton

Onko se hulluutta? Jos vihaa Venäjää, pitää tietenkin vastustaa fosiilisten polttoaineiden käyttöä, jottei ole riippuvainen Venäjästä. Paremminkin loogista ajattelua. Siksi kai CIA pani ilmastonmuutosta pystyyn jo 1970 aikoihin. Siihen aikaan kuitenkin ilmasto oli viilenemässä, joten foosiilisten poltto ja hiilidioksidipäästöt määriteltiin ilmastolle vaaralliseksi, koska se johtaisi uuteen jääkauteen.

Piikkilampaat

Jaa, että fossiiliset polttoaineet on tulleet ainostaan ryssiltä, niinkö tosiaan kuvittelet?

Pekka is pest

”jottei ole riippuvainen Venäjästä.”
OK. Suomi velkaantuu kymmenillä miljardeilla joka vuosi, eikä kukaan kysy, kuka on se velan antaja. Kuitenkin Suomi on täysin riippuvainen ko. velan antajista ja he käytännössä määräävät Suomen taloudesta, sisä- ja ulkopolitiikasta, puolustuksesta jne. Median pelottelema ”riippuvuus Venäjästä” on vain savuverhoa sen eteen, kenestä me oikeasti olemme riippuvaisia.