Eurooppa Kotimaa Muu maailma Politiikka Talous

Talousennuste vuosille 2022–2024: Eurooppa syöstiin kriisistä toiseen – uuteen sukellukseen on oltava valmiina

Työn ja talouden tutkimus LABORE ennustaa kuluvalle vuodelle 1,8 prosentin, ensi vuodelle 1,5 prosentin ja vuodelle 2024 1,4 prosentin talouskasvua. Alkuvuonna koronapandemia hidasti vielä taloutta, mutta kaikkiaan sen odotetaan vaikuttavan talouteen enää vähän. Venäjän hyökättyä Ukrainaan länsimaat ovat asettaneet laajat talouspakotteet Venäjälle. Nämä pakotteet ja yleinen haluttomuus tehdä yhteistyötä Venäjän kanssa vaikuttavat talouteemme kielteisesti suoraan Venäjän-kaupan tyrehtymisen kautta sekä epäsuorasti koko Euroopan talousnäkymien heikkenemisen vuoksi. Valtiontalous pysyy selvästi alijäämäisenä muun muassa Ukrainan sodan myötä muodostuneiden uusien menopaineiden takia, vaikka talouskasvu jatkuu kohtuullisena, kerrotaan Työn ja talouden tutkimus LABOREN antamassa tiedotteessa.

 

Työn ja talouden tutkimus LABORE ennustaa kuluvalle vuodelle 1,8 prosentin, ensi vuodelle 1,5 prosentin ja vuodelle 2024 1,4 prosentin talouskasvua. Syksyn ennustetta tälle vuodelle on korjattu 1,7 prosenttia alaspäin.

Syksyn ennustetta vuodelle 2022 on korjattu huomattavasti alaspäin Ukrainan sodan takia. Arviomme mukaan Suomen Venäjän-kauppa voidaan korvata suurelta osin uusilla tuonti- ja vientimarkkinoilla. Tästä huolimatta sodan suorat ja epäsuorat vaikutukset supistavat tämän vuoden talouskasvua 1,5–2,0 prosenttia.

On edelleen epäselvää, miten kauan sota Ukrainassa jatkuu, millaiseen lopputulokseen siinä päädytään ja miten laajat vaikutukset tällä on talouteen. Ennusteemme pohjalla on skenaario, jossa sota ei laajene muihin maihin. Toisaalta asetetut pakotteet ovat suurelta osin voimassa koko ennustehorisontin ja Venäjän kaupan tyrehtyminen jää pitkäaikaiseksi, koska sotatoimien päätyttyä tilanne jatkuu lukkiutuneena konfliktina.

Ennusteemme mukaan yksityinen kulutus kasvaa tänä vuonna, vaikka nopea inflaatio heikentää sitä. Pandemian aikana kotitalouksille kertyi huomattava määrä säästöjä, koska kulutusmahdollisuudet vähenivät. Arvioimme, että pandemian vaikutus kulutukseen on loppuvuonna enää vähäistä ja siksi kertyneitä säästöjä aletaan käyttää. Myös työllisyystilanne paranee edelleen, mikä kasvattaa palkkasummaa.

Inflaatio hidastuu seuraavina vuosina muun muassa euroalueella kiristyvän rahapolitiikan takia. Tänä vuonna se kuitenkin kasvaa keskimäärin 4,5 prosenttia. Arvioimme, että ansiotaso nousee tänä vuonna kohtalaisesti mutta ei kuitenkaan yhtä nopeasti kuin inflaatio. Näin ollen reaaliansiot supistuvat tänä vuonna jonkin verran, mikä heikentää ostovoimaa. Tämä on kuitenkin ennusteemme mukaan tilapäistä, koska seuraavina vuosina reaaliansiot jälleen kasvavat inflaation rauhoituttua. Reaaliansioiden supistumisen tilapäisyys ja heikohko tuottavuuskehitys puoltavat kohtalaisen maltillisia palkkaratkaisuja.

Sota Ukrainassa vaikuttaa kielteisesti euroalueen kasvuun. Arviomme mukaan euroalue jatkaa kuitenkin vahvassa kasvussa tänä vuonna ja kohtalaisessa kasvussa seuraavina vuosina. Mahdolliset uudet EU:ssa keskustelussa olevat pakotteet, jotka koskisivat esimerkiksi öljyä ja kaasua laskisivat euroalueen ennusteita varsinkin siinä tapauksessa, jos nämä pakotteet ovat voimassa pitkään.

Euroalueella inflaatio ei näy vielä palkkojen nousuna. Ennusteessamme oletamme kuitenkin, että EKP joutuu kiristämään euroalueen rahapolitiikkaa ja näin myös euroalueen korot nousevat. Euroalueen inflaatio asettuu ensi vuonna lähelle EKP:n tavoitetta, mutta on kuitenkin edelleen vähän sen yläpuolella.

Valtion talous pysyy alijäämäisenä vuosina 2022–2024. Uudet menoerät puolustukseen, pakolaistilanteen hoitamiseen ja erilaisiin tukitoimiin nostavat valtiontalouden menoja merkittävästi. Ennusteemme mukaan valtionlainojen korot nousevat selvästi vuosien 2022–2024 aikana. Näin ollen julkisen sektorin korkomenoista tulee tulevaisuudessa aikaisempaa merkittävämpi menoerä.Valtiontalouden tasapainottaminen vaatii menoleikkauksia, veronkorotuksia tai molempia.

Työn ja talouden tutkimus LABORE

27 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
ike

Kun nyt yksi ja toinenkin liitto alkaa nostamaan päätään että palkat eivät riitä ja korotuksien täytyy olla tuntuvia. Missä se ymmärrys on ollut kun kuitenkin äänestetään vihervasemmistoa.Luulette että raha tulee hallituksen päätöksistä. Koittakaa kasvaa aikuisiksi ja äänestäkää puolueita jotka haluavat lopettaa rahan kylvämisen maailmalle. Viimeisin viesti ilmastonmuutoksesta sellaista potaskaa että en viitsi toistaa. Hätätilaa jatkunut ainakin viimeiset viisikymmentä vuotta. Ilmasto on kuitenkin muuttunut aina. Heittäkää nyt viimeinkin nuo idealistit (punavihreät) joilla ei ole mitään käsitystä tieteestä tai taloudesta ulos hallituksesta, propagandasta huolimatta.

juha II

Koko EU on kuin sementtisoikkoon jalkansa laittanut retardi, joka on päättänyt aivan itse kokeilla onko EU:n jälkeistä elämää olemassa?

EU:n talous ei ole kasvanut yli 20-vuoteen kun eräiden afrikkalaistenkin valtioiden talouskasvu on ollut megaluokkaa! Puhumattakaan Kiinasta, Japanista ja muista nousevista talousihmeistä. Toki korona ja muut WEF:n konnien ja NWO.rosvojen konnankoukkujen tuloksena maailman talous on romahtamispisteessä vain siksi, että lännen ja erityisesti Yhdysvaltain rahajärjestelmä on kaput! Eli inflaatio, joka on tuloksena uuden rahan painamisesta kiertoon, joka on kuin vuotavan ruuhen (seulan) äyskäröimistä. Kun viinaa lantrataan tarpeeksi kauan vedellä. Se ei ole lopulta viinaa vaan vettä, josta Ronaldokin tykkää!

pedon merkki

Lastenleikkiä verrattuna siihen mitä seuraa kun parisataa miljoonaa ilmastopakolaista tulee pyrkimään Eurooppaan 2040-luvulla.

Ilkka Forsten

Ohjataan ne Kiinaan, kiinassa on puhtainta viimeistään vuonna 2085. Näin he ovat luvanneet ja miksi emme uskoisi noin vakuuttavalta kuulostavaa puhetta.

juu

Ei ole kunnolla vielä edes päästy siihen ”ilmastokriisiin”, mutta maailman rikkain promile rikastuu kriisistä toiseen enemmän kuin koskaan, samalla kun muut köyhtyy.
Se on se ”great reset” hyvässä vauhdissa..

ike

Peukutin kunhan muistat että olmastolla ei ole mitään tekemistä asioiden kanssa. Uskomaton puhallus menossa.

John Quiman

Great reset – Köyhän lompsa nollataan uutta alkua varten. Jotkut taas kerran tyhjentävät pajatson.

Tuumailija

Kuuluisa Kumolan sitaatti eläkevarannoista: …tämä pajatso on tyhjennetty…

pedon merkki

Se ”great reset” lienee seuraavaa suursotaa tarkoittava satiirinen ilmaus.

Eka Kettunen

Voi kuinka viisaita Norja, Islanti, Sveitsi, Britannia ja Liechtenstein ovatkaan, kun eivät ole velkaisia konkurssissa kärvisteleviä EU-maita.

Äkkiä talkoot pystyyn

Tai esim. muut pohjoismaat jotka eivät ole Eurossa. Suomihan on ainoa pohjoismaa joka kuuluu EU:n rahaliittoon Euroon.

Olen tässä koittanut vimeiset viisi vuotta kertoa nuorille että lapset on tehtävä nyt jos niitä aikoo hankkia. Että takana olivat ne lihavat vuodet. Mutta jostain syystä nuoret halusivat elää yltäkyllisyyden elämää ja sen jälkeen vasta hankkia lapsia. No, nyt 30 vuotiaat joilla on opintovelkaa heräävät siihen tosiasiaan että eitvät saa lapsia johtuen HPV- ja Koronarokotteista. Ja että nyt taloudellinen tilanne on vielä kurjempi kuin viisi vuotta sitten.

Jos kasnsantalous kasvaa sen 1-8% yksikköä vuodessa mutta inflaation yli 7% vuodessa otten huomioon että palkast kasvavat sen 1.5% vuodessa niin matematiikka on hyvin yksinkertaista. Konkurssi tulee. Moni varmasti odottaa perintöjä pelastuksesi, mutta kustannusten nousun myötä kun se yhdistetään korkojen nousuun, voi olettaa saavansa 1/0-osan siitä mitä kuvitteli. No, ehkä 1/6-osan kun ollaan realistisempia.

Kiinteistöt eivät käy kyupaksi, ihmisillä on velkaa eivätkä sijoitussalkutkaan tuota entiseen malliin kun ei saada tuotteita markkinoille eikä ihmisillä ole vara ostaa. Siis sillä suurella massalla joka tähän asti on luonut sen kulutuksen suurimma osan. Katsokaa miten pörssikauppa käy. Yrityksten osakkeita ja arvopapereita myydään pois. Ruokateollisuuden ja energiateollisuuden osakkeita ostetaan. Niissä arvo pysyy paremmin, mutta romahtaa joka tapauksessa.

Ja Suomen paperiteollisuuskin on mennyt plusmerkkisestä miinusmerkkiseksi. Kun ennen keitettiin sellua niin siitä saatiin kaupunkeihin ilmainen kaukolämpö sekä vastapainelaitoksena ilmainen sähkö. Ihan vaan sellunkeiton sivutuotteena. No, nyt on sellun keitosta luovuttu ja siirrytty ”hiokeselluun”. Eli ennenkuin tuli lämpöenergiaa, niin nyt tarvitaan energiaa megawatteja puta hiovien sähkömoottoreiden käyttöön. Tämä ”idea” oli jo kuolleena syntynyt mutta siihen suuntaan vihreä siirtymä on ollut ja etenee edelleen. Ja samaan aikaan meitä käsketään säätämään kotiemme sisälämpötila 1-2 astetta kylmemmäksi. Jotta emme olisi niin riippuvaisia Venäjän kaasusta. Ja vastaavia idioottien esimerkkejä löytyisi listattavaksi kokonaisen yhden päivän ajaksi.

No joo, niin tai näin. Suomaaisten väkiluku pitää saada nousemaan tai vuonna 2025 meitä on se 4 miljoonaa suomalaista täälä. Jollei nyt satu kuolemaan enemmän kuin nyt. Ja lineaarisesti laskettuna vuonna 2055 meitä on 2.7 miljoonaa. Jolloin olemme jo vähemmistö omassa maassamme.

Minkä ikäinen sinä olet vuonna 2055? Luuletko pääseväsi eläkkeelle tai saavasi eläkettä?

Onneksi minä en ole silloin enää näkemässä isänmaan alennustilaa. Mutta moni lukijoista on.

Tuumailija

Muut pohjoismaat olivat fiksuja, kun tekivät itselleen sopivat sopparit ja säilyttivät itsenäisyytensä siinä missä valuuttansa. Esimerkiksi tanska on saanut jo pari varoitusta eu:ta, koska tanskan kruunu on liian vahva euroon verrattuna, mutta he osaavat tehdä kauppaa jossa oma valuutta on halutumpi kuin euro.

Markkakin poistettiin laittomasti käytöstä, pelkällä ilmoituksella. Kaksoisvaluutalla olisi ollut huomattavia etuja kuten naapureista on nähtävissä.

Onneksi olen jo luonnon kierrossa 2055, tokko sitä ennen tulen eläkettä saamaankaan, koska vuosi vuodelta sekin karkaa kauemmaksi ja kertymä ei ole kummoinen vaikka ikä ja terveys on mennyt töitä puskiessa aikoinaan.

Äkkiä talkoot pystyyn

Juuri näin, naulan kantaan.

Vanha sanonta kuuluu että ”Joka toinen sukupolvi rakentaa maan, joka toinen saa sen ilmaiseksi”. Ja jos katsotte taakseppäin niin näinhän se on.

Isovanhempani kävivät sodan ja rakensivat maan. Omat vanhempani, suuret ikäluokat, elivat kuin siat vatukossa. -70 luvun inflaatio ja palkankorotukset tekivät sen että omakotitaloon otetun lainan pystyi maksamaan pois vuodessa, kahdessa. Nyt tarjotaan 30 vuoden lainoja. Välillä tarjottiin jopa 60 vuoden lainoja. 90-luvun lama tuhosi monen koko elämän.

Kun omat vanhempani maksoivat -70 luvulla 50p/kk eläkemksuja niin he saivat vastineeksi eläkettä 5e/kk. Kun minä maksan 50e/kk eläkemaksua, saan sitä vastaa eläkettä 5e/kk. On ihme etteivät usemmat ”kultaisen -80 luvun nuorista” korota ääntään ja sano että nyt pitää muuttaa järjestelmää. Nykyinen eläkejärjestelmä oli rakennettu kuin hanska käteen suurille ikäluokille ja niiden kulut siirrettiin seuraaville sukupolville. Suomen historian kalleimmat sokeritoukat.

No, kuten edellä todettua, ei tässä pääse eläkkeelle elävänä. Omakin läkeikä on 73v ja 3kk. Ja kaikkien nuorempien kuin minä, se on aina vain korkeampi. Jaa että mistä tiedän? Koska oli sivusta seuraamassa kun vuonna 2005 tehtiin eläkejärjestelmien uudistus. Ja silloin jo tämä oli selvää. Sitä ei vain ole vielä julkistettu. Sillä se pulue joka sen tekee, niin se tekee poliittisen itsemurhan. Kaikki vain ”potkivat töllkiä eteenpäin” ja pitkittävät vääjämätöntä ettei kansa suuttuisi.

Vai miltä kuulostaisi 30:sten korvaan sellainen ”80 vuotiaana tai vanhempana eläkkeelle” – slogan?

ike

No voisihan tuohon tehdä lakimuutoksen. Luuletteko että länsiminen järjestelmä on ainoa oikea. Voisiko ajatella järjestelmää jossa kanta(ihmisillä) olisi kaksi tai kolme ääntä vaaleissa vs. muuttajiin. Ajattelen tätä ensimmäisenä uuden demokraattisen valtion syntyä kannattavana ihmisenä. Aika monasti nuo muuttajat vain syövät kakusta ja aika vähän on noita antajia. On turha sanoa että tiedän paljon ihmisiä jotka ovat muualta kotoisin ja kunnioitan heitä sen takia miten he tekevät työtä., aika vähän kuitenkin on SDP:ssä, siis niitä jotka tekevät tyyötä. Koskee koko puoluetta.

Puolueeton

Todennäköiseltä näyttää velkaantuminen ja työttömyys. Lisäksi mahdollisena on Venäjän invaasio, kun vallanpitäjät ovat päättäneen Nato-hakemuksen jättämisestä. Jos näin tapahtuu, alkanee Suomen maa-alueilla EU:n ja Venäjän välinen sota. Suomihan on EU-jäsenmaa.
Hallituksen pitäisi hiljalleen heräillä miettimään eroa, mikä on kansalaisille turvallista ja mikä on hallituksen jäsenten länsimaissa saavutettavalle maineelle hyödyllistä. Suomen historiaan tulisi vallanpitäjien tutustua tarkoin ainakin 1938 Jartsev neuvotelut alkaen ja oppia virhevalintojen tuottamasta uhrimäärästä ja hyvien valintojen tuottamasta hyödystä hyvinvoinnille. Ei kannata tietenkään tutustua sen ajan poliitikkojen virhellisiin valintoihin vaan siihen, mitä nykyiset historian tutkijat ajattelevat.

Puolueeton

Liitetään tähän vielä artikkeli https://historiajatkuu.blogspot.com/2014/11/jartsev-neuvottelut-1938-vladimir-putin.html jossa historiaa kuvataan ja miten historia liittyy tähän hetkeen. Kansalaisten tulisi lukea teksti ja miettiä, mikä puheista on lähempänä totuutta ja painostaa vallanpitäjien 1. toimi, välttäkää sota. Vasta sen jälkeen tulevat tunteitten kohtalot.

otto suni

Aivan oikein, Talvisotaa ei olis syttynyt mikäli silloien ulkoministerimme Eljas Erkko ei olisi ollut niin yksiviivainen anglofiili! Paasikivi nimittikin sotaa Erkon sodaksi. Erkko itse lähti Ruotsiin pakoon, joten sama meno tulee olemaan Suomessa kun ”ollaan Natossa” ja niin hienosti turvassa! Euroopan talous ei olisi ollut millään tavoin vaikeuksissa Ukrainan operaation vuoksi mikäli olisi vain vastattu kukin valtio osaltaan ulkoministeri Lavrovin kirjeisiin! USA:n ja Britannian käynnistämä psykologisen sodankäynnin erikoisosaamisen kautta kansalaisten pelkotilat joita oli ruokittu jo yli 2 vuotta erittäin ”vaarallisen Covid-19” taudin avulla oli helppo kohde saada joukkopsykoosiin!
USA nauraa kun Eurooppa kompuroi talouden kutistuessa! Black Rock yhtiön Larry Fink on yhtä hymyä!
otto suni

Sarjavalehtelija Putin

Ja miten kävikään Baltian maille kun uskoivat Jartseviin ja rauhaan ryssän kanssa?

otto suni

Baltian maiden tilanne oli aivan erilainen kuin Suomen 1939 eli kannattaa tarkistaa historiantiedot uudelleen. Neuvostoliitto vaati suoraan tukikohtia ja hallitukset taipuivat, joukot marssivat paraatimarssia kaikkiin Baltian maihin. Latviassa NKVD:n teloittajat jotka kaikki kuuluivat Zelenskyn etniseen ryhmään puhdistivat 15.000 Latvian älymystön ja upseeristoon kuuluvaa, ruumiit kaivettiin saksalaisten toimesta esille ja identifioitiin. USA:ta johtavat samat Ukrainasta kotoisin olevat bolsevikkivallankumouksen johtajien sukulaiset eli kasaarit. Näitä sinun ihailemia USA:n edustajia ovat Victoria Nuland, Blinken, John Kerry, kaikkien suku kotosin Ukrainasta tai sen lähialueilta.
Vain tuntemalla historiaa ymmärtää mistä pahimmat sodan lietsojat ovat, he ovat niitä samoja jotka ottivat aikanaan haltuun palestiinalaisilta heidän maansa.
otto suni

Sarjavalehtelija Putin

Historia kyllä tunnetaan. Se ei ollut yhtään erilainen Baltiassa, kun on kyse kannattiko luottaa ryssiin vai ei. Amerikkalaiset eivät uhkaile hyökkäyksillä Suomeen ja jännä miten sinulla on Kremlin kanssa yhteiset pelot PUOLUSTUSLIITTOA kohtaan.

otto suni

Näyttää olevan vaikea myöntää, että 1900-luvun historia jo oli täynnä näitä trotskilaisia ja heidän politiikkansa on aina ollut kansallismielisten likvidoiminen. Zelenski uhraa mielellään jokaisen ukrainalaisen sillä hän ei ole etninen ukrainalainen. On ilmeisen vaikeaa historiaa tuntemattomien ymmärtää, että Venäjän bolsevikkien vallankaapauksen 1917 tekivät juuri Zelenskyn kanssa samaan etniseen ryhmään kuuluvat henkilöt. Tutustu sellaisiin nimiin kuin Lazar Kaganaovits, aiheutti Holodomorin Ukrainassa n. 11 miljoona kuollutta, Jesov, Jagoda, Trotski ym. Kaikki näitä etnisiä kasaareja.
Onko erittäin vaikea ymmärtää, että myös kaikki Venäjän oligarkit, kuten Hodorovski ym. joiden omaisuutta on nyt takavarikossa ovat Israelin suojeluksessa?
Tutustu historiaan, älä väitä väittämisen ilosta! Perustele väitteet siitä ettei Nato ja USA hyökkää, kuka tappoi Qaddaffin, kuka pommitti Syyriaa, Nato-maat USA ja Britannia hyökkäsivät Irakiin 2003!
otto suni

Sarjavalehtelija Putin

Milloin natomaat tai USA ovat hyökänneet Suomeen? Ja ihan turhaan lässytät historian tuntemuksella. Nuo nimet ovat hyvin tuttuja.

otto suni

Britannia julisti sodan Suomelle jatkosodan aikana ja USA tuki kaikin materaalisin keinoin Neuvostoliittoa. Minulle nämä kaksi maat ovat aina vihollisia! Mistä olet tietosi hankkinut kun et ilmeisesti omista edes kirjoja! Ehkä olet katsellut Wikipediaa eli sarjavalehtelijoiden kerhon ”tietotoimistoa”!
Kasva jo aikuiseksi ja opi tuomaan faktaa peliin!
otto suni

Kata

USAn kansalaiset ei naura yhtään koska talous Joen ansiosta niin surkeassa jamassa ettei ole nähty sitten 1981.Inflaatio 8.5%.
Keskiluokan alasajoa,sen osaa vain leftiesit.”Teen kaikkeni toimeenpanovallani mukaan laskeakseni Putinin hinnannousun”, Joe sanoi.Hinnat nousi jo 2021 ja rajusti ja hyllyt tyhjinä kaupoissa koska supply chain on olematon johtuen konttilaivojen purkajien haluttomuudesta töihin(stimulus check) tai sitten rokottamattomien lopputileistä.
Ihan on Joen ja hallituksensa suunnitelma ollut.Sekä taustahäärääjien.Tähän ei alkujaan ollu putte syyllinen mutta mitäpä se noille valehtelijoille merkkaa.Missään päin maailmaa.

https://www.theguardian.com/business/2022/apr/12/us-inflation-rate-march-2022

Tuumailija

Unohtamatta öljyputken sulkemista ”vuodon” vuoksi aiheuttaen polttoainekriisin ja samalla vastakkaiselta rajalta toivotetaan kaikki tervetulleiksi ilman kontrollia elätettäväksi.

Paljon on myös rekkakuskeja lopettanut ihan vain työnantajien fasismin vuoksi ja pa-kriisin syventyessä myös yksityisiä laittaa rensselit santaan koska kukaan ei huomioi näitä ylimääräisiä kuluja kuljetukseen kuuluvaksi.

Kata

Näinpä.Joe aiheutti 11000 ihmisen työttömyyden heti ensi pieraisulta,nyt se koskee jo miljoonaa about.
Yli 3 miljoonaa vaeltanut Meksikosta noin vain,kuskattu rebsien osavaltioihin.Nyt Texas toi ekat kuljetukset suoraan Capitolin lähimaastoon…oikein!Tit for tat!

Ilkka Forsten

Miksi Putin ei vältä sotaa ?