Eurooppa Kulttuuri Rikos

Totuus ei merkitse brittiläisissä oikeusistuimissa – tarrojen liimaaja tuomittiin ”rotuvihan levittämisestä”

Kuva: Kansallismielisten liittouma .

Englannissa tuomittion Sam Melia, PA:n (Patriotic Alternative) Yorkshiren alueellinen organisoija, rotuvihaan yllyttämisestä ja rikollisesta vahingonteosta. Kyse on tarrojen liimaamisesta.

Yhdeksän miehen ja kolmen naisen valamiehistö totesi Samin syylliseksi luotuaan ladattavia tarramalleja, joissa oli iskulauseita kuten:

*Hylkää Valkoinen Syyllisyys”
”On OK olla Valkoinen”
”Meistä tulee vähemmistö omalla maaperällämme vuoteen 2066 mennessä”
”Valkoisten Elämät Ovat Tärkeitä”
”Lopettakaa Antivalkoiset Raiskausjengit”
”Rakasta Kansakuntaasi”

Syyttäjä väitti, että vaikka tarrat olivat itsessään laillisia, ne tuotettiin kokonaisuutena, joka oli tarkoitettu lietsomaan rotuvihaa. Kahdeksan päivää kestäneen oikeudenkäynnin aikana, jossa 310 tarraa luettiin yksityiskohtaisesti valamiehistön edessä, vain harvat mainitsivat rodun, ja syyttäjä muistutti valamiehistöä, että ei ole väliä, oliko tarran sisältö totta, sillä totuus ei ole puolustus tällaisessa tapauksessa.

Varsinainen rangaistus annetaan 1. maaliskuuta, ja häntä on neuvottu olemaan puhumatta tapauksesta, koska se voi vaikuttaa tuomioon.

Syyttäjä väitti avauspuheessaan, että tarrat itsessään olivat laillisia, mutta että Hundred Handers (HH) -projekti kokonaisuudessaan oli rotuvihaan yllyttämistä. Syyttäjä myös myönsi oikeudessa, että tarrat olivat totuudenmukaisia, mutta se ei ollut argumentti puolustukselle. Tarrat olivat ”kokonaisuutena arvioiden rotuvihaan yllyttämistä.”

Oikeudenkäynnin aikana syyttäjä teki useita lausuntoja, jotka todistivat Samin syyttömyyden syytteeseen, jonka mukaan hänen tarkoituksensa oli lietsoa rotuvihaa. Syyttäjä väitti useita kertoja, että Samilla ei ollut aikomusta uhata ketään, harjoittaa ”vihapuhetta” tai tehdä mitään laitonta. Seuraavat kaksi lainausta ovat syyttäjän omasta avauspuheesta:

”Syytetty väitti eräässä Telegram-viestissä, että hän oli varovainen pitämään tiukan kontrollin siitä, mitä tarroja julkaistiin Hundred Handers -ryhmän alaisuudessa tai jotka kantoivat Hundred Handers -logoa, jotta vältettäisiin riski siitä, että joku muu loisi tai postaisi tarroja, jotka mahdollisesti liittyisivät hänen toimintaansa, mutta jotka olisivat avoimesti uhkaavia tai laittomia.”

”…ja hän teki selväksi, että hän halusi välttää kaikkea, mikä oli avoimesti ’fasistista, uhkaavaa tai vihapuhetta’.”

Kun syyttäjän ”asiantuntijatodistaja” – äärivasemmistolainen akateeminen aktivisti, joka kirjoittaa äärivasemmistolaiselle juorulehdelle Searchlight Magazine – kutsuttiin todistamaan, häneltä kysyttiin, miksi oikeiston ihmiset saattavat käyttää tarroja viestinsä levittämiseen. ”Asiantuntijatodistaja” vastasi sanomalla ”levittääkseen viestiä, rekrytoidakseen ihmisiä, aloittaakseen keskusteluja jne.” Syyttäjä sitten lisäsi kysymällä, ”ja niitä voitaisiin käyttää uhkaamiseen, eikö niin?”, johon ”asiantuntijatodistaja” vastasi ”kyllä”.

Searchlight on vuosikymmenten ajan toiminut lehti, jonka tarkoituksena on maalittaa kansallismielisiä.

Asiaa tutki alun perin terrorisminvastainen poliisi, jolle oli ongelma, että muutamat yksilöt levittävät tarroja. Kun mitään oikeaa terroria ei löytynyt, annettiin tuomio ”vihapuheesta”, josta tuleva rangaistus on luultavasti useampi vuosi vankilaa ”sananvapauden” kansalaisilleen suovassa Britanniassa.

Lähde: Patriotic alternative

4 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Ismo Meinander

Tämä on todellisuus vuonna 2024 Euroopassa. Jokainen tietää minkä tahojen diktatuuria ja totalitarismia tämä on. Heidän mottonsa on aina ollut ’Divide et Impera’ ja vastoin alkuperäistä merkitystä varjohallitusten, jotka käyttävät samoja hierarkioita kuin Valon voimatkin, mottona on Ordo ab Chao; kun nämä kaksi yhdistyy niin tarkoituksena on rakentaa Nimrodin alulle saattama Baabelin Tornia koko planeettaa koskevine hierarkkisine lakeineen, jossa rappeutunut eliitti johtaa korporaatioiden kautta suurta osaa ”yhteen sulautuneesta” ihmiskunnasta l aivopestystä harmaasta massasta. Sen vuoksi tällainen toiminta kielletään ja siitä rangaistaan, se kannattaa ymmärtää. Voitte vain kuvitella kuinka monta viimeistään Ranskan Vallankumouksesta asti toimineen poliittisen vapaamuurariuden vasallia tuomioistuimissa istuukaan.

Kääpä

Tämän olen sanonut jokaiselle joka minua on rasistiksi kutsunut ilman mitään syytä, ”olen sitten mieluummin rasisti, mutta mieluummin tuo, kun se, että sinä, rasistihuutelija olet narsisti.” On siinä monella ollut vaikeuksia miettiä vastausta. Sillä totuushan on, että joka rasistihuutelija on narsisti.

John Quiman

Halla-ahollekin tuomari sanoi aikoinaan, että ei tässä ole kysymys siitä, että kirjoitettu on totta.

Näin se suvakkien diktatuurinen totalitarismi kehittyy. Vain sallittuja ajatuksia saa ajatella ja lausua julki. He väittävät suojelevansa sananvapautta, mutta riistävät sananvapauden ja tarjoavat sopivan sanan vapautta sananvapautena.

Kumma, että harva tuon vallankaappauksen tajuaa ja kumma, että uskovat selityksiinsä itse.

Marko Kristian

Olen tuon nähnyt jo aikaisemmin.
Tottakai tuon voi laskea rasistiseksi, kun nykyään mikä tahansa on rasismia.
Eihän sillä minkään oikean rasismin kanssa ole mitään tekemistä, vaan tarkoitus on hiljentää eri mieltä olevat.