Kotimaa Rikos

Turun terroristi-iskun tekijälle uusi rikossyyte vanginvartijoiden puremisesta ja potkimisesta

Turun terroristi-iskun tekijä Abderrahman Bouanane. Vuoden 2018 oikeudenkäynnissä Bouanane herätti huomiota ilveilemällä ja välihuudoin.

Syyttäjä vaatii vankeusrangaistusta vanginvartijoihin kohdistuneesta väkivallasta Turussa.

Syytteen mukaan Abderrahman Bouanane puri lokakuussa 2020 yhtä vartijaa sormesta, kun tämä oli suorittamassa hoitotoimenpidettä. Purema aiheutti syyttäjän mukaan vertavuotavan haavan. Pari viikkoa myöhemmin Bouanane oli potkaissut toista vanginvartijaa sisäreiteen. Tilanteessa vartija oli ollut kuljettamassa häntä ulkoilusta takaisin selliin.

Oikeudessa kuultu vartija kertoi, että Bouanane on käyttäytynyt vankilassa usein arvaamattomasti ja väkivaltaisesti.

”Bouanane on käyttänyt virkamieheen kohdistuvaa väkivaltaa pakottaakseen virkamiehen jättämään tekemättä virkatoimen tai muuten käyttänyt väkivaltaa sitä suorittavaa virkamiestä vastaan virkatoimen johdosta”, syytteessä sanotaan.

Kahden virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen lisäksi Bouananea syytetään myös vähäisemmästä virkamiehen vastustamisesta. Kyse on loukkaavan eleen tekemisestä vartijaa kohtaan.

Asiassa ei ole annettu kirjallista ennakkovastausta, josta kävisi ilmi, myöntääkö vai kiistääkö syytetty syytteen.

Oikeudessa Bouanane myönsi tapahtumat, mutta kiisti syytteet virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Teot tapahtuivat Turun vankilassa, mutta Bouanane on sittemmin saanut siirron pois Turusta. Hän istuu nyt Riihimäen vankilassa.

Oikeudessa Bouanane halusi antaa oman todistuksensa suomeksi. Turun oikeustalolla istuvalla mediajoukolla oli vaikeuksia ymmärtää hänen puhettaan kovin selvästi.

Bouanane kävi läpi kaikki tapaukset ja myönsi olleensa tuolloin henkisesti epävakaassa tilassa, mikä johtui ilmeisesti pitkästä vankisairaalahoidosta.

”Mä muistan, että olin tosi vihainen silloin. Oli tosi vaikea hallita itseäni. Mutta en halua koskaan tehdä mitään väkivaltaa”, hän kertoi tilanteesta, jossa hänen syytetään uhanneen vartijaa.

Bouanane selitti vartijan puremista sillä, että ”hän oli peloissaan”. Hän kertoi myös uhkauksista, joita hän väitti kuulleensa vankilassa. Tämä osa hänen puheestaan jäi kuitenkin melko epäselväksi.

Asianajajansa kysyessä Bouanane huomautti, ettei hänellä ollut Riihimäen vankilassa ollessaan ollut mitään ongelmia henkilökunnan kanssa.

Kaksi vanginvartijaa vaatii Bouananelta korvauksia ja syyttäjä hänelle vankeutta. Käräjäoikeus antaa tuomionsa myöhemmin.

Istuu elinkautista Turun terroristi-iskusta

Bouanane on tuomittu Turun terrori-iskusta elinkautiseen vankeuteen. Hän puukotti Turun keskustassa kesällä 2017 kymmentä ihmistä, joista kaksi kuoli. Bouanane tuomittiin kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta murhan yrityksestä.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomion mukaan teot olivat harkittuja ja ajatus jonkinlaisesta ääri-islamin käytäntöjä noudattavasta teosta oli itänyt Bouananessa jo pitkään.

Hänen puhelimestaan löytyi suuri määrä väkivaltaista ja raakaa Isis-materiaalia, jota hän oli kertomansa mukaan katsellut kuukausia.

 

Lähde: STT, HS

26 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Jukka

Oikeudenkäynneissäkin pelleili, irvaili ja kyykytti, halvensi oikeutta. Sama meno jatkuu, kun annetaan jatkua eikä lopeteta!

Kata

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201805082200930421

Joo kaikin tavoin inho tyyppi!Ei mitään sääliä tuolle kuvatukselle!Onneksi ei ehtinyt Ruisrockiin…

Ilmari

Silloinen arkkipiispa Kari Mäkinen sanoi muistopuheessaan, että Bouanane ”on yksi meistä”. Tämä oli kuin sylkäisy uhrien ja omaisten kasvoille.

Kata

Muistan tuon…onneksi olin jo eronnut kirkosta…Ja se P-askola säesti Mäkistä.

Ilmari

En muista että Askola olisi tähän ottanut kantaa. Sekoili muuten.

Kata

Ihan samaa saarnasi 2015!😝

Ilkka Forsten

Mäkinen oli oikeassa, Bouanane on yksi ” heistä. ”

arkkioleskelija Andersson

Tuo Mäkinen oli oikea taikaseinäpastori.
Hyvinvointivaltio luo harhan ikuisesta elämästä pullasorsana.

juha II

YLE tuoreeltaan islamistisen terrori-iskun jälkeen kertoi, että tuo kuvatus ”on käyttäytynyt pidätyksen vankilassa hyvin”??!!

Oikeudenkäynnissä oli tragikoomisen huvittava piirre kun terroristi kertoi itse tehneensä islamistisen terrori-iskun ”Allahu Akbar” -tyyliin.
Koko oikeiden naisista koostuneet virantoimittelijat aina syyttäjää myöten pyrkivät kiistämään ettei kyseessä ollut terroristinen islamilaisten teko vaan kuin hyssytellen pikku-poikaa puhumasta rumia kun entisajan pappi on kylässä kaffeella.

Ja kun tuosta jässikästä olivat peräti vastaanottokeskuksen hoitajatädit juorunneet SUPO:lle, että Suomen kestävyysvajeen seljättäjällä ei taida olla tapulissa kaikki lepakot kotona.
No, SUPO toimi virkansa edellyttämällä tavalla ja tunki koko jutun patterinväliin tunnetuin ikävin seurauksin.

Tosin kun ”sapelitanssi” oli ohi. SUPO:n yrmeät sedät sanailivat tiedotustilaisuudessa happamasti sen kummemmin taivutellen verbejä sen enempää.

Lieväasteinen

”Koko oikeiden naisista koostuneet virantoimittelijat aina syyttäjää myöten…”

Koostuneet ja kostuneet

Ali-ihminen

Itkupotkuraivarivauva.
Ja suvakkiakat Suomessakin haluaa antaa tällaisille tisua, kellari kosteana… Sairasta!

Jukka

Bouanane: ”Mutta en halua koskaan tehdä mitään väkivaltaa!” Voiko lukea mitään naurettavampaa tuolta kurkunleikkaajalta.
Ukolta hampaat pois suusta ja poronpurijaksi!

Kata

Vois tuolle olla Lapissa ”vastaanotto”…😄

arkkioleskelija Andersson

Tuollaisen murhamiehen taluttaminen vankisellistä oikeussaliin on hidasta, tehotonta ja erittäin kallista.

Miksei vartijoiden potkimisesta ja puremisesta anneta samanlaisia seuraamuksia kuin esimerkiksi 1950-luvulla ? Ne olivat nopeita, tehokkaita ja halpoja.

Kummankin aikakauden konnat ovat nimittäin aivan yhtä piittaamattomia muiden ihmisoikeuksista.

Lieväasteinen

Mikäli käyttäytyisi näin itänaapurissa, sikäläiset vanginvartijat tutustuttaisivat tyypin lapionvarren tai tyhjän kuohuviinipullon seksuaalisiin ominaisuuksiin. Tai hakkaisivat mössöksi. Tai sekä että. Siihen Banaanin kohtaukset loppuisivat kuin seinään.

ristivyöheittäjä

Suomen oikeuslaitoksen, poliisin ja vankeinhoidon ”myötäotteet” tulevat siirtymään juuri päättymässä olevan vauraan yhteiskunnallisen ajanjakson myötä historiaan.

Viranomaisjohto joutuu nimittäin kohta (pitkin hampain) antamaan luvan alkaa käyttää niitä perinteisiä ”vastaotteita”.

Ihana mussukka

Oliko se nyt sellaiset 220 e päivä, kuin tuollaisen läjän ylläpito maksaa? Onkohan tällä muuten jo suomalainen vaimo?

Dis Kutera

Mietitäänpä hetki, mitä olisi seurannut jos joku etelämaalainen merimies olisi purrut ja potkinut poliiseja vaikkapa 1930-luvulla Turun satamassa.

Miksi vartijat ja poliisit eivät nykyään anna perinteistä ”fysikaalista hoitoa”, vaikka kansalaisten enemmistö kannattaa sitä kuten silloin aikoinaan ?

Tuumailija

Nokialainen kumipuun oksa on huomattavasti tehokkaampi ja omaa pidemmän käyttöiän kuin tazer/teleskooppipatukka.
Vanhaan hyvään aikaan tiedettiin että sanoma menee parhaiten perille kun sitä höystetään hieman fyysisellä luonneohjauksella, Pavlov tämän todensi.

Miksi liikennepoliiseilla oli valkoiset patukat? Se ei jättänyt mustelmaa.

komisario Pepperone

Viranomaisten otteiden löystymisen absurdius paljastuu, kun tietää että ihmisen ampuminen kuoliaaksi on edelleenkin sallittua: poliisi saa tehdä niin hätätilanteessa ja sotilaiden on suorastaan pakko tehdä niin sotatilanteessa.
Viranomaiset joutuvat kyllä vielä palaamaan kumipampun rutiinikäyttöön kunhan niitä purijoita ja ”iholle” tulijoita lennätetään tarpeeksi Suomeen,

Ali-ihminen

Varmasti moni suvakkihoro antanut tällekin berberiä…

Ilkka Forsten

Jätkä on niin tyhmä, että olettaa hullua leikkimällä pääsevänsä vapauteen. Siinä käy kuitenkin niin että henkilö päätyy vieläkin eristetympään paikkaan. Mutta kun on ählämi niin mitä muuta siltä voi odottaa ?

Tuumailija

Juuri näin, vankimielisairaala on ainoa keino pitää henkilö lopun ikäänsä lukkojen takana.
Näin on muutamalle yksilölle käynyt ja päättäneet päivänsä siellä luonnollisesti.

Kata

Ja meneekö Tuhannen ja Yhden Yön Tarinat läpi kuulijakunnan..oih voih…peloissaan ah ja oh voihan vattujen kevät.
Lukioon taas uutta oppimaan kun jo suomikin sujuu suhtkoht! 🙁

Kikka Mokkeli

Tältäkin moni suomalainen suvakkiakka haluaa ottaa penaa muppuun ja antaa suksia kuuhun… Ikävä kyllä!

Tuumailija

Kyllä täsätä laatuaineksesta vielä int(iimi)ensiivinen päiväkotiopettaja leivotaan.