Eurooppa Politiikka Uutiset

Ukraina: siviileille aseenkanto-oikeus

Pixabay

Ukrainan eduskunta on keskiviikkona hyväksynyt lain, joka antaa siviileille oikeuden kantaa asetta puolustaakseen itseään.

Päätöstä on perusteltu kansalaisia ja muita yksityishenkilöitä uhkaavilla vaaroilla.

Laki on valtion ja yhteiskunnan etujen mukainen, Ukrainan lainsäätäjät ovat todenneet.

Lähde SVT

15 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Juha

Eipä siellä juuri vastarintaa syntynyt. Salamasotaa venäläisittäin. Aamulla alkoi ja illalla maa on jo miehitetty.

On se kumma että kansakunnat eivät ymmärrä olla päästämättä USAa sotkeutumaan heidän asioihinsa. Joka paikassa johon USA sekaantuu tulee verenvuodatusta ja ruumiita. Luulisi ihmisten jo tajuavan tämän.

John Quiman

Uskonet, että Venäjä ei mitenkään ole sekaantunut Ukrainan touhuihin. Hyvin on sokeus säilynyt vielä Venäjän hyökättyäkin. Ja se on tietysti USA:n syy.

ike

No se ongelma on että aika paljon pidemmällä tähtäimellä kuin media muistaa.

John Quiman

Toki on jutun historia pitempi kuinmitä lehdistö käsittelee juuri nyt uutisisaa.

Länsimaat pyrkivät vaikuttamaan Ukrainaan pitkin sen itsenäisyysaikaa, mutta niin pyrki Venäjäkin. Lukemattomien venäjämielisten mielestä vain Venäjällä on oikeus siihen. Itse asiassa Venäjä panosti monin verroin enemmän rahaa, siis korruptiota, Ukrainaan vaikuttamiseen kuin länsimaat, mutta sitä vaikuttamista eivät venäjämieliset koskaan mainitse, kun puhutaan niistä ajoista, jolloin valta vaihdettiin mielenosoitusvälineellä.

Olisi tietysti hienoa, jos kukaan ei olisi pyrkinyt vaikuttamaan Ukrainaan, mutta tämä maailma ei toimi siten. Suomeenkin pyritään vaikuttamaan niin idästä kuin lännestäkin.

Sen vaikuttamisottelun Venäjä hävisi, mutta ei tyytynyt siihen, vaan nappasi Krimin ja loi itäiseen Ukrainaan konfliktin. Yksi hyvä syy konfliktien luomiseen oli mahdollisesti se, että Natoon ei oteta maita, joilla on olemassaoleva konflikti.

Nyt Venäjä on päättänyt käyttää sotaa vaikutusvaltansa vahvistamiseksi ja hallinnon vaihtamiseksi ilman turhia poliittisia keinoja, jotka eivät aiemmin tuottaneet toivottua tulosta. Saa nähdä kuinka siinä käy. Jos Ukrainalaiset käyvät sissisotaan, eivätkä lopeta taisteluita, käy homma lopulta Venäjälle hyvin kalliiksi ja lopulta se tulee vetäytymään eli epäonnistumaan.

Jos katsotaan kauemmas historiaan, löytyy sieltä paljonkin Ukrainan alueen vaiheista, mutta historia ei oikeuta johonkin. Lähihistoriassa ukrainalaiset ovat kärsineet paljonkin raakoja epäoikeudenmukaisuuksia Venäjän, silloin NL, taholta. Kun Ukraina itsenäistyi, antoivat he ydinaseet Venäjälle ja Venäjä lupasi, että rajat ovat ja koskemattomia, eikä Venäjä koskaan käytä voimaa Ukrainaa kohtaan. Mahtaa Ukraina nyt katua sitä ydinaseiden luovuttamista. Jos eivät olisi luovuttaneet, ei olisi Venäjä hyökännyt.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by John Quiman
ike

Oikeassa olet. En ole mikään sota-asiantuntija mutta voi asiaan vaikuttaa sekin miten strategisia paikkoja nuo ukrainan satamat ovat.

John Quiman

Krimin sotilastukikohta oli tietysti tärkeä, mutta se olisi saanut olla siellä edelleen. Oli sopimus 50 vuodeksi, eikä Ukraina sitä kyseenalaistanut.

Tietysti muutkin satamat ovat aina hyviä, koska se kasvattaa alueellista vaikutusvaltaa. Vaan ne satamat olivat Ukrainan, jos vaikka Venäjän mielestä ne Venäjälle kuuluisivatkin.

Pitkällä tähtäimellä Venäjä kusee omille kintuilleen tällä hyökkäyksellä. Muu maailma ei tule unohtamaan, vaan muu maailma tulee varustautumaan. Venäjän talouteen isketään kai saman tien voimakkaammin kuin ennen. Se voi olla kohtalokasta Venäjän taloudelle ja kaataa hallinnon. Saattaa jopa johtaa Venäjän hajoamiseen. Jos talouteen iskeminen ei riitä, jossain vaiheessa tulee muitakin keinoja, kunhan länsimaat ovat ensin valmiit siihen.

Totuus ensin

Hieno homma, rikollisille koittaa nyt kovat ajat kun rehellisetkin kansalaiset voivat pitää puoliaan ja puolustaa omaisuuttaan ja itseään.

Jake

Tuosta tulee tuolla tavalla kaaos, ei se auta jos siellä siviilit alkaa räiskimään toisiaan.

I'm only assking

Jaa. Suomi kun on samassa veneessä Ukrainan kanssa, niin milloin meillä.

Fixit!

Hieno uutinen suomalaisille rikollisille, jotka haluavat laittomia aseita haltuunsa, näin vapaiden liikkuvien aikana. Ukrainalaiset rikolliset käyttänevät heti eurosvoliiton tukirahansa, samoin usa:n aseteollisuuden hankkimisavustukset näihin pikkukauppoihin eurosvoliiton ja mafian suuntaan.

John Quiman

Laittomia aseita ne aina löytävät. Nyt oli kysymys laillisesta aseen omistamisesta ja käytöstä itsepuolustukseen.

Ilkka Forsten

Mukavaa kun sitä saa kantaa, mutta saako sitä myöskin käyttää ?

John Quiman

Kuulemma itsepuolustukseen saa käyttää. En tiedä saako sillä vain lyödä, vai ihan oikein paukutellakin.

Taitaa kuulua Ukrainan puolustuksen suunnitelmiin. Jos kaikilla kansalaisilla on aseita, olisi maan miehittäminen melkoiseen herhiläispesään tunkeutumista. Lainasin hieman ilmaisua Molotovilta, joka sanoi Suomesta sotien jälkeen, kun oli kysettä Suomen miehittämisestä juuri asekätkentöjen jälkeen, että ei sellaista herhiläispesää kukaan halua.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by John Quiman
Kata

😀

Tuumailija

Elikkä vahvistivat sen mikä on ollut jo kauan käytäntöä ukrainassa. Mafia saa hyvät rahat kun alkavat myydä varastojaan siviileille (kenellä tavan kansalaisella on sitten varaa).

Ukrainahan on ollut jo kauan kansainvälisen asekaupan solmukohta, sitä kautta on siirrelty edes takas isojakin määriä erilaisia aseita ja se on juuri sopivassa kohtaa geopoliittisesti.