Eurooppa Maahanmuutto Uutiset

Välimeren ylitykset lisääntyneet 50 prosenttia viime vuoteen verrattuna – laittomia siirtolaisia saapuu Italiaan tuhansittain

Eräässä italialaisessa vastaanottokeskuksessa on kapasiteetti 300 henkeä, mutta se majoittaa tällä hetkellä yli 1 200 henkeä.

AFP:n mukaan yli 1 000 laitonta siirtolaista saapui Italian rannikolle Välimeren kautta viime sunnuntaina. Näiden maahantulijoiden myötä on sattunut myös lisää ikäviä välikohtauksia.

Paikalliset viranomaiset auttoivat noin 200 kilometriä Calabrian rannikolta vaikeuksiin joutunutta kalastusalusta, joka oli kuljettanut yli 600 siirtolaista. Aluksella vahvistettiin olleen viisi kuolonuhria.

Kaikkiaan 674 ihmistä, joista osa oli jo veden varassa avustajien tullessa paikalle, pelastettiin ja tuotiin rantaan. Rannikkovartioston veneiden lisäksi apuun osallistuivat myös merivoimat ja norjalainen kauppa-alus. Aluksella olleet vietiin Calabrian ja Sisilian satamiin.

Samaan aikaan ranskalainen kansalaisjärjestö SOS Méditerranée poimi sunnuntaina Libyan rannikolla 87 matkustajaa ylikansoitetusta kumiveneestä. Näistä 57 ilman huoltajaa olevaa alaikäistä oli aluksella olevien joukossa, järjestö kertoi Twitterissä.

Lampedusan saarelle saapui sunnuntain vastaisena yönä myös yhteensä 15 venettä, joissa oli 522 laitonta siirtolaista. Libyasta ja Tunisiasta lähteneet alukset kuljettivat siirtolaisia Afganistanista, Pakistanista, Sudanista, Etiopiasta ja Somaliasta. Päivää aiemmin saarelle oli saapunut 350 laitonta siirtolaista.

Saarella on siirtolaisille tarkoitettu vastaanottokeskus, johon mahtuu 300 ihmistä, mutta tällä hetkellä siellä on yli 1 200 vastasaapunutta siirtolaista.

Satoja laittomia siirtolaisia rantautuu Italiaan todennäköisesti lähipäivinä. Erään saksalaisen kansalaisjärjestön laivalla on parhaillaan 444 siirtolaista, ja se odottaa lupaa telakoitua italialaiseen satamaan.

Italian sisäministeriön tietojen mukaan Italiaan on saapunut Välimeren yli tänä vuonna tähän mennessä yli 34 000 laitonta siirtolaista, kun viime vuonna vastaavaan aikaan heitä oli noin 25 500 henkilöä.

Lähde: Remix

47 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
juha II

Meidän elämänmuodolleMME uhka tulee aivan muualta mistä sen keuhkotaan tulevan. Kaikkein oleellisinta on, että kyseessä on silloin meidän tavallisten ihmisten elämä ja se yhteiskunta millaiseksi tulee muuttumaan eli viidakon laki

juha II

joka jo vallitsee manner-euroopassa ja lähinpänä Ruotsissa. Ruotsi on 3. rikollisin maa maailmassa. Edellä ovat Meksiko ja muistaaksen Etelä-Afrikka tai Brasillia. Oleellisinta on se mistä vaietaan ja ollaan hiljaa. Eli EU eliitin ja koko maailman globalistien jo kauan sitten hellimä ajatus siitä, että Euroopan valkoinen väestö pitää hävittää kansanvaihdolla tuomalla tänneb toisrotuisia massoittain seurauksista välittämättä valkoiselle rodulle ja mtä se saa aikaan yhteiskunnissa turvallisuuden ja taloudellisen kestokyvyn osalta.

Ne, jotka ”rodunjalostusta” down shiftaavat valtamedian joka päiväisellä propagandalla ja valtapoliitikkojen harjoittamana suorana rotusortona valkoisia vastaan jalostamalla se silkkihansikasµaiseen ”vihapuheeseen” ja sananvapauden rajoittamiseen suhteesa nk. pakolaisten tuottamaan sarjarikollisuuteen. Eräs irvokkaimmista esimerkeistä tulee Iso-Britanniasta, jossa poliisi on panostanut vihapuhe jahtiin niin paljon voimavaroja ja resursseja, että oikea rikollisuuden torjunta ja tutkinta jätetään tahalklisesti taka-alalle.

Kun nuo laumat ovat Euroopassa kuin heinäsirkkaparvet tekemässä tuhoaan aivan samalla turmiollisella tavalla kuten esikuvansakin. Silloin tulee äitiä ikävä ja kun tuppuraiset ovat ”vastuuministereinä” ja Mopsin kusettaja puhuu ”Sääntöpohjaisesta Maailmanjärjestyksestä”. Silloin koko vielä jäljellä olevalle Suomen kansalle selkiytyy jkonkreettisella tavalla mitä tuo poliittisen eliitin pastellerina suussa pyörivä sanahirviö TODELLA tarkoittaa!!!

Ilkka Forsten

Nälkiintyneitä ja uupuneita naisia ja lapsia saatu jälleen kuvaan.Voi sentään.. Kyllä tässä kyynel tirahtaa silmäkulmaan, kylmä ja sähkötön talvi tulossa, ja alituinen sodanpelko hengittää niskaan puhumattakaan siitä että heidät elättävä yhteiskunta vaatii kohta Suomelta tuntuvaa avustusta, kun pakotteet purevat omaan nilkkaan. Sota Ukrainassakaan ei tunnu laantuvan vielä vuosiin. Tytti Tuppurainen rientää taas pelastamaan lainehtijat kertomalla että nyt tulee hyvä diili, ei mene kuin jokunen miljardi. Piankos se kerätään kasaan kun lisätään sähkönsiirtohintoja ja bensiinin jakeluvelvoitetta. Hyvä tytti, olet todella nerokas ihminen mutta uskonkotko yhä vakavissasi että ensivaalien jälkeen sinä olet vielä ministerinä ? Et ole, sano minun sanoneen.

Kata

Toivotaan niin!Pakko olla niin!

Rudi

Jos Tytti laitetaan toisiin hommiin niin demareilta löytyy kyllä laatuväkeä korvaamaan tyttelin. Miten olisi esim. Suomen Borat Matias Mäkynen, talousnero jumalan armosta. Hän voisi ottaa ohjakset valtionyhtiöistä ja Solidiumista niin alkaisi turskan teko loppua. Niin, suomalaisethan tulevat äänestämään demarit kakkoseksi koska Sanna on kaunis, ja näin ollen valtionvarainministeriö lankeaa Boratille ikään kuin itsestään?

Kata

Onneksi on päivä sillä illalla tuo visio veisi yöunet…taas!Kiesus.

Jukka

Ei kannata kyynelehtiä heidän poLOISTEN puolesta. Heillä on puolellaan sellaiset ihmis- ja muut lait. Oma kansalainen jää heitteille ennen kuin nuo tulijat. Tyttihän kyllä selviytyy uudelleenkin ministeriksi. Vain lisää punamaalia huuliin ja hymyä kehiin.

John Quiman

On kyllä kumma, että tuohon ei tule loppua. No, ei tulekaan niin kauan kuin vihervassujen ideologinen unelma hallitsee.

Rudi

Siinäpä insinöörejä, lääkäreitä ja sairaanhoitajia matkalla töihin ulkomaille.

Toin sen näisin

Ja jostain syystä mustien osuus pk-seudun katukuvassaniinkuin omassa kehyskunnassani kasvaa kasvamistaan. Ei sitä voi olla huomaamatta, mutta kuitenkaan valtamediassa ei puhuta mitään mistään sodasta jossain Afrikan maassa. Eli tulijoiden täytyy olla näitä EU:n taakanjako-ohjelman perusteella sijoitettuja laittomia siirtolaisia. Eikä Suomeen muuttoa siis ilmeisestibtarvitse mitenkään perustella alkuperäisväestölle. Siihen meitä on kuluneet 7 v aivopesty iskulausein ”Meillä on tilaa” ja ”Kukaan ei ole laiton”…

Musta makkara

Suvakkiakoille maistuu erittäin hyvin Tampereen kansallisherkku..

Kata

https://www.youtube.com/watch?v=G28p0yKMmwg

Näin Sipilä joka niitä kutsui….mutta kuten hän sanoo Dublin heitettiin romukoppaan ja samoin Schengen ja niin alkoi Euroopan täyttäminen käenpoikasilla.
”Oikeusvaltioperiaate”,täyttä lätinää.
Mutta ”kaikki olisi voinut palauttaa”…No jussuh mikset siis palauttanut Ruotsiin?Kielsikö otteri perpo?Virheet?Demsut?Ja sie tottelit?Miksi?
Vatunmoista taakanjakoa kerrassaan!Onkohan lässympää tai tekopyhempää sanaa kuin ”taakanjako”?No se taakka on kantisten harteilla ja mitä heille on tapahtunut!Ja siinä sivussa on moni rikastunut!

Voi luritusten luritus!

Toin sen näisin

”Kaikki olisi voitu palauttaa…” Mutta eipä sitten palautettu ja tämä rikkaus ja voimavara lisääntyy silmissä kun piikki on auki… prkl sentään

John Quiman

Niin, Orpohan kehuskeli jälkeenpäin, että olisi voinut palauttaa kaikki. Kun maahanmarssi oli päällä, hän väitti, että ei voi mitään, kansainvälisten sopimusten mukaan on otettava kaikki vastaan.

Siis Orpo myönsi kusettaneensa kansaa ja kertoi sen hymyssä suin ikään kuin se olisi ollut hyvinkin älykäs teko. Kun poliitikko ylpeilee sillä, että on kusettanut kansaa, täytyy todeta, että poliitikko on pahasti sairas.

juu

Viimeisen 5-vuoden aikana oli myönnetty lähes 400 000 oleskelulupaa.
Poliitikot sanoo että ei ole tullut paljoa turvapaikanhakijoita, mutta onko sillä väliä tulevatko turvapaikanhakijoina vai perheenyhdistämisellä?

John Quiman

Tuo ”kukaan ei ole laiton” on hyvä esimerkki suvakkien typeryydestä ja tietysti myös niiden typeryydestä, jotka eivät tajua lauseen typeryyttä.

Eihän kukaan ole sanonutkaan, että joku on laiton, siis joku henkilö olisi laiton. Suvakkien iskulauseen tarkoituskaan ei ole olla järjellinen, vaan ainoastaan jotain, millä voi huutaa sanomaansa ja luoda kansalle sopivaa mielikuvaa. Valitettavasti kansa paljolti on hiljaa. Ehkä siksi, että eivät keksi mitä järkeä suvakkien puheissa on.

Kun sanotaan, että joku on laittomasti maassa tms. ei tietenkään väitetä, että henkilö olisi laiton. Pitää olla erityisen yksinkertainen, jos ei tuota tajua. Suvakit kyllä ovat aika yksinkertaisia fanaatikkoja. Ei tuollainen iskulause kelpaisi kenellekään vähääkään järjelliselle.

Kata

Niin totta!
Nuo niiden ”iskulauseet”kertoo juuri tuosta järjettömyydestä.Silmät tapillaan huudetaan ja riehutaan.
Tuskin työt kiinnostaa!

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Kata
Jukka

Jos tulija on laittomasti maassa, hän on silti laillinen ja siis puhdas lakia rikkomaton pulmunen. Niinkö!? Tuossa kohtaa aina tipahtaa mätkähän kärrystä.

Ja KEENERI !

Suomi-tyttö taas saanut matulta melaa mekkoon ja oikein kunnolla:
”Sukupuoliyhteys oli alkanut yhteisymmärryksessä.” (IL) Tämän jälkeen oli tyttöä paukutettu mustalla berberiin ja kovaa.

No, sitä saa mitä tilaa… 🤷🏻

Juha

Voisko näille laittomille maahantulijoille laittaa kela-automaatteja joka puolelle savannia. Sieltä voisi Kela-gold-kortilla nostaa sen 5000 €/kk jonka nämä saa etuuksina Suomesta. Sillä rahalla pärjäisi ihan mukavasti välimeren eteläpuolelka. Niin ei tarvisi sitten tänne pimeeseen ja kylmään pohjolaan raahautua..

Pukki

Kannattaa kiertää
marakattien kanssa viihtyvät suvakkiakat KAUKAA, ettei apinarokko tartu..

Ilkka Forsten

Se onkin oudon ärhäkkä pöpö, ollakseen vain hintintinttien keskuudessa leviävä, koska kolme päivää sitten kerrottiin tapauksia olevan suomessa tasan 1 ja tänään niitä on 17. Kun tuo paatillinen taas saadaan perille on luku helposti 117, ja siitä kolme päivää eteenpäin 1177.. Onneksemme tähän on varauduttu ostamalla rokotteita, joista saa kuulemme sivuoireita.. Nyt se jo sanotaan ääneen, edellisen kierroksen aikana oli kaikki täysin harmitonta.

Viimeksi tänään juttelin erään henkilön kanssa, joka valitteli että on alkanut olemaan ihan hemmetin korkeita verenpaineita ja lepopulssikin hoipertelee yläkantissa. Lääkäri oli määrännyt verenpainelääkkkeitä, mutta ei tutkinut millään tavalla mistä se johtuu. Ei tarvitsekaan, minä tiedän. 3 x covid moskaa suoneen, ja vot, siitä se ikuinen sairastaminen sitten alkaa. Jos perusterve mies, noin 45 v ei ole aiemmin tuntenut mitään vastaavaa, mutta oireita on alkanut tulemaan tässä kevään ja kesän aikana, niin tarvitseeko olla suuri tietäjä että pystyy sanomaan mistä kenkä puristaa. Lääkäri ei sitä uskalla sanoa, voi mennä virka. Minulta ei mene virka, mutta enhän minä niitä piikejä jakanutkaan.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Ilkka Forsten
Kata

Voi hemmetti sentään…Eikä hän ole ainoa.Koronarealistit kertoo karua kieltä.Mutta minullekin sanoi lekuri että ”sina kuvitelet”….%¤#”=?`(/&!

arkkimankeli

Tuossa on Suomenkin dystooppisesta tulevaisuudesta kertova ”Ilmestyskirja”:

Microsoft Word – 180711_Final Draft.docx (eduskunta.fi)
Alakohtina tuossa mm:
15. Tarjotaan siirtolaisille pääsy peruspalveluihin
16. Voimaannutetaan siirtolaiset ja yhteisöt täysimääräisen osallisuuden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden toteuttamiseksi

Vieraslaji
Puolueeton

Yksikään asia artikkelissa eikä kommenteissa puutu todelliseen lähtökohtaan, miksi siirtolaisia on tuhatmäärin tulossa.
Kaikkian sai alkunsa, kun Libyan johtaja Gaddafi murhattiin. 1986 USA alkoi pommittamaan Libya ja sotaan osallistui muitakin Nato maita. Tämä sai aikaan sisällissodan ja järjestysvalta Libyassa katosi. Maksamalla avustajille afrikkalaiset pääsevät vaeltamaan Välimeren rannikolle ja hankkimaan välineitä meren ylitykseen.
Tähän NATO porukkaan Suomen vallanpitäjätkin halusivat liittyä. Varmaan palkinnot pesrustuslain rikkomiseen olivat houkuttelevia. Libya sodasta ei pahaa sanottu, vaikka se oli totaalista tuhoamista ja tappamista verrattuna Ukrainan sotaan, jossa tappamista vielä länsi avustuksin tehostaa. Olisi ollut syytä katsoa toteuttaako Venäjä vain operaatiostaan sen, mitä lupasikin aloittaessaan.
Ukrainan sodassa on kuollut kai 5000 siviiliä. Libyasta ei oikein saa tietoja, mutta siviiliuhreja lienee yli 200000. Tämä vain vertailun vuoksi ja tiedostamiseksi, miten valtamedia sotiin suhtautuu. Libyan sodan syyksikin sanottiin Gaddafin väkivaltainen diktatuuri. Väkivaltaa varmaan tarvittiinkin tehdä Arfikan surkeimmasta maasta lukutaitoisin ja rikkain maan.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Pekka Viherä
Kata

Tuota ilmaiskua 1986 edelsi tuhoisa isku diskoon länsi-Berliinissä..Myös Lockerbien kammottava lentokoneen tuho1988 oli lähtöisin Gaddafin toimesta.
Eli tuo 1986 isku oli 30 minuuttia…10 päivää diskoiskun jälkeen jossa kuoli 2 amerikkalaista merijalkaväen sotilasta ja turkkilainen nainen.
En puolustele mutta taustat pitää olla selvillä..ja kyllä se Gaddafi ois saanu olla esteenä tälle virralle mitä nyt todistamme.
https://www.youtube.com/watch?v=1BVDZhOWE9o
Hilleri puolustelee sanomisiaan….

Mutta saihan O-bama Nobelin rauhanpalkinnon….

Eli maailma on aina ollut ja tulee olemaan ilmeisesti sekava,tekopyhä ja aina on tuhoa jossain eli mitään ei ole opittu!!!
Mitä seuraa nykyisten ”liitereitten” ansiosta ei voi kuin kauhistella…

Tuumailija

Niinpä, tuo disko iskun jälkeen amerikkalaiset pommittivat Libyaa (Operaatio El Dorado Canyon) ”tarkoin” valittuihin kohteisiin muutaman sadan siviilin krediitillä.
Locerbien iskun taustalla oli Libyan kansalaisuuden omaavia henkilöitä, mutta Gaddaf ei ollut missään tekemisissä tapatuman kanssa, eikä tutkimuksissa läydetty myöskään tätä yhteyttä. Ei maan johtajaa voi syyttää siitä että radikalisoituneet kansalaiset tekevät tihutöitä ulkomailla ja sitä paitsi Gaddaf oli jo niskan päällä ruotiessaan Al-qaedan/ Isiksen soluja pois maasta.

Obama teki Gaddafille diplomaattisen tarjouksen, että jos Gaddaf myöntää Lockerbien terrori-iskun ja toimittaa joitain hyvityksiä, jo valmiina olevaa iskua ei suoriteta Libyaan ts. kiristi tunnustuksen poliittisella painostuksella.
Gaddaf taipui ns. pienemmän ”pahan” edessä, mutta silti Obama määräsi iskun Libyaan toteutetavaksi ja Gaddaf eliminoitavaksi (myös hänen sukulaisensa). Tehtävä muuttui yllättäen Nato operaatioksi ja ensimmäisenä ilma iskujen toimittajina olivat ranska ja norja.

Näin saatiin raivattua Afrikan lukko pois ja euroopan rikastuttaminen alkoi isolla vaihteella.

Kata

Kyllä näinkin mutta en ihan luottaisi Gaddafinkaan sanomisiin…no maksoi kuiten muistaakseni lunnaat Jolon saarten panttivangeista..ne suomalaiset mukaanlukien.
Jännä yhdistelmä kun keitäs ne vangitsijat olikaan…

Mutta kuten sanoin kyllä olis saanu olla hengissä mutta muistelen niitä videoita niin oli siellä omatkin valmiita hirveisiin tekoihin juurikin hänelle.

Ilmeensä yhtä yllättynyt kuin Ceausescun pariskunnalla aikanaan….

turhapaikka

Lavrovi on varmaankin organisopimassa laajempaa invaasioo Afrikassa sopii kumpienkin osapuolten strategiaan.

Sami

Ei Lavrovin tarvitse organisoida. Eorooppa itse organisoi siirtolaisia kuljettavia välimeren siirtolaistaxialuksia yhdessä kuntalaisten salakuljettajien kanssa, ja tämä on ollut hyvin tiedossa jo vuosia.

Eka Kettunen

Ensimmäiseksi pakotetaan nämä ” pelastajat” eli laittomaan maahantuloon osallistuvat kuskaamaan siirtolaiset sinne mistä ne ovat merelle lähteneet. Sen jälkeen takavarikoidaan näiden alukset, määrätään isot sakot ja laitetaan vankilaan istumaan rikollisesta toiminnastaan. Näin saadaan tämä pelleily ja laittomuus loppumaan hyvin lyhyessä ajassa.

Kata

https://www.instagram.com/tv/CgfxMx7M_hb/?utm_source=ig_web_copy_link

Kun maailman ”johtajat” ovat tuota luokkaa länsimaissaKIN niin mitä voimme odottaa?

Onko oikea bidee(tai video) vai ei siitä keskustellaan kun yhtään silmän räpäytystä ei nähdä…tai sitte Joe pelkää että prompteriteksti menee liian nopeaan. 😀
Klovni!

Tonaltti sillä vain on mielessä! 😀

Kata

https://www.foxnews.com/media/twitter-blows-up-over-kamala-harris-introducing-herself-pronouns-description-clothing?utm_campaign=later-linkinbio-foxnews&utm_content=later-28524798&utm_medium=social&utm_source=linkin.bio

Ja sitten kaklattava vp esittelee itsensä…pronomineilla…ei kiesus miten karseaa.

Hyvin menee sielläkin!Meillä sentään buutsit ja sortsit!

Ilkka Forsten

Se on todellisuudessa Duracell pupu joka jaksaa, jaksaa, jaksaa, jaksaa, jaksaa…

Ilkka Forsten

Vieläkin nopeammin asia hoituu jos käytetään MG-42 mallia. 1400 laukausta / min tarkoittaa 27.3 mälliä / sekunti. Sillä vauhdilla ja teholla katoaa purjehtijat, paatit ja todisteet yhteen ryöppyyn.
” Ja vaikka minä kulkisin kuoleman laaksossa, en minä mitään pelkäisi, koska olen sen pahin olento.”
-Ote merijalkaväen miehen rukouksesta-

ike

Italialle ei enää riitä että se tekee remonttinsa suomalaisten vereronmaksajien rahalla, se ei ymmärrä että automaattinen palautus afrikan rannikolle poistaisi koko ongelman. Ehkä meidän poliitikot eivät ole vielä ymmärtäneet että saadakseen tuloksia heidän pitäisi neuvotella Italian mafian kanssa, ei poliitikkojen. No ovathan ne aika paljon sama asia. Bisnes puhuu.

Kata

”Poimi Libyan rannikolta..” ja tuotiin Italiaan..???

Voivoi pittää lähettää lissää rahhaa Italiaan…siis minkä ikäisiä ala-ikäisiä ilman huoltajaa?Voi tuhannen tappuraista tätä maailman sekoa touhua!

Niin häviää pikkuhiljaa eurooppalainen maailma..ottomaanit sitä yritti hävittää mutta ei mennyt sataa vuottakaan Osmanien valtakunnan hajoamisesta(marraskuun ensimmäinen 1922) niin nyt on uusi jo ja pitkällä…

otto suni

Koudenhove-Kalergin suunitelmat valkoisen rodun hävittämiseksi ja saattamiseksi ”älykkäiden” kasaarien hallitsemiseksi toteutuu täyttä vauhtia! George Soroksen rahat ja vaikutusvalta Rotschildien suosikki-kasaarina on suunnaton ja esimerkkinä myös Suomessa on Martti Ahtisaari joka toimi Soroksen käskyläisenä. Kokoomuksen Petteri Orpo sisäministerinä 2015 on myös tunnettu Suomen syöjä.
Mikkonen jo hykertelee ja hieroo kauppoja siitä kuinka monta ”aivokirurgia” ja ”insinööriä” saadaan meille rikastuttamaan yksinäisten naisten elämää!

Tuumailija

Frontexin vesitaksi jatkaa toimintaansa katkeamattomasti ja samaa porukkaa on suomen rajavalvonnassa ”apuna” laukunkannossa.

Ilkka Forsten

Tästä tuleekin nyt busmannien valtakunta.

Kata

Siltä se näyttää,niin vitautas.

Kai siellä saa sitten olla myös buswomannejakin..vai mikä pronomini sitten sopii voi suutanan veetana tätä mielipuolista maailmaa.

Ilkka Forsten

Äly on katoavaa kansanperinnettä. Ensin vouhkataan euroopan asiat pois raiteiltaan sallimalla ” pakolaisten ” massainvaasiot ennen koronaa. Sitten luotiin korona, jolla jarrutettiin kaksi vuotta ihmisten elämää, tuhoten piikeillä heidän tulevaisuutensa. Samaan aikaan invaasio sai kuitenin jatkua, vaikka oltiin olevinaan niin tarkkoja siitä ketä maahan pääsee. Hommalla rajoitettiin ainoastaan kantaväestön oikeuksia, matut teki mitä halusi. Kun talouden alamäki saatiin tarpeeksi kovaan vauhtiin, aloitettiin Ukrainan sodan varjolla uusi kierre kansan köyhdyttämiseksi, ja kun siitä päästiin yksimielisyyteen miten se tehdään, annetaan apinarokon tulla rajojen yli että päästään taas piikittämään ja rajoittamaan ihmisten elämää. Jos joku saat*****n limanuljaska vielä tulee sanomaan ettei tämä ole täysin tahallista valkoisten yhteiskuntien tuhoamista, niin vaadin selitystä. En hyväksy poliittista jargonia YK:n ihmisoikeuksista joissa yhtenään vilisee nimike joka on viittaavinaan kaikkiin kansallisuuksiin, mutta tarkoittaa vain mustaa tai puolimustaa DNA perimää.

Kun vaalit ovat ovella ensivuoden keväällä, menen joka kerta SDP:n Kokoomuksen ja Vihreiden vaaliteltalle soittamaan suutani. Pidän niin kovaa älämölöä yllä ettei keneltäkään jää huomaamatta mihin pyrin. Jonkun on aika käydä sanomassa miksi pas****a haisee jo kilometrien päähän vaikka se kuvaillaan hienostuneeksi tuoksuksi. Vihaan niitä kaikkia, he ovat pettäneet oman rotunsa ja mahdollistaneet vieraille ryhmille etuoikeutetun aseman varastamalla meiltä sen mikä meille kuuluu. Maksun aika koittaa ennen pitkää, ja silloin ei tunneta sanaa armo.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Ilkka Forsten
Kata

Olet niin oikeassa,näin on käynyt ja en ymmärrä miten suurin osa ei ymmärrä!Miten ihmeessä tämä kaikki jää näkemättä?

Hyvä ajatus,taidanpa itsekin pistäytyä teltoilla…. 😀

Jukka

Vaalien alla kiertelen minäkin tietyt puolueteltat ja annan palaa, mutta jostain syystä usein minut heitetään ulos. Suvaitsevaiset ja helläsydämiset vihreät viskaavat minut ulos usein jo kättelyssä. Kerrankin suoraan kaatosateeseen kehtasivat tunteettomasti minut lähettää.

juu

Kaikkiaan 674 ihmistä, joista osa oli jo veden varassa avustajien tullessa paikalle, pelastettiin ja tuotiin rantaan.”
Nehän lähtee tahallaan ”merihätään”, jotta heidät sitten pelastetaan afrikan rannikolta eurooppaan.
Jos menisin kumiankan kanssa polskimaan ja hukkumaan vaikka kauppatorin rantaan, niin pelastettaisiinkohan minut vaikka Tahitille ja annettaisiin ilmainen elämä p***ua ja pullaa unohtamatta?

John Quiman

Meripelastuksen sääntöihin kuuluu, että pelastetut toimitetaan lähimpään turvalliseen satamaan. Libya, josta tulivat oli ollut heille turvallinen jo pitkään, kun olivat kytänneet tilaisuutta rynniä hieman etäämmälle rannikosta odottamaan ”pelastajia”. On ilmennyt moneen kertaan, että homma on organisoitu niin, että ”pelastajat” tietävät mistä käydä ”pelastamassa”.

Kun Libyan rannikkovartiosto on noukkinut noita merestä, ovat ne ”pelastajat” olleet hyvin vihaisia.