Kotimaa

Vastaavan toimittajan tervehdys

Kuva Unsplash / Scott Graham.

 

Kuten jo aiemmin tiedotettiin, Kansalainen siirtyy uusien tekijöiden käsiin ja nyt toimitus on aloittanut työnsä. Mukana on monta vanhaa tekijää, mutta myös tuoreita toimijoita uusine ideoineen. Pääpiirteissään Kansalaisen linja tulee pysymään samana, mutta ympäristön muuttuessa ja ihmisten kiinnostusten kohteiden laajetessa lehdenkin on reagoitava.

Kansalainen on jo kuuden vuoden ajan toiminut vastapainona valtamedialle ja tuonut esiin siitä poikkeavia kansalliskonservatiivisia näkökulmia. Tälle on selvästi ollut kysyntää, minkä vuoksi Kansalainen onkin vakiinnuttanut asemansa lukijoiden keskuudessa. Tärkeää sisältöä ovat olleet varsinkin rikosuutiset sekä blogit ja näin tulee olemaan jatkossakin.

Jokaisen median on kuitenkin myös uudistuttava ja pyrittävä tavoittamaan entistä suurempi yleisö. Tähän keinona on monipuolisempi aiheiden käsittely sekä useanlaiset tavat olla esillä internetin maailmassa. Uudessa toimittajakunnassa on nuoria ja innokkaita tekijöitä, joilla riittää sanottavaa sekä osaamista. Kansalainen tulee näkymään enemmän erilaisilla sosiaalisen median kanavilla ja pyrkimys on lisätä itse tuotettua visuaalista sisältöä.

Itse olen kirjoittanut Kansalaiseen jo pitkään, enimmäkseen kirja-arvosteluita. Kulttuuri, kirjallisuus ja historia ovat henkilökohtaisia lempiaiheitani ja tämä tulee näkymään Kansalaisen ilmeessä. Rikosuutisten ja politiikan rinnalle ihmiset tarvitsevat myös kevyempää luettavaa ja toisaalta ajatuksia herättävää kulttuurisisältöä. Varsinkin näin korona-aikana virkistävät ja yllättävätkin tekstit tai videot ovat tarpeen. Toivon, että tämä vetää Kansalaisen puoleen aivan uusiakin lukijoita.

Jasmina Ollikainen, vastaava toimittaja 1.12.2021 alkaen

14 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
juha II

Toivottavasti rohkea nainen ymmärtää sen, että täällä asioita puntaroivat kaiketi enimmäkseen enemmän tai vähemmän kärttyisät miehet. Eli kommentit, jotka enemmistöltään ovat asiallisia. Eivät välttämättä uppoa sellaisenaan naissukupuoleen oli kyse sitten valtavirran hallitsevasta narratiivista tai muutoin epäortodoksista mielipiteistä ja ajatuksista vaikkapa esim. koronasta, jonka varjolla esivalta kannustaa suorastaan ihmisiä käymään toistensa kurkkuihin kiinni ilman pienintäkään epäilystä tai hienotunteisuutta.

Menestystä uralle, johon ei välttämättä tunkua ole kun varsinkin on kyse mediasta, joka ”ei ulvo sutena susien joukossa”!

Lopuksi: ”Vain kuolleet kalat menevät virran mukana!!!”

John Quiman

On täällä ”kiukkuisia” naisiakin joukossa 🙂

Ihmiset kasvatetaan ”kuolleiksi kaloiksi”, vain harvat selviävät siitä hengissä, mutta monet voisivat herätä henkiin.

Eino kumma

Eipä tarvi jatkossa enää lukea ja luulen vahvasti muidenkin ajattelevan näin. Linja muuttui liikaa.

John Quiman

Katsotaan nyt rauhassa miten tämä kehittyy.

John Quiman

Tähänkö niitä onnen toivotusten kukkasia pitäisi kantaa?

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by John Quiman
Twitteristi

Säikähdin jo että ”ei kai” kun sukunimi ”Ollikainen” =D

murre riepunen

Kaikkea hyvää, riemukkaita ja maistuvia lukuhetkiä.

Galluppeja kaipaava

Itse kaipaisin gallupeita

Jussi Hämäläinen

Onnea ja menestystä toiminnalle.

kasimir

Tervetuloa takaisin!

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by kasimir
Aimo Moisio

Paljon onnea koko teamille. 🙏

Minuhe Kerettiläinen

Isot kiitokset toiminnan jatkumisesta.

Isä Pilvinen

Hyvä juttu. Pitää muistaa nostaa tämä kirjanmerkki takas kahlattavien uutissivustojen joukkoon. Onnea ja menestystä valitsemallenne uralle.

Tuomas

Tervetuloa! Petri Saarelan artikkelit olivat mielestäni asiallisia ja osuvia. Ehkä oli tosiaan muitakin kirjoittajia, mutta Petri (jota tosin en tunne kuten en teitä muitakaan) on jäänyt mieleen.