Kotimaa Politiikka Talous

Ylen rahoitusta arvioiva työryhmä jatkaa neuvotteluita ensi viikolla

Kuvat: Wikimedia Commons / public domain / CC BY-SA 3.0 .

Yleisradion rahoitusta ja toimintaa arvioiva parlamentaarinen työryhmä jatkaa työtään ensi viikolla, kertoo työryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen (kok.).

– Työryhmän mietintö etenee eduskuntaryhmien käsiteltäväksi neuvotteluiden päätyttyä, kokoomuksen eduskuntaryhmää johtava Marttinen kertoi torstaina viestipalvelu X:ssä.

STT:lle Marttinen viestitti, että ei kommentoi työryhmän työn yksityiskohtia.

Demokraatti-lehden tietojen mukaan Ylen budjettiin oltaisiin esittämässä noin 200 miljoonan euron leikkauksia neljän vuoden aikana.

Keskiviikkona asiasta uutisoineen lehden mukaan kyseessä olisi neuvottelujen tuloksesta syntynyt kompromissiesitys. Lehden mukaan leikkaukset koostuisivat kahdesta osasta: suunnitteilla on Yle-indeksin jäädyttäminen sekä Ylen alennetun 10 prosentin arvonlisäverokannan nostaminen 14 prosenttiin.

Puolueita jakaa lehden mukaan vielä suhtautuminen alv-korotuksen aikatauluun. Esitys saattaa kelvata laajasti puolueille riippuen siitä, mihin lopputulokseen alv-korotuksen ajoituksessa päädytään.

Leikkauksen määrästä ei sopua

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo sanoo, etteivät Demokraatti-lehden julkaisemat tiedot 200 miljoonasta eurosta pidä paikkaansa.

– Tällä hetkellä voin sanoa, että (200 miljoonan leikkaukset) eivät pidä paikkaansa, koska ei ole sopua mistään määristä, Saramo sanoo STT:lle.

Saramo kertoo, että on sovittu, että kukaan ei tiedota ennen kuin on tiedotettavaa.

– Neuvottelut ovat kesken, niin kommentoidaan sitten, kun se on mahdollista.

Saramo ei tässä vaiheessa ota kantaa, ovatko Demokraatti-lehden tietojen mukaiset leikkausehdotukset sopineet vasemmistoliitolle.

– On ollut paljon kompromisseja, ja ollaan itsekin tehty. Osa on käynyt meille ja osa ei. Meille on kaikkein tärkeintä, ettei Ylestä tehdä mitään Viktor Orbanin tai Jaroslaw Kaczynskin kaltaista omaa tiedotuskanavaa, Saramo sanoo.

Keskusta valmis sovittelemaan

Keskustan eduskuntaryhmän näkemys on, että kun Suomen julkinen talous on vaikeuksissa, myös Ylen täytyy olla talkoissa mukana, sanoo puolueen ryhmäjohtaja Antti Kurvinen.

– Olemme valmiita säästämään Ylen osalta, mutta säästöjen pitää olla sellaisia, että yleisradiotoiminta ei vaarannu, Kurvinen sanoo.

Hän ei ota kantaa siihen, kelpaisivatko 200 miljoonan Yleisradio-leikkaukset keskustalle.

– En ota kantaa summiin. Meidän talousvaihtoehdossa oli 120 miljoonan taso säästölle, Kurvinen sanoo.

Keskusta on hänen mukaansa kuitenkin valmis sovittelemaan ehdotusta molempiin suuntiin.

Myös perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä kommentoi neuvotteluja STT:lle lyhyesti.

– Työryhmälle pitää antaa työrauha. Kaikki varmasti ymmärtävät, että myös Ylen on osallistuttava.

Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila kertoi aiemmin STT:lle, ettei halua kommentoida asiaa.

– Rauhassa odotellaan, mitä työryhmä päättää, Ylä-Anttila sanoi.

STT

1 Kommentti
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
John Quiman

Saramo sanoo, että Ylestä ei saa tulla jonkun omaa tiedotuskanavaa. Tosiasiassa se on varsin vahvasti punavihreiden otteessa, joten Saramo tarkoittanee, että siitä ei saa tulla jonkun toisen tai joidenkin toisten omaa tiedotuskanavaa.

Uusimmat uutiset