Kotimaa Rikos

Yli 50 epäiltynä niskoittelusta – mukana lisäksi alaikäisiä

Kuva: Wikimedia Commons

Poliisi otti perjantaina 14. lokakuuta kiinni yhteensä 53 mielenosoittajaa Helsingin Pitkältäsillalta. Kyseessä oli ”Elokapinan” mielenosoitus.

Helsingin poliisilaitos sai ennakkoon ilmoituksen perjantaina järjestettävästä mielenosoituksesta. Ilmoituksen mukaan mielenosoittajat aikoivat tukkia Mannerheimintien ajoradan.

Mielenosoitus alkoi kello viiden aikaan iltapäivällä. Osallistujat osoittivat mieltä ajoradalla Mannerheimintien ja Pohjoisen Rautatiekadun risteyksessä, ja liikenne Mannerheimintiellä oli poikki.

Poliisi oli etukäteen ilmoittanut mielenosoituksen järjestäjille, että Mannerheimintie ei ole paikkana mielenosoitukselle sopiva ja neuvotteli mielenosoittajien kanssa mielenosoituksen siirtämisestä paikalle, missä se ei aiheuttaisi kaupunkilaisille kohtuutonta haittaa. Neuvottelujen jälkeen mielenosoittajat poistuivat ajoradalta ja Mannerheimintie avattiin liikenteelle hieman ennen kello kuutta.

Mielenosoittajat siirtyivät Mannerheimintieltä Pitkänsillan ajoväylälle

Mielenosoittajat siirtyivät Pitkällesillalle ajoradalle katkaisten liikenteen toistamiseen. Poliisille ei oltu tehty etukäteen ilmoitusta mielenosoituksesta Pitkälläsillalla.

— Poliisi käski noin puoli seitsemältä mielenosoituksen Pitkälläsillalla päättymään ja mielenosoittajat hajaantumaan. Mielenosoittajat eivät tässä kohtaa totelleet poistumiskäskyä, joten ilmoitimme heille, että poliisia vastaan niskoittelevat henkilöt otetaan kiinni, kertoo operaation johtaja, ylikomisario Jarmo Heinonen.

Sillalla oli mielenosoittajia, jotka olivat vaijereilla kahlinneet itsensä kiinni toisiinsa. Poliisi irrotti henkilöt toisistaan ja otti heidät kiinni.

Pitkänsillan ajorata saatiin avattua liikenteelle noin kahdeksalta illalla.

Poliisi otti Pitkältäsillalta kiinni yhteensä 53 henkilöä, jotka eivät totelleet poliisin poistumiskäskyä.

Kaikkia paikalla olleita, jotka eivät totelleet poliisin poistumiskäskyä epäillään tällä hetkellä niskoittelusta poliisia vastaan. Kiinniotettujen lisäksi paikalla oli seitsemän alaikäistä, joita poliisi epäilee niskoittelusta poliisia vastaan.

Lähde: Viranomaisuutiset

Tilaa
Ilmoita
guest
16 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Horace Smith

”Väkivalta loppuu väkivallattomuuden voimalla” Eikä röyhkeydellä ole mitää rajaa. Vasemmistokommunistien työkaluihin kuuluu aina väkivalta, jos sillä saadaan ideologiaa vahvistettua.

John Quiman

Se osoittaa vaan, että ideologialle ei löydy kannatusta, joten se voidaan ajaa läpi vain valehtelemalla ja uhkailemalla.

Ilkka Forsten

Mitäs sitä vaijeria turhaan katkomaan, siinä olisi samassa nyytissä mennyt suurempikin sakki pahnoille. Montako kertaa keloapinat ovat tehneet protestia Venäjää vastaan, sillä aihetta olisi, vai eikö se mitä nousee savuna ilmaan ukrainassa jo kahdeksatta kuukautta aiheutakaan ilmastohätätilaa ?

Miettikääs tilannetta siltä kannalta että kansallismieliset tekisivät vastaavan tempun, siis tukkisivat pääkaupungin liikennettä, vastustaisivat virkavaltaa ja vinkuisivat heti jos tartutaan nuttuun vähän kovakouraisemmin. Kyseessä olisi ” äärioikeiston natsismin ihailua, ja yhteiskuntarauhan vaarantaminen.” Olisiko poliisi silloin ” neuvottelemassa ” pelisäännöistä, vai heiluisiko pamput ja ilma olisi sakena pippurisumutetta.

John Quiman

Tämä liittyy siihen vihervassujen ja muiden ns. suvaitsevaisten sallimaan sopivan sanan vapauteen.

Sopivalla sanalla on paljon enemmän vapauksia. Sopimattomalla ei juuri ole ja haaste oikeuteen on herkässä.

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by John Quiman
Mummi

Alaikäiset kelopääapinat viranomaisten huostaan ja kasvatuslaitokseen!

Timon totuus

Agenda 2030 edistäminen,on kuin kusisi omiin muroihinsa.
Mielenilmaisun vapautta ei kuitenkaan saa rajoittaa,koska kohta meillä on ihan oikeitakin syitä mielenosoituksiin.
A

monikulttuurisuus on rikkalapio

Nykyisellä kehityksellä ne ”oikeat syyt” uhkaavat kasvaa niin suuriksi että mahdolliset rajoittamisyritykset jäisivät lopulta mielenosoittajien jalkoihin.

Kumi tonttu

Kumista ”nuoriso-ohjaajaa” voisi poliisi hyvin käyttää.

oikeusihminen

Poliisilla on käytössään korkean kynnyksen välittömiä seuraamuksia kuten ampuminen, kaasutus ja taserointi.

Poliisin käyttämiä matalan kynnyksen välittömiä seuraamuksia ovat puhuttelu ja sossutädeille soittelu.

Kumipampun käytön pois jättäminen välittömien matalan kynnyksen seuraamusten arsenaalista oli juridinen harhapolku, jonka seuraukset näkyvät jo mm. marakattiröyhkeyden lisääntymisenä.

Kansallismielinen

Kyllä on viimeisen päälle vajaaälyistä porukkaa.

Matu Patjaa

Vajakki-suvakkia

Kata

Liimatkaa ne kiinni siltaan!Katotaan ko tuuli alkaa ujeltaan ja lunta tupruaa niin onko vielä kivvaa siellä kähistä!Pösilöt,aikuisten aivopesemät pennut!
Keväällä voi sitten irrottaa. 🙁

otto suni

Erinomainen ehdotus, kannatetaan ja erityisesti suosittelen vesipesua ennen liimaamista niin saavutetaan mukava hypotermian taso!

Piikkilampaat

Noille elokapinallisille pitäsi suorittaa jälkitilainen abortti.

Ilkka Forsten

Vähintään kastraatio etteivät ainakaan lisäänny.

Letunviuhake

Kaikkiin vaan 8-10 kierrosta tutkittu ja turvallista plörönäinjektiota niin eivät varmasti lisäänny ja mailma pelastuu liikakansoitukselta! (Kill Bill Gates) 😂