Kotimaa Politiikka

Ano Turtiainen: Vapautuspyyntö valiokunnasta

Valta kuuluu kansalle -puolueen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ano Turtiainen on tänään jättänyt eduskunnan keskuskansliaan vapautuspyynnön liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenyydestä. Hänen mielestään kyseinen valiokunta – kuten kaikki muutkin valiokunnat – ovat pelkkiä hallituksen kumileimasimia.

– Istuminen niissä kokouksissa on pelkkää ajan tuhlaamista. Toisaalta lähes jokaisesta asiasta pitäisi laatia vastalause tai eriävä mielipide, koska käsittelyssä olevilla kirjelmillä ja lakiesityksillä vain pannaan käytäntöön Euroopan unionin määräämiä direktiivejä. Sama koskee kaikkia valiokuntia, ja toiminta tuntuu muutenkin turhalta teatterilta, koska hallitus jyrää kaikki esityksensä läpi.

Turtiaisen valiokuntapaikka on alun perin perussuomalaisten, joten lähtökohtaisesti se kuuluisi heille, mutta asioista sovittaneen vielä erikseen eduskuntaryhmien kesken. Hän kertoi päätöksestään julkisesti ensimmäiseksi itse Twitterissä:

– Jo pitemmän aikaa on ollut mitta täynnä tämän valiokunnan touhua – pelkkää lakiemme viilaamista EU:lle sopiviksi. Härkää pitää ottaa sarvista kunnolla ja valitettavasti mandaatti joka minulla on, ei siihen (vielä) riitä. Luoja yksin tietää riittääkö koskaan.

26 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Rikkovaaran Riku

Vierailin vuosia sitten liikenne- ja viestintävaliokunnan huoneessa. Se oli ylimmässä kerroksessa, jossa on pyöreät ikkunat Mannerheimintielle päin.
Silloin ei ollut vielä ipadeja ja läppäreitä niinkuin nyt. Jokaisella valiokunnan jäsenellä oli oma paikkansa ja sen edessä pöydällä iso pino asiapapereita. Pinoja oli jäsentä kohti useampi. Korkeutta yhdellä pinolla saattoi olla 30-40 senttiä.
Silloin ymmärsin, että kukaan jäsen ei ehdi tutustua kaikkeen, mistä päättävät. Kumminkin äänestää pitää ja se tapahtuu tunnepohjaisesti. Kaikki jäsenet tietysti esittävät olevansa vakavissaan ja ymmärtävänsä asioista. Se on näytelmää.
Ano nyt sitten oli vain rehellinen. Tietysti olisi voinut pysyäkin valiokunnassa tarkkailemassa hulluutta.

FIXIT

Voisi tuon eleen ymmärtää sitenkin, että herra tajuaa istuvansa etuskunnassa vain tämän kauden loppuun ja haluaa helpottaa loppuaikaansa lisäämällä vapaa-aikaansa?
Muistattekohan, kenellä on edelleen voimassa oleva ennätys poissaoloista etuskunnassa? Minä muistan, mutta äänestin häntäkin kerran, kun lupasi olla vastavoimana persuille, heh…

Kyllä fiksataan

En tiedä ketä tarkoitat. Hirvisaari oli hämäläisistä eniten poissa.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jukkakuhanen/143314-hirvisaari-eniten-poissa-hamalaiskansanedustajista/

Kirjoittaako kukaan kansanedustaja siitä mitä valiokunnissa tapahtuu, mitkä ovat eri luonnokset ja ehdotukset ja ketkä niitä tekee? Jokainen oppositiolainenkin pitää kansaa pimennossa. Myös ne ketä pidetään oikeana oppositiona. Ovatko valeoppositiota, väsyoppositiota, eivätkö osaa kirjoittaa tarpeeksi hyvin samalla miettien strategiaa, miten saada kansaa tiedostamaan, ovatko laiskoja, kyynisiä, väsähtäneitä, vai yhdistelmä näistä? Eli liian isoissa saappaissa kuitenkin.

Rikkovaaran Riku

”Kirjoittaako kukaan kansanedustaja siitä mitä valiokunnissa tapahtuu…”
Tuskinpa edes ymmärtävät mitä siellä tapahtuu. Tietysti jotkut heistä esittävät ymmärtävänsä ja pitävät järjettömiä puheenvuoroja. Kaikki odottavat seuraavaa kahvitaukoa.

Totuus esille

Tietokirjailija Daniel Estulinin kirjan The True Story of the Bilderberg Group mukaan Euroopan Unionin pystyttivät 1950-luvun alkupuolen Bilderberg-kokouksissa Rotschildit ja Rockefellerit koolle kutsumiensa n. sadan ns. ”elitistn” kanssa. Noita kahta sukua voi hyvin perusteluin pitää ihmiskunnan johtavina arkkivihollisina. Rotschildit mm. hallitsevat vähintäänkin läntistä maailmaa orjuuttavaa velkaponzi-rahajärjestelmää ja Rockefellerit mm. ovat pitkälti aikoinaan perustamansa Trilateraalisen komission tuella nostaneet Kiinan kommunistidiktatuurin johtavaksi teknologian ja talouden kärkimaaksi ja samalla yhdeksi suurimmista uhkista muulle maailmalle
Estulinin kirjasta oli valmis suomenkielinen käännös olemassa, mutta se sensuroitiin, todennäköisesti joidenkin suomalaisten Bilderberg-maanpettureiden toimesta.
Suomen hallitukset ovat toimineet ja toimivat edelleen Brysselin diktatuurin kumileimasimina siitä lähtien kun maamme itsnäisyys tuhottiin laittomalla Euroopan Unioniin liittämismenettelyllä. Aikoinaan jo presidentti Risto Ryti varoitti suomalaisia maan sisäisistä vihollisista, ilmeisestikin tarkoittaen maanpettureita ja tuo varoitus on entistä ajankohtaisempi. Eräskin tappurainen sanoi, että on väärin asettaa oma kansa etusijalle!
Juristi Jaana Kavonius on ottanut vahvasti kantaa maassamme vallitsevaan laittomuuden tilaan tekemissään poliisille osoitetuissa tutkimuspyynnöissä. Selvää on, että nuo tutkimuspyynnöt eivät johda mihinkään Suomen irvikuva-oikeusvaltioissa, jossa sekä hallitus että eduskunta pyyhkivät tavan takaa mennen tullen tiettyä likaista paikkaa perustuslaki-paperilla. Valveutuneille, todellisia vaihtoehtomedioita seuraaaville kansalaisille Kavoniuksen tekemät tutkimuspyynnöt toimivat kuitenkin todellisina silmien avaajina maassamme vallankahvassa olevista maanpetos- ja muista rikollisista. Koko valtamedia vaikenee asiasta tukien vain suomalaista kansallisvaltiotamme mm. ”monikulttuurin” avulla tuhoavia maanpettureita, joiden eräs työkalu on ollut heidän virkaansa asettama valtakunnanvainooja.
Ano Turtiainen on yksi harvoista todellisista KANSAN-edustajista.

Alasin

Sain Jaana Kavoniukselta sen käsityksen että todennäköisesti saattaa jonkun porukan kanssa perustaa puolueen joka on positiivinen kansalaistoiminnan suhteen.
Tämä Anon toistuvien negatiivisten ulostulojen jälkeen suhteessa kansalaistoimintaan.

Veikkaan että moni aktiivinen ja positiivinen ihminen innostuu. Jaana sentään on sellainen joka johtaa esimerkillä ja pelottomana sekä uupumattomasti.

Kyllä fiksataan

Jaana osaa kyllä tuottaa hyvin jäsenneltyä tekstiä ja sisältöä, minkä kautta ihmisille avautuu todellisuus.
Ei ole mikään tyhjänpäiväinen twittervarpunen kuten tietyt muut.

Lot

Miten Ano aikoo käyttää sen saman ajan tehokkaasti?

Alasin

Kai hän korvaa sen menetetyn ajan ja mahdollisuuden edes kirjata vastalauseet historiaan ja poliittisiin tiedoteisiin*, pitämällä tehokasta rukouspiiriä kahteen pekkaan James Hirvisaaren kanssa.

*paitsi että Anopuolueen valiokuntatyön vastalauseita ei koskaan ole julkaistu, kun lyhyt twitteröinti sujuu paremmin.

Lot

Tuo on totta että ei ole julkaissut mitään työstään tai mitään mikä avaisi asioita. Suuret asiat ja visiotkin jäävät pelkästään arvailujen varaan. VKK tiedotteet -sivuilla, jossa ei ole luonnostaan lukijaliikennettä, oli vain julkaistu piikityksiin liittyvää tiedotetta ja nekin PDF:nä. Eli nekin täytyy ensin erikseen ladata ja sitten löytää ohjelma millä avata jne.
Ikäänkuin tekstejä ei voisi julkaista muuta kuin pdf-muodossa. Mahdollisuus saatesanoillekin jää pois.
Kansanedustajien pitäisi muuten mennä twittuun twitbookeista siitäkin syystä kun ei meikäläiset edes saa niitä sivustoja kunnolla luettua kun ne vaativat kirjautumista ettei temppuilisi.

Mehunkeitin

Semmonen munaton vätys. Heppu jättää työnsä tekemättä, mutta nostaa siitä huolimatta samaa palkkiota kuin muutkin sillä vain onanoinessaan ”työhuoneessaan”

Kata

Keitä vielä pari minuuttia lisää sitä mehua..olipa tökerö kommentti.Etkö ymmärrä mistä syystä?
Oletko siis itse uneen onanoija? 😀
Kyllä valitettavasti EU-steppaajat on niskan päällä jäsenmaihin ja se on järkyttävää.Ei sellaiseen EU:iin liitytty 1.1.95!

Täydellinen hän ei ole

Niin, kyllä Ano tässä asiassa on varmaan oikeessa.

John Quiman

Ainakin siinä on oikeassa, että niissä valiokunnissa istuminen on yhdentekevää ja ajanhukkaa. Eikä se pelkkä vastalause tai erimielisyys kirjattuna muuta mitään. On vain varattuna ei millekään.

Ilkka Forsten

Hyvänen aika, liityimmekö me EU:n kööriin jo 1195 kylläpä aika rientää.

John Quiman

Niinpä, ja tuon muistaa kuin eilisen.

ike

Niin, kaikenlaisiin kerhoihin voi aina liittyä, tärkeämpää olisi ymmärtää milloin niistä tulee erota.

John Quiman

Jos EU:a ei voi muuttaa, on itsesuojeluvaiston vietävä kohti eroa. Vaikea juttu sikäli, että erokaan ei valttämättä auta. Norja ei ole jäsen, mutta on kumminkin alisteinen hullutuksille. Tanska on jäsen, mutta ainakin osaa hullutuksista Tanska ei enää noudata. Suurin ongelma on oma viherfasistinen hallitus ja eduskunta.

Rikkovaaran Riku

Ihannetapauksessa EU puretaan ja sen tilalle luodaan Euroopan maiden yhteistyöjärjestö, jonka perustana on jäsenmaidensa itsenäisyys sallien niiden monenlaisuuden. Vanhan EU:n tiloihin ei tule sijoittaa uuden järjestön toimintoja. Vanhan EU:n palveluksessa olleille tulee antaa virkakielto uudessa järjestössä ja jäsenmaiden julkishallinnoissa.

juha II

Kyse on periaatteesta erota ”lavasteista”, jotka ovat wanhaa ja laadutonta ent. neuvostoliittolaista pahvia, joihin oli pakattu esim. leikkikaluja, joita myös Suomeen tuotiin paljon idänkaupan ollessa yhtä tavallista kuin maanantai.

Kun koko eduskunta on pelkkä hallituksen kumileimasin niin mitä sitten eri valiokunnat, joissa vain näön vuoksi käydään piipahtamassa kampaviineri kahveilla hallituksen voimin kokoomuksen tuella ja persujen vähintäinkin ollessa hiljaa eli myöntyen jo valmiiksi päätettyjen lakien valmistelujen osalta.

Kun ennen vaalejakin valtapuolueet ovat tehneet ”kassakaappisopimukset” hallituksen koostumuksesta ja muista yksityiskohdista. Tämä merkitsee jo sitä, että äänestäminen vaaleissakin on turhaa ja valtapuolueiden ”äänisaaliit” varmistetaan ”rehellisillä vaaleilla”, jossa ääniäb hylätään tai hyväksytään mielivaltaisesti ja väärennetään aina kaikkein vakavimpampaan eli äänten tuhoamiseen niin, ettei ”kansa äänestä väärin” populisteja vallan kammareihin.
Korkea verotus, maailmanparannus, haittamaahanmuutto ja siitä koituvat ikävät seuraukset eivät herrojen ja rouvien persnahkaan koske, sillä hehän jättävät niin ”kotoutuksen” kuin rystöverotuksen kohteena olemisen parantumattomille ”rasisteille” eli kanta-asukkaille!

Puolueeton

ON helppo sanoa perustelematta, että eduskunta on hallituksen kumileimasin. Perusteeksi ei tietenkään riitä se, ettei hallitusta kaadeta, vaikka onhan sitä yritettykin.
Hyvä peruste on siinä, että kansanedustajat ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta oman edun tavoittelijoita. Näille hyvä palkka ja julkinen esiintymien riittää. Maailman menoa ei tarvitse tai edes osata ajatella kunhan vain oma asema puolueessa säilyy.

Julli

Muistelen tässä vähän aikaa sitten kun marin teki hyvän diilin kertaluontoisen ja tarkkarajaisen velkapaketin suomen kansalle jota maksaa meidän lapsen lapsetkin vielå, sitten kun marinilta kysyttiin ajatteletko yhtään ihmisiä ketkä sen maksaa niin oli huolissaan euroopan puolesta.. Sitten joku sanoo että tulee mainehaitta niin marin lainaa 2.2miljardia ja ja maksaa yli 50vuotta 6.6miljardia, joka nyt jo noussut sellaisiin summiin mitä osaa edes kirjottaa.
.

juha II

Jos ja kun perustetaan hallitus on se tavoitteelliesesti aina enemmistöhallitus n. 10 kansanedustajan vahvuuudella mikä takaa perustuslain vastaisella ryhmäkurilla vahvan selkänojan ajaa mieleistään politiikkaa. EU aika on muuttanut demokratian vesittämällä sen demokratuuriksi, jossa vaaleilla ei ole merkitystä, koska kunniaa ei ole eikä rehellisyyttä kunnioittaa kansan mielipidettä. Eliitti hallitsee mielensä mukaan omaksi edukseen vähät välittäen siitä mitä se aiheuttaa kansalaisten elämänlaatuun ja turvallisuuteen esim. haittamaahanmuutto.

Pitääkö vielä oikein perustella Sanna Marinin hallituksen eduskunnan ohittamiset ja yksinvaltaiset idelogiaan perustuvat läpiajot eduskunnassa poliittisissa kiilusilmäisissä päätöksissä, jotka ovat ”kivoja” puolueelle mutta tuhoisia koko Suomen kannalta. Kuten esim. nk. ”korona elvytyspaketti”, jota kansa vastusti ja se oli vielä perustuslain vastainenkin, koska se ei huomioinut perustuslakivaliokunnan kielteistä kantaa.

ike

👍👍👍

Ilkka Forsten

Mutta kun Sanna Marin pelasti Suomen koronalta ottamalla pullon jos toisenkin corona extraa, ja meni jatkoille homppelilauman kanssa luvaten niillekin tuntuvat summat ” kulttuurin ” ylläpitämiseen. Ei näin lahjakasta nuorta naista saa mollata. Hänet valitsi koko suomen kansa josta iloittiin ihan Yhdysvalloissa asti. Kaikki halusivat demarin pääministeriksi, vihreät johtamaan ” vastuullista ” ilmastopolitiikkaa, ja RKP:n alli huuppa titta ulle titta Henrikssonin olemaan kaikesta samaa mieltä. Keskustakin on säkenöinyt vähintään kerran viikossa sanomalla että nyt riitti, me lähdemme hallituksesta, mutta siellä sitä istutaan kuin kanat orrella. Ministeri Andersson nuokkuu poissaolevan näköisenä ja näplää antifaläppäriään, jossa on onneksi ” vanhat tarrat ” mikä poistaa sen faktan että hän hypettäisi kommunistista roskajoukkoa. Suomi on hyvissä käsissä, mutta kädet on kiinni kehnossa kropassa ja sille emme mahda mitään, sillä toiseuttaminen ja maalitus on hyvin selvä osoitus misogyniasta.

Tasa-arvo ei toteudu ellei joka paikkaan saada kanalaumaa nillittämään kukkojen elämäntavoista, tai kokemaan syvää häpeää jostain mitä ei ole koskaan tehty.Kuka sanoikaan että antamalla naisille äänioikeuden saamme aikaan tasa-arvon ? Oli kuka hyvänsä, hänet tulisi toimittaa ongelmajätelaitokselle vaikka postyymisti. Hyvä suomi, kyllä kannatti tapella kolmeen kertaan itsenäisyydestä. Se mitä ei itäinen valtias saanut omittua, annettiin läntiselle valtiaalle ilman laukaustakaan.

ike

Kummallisinta on että kukaan poliitikko ei vielä ole valtakunnanoikeudessa. No läpeensä korruptoituneessa yhteiskunnassa noin toimitaan.