Kotimaa Muu maailma Politiikka Uutiset

Hallitus kaksinkertaistaa kansainvälisen ilmastorahoituksen 249 miljoonaan euroon

Ulkoministeriö julkaisee ensimmäistä kertaa pitkän aikavälin, vuoteen 2026 ulottuvan suunnitelman Suomen kansainvälisestä ilmastorahoituksesta. Tällä hallituskaudella kansainvälinen ilmastorahoitus liki kaksinkertaistuu edelliseen verrattuna ja aikaisempaa suurempi osa siitä suunnataan kriittisiin sopeutumistoimiin kehittyvissä maissa.

Suomen kansainvälinen ilmastorahoitus tarkoittaa kehitysyhteistyövaroista kanavoitua rahoitusta kehittyvien maiden ilmastotoimiin. Ulkoministeriön ensimmäistä kertaa julkaisemassa suunnitelmassa kehittyvien maiden ilmastorahoitusta on lisätty hallitusohjelman mukaisesti. Kansainvälinen ilmastorahoitus liki kaksinkertaistuu tällä hallituskaudella edelliseen verrattuna: suunnitelman mukainen kasvu on 93 %. Ensi vuosi on ilmastorahoituksen huippuvuosi, jolloin rahoitus noussee jopa 249 miljoonaan euroon. Tämän jälkeen rahoituksen suunnitellaan jatkuvan n. 200 miljoonan euron vuositasolla 2026 saakka.

”Ilmastorahoitus on osa Pariisin ilmastosopimuksen mukaisia velvoitteitamme. Nostamme rahoitusta määrätietoisesti vuoteen 2026 saakka ja panostamme kokonaisratkaisuihin. Tällä julkisella rahoitussuunnitelmalla avaamme eri rahoituskanavien merkitystä”, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari toteaa.

Rahoitus jakautuu lahjamuotoiseen sekä investointi- ja lainamuotoiseen tukeen. Hallitusohjelman mukaisesti lahjamuotoisen tuen ennakoidaan jakautuvan tasaisesti hillinnän ja sopeutumisen kesken vuodesta 2022 alkaen.

Rahoituksen tason ja suunnan lisäksi suunnitelmassa esitellään rahoituksen tavoitteita, vaikuttavuutta, kohdentamista, seurantaa, raportointia ja viestintää. Suunnitelmassa avataan myös sitä, miten kasvava määrä yksityistä rahoitusta saadaan mukaan julkisen ilmastorahoituksen rinnalle.

Suunnitelma on luettavissa tästä.

Taustaa

Suomen julkisella kansainvälisellä ilmastorahoituksella tarkoitetaan sitä rahoitusta, joka kanavoidaan kehittyvien maiden ilmastotoimiin kehitysyhteistyövaroista. Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV suositteli tarkastuksessaan kesällä 2021 ilmastorahoitussuunnitelman laatimista. Kehityspoliittinen toimikunta julkaisi oman selvityksensä asiasta tammikuussa 2022.

Ilmastorahoitusta ohjaavat useat kansainväliset sopimukset ja linjaukset, joista tärkeimmät ovat YK:n ilmastopuitesopimus, Pariisin sopimus ja kestävän kehityksen tavoitteet (SDG). Hallitusohjelman kirjaukset rahoituksesta pohjautuvat kansainvälisiin sopimuksiin.

 

Lähde ulkoministeriö

53 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Totuus esille

Viherkommunistista Suomea tuhoavaa hulluutta!

Jone

Eroa aivoton läski, kuvitteletko idiootti että suomalainen elää ilmaa syömällä?

Rudi

Ei näihin voi mitään asiallista kommentoida, sillä siitä seuraisi syytteet. Täytyy vaan todeta ja toivoa kaikkea pahaa näille jotka tuhoavat maatamme pala palalta.

Vkäyrä taas tapissa

Saarikko tänään : On muistettava , että Suomi on velkaantunut 15 miljardia korona aikana. Pienituloisten tukeminen ei ole pöydällä. Siis ruoan jne kallistumisen vuoksi. Suomalainen on omassa maassaan kakkosluokan kansalainen.

Onnellinen kansa

Noikin rahat menee kankkulan kaivoon. Niillä ei saada mitää muuta aikaiseksi kuin veroton tulonsiirto Suomen veronmaksajilta oligarkkien taskuihin.

Miksi ihmeessä Suomen muka pitää maksaa tällaisia rahoja? Mikseivät Saksa ja Ranska sekä Sveitsi maksa BKT:nsa mukaan? Varsinkin Sveitsi kun sinne ne rahat kerran menee. Yksityistilille.

Kai tälläkin rahasummalla on osuutensa siihen että ensivuonnakin suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa.

ike

Niin kun ei oikein mistään mitään ymmärrä niin tuntee olevansa onnellinen. Sopii meidän poliitikoihin.Pihalla kuin lumiukot.

Kata

https://www.instagram.com/tv/CbYnrliAniT/?utm_source=ig_web_copy_link

No uskokaa kun Joe kertoo…änweeoo se siinä ovella,kaikkine öyhötyksineen pilata kansalaisten elämä…kuten kommenteissa sanotaan ei ne edes salaa sitä enää…

juu

Ihan ekana pitäs katsoa sitä, että suomalaisten päästöt on 0,14% vaikka joka ainoa suomalainen tappas itsensä, niin se ei muuta tiannetta mihinkään

Kunnon elonpoistamiskusetus

Ja niillä ”päästöillä” ei ole mitään takeita: kaikki elollinen tällä telluksella perustuu hiilen eri muotoihin ja mitä enemmän on hiilidioksidia sen vehreämpää ja ravinnoltaankin rikkaampaa alueella on.

Puolueeton

Tämä paljastus ei ole valtamedioitten levittämää tieto, mutta on olemassa.
Shocking New Snowden Confession: ”Climate Change is a Hoax by the CIA” National Security Agency whistleblower EdwardSnowden has made a new controversial claim yesterday during an interview, saying that he possesses some classified information proving that the CIA is behind the ”Theory of Global Warming”.
Miksi CIA halusi ilmastonmuutoksen yhdeksi tavoitteekseen? USA tarvitsee fossiilista energiaa eikä sitä ole itsellä riittävästi. Hinnat eivät saisi nousta liikaa, joten maaiman kulutusta tulisi rajoittaa. USA alkoi tukea ilmastotutkimusta 1970 luvulla miljardiin dollariin vuodessa. Sijoitus ei ollut huono sjoitus. Kun öljyn käyttö lakkasi kasvamasta, hinnat pysyivät kohtuullisina ja sijoitusrahat tuottivat satoja miljardeja vuodessa.

Kata

Jassoo no jos fossiilista energiaa ei ole tarpeeksi USAlla niin miksi hitossa sulkivat Keystonen Pipelinen (800000 barrelia päivässä USAlle),niin no koska viherpyllyjä sielläkin kaikki tyynni,siis vasurit…nyt haikaillaan öljyä Venezuelasta kun Venäjältä ei osteta(?)….jännää..kätevää…tankkerit seilaa ja kamala itseään peilaa…

Eka Kettunen

Finnfun saa tällä kertaa 29,9 miljoonaa euroa, tämä firma rahoitti turvevoimalaa taannoin Ruandaan. Vastapainoksi joku toinen valtion taho sitten rahoittanee aurinkopaneeleja tänne Hölmölään, että saadaan veronmaksajien rahat tuhlattua mahdollisimman idioottimaisesti.

Kaivoon rahat

Hallituksen toimista tulee tosiaan mieleen lähinnä ideat siitä että kannamme säkillä valoa pirttiin. Tämä ilmastorahastus on aivan yhtä loistava idea- ja menee vain rahat kankkulan kaivoon.

MinulleMustienHengelläOnVäliäOikeasti

Euroopassa vallitsevan suuren sodan uhan takia hallitus voisi alkaa valmistelemaan hanketta Suomessa asuvien afrikkalaisten turvaamiseksi, hankkeessa kaikki Suomessa olevat afrikkalaiset lennätettäisiin Afrikkaan turvaan Venäjän mahdolliselta hyökkäykseltä Suomeen. Lentolippu olisi yksisuuntainen.

HUOMAAMATON ERAKKO HIPPI

joku kehui saarikkoa
ja kaupunkien näivettämistä vihreän agendan tajia
vastaus
ehkä sinusta jossain perä-hikijällä on ihanaa

tai kun kaupungissa ei liiku kukaan eikä näy ketään missään

jossa kaikki kivi jalka yritykset konkurssissa

ettei sinun tarvitse mennä
 edes sinnekään potkukelkalla

VAIKKA 2 VUOTTA VANHAT LUOMU SUKKASI
TUOTTAVAT MYRKYLYSIÄ HAJU KAASUJA

 ENEMMÄN KUIN 5 DIISELI TRAKTORIA 

TAI IHANAA EI TAVITSE PESTÄ HAMPAITAAN

 KUN EI OLE KAUPPOJA 300 KILOMETRIN SÄTELLÄ
 
JOSTA SAISI OSTETTUA HAMMAS TAHNAA
 TAI HARJAN 

Eli kaveri muuttuu vahingossa 
vihreäksi haisevaksi hipiksi 

 kuin huomaamatta 

tämän hallituksen ohjauksessa 

YYA

s ilmoitti tuplaavansaNyt tuli vaalikauden härskein veto: Ensin valtiovarainministeri kehotti kansaa tinkimään elintasosta – heti sen jälkeen hallitus ilmoitti tuplaavansa kehitysavun ilmastorahat kehitysavun ilmastorahat

Nato Ydin taivalla

PS Saitin sensuuri on aika heviä
kirjoitin vain että Naton agenda on joe Bildenin agenda 
että Natoon vaan 
ja muistakaa nyt syödä jodi taplettiinne 
ja siitä rapsahti banni koko saitille 
Tai
Jari Ronkainen pohtii Nato-jäsenyyttä: 
”Nukun yöni paremmin tietäen, että selustamme on turvattu”
50 kommentin jälkeen kun omani ilmestyi sinne
Keskustelu tästä uutisesta on päättynyt.
loistavaa liberaali Diplomatiaa 
ja kun uni taput ylianostettuina maistuivat pelko tiloihin hyvältä 
syystä että 
Murhanhimoinen diktaattori” – Presidentti Biden haukkui Putinin lyttyyn, 
Venäjä varoittaa maiden välisten suhteiden olevan katkeamispisteessä
MTVuutiset.f

Myös sijaisnäyttelijät

Ymmärrä nyt sinäkin: Joe Bidenilla ei ole mitään agendaa. Hänellä ei ole edes toimivaa päätä. Hän vain allekirjoittelee kätevästi mitä tahansa.

Kaivoon rahat

Suomi ei tarvitse mitään ulkoista uhkaa, koska hallitus tuhoaa Suomen vielä tehokkaammin ja paremmin. Rahat vain kankkulan kaivoon, koska olemme varakas maa kertoo, Sanna Marin. Kaikkien aikojen huonoin pääministeri.

Piikkilampaat

Alan keväällä polttaan pihalla noin 1000 kiloa autonrekaita, ihan vain osoittaksesi että, haistakaa p…a koko hiivahalltus!

Vaikea nykyään uskoa

Kannatetaan! Ja toivottavasti saadaan sen avulla sitten myös suotuisampi (ja alkuperäisempi) ilmasto Suomeen! (ei oikeasti, ihmisen tekemiset eivät vaikuta Aurinkoon ja sen toimintaan josta kaikki on kiinni). Suomi ja esim. Grönlanti ovat olleet alunperin trooppisia alueita.

Juha

Hyvä ajatus. Jospa kaikki polttaisimme ikuista tulta pihallamme ja saataisiin ilmasto lämpenemään ja kaikki se noki sulattaisi napajään, niin jospa merenpinta nousisi Arkadianmäkeä korkeammalle niin loppuisi se sirkus siellä.

Ilkka Forsten

Jos ilmasto lämpiää liikaa, käynnisteään kaikki maailman imastointilaitteet ja ei ole ongelmaa. Typerää puhetta, tiedän, mutta ei yhtään typerämpää kuin se että promillen luokkaa oleva kansakunta pelastaa kahdeksaa miljardia joltain mikä on pelkä poliittinen agenda ja uskonlahkon keksimä maailmanlopun selitys.

Rudi

Sitähän se, moraaliposeerausta puhtaimmillaan. Ymmärtäisin jos maalla olisi pinkka kunnossa ja olisi laittaa ylimääräiset tälläiseen patsasteluun, mutta kun nämä tekevät sen velaksi eli laittavat kakaransa ja niiden kakarat sen patsastelunsa maksamaan. Norja poraa öljyä, Ruotsi polttaa turvetta, Viro polttaa öljyliusketta ja turvetta, ja Suomessa mietitään että miten tehtäis energiaa ettei meitä pidetä hylkiöinä. Taitaa kaikki kummuta siitä suomalaisesta perisynnistä eli helvetin huonosta itsetunnosta jonka johdosta kaikki arvioidaan sitä vasten että mitähän ne meistä aattelee. Naapureistamme kenelläkään ei ole tälläistä itse aiheutettua painolastia.

Jarmo

Se laiva jossa oli ”4000 luksusautoa matkalla USA:an” joka syttyi palamaan ja upposi oli lastin arvoltaan 130M€.

Ihan suhteellisesti vertailtuna kuinka julmetusti sata miljoonaa on rahaa!

Suomi siis lajoittaa ensi vuonna ”8000 luksusautoa” ulkomaille.

seant

Tämä reutersin uutinen ei Suomen valtamediassa ei ylittänyt uutiskynnystä, koska laivassa oli paljon sähköautoja ja sähköauton syttymisen takia, koko lasti paloi kun ei pystytty sammuttamaan paloa vaikka sinne saatiin sammutuskalustoa.

uljas uusi maailma

Energiaköyhyys johtaa muun kysynnän romahtamiseen ja sitä kautta suurtyöttömyyteen.
Suurtyöttömyys johtaa toimeentulotukimenojen kasvuun mikä puolestaan kiihdyttää valtion velkaantumista.
Lopulta velanotto joudutaan pysäyttämään, joten saajakohtaisia tukisummia leikataan.
Tällöin tuet eivät enää riitä ruoan ostamiseen joten valtio alkaa jakaa kuponkeja soppajonoon. Jostakin kantautuva rukouskutsun ulina ”viihdyttää” jonottajia.
On sanomattakin selvää että kriisilait ovat silloin se uusi normaali.

Ilkka Forsten

Ja silti puikulapäät soutaa välimeren yli, sillä pitää olla muutakin kuin luksusautoja.

Rudi

Entisten lisäksi. Tää on vaan pieni tuen lisäys.

Voi helvetti

Sitten äänestäjät kuvittelee että Kokoomus pelastaa. Sehän tukee tätä samaa järjettömyyttä myös. Kaikkien aikojen pa..in hallitus näytti taas typeryytensä.

Prozac

Jep, kokoomus ajaa tätä samaa hulluutta ihan kybällä. Mutta tavallinen duunarikokoomuslainen ei ajattele. Tuntee vain kuuluvansa parempiin piireihin äänestäessään kokoomusta. Olen pari kolme kertaa elämäni aikana äänestänyt kokoomusta, ja vieläkin -ituttaa moinen typeryyteni.

Kata

Mutta Nykkiin YK-höpinään(Voggi-kuvauksiin) tai päivälliselle Versaillesiin voi lentää rouvat ja oletetut ihan vaikka joka viikko ja ilmasto kiittää!
Tätä tekohurskauden määrää ei voi ymmärtää paitsi että se kaikki kuuluu NWO-suunnitelmaan.Siksi Saarikkokin kehtaa lässyttää että joudutte tinkimään kaikesta.Miten hitossa edes kehtaa??
Samaa tehdään USAssakin ,keskiluokkaa kuritetaan.Heitä jotka pitävät sielläkin yhteiskunnan rattaat pyörimässä.https://www.instagram.com/p/CbVnXCdKoEw/?utm_source=ig_web_copy_link
Pientä hintojen nousua…ihan kuin meilläkin.

Mutta suunnitelmassa on edettävä.Sanoo Claus…

Irmeli

Mistähän Saarikko tinkii, jättää kait 1 huulipunan ostamatta. Näin hänkin on tuonut kortensa kekoon..Alle köyhyysrajan elävät ym pienituloiset saavat tehdä tilaa leipäjonossa, johon ei kunniakansalaisten tietenkään tarvi tulla. Mitäpä sillä Saarikolle ja muille oman kansan alistajille on väliä, onko leipäjono kilometrin vai kaksi…HV hallitus…

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Irmeli
Kata

Juuripa näin!

Tavoitteensa on nostaa agressiota

Kannattaa vain elää ja olla välittämättä näistä sielunsa myyneistä valehtelijoista. Kaikki tulee kuitenkin muuttumaan ja näiden vehkeilijöiden aika on menossa ohi.

Kata

Toivottavasti optimismisi on oikeassa!

Ruupo Kustaa

Hallituksen to do lista on melkoisen kukkarolle käypä näin veronmaksajan näkökulmasta katsoen. Maailman pelastaminen ei ole ihan pikku juttu saati halpa prosessi. Mutta meidän politiikot kuvittelevat pystyvänsä ihmeisiin olemattomilla kyvyillään.

Vastuutonta politiikkaa

Tuohon kun lisätään vielä 1 300 000 000 kehitysapua, punaisen ristin ja kirkon ulkomaanavun keräämät rahat, ulkomaalaisten kotoutus- ja sosiaalikulut niin kyllä valtion kassa saataisiin tyhjenemään vähemmälläkin hyväntekeväisyydellä. Samaan aikaan tiestön kunto heikkenee, sairaanhoitajilla liian vähän palkkaa, kasvavat SOTE menot jne. Ei mitään tolkkua valtion johtomme touhuissa. Kehdataan vielä puhua vastuullisesta politiikasta.

Hh1488

Saati sit ruuan ja sähköntuotanto yms

murre riepunen

Tämän hallituksen typeryyden määrää ei millään mittarilla pysty laskemaan, vuodesta toiseen 200 miljoonaan taivaan tuuliin. Omassa maassa onkin asiat laitettu kuntoon, joten tervemenoa vaan…miljoonat.

Ulkoa ohjattu

Uskokaa jo: tässä ei ole kyse hallituksen typeryydestä. He ovat vain vasalleja jotka eivät muuta voi tai lähtee ura, ehkäpä jopa henki. Jos katsotte esim Sanna Marinia ennen ja jälkeen Bilderberg kokouksen, on kyseessä 100% eri ihminen. En tiedä mitä he sielä näille tekevät mutta tulosta syntyy (globalismiasialle).

EIKÖ TÄMÄ HULLUUS LOPU IKINÄ

Kohta suomessa nähdään nälkää . Maatilat konkurssiin yms. ihmisiä kehoitetaan tinkimään elintasostaan (ts luopumaan) JA SAMAAN AIKAAN RAHAA PISTETÄÄN KIRJAIMELLISESTI TAIVAAN TUULIIN, JA KANSA NIELEE KAIKEN PÄINEEN HÄNTINEEN
VOIKO TÄLLÄINEN IDIOTISMI OLLA EDES TOTTA???
EN ENÄÄ OLE TÄYSIN VARMA KUMPI ON SUUREMPI UHKA ;VENÄJÄ VAI MEIDÄN MAAMME MYYVÄ POILIITTINEN ELITISTÖ JONKA VALTA ON SEMENTOITU NIIN JOTTA NE VOI TEHDÄ IHAN MITÄ HUVITTAA ; JA ENITEN NIITÄ HUVITTAA PISTÄÄ PASK..SI KOKO SUOMEN MAA JA HEIDÄN HALLINTOALAMAISTEN KOKO ELÄMÄT JA SUKUPOLVIEN MITTAISET ELÄMÄNTYÖT

Hh1488

Pitäisin juuri tätä oman maan petturi politiikkoja suurempana uhkana. Vånäjä jos suomen miehittää, ainakin nämä petturi saavat väistyä Siperian aroille

Lieväasteinen

Siperian tundralle mieluummin.

Ilkka Forsten

249 miljoonaa on varaa laittaa gepardihattuisten penskantekoon, mutta ei ole varaa laskea polttoaineiden hintoja. Hyvin on TAAS priorisoitu se mikä kuvitellaan tarpeelliseksi.

Tuumailija

Saati toimivaan (ei korruptoituneeseen) terveydenhuoltoon, maanviljelijöiden tueksi. IIISO NO NO.

Kainuunkonkari

Onhan se kiva, että tyttöhallitus pääsee edustamaan.

Make

Hävettää niiden miesministerien puolesta jotka on suostuneet mukaan tuohon järjettömään feministilaumaan.

Lieväasteinen

He ovat ns. liittolaisia. Femakkojargonissa tuo tarkoittaa suunnilleen samaa kuin äänetön yhtiömies. Vai pitääkö sanoa nykyään ”yhtiöhenkilö”?

Nationalisti

Ja samaan aikaan Saarikko sanoo, että ”jokaisen suomalaisen on varauduttava tinkimään elintasostaan”.
Miettikää suomalaiset nyt edes hetki, minkälaiset tyypit tätä maata johtavat!
Valtiojohto ottaa vaikka velkarahaa, jotta sitä päästään jakamaan kaikille muille paitsi suomalaisille.
Monien suomalaisperheiden talous on tiukilla kiihtyvän inflaation takia (joka on täysin tahallaan luotu), mutta se ei hallitusta saa laittamaan tikkua ristiin.

Suosittelen allekirjoittamaan Sinimustan Liikkeen kannatuskortin, asioihin tarvitaan radikaali muutos.

Ilkka Forsten

Älä ole niin pessimistinen. Orpo on seuraava pääministeri ja hän laittaa asiat kuntoon. Kuljetusyritysten dieselmaksu alas ja työssäkäyvä duunari maksamaan 4 euroa / litra omasta menovedestään, että tulee kompensoitua valtion kassavaje. Inflaation annetaan laukata vaikka pilviin, mutta Saarikko muistuttaa jo nyt että elintasosta on tingittävä, joskaan HÄN EI tingi mistään. Taakanjako menee aina näin onnellisesti. Köyhät maksaa, ” orpottajat ” rikastuu ja loppu mitä vielä kassakoneen pohjalta löytyy, laitetaan Afrikkaan kehitysapuna. On rikkaus saada maksumiehen rooli tässä kus***päiden ilmapiirissä, sillä ainahan voi saada Lotosta täysosuman. Todennäköisyys sille on suurempi kuin poliitikkojen järkiintyminen.

Jukka

Orpo on tosiaankin seuraava pääministeri! Mutta laittaako hän asiat kuntoon. Soppii eppäillä. Saarikko petaa seuraavaan hallitukseen sanomalla, että elintasosta on tingittävä.. Hän taitaa laihtua!

Ilkka Forsten

Huomautan että tekstini sisältö on sarkastista.