Kotimaa Maahanmuutto Terveys ja hyvinvointi

Helsingin kaupunki: Älä tuo lutikkaa tuliaisena

Mikroskooppikuva lutikasta. Lutikan koko vaihtelee 2–8 millimetrin välillä sen kehitysasteesta riippuen. Marjut Räsänen

Lutikka on syöpäläinen, jota esiintyy yhä useammin myös helsinkiläisissä kodeissa. Matkailu on lisännyt ongelmaa, kun lutikoita päätyy koteihin matkatavaroiden mukana. Lutikoiden leviämistä on kuitenkin mahdollista ennaltaehkäistä.

Lutikka on yksi tunnetuimmista asuntojen syöpäläisistä. Lutikat eivät levitä tauteja, mutta ne käyttävät ravinnokseen ihmisen verta, ja puremakohtaan voi muodostua kutiava paukama. Lutikat leviävät helposti ja siksi niiden nopea tunnistus ja torjunta on tärkeää.

Suomessa on jo pitkään ollut oma lutikkakanta, mutta matkailu on lisännyt ongelmaa lutikoiden siirtyessä matkatavaroiden mukana paikasta toiseen. Lutikoiden päätymistä matkatuliaisena kotiin on kuitenkin mahdollista ennaltaehkäistä.

Säilytä matkatavarat huolellisesti

Matkailija voi estää lutikoiden leviämisen pakkaamalla mukaansa vain välttämättömät tavarat ja vaatteet, jotka voi pestä 60 asteen lämpötilassa. Hotellihuone – erityisesti sänky ja sen pohja – kannattaa tarkistaa lutikoiden varalta heti sinne saapuessa. Matkatavarat tulee säilyttää huolellisesti joko kaapissa tai matkalaukussa. Myös matkalaukku kannattaa säilyttää lattian yläpuolella.

”Jos löydät huoneesta lutikoita tai tummia pisteitä sängyn pohjassa eli lutikoiden ulostetta, ilmoita asiasta heti hotellin vastaanottoon”, Helsingin kaupungin ympäristötarkastaja Hanna Vatanen sanoo.

Kotiin palatessa lutikoita voi ennaltaehkäistä joko pakastamalla matkatavarat -15 asteessa tai saunottamalla ne 60 asteessa. Omatoiminen ennaltaehkäisy on kuitenkin vain varotoimi tilanteessa, jossa lutikoita ei ole havaittu, eikä se korvaa ammattilaisen tekemää tuholaistorjuntaa.

Tunnista lutikka

Aikuinen lutikka on litteä, ovaalin muotoinen ja ruskea. Lutikan toukka-asteet muistuttavat aikuista, mutta ne ovat pienempiä ja vaaleampia. Koko vaihtelee 2–8 millimetrin välillä kehitysasteesta riippuen. Veriateria on välttämätön jokaiselle kehitysasteelle. Verta imettyään hyönteisen väri muuttuu punaruskeaksi.

Lutikat liikkuvat yleensä öisin. Päivisin ne ovat piilossa esimerkiksi huonekalujen raoissa, taulujen takana, patjan saumoissa tai runkopatjan rakenteissa. Ne jättävät tummia ulostepilkkuja sänkyjen ja sängynjalkojen alapinnoille ja veripilkkuja lakanoihin.

Toimi nopeasti

Jos kotiin saavuttuasi epäilet löytäneesi lutikan, sulje se tiiviiseen purkkiin tunnistamista varten. Ota välittömästi yhteys isännöitsijään, jonka kannattaa tilata paikalle tuholaistorjunnan ammattilainen.

Lutikat leviävät helposti asunnosta toiseen ja siksi torjunta on aloitettava nopeasti. Lutikoiden torjunta ei onnistu kotikonstein ja siksi se kannattaa aina jättää ammattilaisten hoidettavaksi.

Ruotsin- ja englanninkieliset versiot tiedotteesta julkaistaan osoitteessa hel.fi/uutiset 14.2.2024.

Tilaa
Ilmoita
1 Kommentti
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
John Quiman

Olisiko mitään ohjeita suvakkien torjuntaan?