Kotimaa

Janakkalan ”sala-auraaja” suututti kunnan virkamiehistön

Kuva: Antti Vaun facebookseinä

Turenkilainen Antti Vau on vannonut kautta kiven ja kannon, ettei enää auraa ulkoilureittejä. Vau on omatoimisesti pitänyt kunnossa ulkoilureittejä, joissa ei ole kunnan järjestämää talvikunnossapitoa. Mönkijällä auratut reitit ovat ilahduttaneet alueen asukkaita, mutta suututtaneet kunnan virkamiehiä.

Vau kärähti usean talven jatkuneesta auraamisesta

– Olin liikenteessä mönkijällä, juuri kääntämässä sitä siellä väylän päässä, kun törmäsin häneen, Vau kuvailee tiistain käryä.

Tämän jälkeen oli kunnan virkamies avannut sanaisen arkkunsa, josta löytyi muutama valittu kirosanakin, ilmeisesti vapaa-ajan peruja, ei tarkoitettu työkäyttöön, kuten myöhemmin kävi ilmi.

– Hän kysyi, että milläs helvetin luvalla täällä auraillaan, että teenkö hommia jollain saatanan joulukortilla, Vau kertoo. (Ilta-Sanomat)

Kunta vastaa omista alueistaan, Vau ei aio jatkaa auraamista

Janakkalan kunnan liikuntapäällikkö Inkeri Jortikka kertoo Ylen haastattelussa, että kunta vastaa maanomistajana omista alueistaan ja on vastuullinen, jos jollekin sattuu jotain. Myös siinä tapauksessa, että joku on hyvää hyvyyttään auraa kunnan maalla.

Kunnan toimintaa sääntelee kuluttajaturvallisuuslaki. Sen vastuukysymyksistä ei vapauta edes se, että Turengin tapauksessa metsäreitit on merkitty selvästi ei talvikunnossapitoa -kylteillä.

Oleellista kunnan kannalta on se, että kaikki sen omistamilla paikoilla tapahtuva kunnossapito on jollain tavalla tiedossa ja kontrolli paikkojen kuntoon säilyy.

– Janakkalan kunnalla on kunnossapitosopimuksia yhdistysten ja urheiluseurojen kanssa. Esimerkiksi Tervakosken padon hiihtojaosto hoitaa meillä latujen kunnossapitoa Tervakoskella ja joitakin laavuja hoitavat kyläyhdistykset, Jortikka sanoo.

Kunnossapidosta tehdään aina kirjallinen sopimus. Jos kuntalainen haluaa osallistua lähialueensa kunnossapitoon, Jortikka kehottaa olemaan kuntaan yhteydessä ja keskustelemaan, mitä ja missä voisi tehdä.

Vau ei ole perustamassa yhdistystä, vaan hän vannoo lopettavansa auraamisen ja lupaa, että jos syö sanansa niin mörökölli saa viedä.

Sähköalan ammattilainen ja Kokoomuksen paikallispoliitikko

Antti Vau toimii Sonepar Suomi Oy:n tuotepäällikkönä vastuualueinaan ilmajohtovarusteet, kaapelinsuojaus ja kaapelivarusteet sekä jakokaapit. Yrityksen nettisivujen mukaan ”Antilla on 17 vuoden kokemus sähkönjakelusta ja verkostoinfran eri osa-alueilta, asentamisesta, suunnittelusta ja myynnistä aina liiketoiminnan kehitykseen. Antti on ollut mukana monissa verkonrakennushankkeissa ympäri suomea. Verkostomateriaalit ja niiden käytännön sovellukset ja asennustavat ovat tulleet hyvin tutuksi vuosien saatossa. Lisäksi hänellä on S1 sähkötöidenjohtajan pätevyys ja näkemystä, miten tuotteita käytetään turvallisesti.”

Vau on ollut Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaana 2021, mutta ei tullut valituksi kahdeksalla äänellään. Hän toimii Janakkalan keskusvaalilautakunnan varapuheenjohtajana.

25 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Kainuunkonkari

Pitäähän demareitten kusipäisyys massoillekin näkyä!

GLGL

”Kunnan toimintaa sääntelee kuluttajaturvallisuuslaki”

Ei koske kokeellisia rokotteita.

liitutaulu

Nuorten oppimistulokset ovat heikentyneet ja koulutustason nousu loppui vuosikymmeniä sitten – Suomen koulutetuimpia ovat 1978 syntyneet (yle.fi)
”– Meillä ei ole tarkkaa tietoa siitä, mistä tekijöistä lasku johtuu.”

Olisivat haastatelleet vaikkapa muutamia kymmeniä vanhoja opettajia niin olisivat saaneet edes ”epätarkkaa” tietoa.

Uutisen sanamuodolla yritetään kenties harhauttaa luulemaan että
myös o p p i m i s t u l o k s e t ovat heikentyneet jo vuosikymmeniä sitten.

Tällöin huomio saataisiin siirrettyä pois kemuinkluusion, luokattomuuden, kännykänlääppimisen ja oikeustoimiuhkien kaltaisista tuoreista Pisahaitoista.

karttakeppi
Anomaster

Noiden lisäksi on tehty uudistuksia, jotka ovat heikentäneet omalta osaltaan. Pitäisi tajuta, että jos menee huonommaksi, pitää palata vanhaan. Hupsua muutenkin tehdä uudistuksia koko koulun laajuudella. Pitäisi kokeilla pienessä mittakaavassa ja seurata miten se uudistus vaikuttaa, eikä pilata toimivaa uudistamalla ideologian ja uskomusten perusteella.

Lain tulkitsija

Mielestäni kunta ei ole toiminut tässä väärin. Ei vika ole kunnan vaan lainsäädännön.
Jos kunnan tiellä jolla ei ole talvikunnossapitoa ja se jätetään lumeen joku loukkaantuu niin kunta voi vedota että kyseisellä tiellä ei selvästikkään ole talvikunnossapitoa jolloin vastuu on itse loukkaantuneella. Jos taas joku on käynyt salaa tien auraamassa niin kylteistä huolimatta joku jalankulkija voi tulkita että tiellä on sittenkin talvikunnossapito (ei välttämättä huomaa kylttiä tai luulee sen olevan joku vanhentunut kyltti) ja jos hän loukkaantuu niin hän voi oikeudessa syyttää kuntaa että luuli tiellä olevan talvikunnossapidon.

Lakiin pitäisi lisätä sellainen pykälä joka mahdollistaisi vapaaehtoisen ympäristönhoidon. Nyt periaatteessa jos joku ohikulkija kerää kadulta tai puistosta roskia niin voisi teoriassa aiheuttaa ”vahinkoa” alueesta vastaavalle taholle koska ei ole virallinen siivooja.

ike

Oletko koskaan ajatellut siirtyä politiikkaan. Samanlaisia selittelijöitä on kunnan- ja kaupunginvaltuustot täynnä. Ei terve järki noita selittelyjä kaipaa. ”joku salaa käynyt auraamassa”, ”joku voi tulkita” 😂 . Suosittelisin SDP:n (Suomen dementikkojen puole) listalle liittymistä. Osasyynä on tietenkin myös meidän oikeusjärjestelmä joka ajautuu vauhdilla kohti amerikkalaista pilkun….sta, mutta kun asioista puhutaan järki tuntuu olevan tiessään.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Galina Manttari
GLGL

Kyllä tuo tulkitsija oli oikeassa. Kunnan virkamiehillä on se epäkunniallinen tehtävä, että he yleensä näkevät koko ihmismielen kirjon. Vaikka Galinalle ei tulisi milloinkaan mieleen nostaa kuntaa vastaan syytteitä omasta heikosta talviliikkumiseen vaadittavasta osaamistasosta, niin niitä idiootteja kyllä riittää, ihme kyllä, joka kuntaan, myös ihmiskuntaan.
Tämä vaatisi ehdottomasti lainmuutoksen, mutta sellaisen, ettei kunnat luista vastuista ulkoistamalla kaiken ”jelppaajille”.

juha II

Kunnan pikku-GLOBALISTIT vauhdissa! KOMMUNISMIA kukkeimmillaan, joka merkitsee ”elämää nukkumahalvaantuneena”! Sillä VALTIOLLA ja KUNNALLA on poisottamaton velvollisuus LAIMINLYÖDÄ sille säädettyjä VELVOLLISUUKSIA ja verottaa niistä raskaasti kuten myös vastatwa siitä ETTEI se vastaa pykälää raskaasti ”rakastaen”. Mikä tosiasiassa voidaan nähdä enemmänkin ”väkisinmakaamisena”!

TÄRKEINTÄ yksittäisen kansalaisen kannalta on MURHATA oma-aloitteellisuus sekä turhan vilkas AJATUKSENJUOKSU, joka johtaa GLOBALISTIS-KOMMUNISTISESSA mielivallassa kaikkein PAHIMPAAN seuraamukseen eli INHIMIL:LISYYTEEN!!!

Anomaster

Ei siellä metsässä ihmisten passaa kävelläkään, koska siitä syntyy polkuja, eikä kunta halua joutua vastuuseen siitä, että talviseen metsään on syntynyt polkuja. Jos joku sitten polulla loukkaantuu, on kunta siitä vastaamassa. parasta olisi, että metsiin ei talvisin mennä ja kesäisinkin kuljetaan vain kunnan hyväksymiä reittejä pitkin.

Letunviuhake

Ehkä kovin uhriutuminen mies muistiin!!😂Voi tsiisus että mä häpeän Suomalaista VIRKAROTTAA!!! 😂

Naksu

Jos näet, että naapuriisi murtaudutaan niin katso poispäin. Älä puutu tilanteeseen, kyllä Jortikka hoitaa.

Ilkka Forsten

Mahtoiko hän viedä somalilta hyvän liikeidean, mistä virkamies suivaantui ? Heh heh heheheh… Somaliliiton aurauspalvelut, myöskin arkipäivisin ja vahvalla ammattitaidolla. Ota yhteys Muhmed Muhamad Omar:n numeroon ja varaa nopeus auraus jo aamuksi. Jätä viesti äänimerkin kuultuasi, ja laita kirjekuoressa tulemaan 5000 euroa Mogadishun Yhdyspankkiin nimellä Al- Shabaab AB. Älä unohda IBAN osoitetta muuten varat voi mennä väärälle muhamadille.

Anomaster

Lahjoituksia Somalian talviurheilijoille.

Ilkka Forsten

Kyllä, ja lisäksi myydään hiekotushiekkaa Saudi – Arabian.

Anomaster

Totta, sillä arabien hiekan jyväset ovat liian pyöreitä, joten ovat auton renkaiden alla vain liukkaita. Suomalainen hiekka on särmikkäämpää ja siksi tehokkaampaa hiekoituksessa.

Ilkka Forsten

Kaverini jolla on joku tuttava Helsingissä ajamassa sikäläisen bussiyhtiön kotteroa, oli kertonut että muistaakseni toista vuonna Helsingin kaupunki hiekotti katuja ihan oikeasti hiekalla, joka oli kaikkea muuta kuin särmikästä. Peruste tälle oli että särmikäs hiekka kuluttaa tavattomasti asfaltin pintaa, ja aiheuttaa katupölyä joka on VAKAVA ilmasto ja terveyshaitta…! Kuski sanoi että se hiekka mitä kadulle mätettiin ei auttanut yhtään mitään, päin vastoin tunnelma oli kuin ajaisi kuulalaakerien päällä, ja ” pyöreät ” hiekanhyvät ei jääneet edes paikalleen kuin hetkeksi. Siinä taas joku yliviisas vihreä oli saanut tahtonsa läpi, tulos nolla, mutta ehkä se ilmasto sitten säästyi suurilta haitoilta ? Käsittääkseni sama räkiminen ja niiskutus oli edessä kevällä kun hiekkaa sitten harjattiin pois. Oi suuri ja mahtava vihreiden ylijumala, ota pois omasi ja anna meille rauha. Kiitos.

Anomaster

Heh, sitten tuo hatustani vitsillä keksitty selitys arabien pyöreistä hiekanjyvistä olikin sattumalta ihan totta :). Pohjoisafrikan hiekkamailta ei voida ottaa betonin tekemiseen hiekkaa, koska se on liian pyöreäksi kulunutta. Kelpaa vihreille liukkaiksi kuuliksi autotielle.

ike

Syy on ainoastaan se, että ketään ei saa laskea kunnan päättäjien alueelle. Voisi johtaa hyvinvoinnin ja kansalaisyhteiskunnan kasvuun. Heittäkää nyt viimeistään ulos tuokin feministi. En yleensä laske leikkiä ihmisten nimillä kun eivät pajoa niihin voi vaikuttaa, mutta kai tuokin jonkinlainen enne on. 😊 Aika harvinainen slangisana. Täällä kaakkoissuomessa kyllä toimii, tai sitten vain lyhennys jorma.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Galina Manttari
Eka Kettunen

Suomessa ei enää terveen järjen käyttö ole sallittu.

Tuonkin tilanteen olisi voinut ratkaista antamalla auraajalle jonkin pykälän mukaan poikkeusluvan ja lisäämällä kylttiin tekstin joka vapauttaa kunnan kaikesta vastuusta.

Muualla maailmassa nämä asiat hoituvat helposti ilman virkamiehiä, josta seuraa ajatus, että meillä on byrokratiaa ja sen toteuttajia ihan liikaa.

Reksa

Sama asiahan se on jos näkee esim. kiusaamista tai väkivaltaa. Älä missään nimessä puutu siihen, se kuuluu jollekin viranomaiselle, jollekin Jortikalle.

Juha

Tästä tuli mieleen vanha juttu raastuvanoikeudesta, jossa kahden Karvasen veljeksen riita oli yltynyt niin pahaksi että sitä piti selvitellä käräjillä. Todistajaksi oli kutsuttu muuan kylänmies nimeltään Jortikka. Niinpä sitten käräjillä huudettiin todistajaa istuntosaliin kaikuvasti: ”Karvanen vastaan Karvanen, Jortikka sisään”.

Puolueeton

Suomi on läpeensä byrokraattisesti järjestetty totalitaristien valtio, ei mikään kansalaisten hyvinvointivaltio.
Sattui muuten kaksi tapausta. Iranissa nainen sai surmansa järjestyksen valvojien käsittelyssä. Tästä Suomessa uutisoitiin kuukausia, kuinka Iranin johtoa vastaan järjestettiin demokratian puolesta mielenosoituksia. Suomessakin tapahtui Espossa vastaavaa, jota nyt poliisi tutkii. Joko on tiedossa mielenosoituksia kansalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden puolesta?
Suomessa toimitaan hiukan toisin. Kansalaiset pitävät suuressa arvossa vallanpitäjiä. Riitää kun nämä ovat edustavan näköisiä tai kumartelevat lännen suuntaan ja irvistelevät itään. Kansalaisten tuki lupaa hyvää jatkoa vuodelle 2023, vaikka nämä saavat toimia kansalaisten hyvinvointia vastaan luultavasti sata kertaa huonommalla tavalla kuin Iranissa.

Anomaster

Iranissa ne ”järjestyksenvalvojat” olivat yhteiskunnan väline uskonnollisen korrektiuden ylläpitämiseksi, siis vallanpitäjien alistuväline. Niitä on vähän väärin verrata suomalaisiin yksityisiin vartijoihin, jotka työskentelevät jonkin ostoskeskuksen järjestyksenvalvojina. He eivät edusta valtiovaltaa, kuten nuo iranilaiset, jotka mainitsit.

Suomessa poliisi tutkii ja mitä ilmeisimmin tutkivat asiallisesti, koska tämä ei ole poliittinen juttu. Voimme luottaa siihen, että asiaa ei paineta villaisella hallituksen politiikan tähden.

Kaskinauris

Muistammehan George Floydin tapauksen josta alkoivat läntisen maailman mielenosoitukset. Jos Ison Omenan uhri olisi ollut joku vähemmistöön kuuluva olisi jutun ympärillä vellova keskustelu mediassa ollut toisenlaista.
Nyt lähinnä pohdituttaa vartijoiden voimankäyttö mutta toisenlaisen uhrin ollessa kyseessä painopiste olisi varmasti ollut rasismissa, ihmisoikeuksissa ja suomalaisen yhteiskunnan kollektiivisessa syyllisyydessä.
Myös mielenosoituksia olisi vasemmiston puolesta järjestetty ja tukikonsertteja ym.