Kotimaa Politiikka Uutiset

Jättimäiset lääkesäästöt uhkaavat apteekkipalveluita – rakenteellinen uudistus olisi viisaampi vaihtoehto

Kuva: Apteekkariliitto

Hallitus valmistelee jättimäisiä lääkesäästöjä, joilla on pahimmillaan erittäin dramaattinen vaikutus apteekkien toimintaedellytyksiin ja lähipalveluverkostoon. Apteekkariliitto esittää säästöjen toteuttamiseen mallia, joka ei romuttaisi apteekkipalveluita.

Hallitus päätti toissa keväänä, että vanhustenhuollon hoitajamitoitusta nostetaan ja tämä rahoitetaan osittain leikkaamalla valtion lääkekorvausmenoja 60 miljoonalla eurolla vuodesta 2023 lukien.

Leikkauksesta 10 miljoonaa euroa on tarkoitus saada kokoon edistämällä biologisten lääkkeiden rinnakkaisvalmisteiden eli biosimilaarien käyttöä lääkäreitä nykyistä tiukemmin ohjeistamalla, ja 50 miljoonaa euroa apteekeilta leikkaamalla.

Leikkauksen toteutustavalla on suuri merkitys apteekkiverkostoon ja -palveluihin. Säästön toteuttaminen lääketaksaa leikkaamalla olisi maankattavien apteekkipalveluiden kannalta kaikkein tuhoisin vaihtoehto, sillä se leikkaisi apteekeilta kokonaisuudessaan liki 100 miljoonaa euroa. Apteekkien lääkemyynnin nettovoitto on 24 miljoonaa euroa.

– Valtakunnallisen apteekkiverkoston työ luotettavan ja turvallisen lääkehuollon varmistajana ei mitenkään kestäisi tällä tavalla toteutettua leikkausta, Apteekkariliiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen varoittaa.

Toteutustavasta riippuen 50 miljoonan euron leikkaus painaisi 185-308 apteekin lääkemyynnin tuloksen miinukselle nykyisellä henkilöstömäärällä ja -rakenteella. 83-137 apteekkarille ei jäisi myöskään euroakaan palkkaa. Määrät ovat merkittäviä, sillä Suomessa on tällä hetkellä vähän yli 600 apteekkaria.

Apteekissa työskentelee keskimäärin 10 työntekijää, joista puolet on farmaseutteja. Suunniteltu leikkaus johtaisi keskimäärin 1-3 henkilön vähennystarpeeseen leikkauksen toteutustavasta riippuen.

– Jos ylisuuri leikkaus toteutetaan lääketaksaa leikkaamalla, apteekkiverkosto harvenee lähivuosina tuntuvasti ja lääkeneuvonta ja lääkehoidon tuki heikentyvät merkittävästi. Apteekit myös muuttuvat vähitellen angloamerikkalaistyylisiksi drugstoreiksi, kun lääkemyynnillä ei enää elä, Hirvonen sanoo ja arvioi, että leikkauksen jälkeen olisi myös hyvin vaikeaa saada apteekkareita etenkin pieniin apteekkeihin yrittäjyyden kannusteiden hävitessä.

Lääkesäästöjen toteuttamiseen on kestävämpi vaihtoehto

Apteekkariliitto on ehdottanut jo aiemmin, että lääkkeiden hinnat määräävään valtion lääketaksaan ja apteekkien tuloeroja pienentävään apteekkiveroon tehtäisiin rakenteellinen uudistus, ja sen lisäksi myös biologiset lääkkeet sisällytettäisiin lääkevaihdon piiriin.

– Näillä toimenpiteillä tavoitellut säästöt saataisiin aikaan nopeasti apteekkien lähipalveluverkostoa romuttamatta ja apteekkien ydintehtäviä vaarantamatta. Ehdotuksemme toteuttaminen vähentäisi myös lääkkeiden käyttäjien menoja, Hirvonen sanoo.

Vuoden 2023 lääkesäästöjen vahingollista vaikutusta apteekkeihin voitaisiin merkittävästi pienentää toteuttamalla apteekkeihin kohdistuva leikkaus apteekkiveron perustetta muuttamalla ja progressiota määräaikaisesti kiristämällä kunnes biologisten lääkkeiden lääkevaihto alkaisi tuottaa hallituksen tavoittelemat säästöt. Vuonna 2003 apteekeissa käyttöön otettu lääkevaihto muissa lääkkeissä on tuottanut jo miljardiluokan säästöt potilasturvallisuutta vaarantamatta.

– Olisi erittäin lyhytnäköistä romuttaa hyvin toimiva apteekkien lähipalveluverkosto juuri nyt, kun sosiaali- ja terveydenhuolto on rajussa muutoksessa ja huoltovarmuuskysymykset ovat nousseet entistä tärkeämpään rooliin, Hirvonen muistuttaa.

8 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Rudi

On vähän kakspiippuinen juttu tämä. Vielä toistaiseksi apteekki löytyy pienemmistäkin kirkonkylistä ja tulisikin miettiä onko niin pakko olla. Voisihan sitä kokeilla että pysyykö apteekki sellaisillakin paikkakunnilla ihan markkinaehtoisesti lääketaksan leikkausten jälkeen, vai kävisikö samoin kuin kävi taksiuudistuksen jälkeen jolloin taksien saanti maaseudulla heikkeni. Terveille ihmisille apteekin sijainnilla ei merkitystä ole, ja ketään ei voi myös pakottaa apteekkia pitämään siellä missä se ei kannata.Olisiko harkittava R-kioskin pitäjälle farmaseutin koulutus, niistähän muutoinkin on tullut kylien täyspalvelupisteitä? 😉

juha II

Suuret ylikansalliset lääkejätit eli rikollisjärjestöt tulevat kaappaamaan kansalliset apteekit kaataen ne pois markkinoilta tuoden yhden suuren monopolin levittää ”kokeellisia” myrkkyjään. Ja nk. ”valvonta” on vain yhtä kuollut kirjain kuin tulevat olemaan asiakkaatkin!

WEF:n hallitus käärii suuret lahjusrahat välistä ja nauttivat lihavista vuosista samaan aikaan kun ”kehopositiiviset” ministerit kehottavat umpityhmiä kansalaisia tulemaan toimeen vähemmällä ja pukemaan päälleen villapaidan, että tarkenevat ”igluissaan”!

Bling Bling

Oliko tämä joku Suomen Apteekkariliiton promojuttu? En ihan heti ensimmäisenä kyllä olisi huolissani tämän ammattiryhmän tuloista.

Jallu

Tässä pestään taas mustaa valkoiseksi. Minkä takia apteekkarit ovat sitten melkein aina suurituloisimpia?

eetee

Mikään ei tässä pa.kamaassa koskaan toimi mikä muualla toimii. Mutta onneksi ei ole korrputiota ollenkaan. Hokekaamme.

Puolueeton

Apteekkariliittoa tässä asiassa ei kannata kuunnella

Jos Espanjassa lääkkeet maksavat vajaa puolet siitä mitä täällä ja siellä apteekkitoiminta toimii hyvin lääkkeiden tarvitsijan kannalta, uudistus on vallan tarpeellinen Suomessa. Apteekin ei tarvitse olla suuri upea myymälä vaan, niitä voi olla pienellä paikkakunnala kaksi jo kilpailun takia. Kokoomus ja muu poliittinen eliitti tietenkin panee hanttiin, koska apteekkarit tukevat poliittista eliittiä. Lakia tulee muutta, jotta apteekin perustaminen on helppoa.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Pekka Viherä
Uudistukset vaan peliin

Samaa mieltä. Kyllähän niitä kuluja saadaan aikaiseksi kaiken maailman leasingeilla ja yritttäjä-eläkkeillä jos halutaan. Eikä niitä apteekkien hyllykköjä tarvitse vaihtaa uusiin joka kolmas vuosi niinkuin nyt tehdään.
Mutta että esim. Virossa lääkkeet ovat sen verran edullisempia että niitä haetaan sieltä asti. Aikoinaan särkylääkkeet mutta nykyisin reseptilääkkeet.
Ja se että täälä on apteekkareilla kolme hintatasoa joiden mukaan ne voivat hinnoitella lääkkensä. Ja kas kummaa, ne sattuvat aina olemaan sen korkeimman hinnoittelun mukaan. Jos se edes pudoettaisiin siihen alimpaan tasoon niin Suomen valtio säästäisi jo siinä melkoisen määrän veroeuroja.

Pitää tyytyä vähempään

Lisäksi apteekit ovat melkoisia rahakoneita apteekkareille.