Kotimaa Rikos

KRP:n lisätutkinta Pekka Katajan murhan yrityksestä saatiin päätökseen – syyttäjät arvioivat uudelleen Teemu Torssosen osuuden

Kuva: Pixabay.

Jyväskyläläisen entisen kaupunginvaltuutetun Teemu Torssosen entistä puolisoa on kuultu uutena todistajana lisätutkinnassa, ja KRP on tutkinut myös täysin uuden epäillyn osuutta Pekka Katajan murhayritykseen liittyen.

Keskusrikospoliisi (KRP) on saanut päätökseen perussuomalaisten Jämsän kaupunginvaltuutettu Pekka Katajan murhan yrityksen lisätutkinnan, kertoo Keskisuomalainen.

Lisätutkinta on siirretty syyttäjille arvioitavaksi, mutta kesälomien vuoksi harkinta menee elokuulle, toinen jutun syyttäjistä, valtionsyyttäjä Mika Appelsin, kertoo lehdelle.

Keskisuomalaisen mukaan Appelsin ei ota kantaa jatkotutkinnan sisältöön, epäiltyihin rikosnimikkeisiin tai epäiltyjen määrään. Appelsin kuitenkin vahvistaa, että keskeisessä asemassa on Jyväskylän entisen kaupunginvaltuutetun Teemu Torssosen arviointi.

Torssosta epäiltiin varsinaisen esitutkinnan aikana murhan yrityksestä, mutta syytekynnys ei ylittynyt .

Lisätutkinnan tuloksena syyttäjät arvioivat, antavatko tutkinnassa esiin tulleet uudet tiedot aihetta Torssosen syyttämättäjättämispäätöksen kumoamiseen.

Ylen tietojen mukaan Torssosen entistä puolisoa on kuultu lisätutkinnassa uutena todistajana, ja KRP on tutkinut myös täysin uuden epäillyn osuutta Katajan murhan yritykseen.

Pekka Kataja joutui väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi kotonaan Jämsänkoskella heinäkuussa 2020.

Nelikymppistä tuusulalaismiestä syytettiin murhan yrityksestä, mutta Keski-Suomen käräjäoikeus hylkäsi syytteen.

Lähde: Keskisuomalainen, Yle

18 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
juha II

Koko homma (kesäkärpänen) on haissut alusta saakka.

Torsonen on hakenut valtiolta korvauksia. Torsosta pidetään lömysässä hirressä aivan kuten SUPO Nevalan johdolla vainosi patologisesti Alpo Rusi, silloin ei uhria säästellä vaan kimppuun käydään kuin nälkäinen susilauma. Kun viranomaisen oma arvovalta ja ammattitaito on kyseenalaistamisen uhkassa. Silloin käydään uhrin kimppuun kuin susilauma.

Kun politiikka ja tarkoitushakuisuus astuu viranomaisen virantoimituksen pääsyyksi eikä aito rikosoikeudellinen vastuukysymys tekijän suhteen. Silloin ei enää olla terveessä aito länsimaisessa yhteiskunnassa vaan kommunistisessa totalitärismissä.

Ja, jos poliisin tehtävänä on toimia kesien ”Ruokolahden Leijonana” etsien YLE:n harhaisten punavihreiden toimittajien ”natsi” -jahdissa. Silloin pitäisi jokaisen arvonsa tuntevan poliisiviranomaisen miettiä hetkisen. ”Onko tosiaan meidän tehtävämme olla hankkimassa skuuppeja toimettelijoille, jotka tuulikin veisi mennessään eikä peitolle jäisi yhtään mitään?”

oskupetteri

Sormenjäljet löytyivät etiketin alta ja teippien liimapuolelta, muuten olit huolella pyyhitty. Mitään muita sormenjälkiä kun epäiltyjen ei löytynyt mistään laatikon pinnalta. No yksi tunnistamaton oli kans siellä etiketin takana. Että kyllä oli yritetty pyyhkiä.
Eksä ei ollut aiemmin mitenkän kelvoton todistaja. Oli itse kieltäytynyt lähiomaisena todistamasta. Asekätkentäjupakassa oli ensin painostettu todistamaan ukkonsa puolesta, mutta sitten päätti toisin. Päästyään turvataloon päätti sit todistaa tässäkin jupakassa.
Silminnäkijöitten mukaan tyypeillä oli lippalakit ja maskit, joten jutut arabeista ja varmoista tunnistuksista voi heittää rodikseen. Äijällä oli parikymmentä reikää päässään, kun antoi ekan todistuksen. Ei ihmekään jos horisi. Silminnäkijöitä oli kuiteski useampi.

Runtiti-pou

Tuo voi olla vain poliisin sepittämä satutarina. Poliittisen johdon komentamana

oskupetteri

Niin meinaat, että poliisi on tutkinnan pöytäkirjoihin väärentänyt valokuvat ja todistajien lausunnot? Nuo mitä väität satutarinaksi kun on suoraan pöytäkiroista. Asianosaisten ja rikoslabran omilla allekirjoituksilla.

Ilkka Forsten

Voisiko joku sanoa miksi epäilty tekijä olisi raahannut paikalle pahvilaatikon omine sormenjälkineen, jos oli aikeissa tuonpuoleistaan Katajan ? Niin ei toimi kukaan, sillä sormenjälkien ilmestyminen ajoittuu hyvin myöhäiseen vaiheeseen, alussahan ei ollut mitään selvyttä tekijästä, ja jos Torssosen näkee Muhamadina ovisilmästä, on syytä miettiä montako promillea onkaan uhrin käsityskykyä sekottamassa. Koko juttu on täynnä toinen toistaan typerämpiä selityksiä, siis näin. Ei ollutkaan, oli sittenkin, muistaakseni, tai no ihan varmasti.. Katajahan ilmoitti että katsoi ovisilmästä rappukäytävään, ja siellä näkyi kaksi ählämiä. Sitten tarina muuttui niin ettei hän ollutkaan nähnyt kahta vaan yhden ählämin, ja lopulta ählämistä tuli torssonen minkä kataja ” varmuudella ” tunnisti.. Vasarasta tuli niin että lätinä kävi mutta ei hän ollut varma oliko se vasara. Jostain syystä minulle tulee elävästi mieleen ” Juhad Sibyllan ” pahoinpitely helsingissä. Juhad kertoi naama vakavana että, ” Kyllä siinä nyrkkiä tuli oikein kunnolla ” mutta kas kummaa, sellaista ei näy videolla joka on olemassa.

Sen sijaan että olisi sanottu sibyllan sepittäneen omiaan, erotettiin muuan henkilö virastaan, koska tämä oli antanut tuoda julki videomateriaalin ja kiisti juhadin puheet. Rapajuoppo henkilö jolla on jo alusta lähtien märkiä jauhoja pussissa, ei ole minkään tason todistaja millekään, ja nyt viittaan katajan tapaukseen.

Ilkka Forsten

Kun ” Appelsin ” jää joskus eläkkeelle, hänen tilalleen tulee ” Mandariini. ”

Vuoroin vieraissa

Alkuun Kataja sanoi suoraan että hyökkääjät olivat matuja, jotka lisäksi sanoivat syyn olevan Katajan ”rasistinen toiminta”. Mutta äkkiäpä ääni kellossa muuttui, kun persujen ylimmästä johdosta käskettiin syyttää ”äärioikeistoa”. Kellä persuissa on niin paljon valtaa? Ei kellään muulla kuin Halla-aholla.

Eka Kettunen

Veikkaan ettei mitään järisyttävää uutta tietoa tapaukseen liittyen ole tullut ilmi, muutoinhan epäilty olisi jo pidätetty ja syyttäjän olisi ollut helppo päättää syyttämättäjättämisen kumoamisesta välittömästi.

otto suni

Olennaista asiassa on se, että Suomen poliisilla ei ole peruutusvaihdetta! Kannattaa tutustua oikeustoimittaja Mikko Niskasaaren kirjoituksiin niin ehkä silmät avautuvat! Mikäli nupipää vasaralla vahva mies lyö toista päälakeen tappamisen aikomuksella niin kallo murtuu!

Jegros...

Mikko Niskasaari syö omaa uskottavuuttaan jauhamalla niissä kirjoituksissaan myös erittäin paljon pastaa kaikista muista paitsi rakkaista sdpeeläisistä.

Ilkka Forsten

Torssosen ” entinen ” puoliso laittaa miettimään paljonko entisen puolison jutuissa on perää, sillä tuollakin tavalla voi vit****a jos jäi muuten hopealle kun erottiin.

Puolueeton

Entinen puoliso uudeksi todistajaksi! Miksi hän ei kelvannut aiemmin?

oskupetteri

käytti ekaksi lähiomaisen oikeutta vaieta. kyse ei ollut kelpaamisesta vaan omasta tahdosta. ilmeisesti eron jälkeen ei halunnut enää ukkoa suojella.

ike

No olen lehtitietojen varassa. Jos oveni taakse tulee mies joka lyö vasaralla päähän, tai edes lyö, niin en oikein olisi tuohon KRP:n tyytyväinen. Syytekynnys ei ylity. No meillä on näitä tapauksia paljon. On kai oikea jäsenkirja taskussa. Toki on tärkeää että väärä mies ei joudu oikeuslaitoksen vainon kohteeksi. Näitäkin on. Olisiko aika kohdistaa poliisin voimavaroja uudelleen. Tuo parinkymmenen km/h ylinopeus valoisassa kesäyössä ei olisi mielestäni niin suuri rikos mutta rahaahan se tietysti valtiolle tuo, mutta kuten tiedämme kassa on pohjaton. Sen on näyttänyt jo tämä hallitus.

Tuumailija

Katajalle ei siitä tullut mitään, että aluksi harhautti poliisia ulkomaalaistaustaisilla hyökkääjillä, myöhemmin se muuttui kantaväeksi ja taasen myöhemmin ihan nimillä pystyi osoittamaan tekijät.
Jotenkin falskille ja teennäiselle tuntuu koko tapaus, Torsonen sopivasti joutunut silmätikuksi (ehkä pilannut jonkun katajan koplauksen?). Kuitenkin kun katsotaan henkilöiden habitusta, niin jos Torsonen olisi ollut raavaana miehenä teon takana, ei olisi koskaan katajan ääntä enää kuultu.
Aika tyypillinen keskisuomalainen alkoholiorientoitunut ”liikemies” ja kunnallispoliitikko, lipoo oikealle ja vasemmalle kuin käärme (notkeaa selkää ei tarvitse kun on luonnostaan metriheikki), näitä riittää siinä pitäjässä kaksi yhdelle sormelle.

Piikkilampaat

Katotaanko miten selvästi se ajatus tuollaisella vatipäällä kulkisi jos käsittely olisi samaa luokkaa mitä Katajalla.

Tuumailija

Ei ole tainnut selkeää ajatusta olla ollut sen miehen päässä sitten syntymän.
Alkit tekevät aika epätoivoisia tekoja, jotta saavat huomiota itselleen ja tietysti se on muiden vika että näin toimivat.
Kun suomesta ei löydy eukkoa katselemaan tissuttelua, piti sekin ostaa thaimaasta.

Tommi Rautio

Jospa hyökkääjät olivat oikeasti ulkomaalaisia ja työkaluna oli alumiininen putki ø25mm? Kuvissa nähtävät jäljet muistuttavat putken reiän kaarta ja iskut ovat tulleet ylhäältä eli pidemmän tekijän toimesta.
Jospa Kataja vain ei uskaltanut jatkaa aloittamallaan linjalla joko jatkouhkausten vuoksi tai muusta syystä. Jospa tarkoitus olikin mustamaalata poliittisia kilpailijoita. On tietysti muitakin mahdollisuuksia.
Tällaiset tekaistut jutut eivät ole maailmassa harvinaisia. Itsekin olen tekaistujen juttujen uhri.