Kotimaa Maahanmuutto

Maahanmuuttovirasto: Yhä useampi erityisasiantuntija haluaa muuttaa Suomeen

Erityisasiantuntijoiden oleskelulupahakemusten määrä on lähtenyt selvään kasvuun. Kansainväliset erityisasiantuntijat jättivät tammi-heinäkuussa 1 627 ensimmäistä oleskelulupahakemusta, mikä on noin tuhat hakemusta enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan (tammi-heinäkuu 2021: 621), kerrotaan Maahanmuuttoviraston julkaisemassa tiedotteessa.

Erityisasiantuntijoita ovat esimerkiksi IT-alan erityisosaajat ja korkeakoulututkinnon suorittaneet työntekijät, jotka tulevat Suomeen erityistä ammattitaitoa vaativaan tehtävään. Ensimmäinen oleskelulupa tarkoittaa lupaa, jota henkilö hakee ennen kuin muuttaa Suomeen ensimmäistä kertaa.

Eniten erityisasiantuntijan hakemuksia jätettiin kesäkuussa, jolloin erityisasiantuntijat jättivät 345 hakemusta. Hakemusmäärä kasvoi 56 prosenttia toukokuusta.

Erityisasiantuntijoita on muuttanut Suomeen erityisesti Venäjältä, Intiasta ja Kiinasta. Kärkimaat ovat pysyneet viime vuosina samoina. Venäläisten hakemusten määrään on Maahanmuuttoviraston arvion mukaan vaikuttanut tänä vuonna se, että suomalaisissa yrityksissä työskenteleviä on siirtynyt Suomeen töihin.

– Nyt eletään ennätysvuotta erityisasiantuntijoiden maahanmuutossa, sillä viime vuoden luvut menivät rikki jo heinäkuussa ja hakemuksia tulee koko ajan lisää. Olemme iloisia Maahanmuuttovirastossa siitä, että olemme huimasta kasvusta huolimatta myöntäneet oleskeluluvat alle kahdessa viikossa ja usein nopeamminkin. Onnistumisen taustalla on jatkuva kehittäminen muun muassa digitalisaation avulla, kertoo apulaispäällikkö Elina Immonen.

Pikakaistalla Suomeen voi muuttaa nopeasti töihin

Erityisasiantuntijoiden oleskelulupapäätöksen on saanut tänä vuonna keskimäärin yhdeksässä vuorokaudessa. Hakemusten käsittelyä on nopeuttanut muun muassa automaatiokehitys, joka on keskeinen keino nopeuttaa lupakäsittelyä.

– Hakemuskäsittelyn nopeuttaminen on edellyttänyt myös paljon työtapojen kehittämistä, jota henkilöstömme on tehnyt erittäin aktiivisesti, kertoo työ- ja opiskeluvastuualueen johtaja Kaj Swanljung.

Erityisasiantuntijat, startup-yrittäjät ja heidän perheenjäsenensä ovat voineet kesäkuun alusta alkaen hakea oleskelulupaa myös pikakaistalla. Pikakaista on nopein tapa muuttaa Suomeen. Palvelulupaus on, että oleskelupa käsitellään enintään kahdessa viikossa ja Suomeen voi muuttaa heti päätöksen jälkeen.

Suomeen muuttaminen pikakaistan kautta edellyttää asiakkaalta sitä, että hän jättää ja maksaa hakemuksen verkossa ja käy tunnistautumassa asiointipisteessä ulkomailla viiden työpäivän kuluessa. Asiakasta ja työnantajaa ohjataan esimerkiksi tiiviisti automaattiviesteillä, jotta luvan hakeminen on asiakkaalle ennakoitavaa ja läpinäkyvää.

– Asiakkaiden näkemyksillä on kehittämistyössä tärkeä merkitys. Keräämme pikakaistalla Suomeen muuttavilta palautetta ja kehitämme pikakaistaa palautteen perusteella. Alkuvaiheen palaute on ollut erittäin hyvää. Asiakkaista suurin osa on kokenut, että asiointi pikakaistalla oli helppoa ja sujuvaa, kertoo Swanljung.

Osaajien maahanmuuttoa ja lupaprosesseja kehitetään yhteistyössä. Maahanmuuttoviraston kanssa pikakaistaa kehittämässä ovat olleet muun muassa ovat työ- ja elinkeinoministeriö, ulkoministeriö, sisäministeriö, Business Finland, ELY-keskus ja Digi- ja väestötietovirasto. Kaikki pikakaistalla mukana olevat viranomaiset ovat sitoutuneet pikakaistan 14 vuorokauden palvelulupaukseen.

Lue lisää:

Pikakaistan verkkosivut: Pikakaistalla voit saada oleskeluluvan kahdessa viikossa
Maahanmuuttoviraston tilastot

Yhteyshenkilöt:

Maahanmuuttoviraston ylijohtajan sijainen, apulaispäällikkö Elina Immonen, p. 0295 433 842, sähköposti: etunimi.sukunimi@migri.fi

Maahanmuuttovirasto

32 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
kartsa

Onko nämä erityisasiantuntijat sellaasia joita suomalaisten veronmaksajien täytyy elättää. 

Dart & Pint

Britannian uuden hallituksen avainpaikoilla ei ole enää yhtään valkoista miestä – Ulkomaat | HS.fi
Tuollainen tieto yhdistettynä huononevaan talouteen aiheuttanee saarilla kosolti muuta huliganismia kuin sitä perinteistä potkupalloiluperäistä.

Kata

Eikös se Lontoon pormestari Khan sanonutkin että sellainen vain nyt ”kuuluu asiaan”….Britannia on ”kansainyhteisö”…
Jännä nähdä muuttaako Ozzy kohta takaisin USA:aan…

Eras Aasintuntia

Olisi mielenkiintoista tietää mitkä ovat minimi, maximi ja siitä väliltä eri jakaumat näiden ”Erityisasiantuntija(tm)” hakijoiden palkoissa?
Itsekin eräänlaisella ’aasintuntija’ työnimikkeellä varustettuna, siis.

Eetu

Olin rivissä ja maahanmuuttoa sivuavissa hommissa jo Eila Kännön ja Hannu Siljamäen ollessa hoitamassa maahanmuuttoasioita. Eli aikana, jolloin lakia noudatettiin niin kuin sitä aina tulisikin noudattaa.
Jos silloin firma tarvitsi ulkomaista työvoimaa, oli kerrassaan helppo ja nopea saada työviisumi erityisasiantuntijoille. Näitä kun todella tarvittiin vientihommissa, ja silloinen ulkomaalaistoimisto ymmärsi asiat ja hoiti kaiken nopeasti ja näppärästi.
Olen toisaalta taas kohdemaissa nähnyt erityisasiantuntijoita, joilla oli hienoja vallan kultareunaisia petyykejä ja tietenkin myös monen sortin arvokkaan näköistä diplomia kertomassa petyykiin präntätyn nimen hienoista opintosaavutuksista.

Mutta voi! Kun esitin hommia hakeneelle diplominhaltijalle ns. ”kirvesmiehen kolmion” eli Pythagoraan 3:4:5 -kuvion, eivät matemaatikot ja insinöörit ollenkaan olleet selvillä kuviosta. Ja samaa totesin toistuvasti näistä erityisasiantuntijoista. Olen siis kovasti epäileväinen. Mutta jos kutsuva firma sitten vastaa maahan houkuttelemastaan, se voisi näitä sossuun hakeutuvia erikoisosaajia karsia vähemmäksi.
Ja syytä olisi. Ei Suomesta ole koko maailman sossuelättien ruokkijaksi.

Timppis

Kyllähän igor bockin tilalle täytyy saada vähintään tuhan vastaavanlaista asiantuntijaa siitä kuinka aamupissa juodaan oikean lämpöisenä ja istutaan piikkimatolla perspaljaana jalat niskan takana.ring ding ding ring..

juha II

”Erityisasiantuntija.”

Jaa-a. Nuo Migrin sanaleikit ovat aina epäilyksiä herättäviä. Kyllähän niitä ”erityisasiantuntijoita” on täällä ollut jo 1990-luvulta asti.

Ilkka Forsten

Kun on tulossa osaajia asia on ok. Tietysti tätäkin kanavaa koitetaan käyttää mitään tekemättömien pääsyyn rajojemme sisäpuolelle, joten valppaana kannattaa olla.

John Quiman

Nuo ovat ihan asiallista maahanmuuttoa. Suvakkien lemmikit eivät tuo muuta kuin rauhattomuutta, rikollisuutta ja elätyskustannuksia.

Sodoma & Gomorra

Monille migrattuille sanitteetileipureille sopii paremminkin titteli e r i t y s asiantuntija.

Sodoma & Gomorra

Historioitsija selostaa kristallipallosta pääministerin bileitä vuonna 2023:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009049795.html

Rudi

Jotenkin tuntuu siltä että termi erityisasiantuntija ei kerro henkilöstä mitään. Vähän samaan tapaan kuin että termi konsultti voi merkitä sellaista joka on vaan poissa kotoa, nykyään ei tarvitse edes poistua kotoa kun voi olla etäkonsultti. Varsinkin ulkomailta tulevien henkilöiden kanssa tulisi olla kriittinen, sillä jossain maassa erityisasiantuntijana toimiva voi olla täällä koulutukseltaan vaivoin peruskoulun läpäisseen asiantuntijatasolla. Tiedämme myös että tutkintopapereiden ostaminen ja väärentäminen on jossain toisaalla missä korruptio jyllää aivan peruskauraa. Kyllähän se tietotaito melko nopeasti sitten selviää mutta kun tämä rakas kotomaamme on sellainen että kun tänne joku pääsee tulemaan niin sitä ei saa täältä ulos käytännöllisesti ottaen millään ilveellä.

A.Vipunen

Entiset narkit ja muut sekakäyttäjät ovat nykyään kokemusasiantuntioita ja niille maksetaan siitä. Parempi näin etteivät enää kouluttaudu esim. lähihoitajaksi, kun sekin hanke meni reisille.

Kolmossivun tyttö

”Erityisasiantuntijoita on muuttanut Suomeen erityisesti Venäjältä, Intiasta ja Kiinasta.”

Eli maista, joissa harjoitetaan teollisuus- ja muutakin vakoilua. Etenkin kaksi viimeksi mainittua tekee muutaman vuoden kuluttua halvemmalla samaa teknologiaa, jota me nyt teemme kalliilla. Etenkin Kiina ja Intia kykenevät tinkimään niin ympäristökysymyksistä kuin työntekijöiden oikeuksistakin.

Vai vielä teknologiaa

Ihmettelen tätä ”erityisasiantuntijoiden” pulaa täälä Suomessa. Suomi on täynnä vastaavia osaajia jotka ovat työttöminä. Mihinkähän rakoon työ- ja yritysmarkkinoilla nuo aikovat itsensä tunkea? Vai jääkö taas iso määrät sotu- ja TEL maksuja maksamatta seuraavan vuode aikana. Suomen hintataso ja yhteiskunnan velvoitteet tulevat aika monelle yllätyksenä. Tai siis niiden prosettualinen osuus.

Se mitä Suomeen tarvittaisiin on valmistava teollisuus. Suomessa ei nykyään valmisteta juuri mitään sellaista josta valtio saisi pääomatuloja. Kaikki vähänkin suuremmat yritykset on ajettu pörssiin ja silloin voitot valuvat ulkomaille.

Suomeen tarvittaisiin valmistavaa teollisuutta ihan muttereista ja pulteista lähtien. Jos kerran 42mm pultti jossa on PT-100 anturille reikä ja jenka keskellä maksaa 63€, niin luulisi että joku sen kärkisorvilla siihen hintaan sorvaisi ja induktiolla karkaisisi. Mutta että kaksi pulttia 126e.

Sama juttu lasikierrrätyksen kanssa. Kaikki haluavat sulattaa lasinsa sannasta jonka pääosallinen maahantuoja on Iittalan lasi. Niin lasivillateollisus kuin taidelasipajatkin. Vaikka meillä Suomi on täynnä kristallilasia!! Kuvaputkitelevisioiden lasit saattavat olla 5cm paksua lasia joka on sulatettu jo kerran. Se on puhtaaksi havaittu eikä se uudelleen sulattamnen tarvi yhtä korkeita lämpötloja+paljoa energiaa kuin sannasta sulatus. Yhdestä isosta 40kg kuvaputketa tekee vaaseja ja juomalaseja melkoisen määrän.

Maailma on täynnä esimerkkejä valmistavasta teollisuudesta jota meillä tarvitaan. Vakkapa kuulalaakerit.. Jos sota syttyy niin kuulalaakerit loppuvat ensimmäisenä. Mutta miksi rauhankaan aikana Suomeen pitää tuoda puolalaisia 3-luokan laakereita jotka urisevat jo uusina, koolit on kiillottamatta ja kuulat ovat eriokoisia. Suomen korjaamot ovat täynnä kuuliä. Ei tarvitse valmistaa kuin koolit. Ja niiden raaka-aineita on maa täynnä. Ei muuta kuin saähkösulatus käyntiin. 20V ja 2000A niin padassa sulaa suurematkin möykyt.

otto suni

Todellakin Suomessa on aivan riittävästi ”erityisasiantuntijoita”, niitä ei tarvitse tuottaa ulkomailta. Suomalainen oma innovaatio myydään välittömästi patentoinnin jälkeen ulkomaille ja hyöty poistuu maastamme. Pienet koneistamot ovat jo vaikeuksissa sähkön riistohinnoittelun kanssa ja pahemmaksi menee.
Mikäli valtiomme jälleen ryhtyy tukemaan näitä ulkomaan eläviä starttirahoilla niin vaarit ja mummut saadaan Suomeen pikavauhtia. Kuka arvioi näiden ihmeosaajien taidot, onko joku erikoisalojen yleisasaintuntija saanut tätä varten professuurin Aalto-yliopistosta ja nyt otetaan jälleen rikastuttajia Suomi täyteen! Hyvin menee, kansa taputtaa käsiään kylmässä!

John Quiman

Jotkut korkean teknologian yritykset tarvitsevat huippuosaajia, joita lähinnä löytää vain maailmalta. Moniin tarpeisiin on taatusti suomalaisiakin huippuosaajia, vaan ei kaikkiin tarpeisiin. Niitä nuo tarkoittavat näillä erityisasiantuntijoilla.

Suvakkien lemmikkituonti on ihan eri asia. Siitähän ei tule kuin ongelmia ja kamalat kulut. Mitään hyvää siitä ei seuraa, eivätkä ne mitään oikeita turvapaikanhakijoita edes ole. Ehkä niistä on oikeita turvapaikanhakijoita viisi tuhannesta. Kyseessähän on turvapaikan hakemiseen oikeuttavien lakien karkea väärinkäyttö.

Suvakithan selittivät kansalle, että tulee korkeasti koulutettuja kasapäin ja se on hieno juttu Suomelle. Totuus oli kuitenkin päinvastainen ja sen he taatusti tiesivätkin. Piti vaan huijata kansaa, jotta saisivat tahtonsa läpi.

90-luvulla kun halusivat saada somaleita Moskovasta, oli Koivisto sitä vastaan. Hän sanoi, että siitä seuraa sitten se, että syntyy sisäisiä intressejä. Ja näinhän kävikin, kun suvakit saivat tahtonsa läpi. On kaikenlaisia sisäisiä intressejä, jotka liittyvät rahantekoon turvapaikanhakijoilla. Tietävät kyllä miten turmiollisesta touhusta on kysymys, mutta henkilökohtainen ahneus ylittää kansakunnan edun heidän ajattelussaan.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by John Quiman
Tuumailija

Juuri tällä mainoslauseella lampaille myytiin turisti-invaasio, sieltä tulee raketti-insinööriä, aivokirurgia ja muita röörejä joita suomi kaipaa työvoimapulan paikkaajiksi (samalla 600:tta on kilometritehtaalla ja lukuja kaunistellaan tilastoihin kun saadaan porukkaa löydä itsesi höpöhöpö kursseille juuri mediaanin laskennan aikaan).

ike

Politiikassa tarvittaisiin joku joka ymmärtää tuon. Miten voisivat ymmärtää kun eivät ymmärrä edes omaa alaansa. Kenelläkään ei ole edes kokemusta työelämästä muutamaa kuukautta enenpää. Tämän hallituksen tavan hoitaa asioita näkee jo sokeakin. Otetaan lainaa, ei sitä tarvitse koskaan maksaa takaisin. Muistakaa nyt vaaleissa että toiseen tällaiseen hallitukseen meillä ei ole varaa. En nyt ole varma voidaanko vaaleissa mihinkään vaikuttaa mutta voin kuitenkin elää toivossa, tuota ikää kun jo on. Yrittihän joku jo ehdotella noita amerikkalaisia äänestyskoneita suomeenkin, olisi tuo petos helpompi tehdä.

Tink

Kustannus on liikaa koska sisämarkkinat pilattu EU&eurolla.

Ilman teollisuutta ei voi olla kunnon tuotekehityslinjaa.

Edes se, jos keksii uutta prototyyppeineen, ei paljoa tuota ellei patentit ole erittäin kattavia ja saa rojalteja kautta linjan. Sellaista ei tapahdu koskaan.

Tink

Se mitä Suomeen tarvittaisiin on melko totaalinen yhteiskunnallinen ja sen myötä myös hallinnollinen romahdus. Joko sotien kautta tai perinpohjainen taloudellinen romahdus joka heikentää hallinnon maan pinnalle.
Mielettömyys, tyttövalta ja kierojen omegamiesten valta on ja pysyy siihen asti kunnes yhteiskunnan on vasta pakon edessä hyväksyttävä oikeat osaajat ja/tai oikeasti kyvykkäät miehet johtajikseen. Siinä vaiheessa nämä ottavat takaisin luonnon suunnitteleman johtoasemansa keskinkertaisilta, eli mädätetyiltä kollektivisteilta, opportunistisilta rottalaumoilta.

Ilkka Forsten

” Sannaa ” ei saa sulattaa, meiltä loppuu bileuutiset. Jos sota syttyy, kyllä ” puolueeton ” Ruotsi toimittaa meille SKF:n laakereita, sillä on pitkät perinteet kerätä rahaa silloin kun muut puolustaa heidänkin demokratiaansa. Rauta ei lopu, Kiirunasta saadaan sitäkin vaikka mahdollisesti ” sota-ajan ” hinnalla. Ei siis mitään huolta. Syleillään toisiamme rakkaudella ja kiintymyksellä johon pystyy vain muunsukupuolinen muumi, jolle Tove ei koskaan piirtänyt per****eenreikää.

Marakatti

Muutaman vuoden kuluttua näitä kaikenmaailman erityis- ja kokemusasiantuntijoita alkaa virrata kemu-maista..

Timppis

Se on sitten ihanaa voimme kohta ylpeillä että meillä on tässämaassa tuhansia raketteja(lentelemässä asematunnelissa uutenavuotena).

Kata
ike

Kalifornia ennen: Ostakaa sähköautoja. Kalifornia nyt: Älkää ladatko sähköautoja, sähkö ei riitä. Laitan vähän uuteen kuosiin.Suomen lehdistö sanoo:Valitkaa vihervasemmiston edustajia. Vähän ajan kuluttua: Sähkön hinta nousee taivaisiin mutta se menee hyvään tarkoitukseen eli maailman pelastamiseen, ihmisistä viis.Se itse p…ru on jo kekuudessamme. No arvasit oikein, vihervasemmisto. Mistä näitä hörhöjä riittää.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Galina Manttari
Kata

Sanopa muuta!

Ilkka Forsten

Muuta, nyt se on sanottu.

Kata

😀

Ilkka Forsten

Johan meilläkin alkoi huoli siitä miten ne nykyiset sähköautot, noin 20 000 kpl pitäisi ladata ilman että verkko kuormittuisi liikaa talven kylmässä. Neuvoksi annettiin että suorita kaikki sähköä vaativat toiminnot yöllä, mieluiten aamuyöllä. Mukava neuvo, mutta toimiiko sähkökatkon aikana, ja jos jokainen tekee ohjeen mukaan, eikö sähköverkon kuormitus ole ihan sama siinä tapauksessa, joten mitään ei säästy vaikka ollaan ympäristötietoisia Teslan omistajia. haluan myöskin nähdä sen ihmeen kun näkkileipäsalkkua kantava juppi häärää yön kellarissaan pesten pyykkiä, ajamassa partaansa ja muutenkin hoitamassa niitä pakollisia toimia.

Tuumailija

Mitenköhän meni niin kuin omasta mielestä? Voisi kysyä britannian sisäministeriltä. XD
https://www.youtube.com/watch?v=WKhbQJ-oL0U&ab_channel=MahyarTousi

Kata

https://www.instagram.com/p/CiLPr10PDO8/?utm_source=ig_web_copy_link

Niinkuin tässäkin….Voihan vihreet varpuset ja tiitiäiset tämä pelastaa ilimaston ja maaliman! 😀

Uusimmat uutiset